Monsterin Kutsumuskone

Ihanaa, tänään on ensimmäinen iltavuoro nykyisessä työpaikassani! Iltavuoro tarkoittaa meillä kello kymmenen alkavaa vuoroa - edelleenkin teen täysiä tunteja, niin kuin olen tehnyt tähänkin saakka, vaikka työsopimuksessa lukeekin 30 tuntia viikossa. No, se on minimi, eikä lisätunnit haittaa tuntipalkkalaista yhtään etenkään näin joulun ja veromätkyjen alla. Kerrankin voi lähteä töihin valoisan aikaan - ja ehkä ehtii jopa blogata aamusella...

Sähköpostiini putkahti jo toistamiseen linkki Monsterin Kutsumuskoneeseen. Edellisellä kerralla sivuutin houkutuksen tylysti ajatellen, että eipä tässä nyt kutsumuksia kysellä vaan on otettava vastaan se työ minkä sattuu saamaan ja mikä vähänkin tuntuu siedettävältä. Nyt kuitenkin päätin kokeilla, mitä testi kertoo "kutsumuksestani". Ja ihmeen hyvinhän se osuikin nykyiseen työhöni: kuunnelkaas tätä!

Viihdyt hyvin ihmisten kanssa ja tykkäät saada asioita aikaan. Pärjäät hyvin esimiestesi kanssa ja hoidat homman kuin homman sukkelasti maaliin tarvittaessa. Antoisimpia hommia löytyy esimerkiksi assistentin työstä, johdon tukitehtävistä ja erilaisista asiakaspalvelutehtävistä.

Klikkaa yllä olevaa kuvaa, niin pääset sinäkin kokeilemaan, millainen työ sopisi juuri sinulle! Alla vielä ote Monsterin lähettämästä sähköpostista: tätä tarkoittaa siis kutsumustyö.

Ihminen ei tarvitse tutkintoaan vastaavaa työtä, vaan intohimoaan vastaavaa työtä. Ongelmana on, että harva tietää, mistä oma intohimo löytyy. Hyvä elämä ei löydy prinsessahäistä tai perjantaipullosta. Hyvä elämä löytyy ihan tavallisesta maanantai-iltapäivästä. Hyvän elämän ytimessä on tavallisen arjen tekeminen, joka on juuri Sinulle sisäisesti motivoivaa ja palkitsevaa. Kutsumustyö löytyy sieltä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet. Siis sieltä, missä teet arkisin sellaisia asioita, joista todella pidät niin, että tuotat samalla arvoa toisille.

Hyvä rekrytoija

Osaamistamme ja ennen kaikkea rohkeuttamme heittäytyä uusiin haasteisiin on ihasteltu viime päivinä niin esimiehemme kuin kouluttajiemme suulla. Tai lähinnä sitä, kuinka lyhyen perehdytyksen jälkeen rupesimme tekemään "oikeita töitä". Ja onneksi rupesimme, sillä tekemällä itse oppii paljon paremmin kuin vierestä katsomalla. Pääkaupungista tullut kouluttajamme kertoi, että tähän saakka kun heille on tullut uusi työntekijä, tämä on istunut ensimmäiset neljä viikkoa seuraamassa vanhaa tekijää. Toki saman tien puikkoihin tarttumalla syntyy myös virheitä, mutta nepä sitten jäävätkin kahta paremmin mieleen. Kantapään kautta.

Eilen esimiehemme totesi, että meidän yksiköllä voisi olla hyvät mahdollisuudet voittaa esimiesten joulukisa, "te kun ootte niin hyviä". Palkintona kuukauden parhaasta liikevaihdosta on muistaakseni sadan euron lahjakortti S-ryhmän toimipisteisiin. Jos onnistumme kikkailemaan voiton itsellemme, käytämme sen yhteiseksi hyväksi, ostamme suklaita, jotain hyvää aamupalaa tai muuta sellaista.

Vastakommenttina esinaiselle heitin: "Meillä oli hyvät rekrytoijat!" Ja niinhän se onkin, rekrytointi on vaikea laji, jossa lienee melko helppo myös epäonnistua.

Aloin sitten miettiä, millainen on hyvä rekrytoija. Kirjoja lukemalla tai luennoilla istumalla tätäkään taitoa tuskin on mahdollista hankkia, vaikka toki opiskellen hankittu faktapohja on eduksi ja avuksi. Vaan mikä olisi Hyvän Rekrytoijan Top 3 työnhakijan näkökulmasta?

1. Ennakkoluulottomuus. Rekrytoija ei luokittele hakijoita lopulta täysin epäolennaisten seikkojen kuten iän, sukupuolen tai koulutustason perusteella. Tietenkin kustakin tehtävästä riippuen onnistunut työsuoritus vaatii tietynlaista koulutus- tai kokemuspohjaa, mutta toisaalta - työ tekijäänsä opettaa.

2. Kuuntelukyky ja usko hakijan sanoihin. Jos hakija sanoo olevansa todella halukas kovaankin työntekoon ja oppimaan uutta pitkittyneen työttömyyden jälkeen tai työn vaatimustasoa korkeammasta koulutuksesta huolimatta, hän oikeasti tarkoittaa sitä. Tai jos hakija sanoo olevansa valmis käymään töissä vähän pidemmästä matkasta tai järjestämään lasten päivähoidon nopeallakin varoitusajalla, hän tarkoittaa sitäkin. Kuulkaa ja uskokaa meitä hakijoita!

3. Tsemppihenki ja hyvän työilmapiirin ylläpito rekrytoinnin jälkeen. Jos esimiehiltä tulee aina vain risuja ja ruusun arvoiset suoritukset jätetään huomioimatta, ei ole ihme jos työntekijä lyö lossiksi eikä yllä vaaditulle tasolle tai karistaa työpaikan pölyt jaloistaan ennemmin kuin myöhemmin. Pikkujutut, kuten vaikka kuivahedelmät ja pähkinät työpäivän piristykseksi, ja sanat kuten KIITOS ja ANTEEKSI tekevät ihmeitä. Ja hyvä kello kauas kuuluu - seuraavassakaan rekryssä ei liene vaikeuksia löytää hakijoita, jotka ovat kiinnostuneita tästä hyvämaineisesta työpaikasta.

Työssäoleva työnhakija

Soittelin heti aamusella TE-toimistoon palvelulinjani toimialapuhelimeen (kauppa, hallinto, opetus) ja kyselin miten toimia, kun aloitan maanantaina osa-aikatyön. Sain neuvon kirjautua omaan työnhakuuni TE-palveluiden sivuilla ja tehdä muutoksen työnhakuuni - ei päättää sitä, vaan muuttaa. Ihan siltä varalta, jos sattuisin saamaan soviteltua työmarkkinatukea Kelalta tulojeni päälle, jos tunteja on aluksi vähemmän. Olen nyt siis TE-toimiston silmissä työssäoleva työnhakija, eli en enää työtön. Eivät heidän toimenpiteensä eivätkä myöskään kunnan aktivointitoimenpiteet koske enää minua. Jos tunteja alkaa tulla reippaasti, voin lopettaa työnhakuni kokonaan, mutta tässä vaiheessa tämä on turvallisin vaihtoehto.

Huipputuloille en tässä hommassa pääse, mutta naisena ja suorittavan tason toimistotyöläisenä en ole koskaan päässyt nauttimaan yli 2100 euron palkoista. Laura Rädyn mukaan minua ei kai ole ollut olemassakaan? Ja toisaalta, minuakin valitsemassa olevat naiset olivat aloittaneet samassa firmassa myyntineuvottelijoina tai muuten ruohonjuuritasolta ja edenneet HR-palveluihin tai esimiestasolle. Kaikki lienee periaatteessa mahdollista, kun saa jalkansa firman oven väliin.

Kun ilmoittelin osa-aikatyöstäni työnhakutietoihini, yksi pakollisista kysymyksistä oli: Mitä kautta sait tiedon työpaikasta? Vaihtoehtoina oli TE-palveluiden eri kanavia sekä vaihtoehto "Muualta". Minun tapauksessani tieto tuli sieltä muualta: korvaamaton tietolähde oli Monsterin Paikkavahti, joka lähetti tiedon tästäkin työpaikasta sähköpostiini. Nyt laitoin vahdin tauolle - toivottavasti en tarvitse häntä vähään aikaan.

Seuraava dilemma onkin sitten, mitä tehdä blogille, jonka nimi on Työtön luuseri? Mulla on kuitenkin jonkin verran seuraajia niin Googlessa, Bloglovinissa kuin Twitterissäkin, ja sen lisäksi melko paljon anonyyminä blogissa vierailevia ihania ihmisiä. Kirjoittaminen on rakas harrastus ja on antanut todella paljon työttömyyteni aikana. Perustaako uusi blogi vai jatkaako tätä nimestään huolimatta? Naamablogiani en taida haluta jatkaa, sekin on enemmän menneen työ- ja harrastuselämäni hedelmiä eikä tunnu enää ajankohtaiselta.

Voihan tietenkin olla, että saan kenkää koeajalla ja statuksekseni tulee jälleen Työtön luuseri...

PS. Tämä postaus on mukana Kivemman blogin Viikonlopun linkkiringissä. Liittykäähän muutkin bloggarit mukaan!

Työtön luuseri sai töitä :)

Juuri kun epätoivo alkaa saada jalansijaa elämässäsi ja lähes ottaa vallan, tapahtuu jotain odottamatonta ja ihanaa. Juuri kun yksi ovi on sulkeutunut, aukeaakin äkkiarvaamatta toinen. Näin minulle kävi tällä viikolla.

Meinas totaalisesti mennä fiilikset, kun en päässyt hakemaani työvoimakoulutukseen. Siitä kuitenkin sisuunnuin ja naputtelin viime viikolla hakemuksia ihan urakalla menemään. Johan rupesi tapahtumaan. Ja kaikki maagisesti samalla viikolla!

Jo pitkään minulle töitä lupaillut pienosakkuusyritykseni tj ehdotteli, jos sittenkin tulisin heille työharjoitteluun ja sen jälkeen palkalliseen työhön. No työkokeiluksihan sitä kai nykyään kutsutaan, mutta ei p***ele en enää näillä kilometreillä lähde työmarkkinatuella mihinkään täyspäiväisesti "harjoittelemaan" sitä mitä jo osaan ja olen tehnyt monta vuotta. Ja kuinka varma se palkkatyö olisi harjoittelujakson jälkeen? Eräs toinenkin venäjää puhuva ehdotteli mulle yhden illan ajan bisnesideoitaan Vkontaktessa (venäjänkielinen "facebook"), mutta ei, sille alalle en ihan äkkiä enää lähde investoimaan kun edelliselläkin kerralla tuli niin rankasti takkiin. Ja kaiken lisäksi eräät entiset yhteistyökumppanit alkoivat kysellä, miten hinnoittelen käännös- ja tulkkauspalveluni, jos he käännättäisivät minulla esimerkiksi niitä posteja, joita minulle edelleenkin tipahtelee tasaiseen tahtiin, vaikken töissä ole ko. firmassa ollut päivääkään (vaikka tarkoitus on ollutkin), ja joita olen sitten välittänyt heille eteenpäin. Muutakin käännettävää kuulemma olisi. Houkuttelivat vielä tulemaan paikkakunnalleen hommiin kahdeksi viikoksi vuodenvaihteessa.

Kaikki edellä mainittu tuntui kuitenkin melko epävarmalta, epämääräiseltä eikä välttämättä pysyvältä ratkaisulta. Enkä jotenkin jaksanut ruveta miettimään hintalappua itselleni ja työlleni, varsinkaan kun en enää ollut yrittäjä. Ja hitsi kun olin käynyt siellä rekrytointipäivässä ja jäi niin hyvät fiilikset sekä itse työtehtävistä että -paikasta.

Ja sitten - puhelin soi! HR-henkilö langan toisessa päässä kysyi, millaiset fiilikset eilisestä oli jäänyt. Todella hyvät, sanoin, ja olen edelleenkin hyvin kiinnostunut työtehtävistä. Ja niinpä sieltä sitten pärähti työtarjous! Sydän ja suu sanoivat heti kyllä. Ja ei kun maanantaina palkalliseen koulutukseen, verokortti ja tilitiedot mukaan. Työsopimus alkaa heti, ja nyt aluksi siihen kirjoitetaan 20-30 työtuntia viikossa, mutta mahdollista lienee saada lisätunteja jatkossa, kunhan kuviot selkenee.

Toisen onnettomuus oli minun onneni. Suuri valtionyhtiö on irtisanonut porukkaa ja ulkoistanut toimintojaan, ja nyt kyseessä oleva yritysasiakaspalvelu siirtyy kansainvälisen konsernin suomalaisen tytäryhtiön hoidettavaksi. Tämän yhtiön yhteyskeskus sijaitsee - meidän maakuntakeskuksessa, siellä missä meidänkin kylältä paljolti käydään töissä. Ja käydään vastakin - nyt on meidän kylä todella hyvin edustettuna tässä työryhmässä, se meidän naapuripariskunnan lapsenlapsikin valittiin. 

Mielenkiintoista nähdä, montako meitä on siellä maanantaina aloittamassa - ilmoituksessa puhuttiin viidestä tehtävästä, mutta rekrytointitilaisuudessa sanottiin, että muutama meistä valitaan. Joko se muutama on viisi tai sitten loput valitaan myöhemmin - ilmoituksessa sanottiin kyllä myös, että koulutuksia tehtävään järjestetään loppuvuoden aikana kahdessa osassa.

Rakkaat työnhakijakollegat - älkää koskaan menettäkö toivoanne! Älkää uskoko, kun joku sanoo: kerran työtön, aina työtön. Niin kuin Maria Kiitos hakemuksestasi -blogista sanoi joskus: oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Siellä voit sinäkin olla eräs kaunis päivä.

Rekrytointipäivä

Olin tänään rekrytointipäivässä kaupungissa. Kaiken kaikkiaan oikein positiivinen kokemus.

Paikalle oli kutsuttu kolmetoista hakijaa, joista kaksi oli peruuttanut tulonsa. Meitä oli siis koolla yksitoista naista, yhtään miestä ei ollut osunut joukkoon, vaikka heitäkin kuulemma firmassa on paljon töissä. Yksi haastattelijoista oli kylläkin mies.

Suurin osa haastateltavista, elleivät peräti kaikki, oli minua nuorempia, aika monella oli pieniä lapsia kotona. Joukossa oli ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita, jollakulla taisi olla jo toinen tutkinto menossa tai ainakin haaveissa. Yksi hakijoista, nuori ihminen, oli työkyvyttömyyseläkkeellä. Mieshaastattelijan mukaan heidän firmassaan edes vanhuuseläke ei ole ongelma, vanhin työntekijä on tällä hetkellä 74-vuotias. 

Oli virkistävää olla mukana joukossa, jossa kaikki taisivat olla opiskelijoita, työttömiä, kotiäitejä tai näiden yhdistelmiä - nuorella eläkeläiselläkin oli lapsi. Ja mikä upeinta, työttömät työnhakijat kajauttivat epäröimättä olevansa näitä pahamaineisia lusmuilijoita eli työttömiä. Ja taas tuli osoitettua, että maailma on pieni - yksi haastatteluun kutsutuista oli naapurimme lapsenlapsi, hänkin samalla kylällä meidän kanssa asuva.

Eikä kyse ollut telemarkkinoinnista - sitäkin yrityksessä kyllä tehdään - vaan jostain sellaisesta, mitä ainakin tehtäväkuvauksen perusteella tekisin todella mielelläni. Niin ryhmätehtäväosuudesta kuin henkilökohtaisesta haastattelusta jäi positiivinen fiilis, vaikka jäinkin viimeiseksi odottelemaan haastatteluun pääsyä. Mihinkäpä työttömällä olisi kiire ollutkaan... Tuntui, että ikäni ei ollut miinusta vaan plussaa ja työ- ja elämänkokemustani arvostettiin. Eikä suulaudestakaan tuntunut tällä kertaa olevan haittaa. Vai kuvittelinko vain?

Kilpailu on kuitenkin kovaa, ja huomenna selviää miten muijan kävi. Onneksi eivät roikota pitempään löysässä hirressä, ja kaikille haastattelussa käyneille soitetaan, kävi miten kävi. Voi kuinka toivoisinkaan että olisin niiden muutaman onnellisen joukossa, jotka tästä porukasta valitaan. Huomiseen on niiiin pitkä aika.

Hyviä ja huonoja uutisia

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Niinhän se sanonta menee. Aloitetaan nyt kuitenkin niistä huonoista uutisista.

Perintätoimistosta tuli ilmoitus saatavien siirtämisestä jälkiperintään ja luottotappiosuositus. Velalliseni eivät ole maksaneet vapaaehtoisesti maksusuorituksia ja perintätoimiston arvion mukaan saatavia ei tulla nopeasti saamaan velalliselta. Perintää ei kuitenkaan ole lopetettu.

Jälkiperinnän tärkein tehtävä on pitää saatavaa yllä ja estää saatavan vanhentuminen lähettämällä säännöllisesti velalliselle muistutuskirjeitä saatavasta. Jälkiperintätilassa olevia saatavia seurataan aktiivisesti ja aktivoidaan tarvittaessa uudelleen oikeudellisen perinnän aloittamiseksi. Perintätoimisto suosittelee kirjaamaan saatavat tässä vaiheessa kirjanpidossani luottotappioksi, mutta vakuuttaa tekevänsä parhaansa edelleen saatavieni perimiseksi. Jälkiperintään siirto ja luottotappiosuositus perustuvat velallisasiakkaan luottotietoihin, perintätoimiston mahdollisiin omiin havaintoihin tai velan siirtymiseen ulosottoviranomaisen perittäväksi velallisen mahdollisesta konkurssista tai epäedullisesta saneerausmenettelystä johtuen. 

Ja mitä tämä kaikki tarkoittaa suomeksi? Sitä, että todennäköisesti en tule koskaan saamaan aikanaan omalle yritykselleni lainaamiani rahoja takaisin.

Ja sitten niihin hyviin uutisiin. Sain kutsun työhaastatteluun! Tai oikeastaan se on kokonainen rekrytointipäivä, kesto noin kolme tuntia. Saa nähdä mitä kaikkea siellä joutuukaan tekemään. Sorruin taas omituiseksi höpöttäjäksi puhelinsoiton saadessani ja osa HR-henkilön jutuista pääsi livahtamaan ohi korvien. Jotain ryhmätehtäviä ainakin on tiedossa, ja sähköpostivahvistuksessa kehotettiin ottamaan mukaan ansioluettelo, työtodistukset, todistukset opinnoista ja tiedot mahdollisista suosittelijoista. Tietysti.

Olen ihan hirvittävän innoissani ja jännittynyt pelkästä haastattelukutsusta, vaikken edes oikein tiedä mihin olen hakemassa. Asiakaspalvelija yritysasiakaspalvelussa - sehän voi olla mitä vaan. Koko ajan jyskyttää takaraivossa pelko siitä, ettei tää taas oo jotain v***n telemarkkinointia. Ilmoituksessa ei kuitenkaan mainittu mitään myynnistä eikä markkinoinnista, ja tehtäväalue on toimisto- ja asiakaspalvelu. Työaikakin sijoittuu klo 7:00 ja 18:00 välille - ei kai kukaan hullu kauppaisi lehtiä seitsemältä aamulla? No, jos hakemani työ sellaiseksi osoittautuu - se selvinnee rekrytointipäivässä - , marssin saman tien ovesta ulos.

Tällä ilmoituksella haettiin tekijöitä viiteen tehtävään. Saa nähdä kuinka suuri on haastatteluun kutsuttujen määrä. Saman rekryfirman kautta viime viikolla hakemaani kahteen muuhun tehtävään oli saapunut yhteensä 202 hakemusta, ja viisi ihmistä kutsuttiin ensimmäiselle haastattelukierrokselle. Tätä tietoa vasten peilaten, tuntuu jo erävoitolta tulla kutsutuksi edes haastatteluun, osoittautui se työ nyt sitten ihan miksi tahansa. Saanpahan pitkästä aikaa harjoitusta haastattelutilanteesta. Jos en vaikka tällä kertaa sössisi koko hommaa lörpöttelemällä mitä sylki suuhun tuo...

Liian vanha

Viime päivinä olen tuntenut itseni ikävuosianikin vanhemmaksi. Työmarkkinoilla 45 tuntuu olevan ihan sama kuin 65, yhtä suuret mahdollisuudet lienee työllistyä. Eikä naamakuva saati videoesittely taida tässä iässä juuri olla eduksi. Ei sillä että liikkuvaan kuvaan edes lähtisin näillä kilometreillä. Ellei ihmeitä tapahdu.

Tuntuu turhauttavalta yrittää laatia vetäviä ja erottuvia hakemuksia, jos työnantajat kuitenkin tuijottavat vain syntymävuotta ja siirtävät hakemuksen suoraan mappiin Ö. Olen toki nähnyt sellaisiakin työpaikkailmoituksia (ja vastannut niihin), joissa sanotaan hakijan voivan olla joko uransa alkutaipaleella tai työelämää nähnyt konkari. Mutta onko se oikeasti totta? Ovatko kaksvitoset ja nelivitoset ikinä samalla viivalla vähäisistä työpaikoista taisteltaessa?

Tässä vaiheessa pitäisi olla jo työuraa takana vähintään se 20 vuotta. Ennen vanhaan useimmilla oli vakivirka parikymppisestä hamaan eläkeikään saakka, mutta enää se ei välttämättä mee niin. Itsekin olen juuttunut itseni etsimisen mikä-mikä-maahan, vaihdellut työpaikkaa ja -alaa ja hieman alle kolmekymppiseksi asti asuinpaikkaakin enemmän kuin lääkäri määrää. Nyt en enää halua asuinpaikkaa vaihtaa, vaikka töitä tuntuukin olevan vaikea löytää täältäpäin.

Tulin jokin aika sitten liittyneeksi Jari Sarasvuon postituslistalle. Ensimmäisessä saamassani viestissä hän kirjoitti: 

Täytän yhdeksän kuukauden kuluttua 50 vuotta. Olen käynnistämässä työurani ja elämäntehtäväni jälkimmäistä puoliskoa. Jos voimat riittävät ja minä yhä kelpaan, haluan palvella ihmistä vielä toiset 25 vuotta.

Uskon tekeväni jälkimmäisestä vuosisatavartista hedelmällisemmän ja viisaamman matkan, kuin mitä sain aikaiseksi ensimmäisen kvartaalin aikana.

Julkisuuden henkilölle tämä ehkä onkin mahdollista. Mutta entäs me työnantajien hylkimät tavikset? Ehkä meilläkin olisi vielä annettavaa ympäröivälle yhteiskunnalle muussakin kuin kuntouttavan (pakko)työtoiminnan muodossa. 

Ihmisen elinikä pitenee ja työurienkin kuulemma pitäisi. Mutta kuka vielä arvostaa ja edes huolii yli nelikymppistä työnhakijaa? Maailma on kääntynyt väärinpäin.

Pelko pois!

Viikonloppuna yhytin itseni pelkäämästä. Puntaroidessani täyttääkö erästä sähköistä työhakemusta huomasin pelkääväni jo valmiiksi epäonnistumista, hylätyksi tulemista. Liian monen Valinta ei tällä kertaa kohdistunut Sinuun -vastauksen jälkeen sitä alkaa jo itsekin nähdä työllistymismahdollisuutensa täysin olemattomina.

Hell, no! Jos en mä ite usko itteeni, niin kuka muhun sitten uskoo? Suurempi pelko tässä kai on se, etten oikeasti työllisty enää ikinä k o s k a en enää usko työllistyväni enkä edes yritä. Ja kun en yritä enkä työllisty, pääsen pian ihanaan kunnalliseen aktivointikierteeseen. 

Luettuani muutamankin työnhakijan alistuneita ja lannistuneita blogipostauksia ja kommentteja mulle nousi niin valtava vastareaktio että oksat pois. Ei, mä en anna itselleni käydä noin. Mä onnistuin jo aktivointihaastattelussa osoittamaan, ettei mulle tartte tehdä mitään aktivointisuunnitelmia; mulla on halua ja keinoja työllistyä ihan omatoimisesti. Nyt mun on todistettava se, itselleni ja toisille. Prkele.

Ehkä realismia olis hyväksyä se, ettei 45-vuotias, vuoden ja yhdeksän kuukautta pois työelämästä ollut huithapelialan entinen yrittäjä ole halutuin mahdollinen kandidaatti työmarkkinoilla. Toisaalta, jos Apollo 13:n miehistö ja NASA:n porukka maan pinnalla olis jossain kohtaa heittäneet hanskat tiskiin ja antaneet periksi, ettei tästä kuitenkaan mitään tuu, niin ei siitä sitten ois mitään tullutkaan ja loppu olis ollut ihan toisenlainen. Joo, katoin ton leffan eilen illalla :).

Niin mä sitten kuitenkin kokosin itseni ja aloin täyttää niitä itsensäkehumislaatikoita hakemuksessa. Vaikka aluksi tuntui, etten löydä yhtään mitään hyvää sanottavaa itsestäni, aloin pikkuhiljaa taas nähdä niitä plussapuolia, joita ehkä voisin käyttää argumentteina todistelemaan sitä faktaa, miksi juuri minut pitäisi valita tehtävään, joka ei kuitenkaan oikein vastaa koulutustani. Ihmeitäkin kun kuulemma tapahtuu.

Jinna blogista Grease&Glamour kirjoitti: Ellei se pelota sinua, ei sitä kannata tehdä. Ja että rohkeus ei ole yhtä kuin pelottomuus. Ja vielä: Suuret asiat ovat aina tulleet mukavuusalueiden ulkopuolelta.

Ehkä se on niin. Mun täytyy vaan tsempata itseäni niin kuin pojan ex-valmentaja ennen brasilialaisen junnujoukkueen kohtaamista jaliskentällä: Ei pelkoa!

Image: FreeDigitalPhotos.net by Stuart Miles

CV-netti ja puhelinmyynti

Kävin pitkästä aikaa tarkistamassa roskapostilaatikon nettipostista, kun aprikoin erään oletetun viestin kohtaloa. Sattuipa siellä silmääni kaiken muun roskan seassa parikin viestiä eri puhelinmyyntifirmoilta, joista toinen oli tullut cv-netin kautta. Kyseisessä viestissä yritys kertoi olevansa innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava asiakaspalvelu– ja myyntiyritys, joka tekee töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Nettiosoitteeksi, josta lisätietoja voi käydä katsomassa ja täyttämässä hakemuksen, oli hämäävästi merkitty www.tyopaikka.net, eli ei suinkaan firman oikeaa nimeä.

Toisessa viestissä, ei CV-netin kautta tulleessa - mistä lie onkineet sähköpostiosoitteeni, ehkä jostain työnhakusivustolta? - kysyttiin, haluanko vaikuttaa omaan ansiotasooni motivoivassa työympäristössä. Kuulemma juuri minua, tulevaisuuden myyntitykkiä, etsitään joukkoon näyttämään kynteni. Kiitos vaan, mutta ei kiitos.

Gmail oli osannut raakata viestit juuri oikeaan laatikkoon. Tällä hetkellä en tunne minkäänlaista kutsua telemarkkinoinnin auvoisaan maailmaan. Nuorena sitä(kin) kokeilin eikä se nyt ihan hirveää ollut, itse vaan olin silloin niin pahassa jamassa etten sitä kauaa jaksanut.

Mutta nyt kypsällä aikuisiällä, työkokemuksen ja suoritetun tutkinnon jälkeen - ei kiitos. Vaikka telemarkkinoijista kuinka olisi huutava pula. Näihin viesteihin suhtaudun tismalleen samalla tavalla kuin muihinkin roskapostiin sulavasti sujahtaviin tarjouksiin. Kiitos ei minulle tällä kertaa.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / mrsiraphol)

Kutsu aktivointihaastatteluun

Nyt se pelätty kirje sitten tuli. Minut kutsuttiin keskustelemaan työllistymisestä, koulutuksesta, elämäntilanteestani ja toimeentulostani yhdessä TE-toimiston asiantuntijan ja kunnan edustajan eli palveluohjaajan kanssa. Jipii. Oikein riemusta kiljuen odotan tapaamista.

Mukaan pitäisi ottaa sellaiset ammattiin ja koulutukseen liittyvät todistukset sekä työkykyyn ja terveydentilaan liittyvät todistukset tai selvitykset, joita en ole aiemmin esittänyt TE-toimistossa tai sosiaalitoimistossa. No ei kai sellaisia ole, muistaakseni. Sossussa en ole käynyt ja TE-toimistossa esittänyt kaikki välttämättömimmät, ja vain ne. Tietty jos kipasis hakemassa terkkarista hullun paperit, mitähän ne siihen sanois?!?! Ja onnistuiskohan tuo...

Mikäli en saavu kutsussa mainittuun haastatteluun tai ilmoita mahdollisesta esteestä etukäteen ja sovi uutta haastatteluaikaa, työnhakuni katkeaa ja Kelan maksama työmarkkinatuki keskeytyy. Jos saisin toimeentulotukea, sekin voisi alentua. Lisäksi seurauksena voi olla työttömyysetuuden menettäminen määräajaksi. Kävisipä flaksi ja pääsisin hakemani työvoimakoulutuksen tiimoilta haastatteluun ennen tätä "aktivointihaastattelua", tai jos se vaikka sattuisi harmittavasti just samalle päivälle... 

No eipä siinä mittään, käydään juttelemassa. Kunhan eivät rupea aktivoimaan mua mihinkään kuntouttavaan työtoimintaan.

Kukka kauniille ei-vastauksille

Sen verran oli pakko aktivoida itseään te-toimiston kirjeen saavuttua, että laitoin taas liikkeelle yhden avoimen hakemuksen. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka kerrankin tärppäis. Joskus ei-vastauksetkin ilahduttavat, jos ne on muotoiltu oikein kauniisti. Niin kävi tällä kertaa. Viisi minuuttia hakemuksen lähettämisen jälkeen postiin pärähti vastaus, jossa kiiteltiin viestistä ja mielenkiinnosta yritystä kohtaan ja pahoiteltiin sitä, ettei työvoimalle ollut juuri sillä hetkellä tarvetta. Mutta viestin jatko takasi hyvän mielen ja toivonkipinän:

Juuri tällä hetkellä meillä ei ole työvoiman tarvetta, mutta tilanteet vaihtelevat välillä melkoista vauhtia! Välitän viestisi edelleen sekä myymäläpäälliköllemme että ravintolamme esimiehelle ja he ovat tarvittaessa sinuun yhteydessä mikäli jotain ilmaantuu!

Mukavaa syksyn jatkoa!

Ystävällisesti

  ---------

  toimitusjohtaja

Tulihan niitä ei-vastauksia eilen muitakin. Ely-keskukselta tupsahti kolme kiitoskirjettä sähköpostiin, kolmesta eri TE-toimiston virasta joita olin hakenut. Valitut henkilöt oli mainittu sekä saapuneiden hakemusten määrä. Ainakin yksi nimistä oli minulle entuudestaan tuttu, palvellut minua TE-toimistossa ennenkin. Ja hakemusten määrät: ensimmäiseen virkaan 143 hakemusta, toiseen (virkoja kolme kappaletta) 225 ja kolmanteen 107. Että repikää siitä sitten.

Avoimet hakemukset ja piilotyöpaikat

Aamusella avointa hakemusta naputellessani mietin, olenkohan koskaan saanut sellaisella töitä? Enpä ole tainnut. Mitä nyt silloin 1980-luvun nousukaudella jätin yhteystietoni lähikuntien kouluvirastoihin, ja jo vain tuoreelle ylioppilaalle riitti opettajan sijaisuuksia ja yksi pitempikin pesti siunaantui, vaikka se oli kyllä laatunsa takia liikaa kaltaiselleni untuvikolle (kahden romanikiertolaisen yksityisopettajana) ja tyssäsi lopulta lyhyeen. 

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / punsayaporn)

Vaan kun aloin miettiä viimeaikaisia eli 2000-luvulla olleita työsuhteitani, havahduin siihen tosiasiaan, että vain yksi niistä on ollut julkisessa haussa: viimeisimpään, lyhyeksi jääneeseen asuntoneuvottelijan pestiini pääsin ihan vastaamalla lehti-ilmoitukseen ja käymällä haastattelussa. Muut ovatkin sitten olleet niitä paljon puhuttuja piilotyöpaikkoja.

Hieman ennen vuosituhannen vaihdetta esikoisen ollessa alle vuoden ikäinen mieheni pomo pyysi minua töihin firmaansa, ja minähän menin, kun pojallekin järjestyi hoitopaikka ihan naapurista. Seuraavan työpaikkani sain pyrittyäni sitä ennen julkisessa haussa olleeseen vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Sitä paikkaa en saanut, mutta hieman myöhemmin minua haastatelleelta esimieheltä tuli sähköpostia. Hän kertoi, että olin haastattelussa vakuuttanut heidät ansioillani, joista yksi oli kielitaito, ja pyysi lupaa antaa yhteystietoni heidän yhteistyökumppanilleen, joka etsi tietyn kielen taitoista sesonkityöntekijää. 

Annoin tietysti luvan, ja homma poiki ensin käännöstöitä, sitten sesonkiluontoista asiakaspalvelua ja hieman myöhemmin vielä kahden vuoden palkkatukipestin yrityksessä. Palkkatuen sai siis työnantajani; minä tein töitä TES-palkalla, eka vuosi meni tosin kymmenen prosentin harjoittelijavähennyksellä, koska olin uusi alalla ja kouluttamaton. Olisin tuon määräaikaisuuden jälkeen saanut jatkaakin toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella, mutta erinäisistä syistä jätin mieluummin homman siihen ja lähdin opiskelemaan. Seuraava työpaikkani olikin sitten omassa yrityksessä, opiskelukaverin ehdotuksesta lyötiin hynttyyt yhteen.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / Stuart MIles)

Mitä tästä opimme? Kyllä se niin vaan on, että suhteilla ja verkostoilla niitä töitä saa. Julkisissa hauissa sitä kilpailee niin monta kymmentä, ehkä sataakin muuta vastaan, ja parhaassa tapauksessa paikkaan on jo henkilö katsottuna, se vaan on lain mukaan pitänyt julistaa avoimeksi. 

Tiedä sitten, onko minulla tässä vaiheessa enää niitä suhteita jäljellä. Huoh.

Taas työnhakupäivä

Sähköposti toi tullessaan kiitokset mielenkiinnosta ja hakemuksesta ja tutun tiedon siitä, että valintamme ei valitettavasti tällä kertaa kohdistunut sinuun. Ja kun toisessa viestissä työpaikkavahti ilmoitteli sairasloman sijaisuudesta, joka t i e t e n k ä ä n ei ole omalta alaltani - taitaa tämän alan paikat löytyä enimmälti ihan toiselta puolelta Suomea - mutta ehkä niissä rajoissa, että sitä voisi kuitenkin hakea, niin haettavahan se on.

Miksi olisit sopiva tähän tehtävään? Ei, just nyt en jaksa kyllä yhtään miettiä miksi. Olisin vaan, eikö se riitä? No eihän se riitä, sopivia ja päteviä hakijoita on varmaan taas kymmeniä ellei satoja. Mutta pakko ottaa aikalisä ja juoda kahvit ensin. Ja lukea muiden työttömien blogeista kuinka huonosti meillä menee. Onneksi Marian blogissa oli ihana kukkakimppu piristämässä päivää. Ja onneksi tuli leivottua aamulla, niin että on nyt iihanaa mustikkapaistosta (ja Euroshopper-vaniljajätskiä) kahvin kanssa.

Leipominen onkin yksi niistä ihanista Ällistä jotka piristää nykyään tämän työttömän päiviä. Paljonhan niitä on muitakin: lapset, luonto, lempi, liikunta (silloin kun saa itsensä liikkeelle), luovuus (lähinnä kai tää blogi) - siinähän niitä olikin jo kuusi. Ihan niin kuin mun ylioppilas-tutkintotodistuksessa. Silloin tulevaisuus oli vielä avoin ja akateeminen loppututkinto siinsi silmissä - kunnes kohtalo päätti toisin ja sairaus vei voiton. Yhden työpaikan sain kyllä myöhemmin elämässäni ihan niiden ällien avulla päihittäen jopa muutaman maisterin, mutta muuten niitä ei ole juuri kyselty.

Nyt on sitten ammattitutkintotodistuskin plakkarissa - alalta jolle tuntuu olevan mahdotonta työllistyä muuten kuin yrittäjänä, ainakaan ympäri vuoden, ainakaan täällä päin Suomea. Ja sitä yrittämistä on jo kokeiltu, enkä ihan heti tahdo lähteä toiselle kierrokselle. Juuri ohjasin yhden entisen asiakkaani entiselle yhtiökumppanilleni, kun "en valitettavasti ole tällä hetkellä alalla töissä". Kyseisestä firmasta ei kuitenkaan kuulemma kukaan vastannut hänelle. Suosittelin sitten entistä työnantajaani asiakkaalle kaikesta kokemastani huolimatta. Pahaankin lienee syytä yrittää vastata hyvällä silloin kun se on mahdollista - ehkä se hyvä vielä palaa takaisin minulle?

No niin - miksi olisit sopiva tähän tehtävään? No koska.... äsh, kohtahan on jo ruoka-aika. Syönnin jälkeen sitten.

Onko LinkedInistä oikeasti hyötyä?

Olen jo aika kauan kuulunut LinkedIniin; itse asiassa kauemmin kuin esimerkiksi facebookiin. Tuli aikanaan liityttyä kun työkaverikin oli siellä, ja siihen aikaan ei naamakirja ollut meidän "kalkkisten" keskuudessa mitenkään in. Kovin aktiivinen en ole yhteisössä ollut, vaikka joihinkin ryhmiin olen liittynytkin ja verkostoa hankkinut. Ja ihan perusversiossa olen pysytellyt, vaikka aina välillä saankin mainospostia Premiumista tai Sales Navigatorista - kokeile kuukausi ilmaiseksi (ja ala sitten maksaa)!

Kun nyt muutenkin olen viime aikoina hieman aktivoitunut työnhaussani, olen aktivoitunut myös LinkedInissä. Olen ottanut mallia muiden profiileista ja vinkkejä esim. täältä, muokannut otsikkoani, lisännyt profiiliini jonkun kurssin ja jonkun työpaikan, joita siellä ei ennestään ollut - ei siellä vieläkään ole koko työhistoriaani, mutta en näe tarpeelliseksi laittaa jokaista jopa kolmenkymmenen vuoden takaista kesätyöpaikkaani sinne, viimeiset noin viistoista vuotta vaan. Aukkojakin täyttelin muullakin kuin työpaikoilla, laitoin senkin näkyviin kun olin lasten kanssa kotona. Eipähän tartte kenenkään ihmetellä, missä nuo vuodet vietin ja miksi. Tämä siksikin, koska ainakin Monsteriin profiilin tiedot pystyi siirtämään suoraan - eipähän tarvinnut tehdä samaa hommaa kahteen kertaan.

Eilen sain taas postia yhteisöstä. Onneksi olkoon, sinut on kutsuttu julkaisemaan LinkedInissä! No, ei kai se ota jos ei annakaan, mietin, ja kun aikaa kerran - yllättäin - oli, naputtelin lyhyehkön pläjäyksen venäjänkieliseen someen liittyen. Lyhyehkön, koska englanti ei taivu minulta ihan samaan malliin kuin tämä kotosuomi.

(Kuva: www.freedigitalphotos.net / jscreationzs)

Nyt kiinnostaisi kuulla teidän muiden kommentteja ja kokemuksia LinkedInistä. Onko joku, jota kyseinen palvelu on ihan oikeasti auttanut löytämään työpaikan? Itse suhtaudun asiaan edelleenkin melko skeptisesti, vaikka LinkedInin tärkeyttä niin monessa paikassa rummutetaankin. Toki lämmittää mieltä, jos tuntemattoman it-alan rekryfirman tuntematon johtohenkilö haluaa verkostoitua kanssani. Mutta tarjoaako hän myös töitä? Epäilenpä, etenkin kun it-osaamiseni rajoittuu tähän netissä surffaamiseen ja toimisto-ohjelmien pyörittämiseen.

Kerro sinä jolla on kokemusta: Onko LinkedInin ihmeitä tekevä, työllistävä vaikutus vain urbaania legendaa?

Pahoja puheita

Näin eilen asiamiespostissa henkilön, jonka kanssa olin aikanaan ollut paljonkin tekemisissä työasioissa. Useamman kerran oli istuttu saman pöydän ääressä milloin minkäkin asian tiimoilta, sekä yrityksessä jossa hän työskenteli että yhteistyökumppaneiden luona. Ja tietenkin soiteltu ja lähetelty paljon sähköpostia. Mutta hän ei tunnistanut minua, tai ei ollut tunnistavinaan, vaikka seisoi aivan vieressäni ja hetken päästä jonossa takanani. En minäkään sitten mitään sanonut, kun ei hänkään. Ehkä hän tosiaan ei vaan tunnistanut siinä tilanteessa, taitaahan siitä olla kuitenkin jo useampi vuosi kun viimeksi nähtiin.

Viime talvena hain töihin yritykseen, jossa kyseinen rouva työskentelee. En tosin sinne myynnin puolelle, mutta kuitenkin. Pian henkilöstöpalveluyrityksestä, jonka kautta paikkaa haettiin, soiteltiinkin ja kyseltiin, mikä sai minut hakemaan ko. paikkaa. Kun oli aikamme juteltu muun muassa siitä, että kyseinen yritys oli minulle melkoisen tuttu jo entuudestaan, asiaa hoitava henkilö alkoi kysellä, ketä tunnen niistä työtehtävistä, joita nyt olin hakemassa. Hapuilin muistini perukoilta nimiä, jotka olivat jo lähes unohtuneet, vaikka aikanaan oltiin lähes päivittäin puhelinyhteydessä. Rekryfirman edustaja lupasi soitella yrityksen työntekijöille ja kysellä vähän minusta. Sen koommin ei sitten kuulunutkaan mitään, ei rekryfirmasta eikä asiakasyrityksestä.

Varmaan he vaan löysivät paremman kandidaatin, jolla oli kokemusta juuri halutunlaisista työtehtävistä. Itselläni kun työkokemusta on enemmänkin sieltä toimiston puolelta. En voi kuitenkaan olla ajattelematta, että ehkä en tule koskaan saamaan tältä seudulta oman alani töitä, koska entinen työnantajani on mustamaalannut minut niin pahasti alan ihmisten keskuudessa. Toivottavasti tämä on vain vainoharhaa. Joltakin alan ihmiseltä olen kuitenkin jälkeenpäin kuullut, että minusta on annettu kaikenkarvaisia lausuntoja silloisesta työpaikastani lähtöni jälkeen. Lähtöni tapahtui hyvin riitaisissa merkeissä; työnantajani ei ollenkaan pitänyt siitä, etten halunnut jäädä firmaan määräaikaisen työsuhteen päättyessä, ja on laittanut kapuloita rattaisiini siitä lähtien.

Yrittäjäaikoina tuntui välillä siltä, ettei pää kestä enää yhtään paukutusta vasten keski-suomalaista mäntypuuta. Uutena yrittäjänä törmäsin aivan liian usein kielteiseen suhtautumiseen; kukapa nyt kiristyvää kilpailua haluaisi omille reviireilleen. Saavutetuista eduista ei luovuta ja aluerajoja vahditaan kuin Pohjois-Amerikan kaupunginosajengit konsanaan. Yhteistyö on voimaa, sanotaan, mutta jos yhteistyötarjouksiin vastataankin ilkeillä sähköposteilla ja pahoilla puheilla? 

Toki alan ominaispiirteet tällä alueella olivat minulla tiedossa jo ennen yrittäjäksi ryhtymistäni, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta silti paljon mieluummin olisin puhaltanut yhteen hiileen ihan kaikkien kanssa kuin tapellut jämäpaloista, joita alalla jo kymmenen vuotta toimineiden pöydiltä ehkä sattui tippumaan.

Ainahan me työttömät haetaan syitä omaan työttömyyteemme itsestämme. Vaan entäs jos ainakin osasyyllinen löytyykin jostain ihan muualta?

Viimeksi vuonna 2007

Tulin tänään hakeneeksi erästä työpaikkaa Manpower-rekrysivujen kautta. Paikkaa piti hakea rekisteröidyllä cv:llä, ja laiskana työnhakijana en olisi millään jaksanut alkaa naputella tietojani taas yhteen järjestelmään, etenkin kun uskoni tämän paikan saamiseen tai edes siihen, haluaisinko loppujen lopuksi töihin tällaiseen paikkaan, ei ollut järin vahva.

Mielessäni häivähti kuitenkin muistikuva siitä, että olen joskus ennenkin hakenut jotain paikkaa juuri tämän työnhakusivuston kautta, laatinut cv:ni sinne ja käyttänyt sitä muissakin yhteyksissä cv:ni pohjana. Taisipa tämä olla ensimmäisiä rekrysivustoja joihin olen tutustunut. Niinpä kokeilin pokkana käyttäjätunnukseksi sähköpostiosoitettani ja salasanaksi sitä samaa vanhaa, joka minulla on ehkä vähän muokattuna melkein joka paikassa, vastoin kaikkia suosituksia - varhaisdementikko kun olen.

Ja kappas, tietoni löytyivät! Järjestelmä kertoi, että olin edellisen kerran hakenut töitä tämän sivuston kautta kesäkuussa 2007. CV:täni olin tainnut päivittää myöhemminkin, koskapa puhelinnumeronani komeili sen työpaikan numero, jossa olin ensin sesonkitöissä ja sittemmin kahden vuoden pestillä loppuvuoden 2007 ja toukokuun 2010 välillä.

Sivusto oli uudistunut, kuten varmasti moni muukin nettisivusto näiden vuosien aikana. Nyt sinne sai tuotua suoraan LinkedIn-profiilinsa, jonka pohjalta systeemi nappasi tiedot sivuille. Olinkin päivitellyt LinkedIn-profiiliani melko ahkerasti viime aikoina luettuani aiheeseen liittyviä artikkeleita, blogipostauksia ja kommentteja. Latasin kuitenkin sivustolle myös päivitetyn pdf-CV:ni, koska siihen olen kasannut työhistoriaa pidemmältä ajalta kuin LinkedIniin. Muuten en jaksanut ruveta muokkailemaan tietojani tai täyttämään lisätietoja vaan lähetin hakemuksen nyt kyseessä olevaan työpaikkaan näitten tietojen pohjalta.

Tuona samaisena vuonna 2007, ennen ensimmäistä työssäolojaksoani lähes seitsemäksi vuodeksi venähtäneen kotiäitiyden jälkeen - no, jotain lyhyitä opettajansijaisuuksia olin tehnyt tuona aikana, en muuta -, olin työvoimatoimiston järjestämässä atk-painotteisessa työnhakukoulutuksessa. Sen lisäksi, että siellä oli mahdollisuus suorittaa tietotekniikkatutkinto Kansalaisen @-kortti ilmaiseksi - jonka tietysti teinkin -, kurssilla rustailtiin ja viilattiin hakemuksia, CV:itä ja markkinointikirjeitä. Siihen aikaan tyyli oli mielestäni sellainen, että riitti, kun vaan listasi koulutuksensa ja työkokemuksensa selkeästi korkeintaan kahden sivun pituiseksi tiedostoksi. Niin minäkin tein ja se kelpasi sekä minulle että kouluttajalle, ja sillä pohjalla on menty tähän saakka. 

Nyt kuitenkin lueskelin tuolta Manpowerin sivuilta: 

"Sen sijaan että listaisit vain aiemmat työpaikkasi ja -tehtäväsi, CV:stä pitää muokata tehokas myyntityökalu, jonka avulla esittelet ainutlaatuista osaamistasi ja sitä, miksi juuri sinut kannattaa palkata."

Ja minä kun olen luullut, että hakemuksessa runoillaan ne diipadaapat ja ansioluettelo sisältää vain kylmää faktaa, nimensä mukaisesti listana. Ennen vuotta 2007 olin selvinnyt täysin ilman CV:tä ja saanut kaikki senastiset työpaikkani pelkän hakemuksen, todistusten ja haastattelun pohjalta, tai sitten jotain muuta kautta. On tainnut kilpailu työmarkkinoilla sen verran kiristyä, että nyt ei enää riitä edes pelkkä CV, vaan sen pitää olla m y y v ä.

Olisiko minun syytä muokata CV:ni nyt uuteen uskoon - ja työnhakutaitoni muutenkin tälle vuosikymmenelle?

Epävarmuutta Varman-päivänä

"Kiitos hakemuksestasi ja mielenkiinnostasi. Otamme yhteyttä, mikäli haluamme kuulla sinusta lisää."

Vielä viikko hakuaikaa jäljellä, ja silti olen täysin varma, että ette halua. Turha minun on odotella yhteydenottoa. Mitä oikein luulinkaan itsestäni? Tänään on sellainen päivä, etten jaksa uskoa mihinkään enkä kehenkään, vähiten itseeni.

No joo, onhan tämäkin paikka omaa alaani, muttei kuitenkaan aivan vastaa koulutustani, joka antaakin pätevyyden melkein kaikkeen alalla muttei silti oikein mihinkään. Minun kanssani samalla viivalla on varmasti leegio juuri tähän toimeen valmistuneita, kaksikymmentä vuotta nuorempia, joilla on yhtä vahva kielitaito ja juuri sen oikean käyttöjärjestelmän osaaminen. Ja tietenkin olen positiivinen, innostunut, palveluhenkinen ja yhteistyökykyinen, mutta niin ovat ne sata muutakin. 

Tietenkin mielessä käy myös, että jaksaisinko oikeasti pelkkää yövuoroa, vaikka työttömyyden aikana olenkin harjaantunut melkoiseksi päivänukkujaksi. Mutta haettava kai se on jokaista oman alan paikkaa, vaikka pöllön virkaan sitten joutuisikin. Olisihan se kuitenkin v a k i t u i n e n pöllö.

Tahtoisin uskoa todeksi eilisen Astron horoskooppini - eilen sen uusimman hakemukseni lähetin:

 "Sinulla on tänään suotuisa aika kertoa työhösi tai harrastukseesi liittyvistä toiveista ja odotuksista jollekin vaikutusvaltaiselle tai muuten sinulle tärkeäksi osoittautuneelle henkilölle. Huomaat silloin suunnitelmiesi etenevän yllättävän tehokkaasti."

Toisinaan tuntuu, että parempi olisi olla kokonaan hakematta mitään töitä, niin ei joutuisi pettymäänkään. Niin kuin ennen olin. Perseestä tällainen aktivoituminen. Tänään Varman-päivänä olen hyvin epävarma.

Yli 1600 hakemusta

Kerroin aiemmin tässä blogissa hakeneeni töihin TE-toimistoon. Kyllä, luit ihan oikein - minäkin! Enpä ollut ihan ainoa: lauantain lehdestä sain lukea, että viiteentoista avoinna olleeseen työhön tuli yhteensä yli 1600 hakemusta. Yksi hakija on tosin voinut hakea useampaan tehtävään - hainhan minäkin kolmeen eri hommaan. Joka tapauksessa yhtä tehtävää haki keskimäärin reilut sata hakijaa. TE-keskuksesta arveltiin yhdeksi hakijasuman syyksi sitä, että vakituisia virkoja tulee nykyään auki kohtuullisen harvoin, ja nyt aukesi näin monta kerralla - avoinna olleista paikoista kaksitoista oli vakituisia. Epäilenpä kuitenkin, että suurin syy suureen hakijoiden määrään on maakuntamme vaikea työllisyystilanne.

Artikkelin mukaan ensimmäiset työhaastattelut pidettiin loppuviikosta viime viikolla. Minua ei kutsuttu. Eipä tietenkään. Taisin olla hakijoista niitä matalamman koulutuksen omaavia, ja joukossa oli sentään tohtoritasonkin ihmisiä. Vaikka kelpoisuusvaatimuksia ei asiantuntijan tehtäviin sinänsä ollut, toki korkeakoulutaustasta on hyötyä.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / ddpavumba)

Eilen laitoin hakemuksen ihan oman alani työpaikkaan, joita löytyi mollin sivuilta maakunnastamme tasan yksi. Paikka on osa-aikainen ja määräaikainen ja kaiken lisäksi vielä yli yhdeksänkymmenen kilometrin päässä kotoani, joten hetken aikaa kyllä harkitsin ennen kuin hakemuksen lähetin. Olin yhteydessä ilmoituksessa mainittuun yhteyshenkilöön ja sain kuulla, että hakemuksia oltiin parhaillaan käymässä läpi haastateltavien valintaa varten, ja valinnasta päättävä tutustuisi mielellään minunkin hakemukseeni, mikäli edelleen kokisin paikan kiinnostavana. Kun minulle vakuuteltiin, että listoja tehdessä voidaan kyllä pyrkiä siihen, että vuorot olisivat peräkkäin, ja majoituskin järjestyisi varaustilanteen salliessa, rohkenin tarttua tilaisuuteen. 

Kilometrikorvauksista on tässäkään työpaikassa turha haaveilla, mutta saahan työmatka-kustannukset vähentää verotuksessa. Työaikaa olisi noin 60 tuntia kolmessa viikossa, mutta mahdollisesti lisätunteja voisi kartuttaa muilta osastoilta. Ja jos tienestit jäisivät pieniksi, ehkä vielä voisi saada soviteltua työmarkkinatukea päälle? Tuohon asiaan en ole vielä perehtynyt, kun nyt ensin pitäisi päästä edes sinne haastatteluun asti.

Aika paljon muokkasin tämänkertaista hakemustani toisenlaiseksi kuin aiemmat diipadaapa -tilitykseni. Kun kerrankin on kyseessä ala, jolle minulla on ihan oikeasti koulutusta, passit ja paperit, niin paljon helpompi oli vain lyödä faktat pöytään. Ensi kertaa liitin alatunnisteeseen linkin LinkedIn -profiiliini, ja muistin myös mainita aktiivisuuteni harrastus- ja yhdistystoiminnassa. Hyviä vinkkejä sain esim. tästä blogipostauksesta.

Kuinkahan monta miljuunaa tuhatta hakemusta tähänkin paikkaan on lähtenyt? Huoh.

Tällainen työnhakija olen

Sähköpostiini putkahti viesti, jossa työnhaun ammattilainen kertoi tekevänsä tutkimusta, jonka tarkoituksena on selvittää työnhakuun liittyviä haasteita. Hän pyysi minua vastaamaan kyselyyn, jonka tuloksia käyttää uuden työnhakuun liittyvän palvelun kehittämisen tukena. Osoitelähteenä oli käytetty LinkedIniä, Twitteriä tai kohderyhmäksi valittujen henkilöiden työnhakusivustoja - minun tapauksessani Twitteriä, koskapa alter egollani Työttömällä Luuserilla on vain Twitter-tili, ei noita kahta muuta edellä mainittua. Vastaukset luvattiin tietenkin käsitellä täysin nimettöminä, eikä yksittäisiä vastaajia voi tunnistaa kyselyraportista.

No minähän vastailin, kun kerran kysyttiin. Pyydettäessä arvioimaan omaa työnhaun osaamistani kolmen annetun kategorian välillä, minä valitsin keskimmäisen: Työnhaku on tuttua / keskinkertaiset taidot. Uusi työnhaussa / aloittelija en totisesti ollut, mutten myöskään voinut sanoa suoriutuvani työnhausta mielestäni erinomaisesti eli olevani konkari - muutenhan kai olisin jo saanut töitä?

Seuraavat vastaukseni kertovatkin sitten rehellistä kieltään siitä, millainen työnhakija oikeasti olen:

- En etsi aktiivisesti työtä, mutta olen avoin uusille mahdollisuuksille
- Olen hakenut viimeisen kuukauden aikana 2-5 työpaikkaan (maksimivaihtoehto yli 21)
- Olen hakenut töitä 1-2 vuotta (maksimivaihtoehto yli 2 vuotta, huomioidaan vain nyt meneillään oleva työnhaun ajanjakso, eli jos on 10 vuotta sitten ollut työnhakija, sitten töissä ja nyt taas työnhakijana, otetaan huomioon vain tämä jälkimmäinen jakso)
- Käytän aikaa avointen työpaikkojen hakemiseen keskimäärin: Päivässä - en yhtään, viikossa: 10-30 minuuttia (maksimivaihtoehto yli 3 tuntia)
- En pidä kirjaa hauistani ja löydän helposti lähettämäni hakudokumentit, jos saan kutsun haastatteluun (eipä ole tullut vähään aikaan)
- Haluaisitko pysyä ajan tasalla työnhaustasi (minne hait, milloin haku umpeutuu jne.): Eipä sillä väliä

En tosiaankaan ole ollut mikään maailman aktiivisin työnhakija, lähinnä neljästä syystä:

1. Joka toinen päivä menisin mielelläni töihin, joka toinen päivä en mistään hinnasta. Minussa asuu sekä aktiivinen ja innostuva työntekijä että mukavuudenhaluinen, työtä vieroksuva laiskuri.

2. Toistaiseksi ei ole taloudellisista syistä ollut pakko hakea mitä tahansa työtä.

3. Usein tuntuu, ettei mulla ole aikaa täyspäiväiseen työnhakuun; tekemistä on niin paljon muutenkin perheen, kodin ja "omien juttujen" (kuten tää blogi) parissa.

4. Entäs jos meen johonkin "ikävämpään" työhön ja kaveri soittaa just silloin, et nyt mä ottaisin sut meille töihin sillä huippupalkalla huippuduuniin ;-)?

Sen verran kysely herätti kuitenkin miettimään omaa panostani tässä työllistymisessä, että liityin Monsteriin, lätkin sinne jotain tietojani ja tallensin CV:ni. Ja kun samassa hötäkässä Kaislanettikin muistutteli, etten ole käynyt siellä kolmeen kuukauteen, kävin vähän muokkaamassa tietojani, päivittämässä CV:tä ja hainpa yhtä työpaikkaakin, vaikkei nyt ihan tainnut natsata mun ydinosaamisalueeseeni.

Ilmoitinpa sitten vielä kyselyn lopussa halukkuudestani osallistua työnhaun sovelluksen testi-käyttäjäryhmään talven 2014-15 aikana. Jos en töitä saa, niin saisinpa ainakin testailla, miten niitä haetaan uudella tavalla...

Helteen pehmittämä?

Liekö auringonpistos iskenyt vai mikä, mutta tuli sitten haettua töihin oikein koiranvirkaan: TE-toimistoon! Vaikka kyllähän se vähän niin on, että jos aikoo työllistyä, on työnhakijan oltava valmis tarttumaan ties mihin oljenkorsiin. Itse en ole niitä viimeisiä vielä lähtenyt kurkottelemaan, viihdyn kyllä kotonakin ihan hyvin, eikä TE-toimisto tai työnvalmentaja ole toistaiseksi hätyytellyt millään pakkotyötarjouksilla, mutta kannattaako silti odotella ihan loputtomiin, että kaveri ottaisi firmaansa töihin?! Oli miten oli, nyt on hakemus lähtenyt pariin avoinna olevaan tehtävään.

Meidän maakunnan TE-toimisto on nimittäin asiakasmäärillä mitattuna maan kuormittunein - yhdellä virkailijalla voi nyt olla 600-1000 asiakasta. Nyt TE-toimisto palkkaa 15 uutta virkailijaa eduskunnan lisätalousarviossa saamansa kertaluontoisen 750 000 euron potin turvin. Lisäksi Keski-Suomi käyttää omia rahojaan, joita on säästynyt toimipaikkojen lakkauttamisten vuoksi. Aluksi paikat olivat haussa valtion virkajärjestelyn kautta, eli niitä voivat hakea irtisanomisuhan alla olevat valtion työntekijät. Nyt kun paikat olivat tulleet avoimeen hakuun, bongasin niitä mol.fi:stä kuusi kappaletta. Muodollista kelpoisuusvaatimusta ei tehtäviin ole, mutta toki kokeneet hakijat ovat aina etusijalla. Kun keväällä täytettiin TE-toimistossa kolme virkaa, kaikilla niihin valituilla oli jo kokemusta TE-toimistosta. No jaa, onhan minullakin, tosin vaan väärältä puolelta tiskiä...

Usko omiin mahdollisuuksiini tässäkään haussa ei ole valtava, mutta toivoa pitää aina olla. Ainakin minulla olisi omakohtaista kokemusta siitä, mitä on olla työtön työnhakija - ehkä sitä osaisi asennoitua muihin poloisiin hieman inhimillisemmin kuin mihin toisinaan on saanut törmätä. Lohdullista joka tapauksessa, että joku sentään rekrytoi näiden kaikkien lohduttomien yt- ja irtisanomisuutisten keskellä (ja ainakin meidän maakunnassa vaikuttaa vielä edellinen lamakin) - vaikka se nyt sitten olisikin "vain" TE-toimisto...

Toivosta epätoivoon

Työttömällä työnhakijalla - ainakin minulla - tunnelmat ja mielialat vaihtelevat kuin vuoristoradassa. Onneksi kuitenkin on niitä toivonkin hetkiä eikä pelkkää tasaista harmaata. Eihän tämä kotielämä ole hassumpaa, jos vain pystyy pitämään yllä asennetta, ettei tämä ole vielä lopullista...

Eilen bongasin te-palveluista työpaikan, johon kirjoittelin hakemuksen. Eihän se ihan omalta alaltani ollut, ja se oli osapäiväinen, määräaikainen ja osittain aika matkankin takana, mutta ilmoituksessa edellytetyt vaatimukset kyllä täyttyisivät kohdallani. Ja mieluusti lähtisin tuohonkin hommaan, kun ei kerran oman alan duuneja vaan nyt ole saatavilla. Halusin uskoa, että unissani näkemäni toivoa herättävät, uutta alkua symboloivat asiat olisivat nyt tämän paikan kautta toteutumassa. Tätäkö se uneni tiesi...?

Kirjoittamani hakemus oli lyhyehkö ja melkoisen vapaamuotoinen. Halusin uskoa, että tällä nuorekkaalla nelivitosella olisi vielä vientiä ja cv puhuisi puolestaan. Kuinka sitten illalla taas eksyinkin sanomalehden taloussivuille lukemaan madonlukuja siitä, kuinka paljon työttömyys on vuodessa lisääntynyt, ja montako hakijaa meidän maakunnassa on yhtä avointa työpaikkaa kohti. Eli tilastojen valossa eivät tsäänssit työllistyä liene kovin suuret.

Silti, niin kauan kuin on toivoa, on elämää. On tosi helppoa vaipua synkkyyteen ja ajatella, ettei mistään tuu kuitenkaan mitään. Edes kotihommat ei suju ja perheen kanssa tulee riitaa. Kaikki on **ttu pilalla. Mutta toisaalta, miksei sitä toivoa voisi pitää yllä taas vähän aikaa, epärealistista tai ei? Siihen asti, kunnes tulee se tuttu viesti "Tällä kertaa valinta ei kohdistunut sinuun" kaikki on mahdollista.

Valehtelisin, jos väittäisin öisin herääväni murehtimaan maailmaa. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se kiinnosta mua ollenkaan. Siit' on kai turha tehdä lauluja, kun näyttää siltä, että siit' on turha pitää puheita, turha piestä suutansa. Hei laulaja. Valehtelisin, jos väittäisin vihaavani kauneutta. Valehtelisin jos väittäisin, ettei mikään mua pelota. Ois kai siistii antaa periksi. Toteais vain kylmästi: "Ei tästä mitään tuu." Lähtis kävelemään. Painais oven kiinni perässään.

-Kolmas Nainen: Valehtelisin jos väittäisin