Oppii se vanhakin koira...

Tiimimme uudet jäsenet, kaksitoista vastarekrytoitua työntekijää kävivät tänään moikkaamassa meitä tutustumiskierroksellaan talossa. Oli ilahduttavaa huomata, kuinka heterogeeninen joukko näytti olevan kyseessä, ainakin iän puolesta. Esimiehemme oli itse haastatellut kaikki hakijat ja kertoi valituista nuorimman olevan parikymppisen ja vanhimman 58-vuotiaan. En siis ole ollenkaan porukan vanhimmasta päästä! Esimiestä nauratti, kun vanhin työnsä aloittavista oli kertonut työhistoriastaan alkaen vuodesta 1975 - eihän meidän tiiminvetäjämme ollut edes syntynyt vielä tuolloin :)

Ikäsyrjinnästä puhutaan paljon, ja on pakko myöntää, että sitä todellakin esiintyy huomattavasti. Poikkeuksiakin kuitenkin onneksi on, ja tuntuu siltä, että ainakin näissä rekrytoinneissa arvostettiin nimenomaan työkokemusta, joka saattoi olla eri henkilöillä hyvinkin eri aloilta, mutta joka tapauksessa asiakaspalvelun parista. Ikävuosiin ei tuijotettu vaan muut asiat painoivat vaakakupissa. Ja hyvä niin.

Parin päivän ajan meillä on ollut taas kouluttaja paikalla. Tällä kertaa on syvennytty tähän saakka hieman vähemmälle huomiolle jääneeseen osa-alueeseen työssämme, samalla kun on painettu parhaamme mukaan "oikeita töitä". Ja tekemällähän sitä oppiikin parhaiten - kuunteluoppilaana saattaa tieto livahtaa saman tien toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Nyt vasta aloin sisäistää monta juttua, joista kyllä oli ollut puhetta ekalla viikolla, mutta...

Loppuviikon saavat uudet tulokkaat koulutusta lähivalmentajilta, ja joukkoon liittyy vielä kolme henkilöä lisää talon sisältä muista tehtävistä. Ensi viikolla koko poppoo liittyy meidän kanssamme samaan porukkaan, ja me "vanhat" yritämme opastaa uusia parhaan taitomme mukaan, koko mittavalla kolmen viikon kokemuksellamme. Sitten meitä onkin jo niin paljon, ettemme kaikki mahdu samaan huoneeseen...

Pikkuhiljaa lähes kaikki ennen muualla tehdyt työt siirtyvät meidän tehtäväksemme. Tai siis ei tietenkään kaikki maailman työt, mutta - no, ymmärrättehän. Vanha koira saa opetella roppakaupalla uusia temppuja.

Loppuun vielä koiramainen muistutus positiivisuuden ja ilon tärkeydestä. Itse ainakin uskon, että hyvä vetää puoleensa hyvää, paha pahaa. Jos vain jaksat etsiä ilon aiheita mielesi täytteeksi marraskuun harmaudenkin keskellä, ei se voi olla vaikuttamatta ympäröiviin energioihisi - ja jopa työnsaantiisi!

Koulutusviikko

Hassua, miten elämä muuttuu toisenlaiseksi yhdessä päivässä. En tiedä sitten, muuttuuko parempaan vai huonompaan, mutta muuttuu.

Tiistaista asti on tulvinut pään täydeltä uutta tietoa, sovelluksia, ohjelmia ja käsitteitä. Maanantai oli iisimpi ja lyhyempi päivä, allekirjoitettiin työsopimukset ja salassapitositoumukset, kuultiin yleistä tietoa uudesta työnantajastamme ja saatiin avainlätkät, tietoturvaohjeet ja kulkukoodit. Minun sopimukseeni merkittiin säännöllisen työajan pituudeksi 30 tuntia viikossa, joillekuille toisille 20 viikkotuntia, vähän omien toiveiden mukaan. Kun työterveyskyselyssä kysyttiin, montako päivää olen kuluneen vuoden aikana ollut poissa töistä sairauden takia, oli helppo vastata: En päivääkään. Enhän ollut ollut yhtään päivää töissäkään.

Sen jälkeen on paahdettu kahdeksasta neljään, me jatkossa osa-aikaisetkin. Onneksi tässä firmassa pidetään tauoista huolta, toisin kuin eräänkin entisen työnantajani hommissa, jossa taukoja ei juuri hyvällä katsottu. Nyt pitäisi antaa palautetta kouluttajille, joista yksi tosin tulee vielä avuksemme ensi viikon alkupäiviksi, kun tositoimet alkavat.

En oikein tiedä mitä kirjoittaa palautelomakkeeseen. Kouluttajat osasivat kyllä asiansa, mutta näin suurta asiakokonaisuutta on aivan mahdotonta omaksua kolmessa päivässä. Harjoitustehtävissä oli ainakin itselläni rutkasti virheitä, ja ajoittain kaikki tuntuu olevan sekaisin päässä kuin puurot ja vellit. Kouluttajat kehuivat meitä näppäriksi ja että kuulemma hyvin menee tähän lyhyeen aikaan nähden. Itsellä ei ole ollenkaan niin näppärä olo. Eilen romahti verkko koko yrityksessä ja ohjelmien toimimisen kanssa on vähän väliä ongelmia. Kaikki on niin uutta puolin ja toisin.

Maanantaina meille kerrottiin, että keski-ikä firmassamme on 29 vuotta. Tietotekniikan osaaminen on olennainen osa oikeastaan kaikkea talon toimintaa, ja nuoret aikuiset kuulemma hallitsevat uuden teknologian yleensä parhaiten. Minulla on aikamoiset paineet osoittaa, että kyllä minäkin. Ja jos en vielä, niin opin kyllä. Ensimmäistä kertaa elämässäni teen töitä kahdella isolla näytöllä, koska ikkunoita, tiedostoja ja ohjelmia on oltava auki niin monta yhtä aikaa. Etenkin niitä ohjetiedostoja ja käsitelistoja tässä vaiheessa.

Mutta ei auta kuin porskuttaa eteenpäin kuin mummo lumessa. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Tätä en haluaisi mokata.

Takaiskuja

Työvoimakoulutushaastattelua edeltävänä yönä näin unta, että laskeuduin korkeita, kapeahkoja, kaiteettomia portaita alas kieli keskellä suuta koko ajan peläten, että putoan. Mietin vaan etten saa katsoa alas ettei rupea huimaamaan.

Erään tulkinnan mukaan portaiden laskeutuminen unessa merkitsee sitä, että alitajunta haluaa kertoa minulle jotakin. Ja jos laskeutuu ahtaassa ja hankalassa portaikossa, joutuu valve-elämässä ottamaan takapakkia.

Kyllä alitajunta tietää. Parin päivän lomareissulta palatessani pöydällä odotti kirje te-toimistosta. Teille ei ole voitu varata opiskelijapaikkaa koska sopivia hakijoita oli enemmän kuin opiskelupaikkoja. Hakijoita oli ollut 64 ja hyväksyttyjä 12.

Eikä ne takaiskut siihen loppuneet. Sähköpostiakaan en ollut reissussa lukenut. Onneksi, ettei olis mennyt fiilikset. Postilaatikossa odotti nimittäin ikävä viesti perintätoimistosta.

Hei,

kiitos viestistänne.

Olemme selvittäneet yrityksen osoitetietoja ja voimassaoleva osoite on tuo meillä jo tiedossa oleva, mutta perintäkirjeet palautuvat siitä huolimatta.

Olemmekin tarkistaneet velallisyrityksen luottotiedot ja maksuhäiriömerkintöjä on useampia, joten emme suosittele, että käytämme haastemiestä viemään velan tiedoksi velalliselle.

Tässä vaiheessa perintä keskeytyy, ei kuitenkaan pääty. Tulemme selvittämään osoitetietoja jälleen puolen vuoden päästä. Mikäli osoite on edelleen sama, tarkistamme jälleen luottotiedot. Jos luottotiedoissakaan ei ole tapahtunut parannusta, perintä tullaan perumaan.

Mikäli kuitenkin haluatte, että käyttäisimme haastemiestä ja edistäisimme perintätapauksen tässä vaiheessa käräjäoikeuteen, tulisi teidän maksaa oikeudenkäyntikulu 86,00 euroa, jonka käräjäoikeus laskuttaa meiltä. Tämän kulun voi tosin lisätä vaatimuksiin velalliselta.

Kuinka haluatte asiassa toimia? Edistämmekö perinnän oikeuteen ja te maksatte 86,00 euron oikeudenkäyntikulun vai tarkistammeko osoitteen myöhemmin uudelleen ja katsomme mille tilanne näyttää silloin?

Jäämme odottamaan vastaustanne. 

Taitaa olla turha lähteä oikeusteitse rahojaan perimään, jos ei firmalla kuitenkaan ole mistä niitä maksaa. Nyt vois vaikka masentuu.

Viime yönä näinkin sitten painajaismaisia unia siitä, kuinka menetin ajamani auton (=elämäni) hallinnan ja suistuin lumipenkkaan myöhästyen sieltä, missä mun olis sillä hetkellä pitänyt olla.

Mielessä pyörii vain kysymys: Miten joku voi tehdä toiselle noin? Kiitos paljon, ex-yhtiökumppani. Onneksi luotin sinuun.

Image: FreeDigitalPhotos.net by Africa

Haastiskrapula

Olin tänään työvoimakoulutushaastattelussa. Olo on kuin seuraavana aamuna iloisen humputteluillan jälkeen. Tähän tyyliinhän se homma etenee (haastatteluun soveltuvat kohdat kursivoitu):

Odotat tilaisuutta jännitys mahanpohjassa iloisesti kuplien. Ihanaa että sait kutsun! Mitähän sinne pitäis laittaa päälle? Pitäiskö viedä jotain mukanaan (todistukset)..?

(Valinta)tilaisuudessa höpötät suuna päänä mitä sattuu. Olo on kuin maailman kuninkaalla. Hei kattokaa ja kuunnelkaa kuinka hyvä mää oon! (Ai tietotekniset taidot? No joo, ihan perus... Niin että oon ollut viimeksi töissä viime vuoden tammikuussa? No vähän on päässy tää mun työttömyys pitkittymään, MUT HEI EI MUSSA MITÄÄN VIKAA OO!!!!)

Tilaisuuden jälkeen ensin laskuhumala, sitten krapula. Miks ihmeessä piti mennä sanomaan niin, miks en sanonut noin. Kyllä mä hei huomasin kun ne naiset katto merkitsevästi toisiaan siinä yhdessä kohtaa (ennen kuin sanoivat, että jos et nyt tälle kurssille pääse, voit hakea heti seuraavalle - tulokset näkyy Omissa tiedoissa ennen sen toisen kurssin hakuajan päättymistä).

Pakko saada jotain epäterveellistä syötävää. Lohturuokaa. Ja paljon. (Tässä tapauksessa puoli pussia salmiakkilakuja). Ikinä en enää... (hae yhtään mihinkään).

Ja seuraavan kerran... homma alusta uudestaan.

Työttömän syysloma

Syysloma alkoi! Minun asennemaailmassani lomani sijoittuvat samaan aikaan kuin opiskelevalla nuorisollamme, vaikka kuten on monesti todettu, työtönhän on toisaalta aina lomalla ja toisaalta ei koskaan. Onhan minullakin ensi viikolla yksi tärkeä työnhakijan statukseeni liittyvä meno, mutta sehän nyt on lähes juhlaa ja ekstraohjelmaa itsessään...

Tässä kolme asiaa, jotka rytmittävät "syyslomaani":

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / Stuart Miles)

Loma alkaa huomenna kälyn viiskymppisillä, kukat täytyy vielä aamulla käydä hakemassa (ja viemässä myymäni tyttären vanha My Little Pony -setti uudelle omistajalleen :)). Illalla vien mieheni viettämään poikain iltaa kaverinsa tupareihin ja piipahdan samalla työttömän ystäväni luona viemässä hänelle pari jostain meille siunaantunutta leffalippua. Kun hyvän laittaa kiertämään, palaa se vielä joskus takaisin luoksesi.

Tiistaina on vuorossa se tähdellinen meno: työvoimakoulutushaastattelu. En jaksa valittaa siitä, että haastattelu järjestetään juuri koulujen loma-aikana, jolloin ehkä perheellisillä työttömillä olisi lomasuunnitelmia, koska nykyaikana on ilmeisesti ainakin neljäsosa lottovoittoa jo päästä näissä koulutuksissakin haastatteluun asti.

Loppuviikosta olenkin sitten vapaa lähtemään oikeasti lomalle. Etelän mummolaan suunnataan ja I love me -messuille, jonne onnekkaasti voitin pari lippua. Vielä on auki, ketä saan kaverikseni messuille - alun perin suunnittelin lähteväni tyttäreni kanssa, mutta viimeksi kun asiasta juteltiin, ei hän enää halunnutkaan mukaan. Ehkä menen sitten äitini kanssa, ehkä tytär kuitenkin lähtee - tai ehkä mennään koko porukka. Eiköhän se vielä selviä viikonloppuun mennessä.

Vielä loppuun syyslomavinkki: jos et vielä ole mukana, nyt kannattaa kokeilla Ostohyvitystä! Juuri nyt saat kymmenen euron lahjakortin valitsemaasi verkkokauppaan kiitokseksi palvelun kokeilusta.

Syyslomaterveisin Työtön Luuseri :)

Iloisia yllätyksiä top 3

Nämä asiat ovat ilahduttaneet minua viime päivinä:

1. Mollin Omista tiedoistani huomasin, että minut kutsutaan työvoimakoulutushaastatteluun! Paperikirje ei ole minua vielä saavuttanut, mutta yllätys oli iloinen kun piipahdin sähköisessä palvelussa. Jo viime viikolla sain iloita työttömän ystäväni puolesta, joka oli vastikään ollut omassa haastattelussaan toiseen, akateemisille työnhakijoille tarkoitettuun verkkopedagogiikkaa käsittelevään koulutukseen. Tsemppiä meille molemmille, toivotan ihan itse!

2. Jo lähes kuukautta aiemmin clickworker.comissa tekemäni testi pätevyydestäni suomenkielisen tekstin tuottamiseen oli vihdoin arvioitu. Jeee, sain täydet pisteet! Siitä pääsin jatkamaan uusiin testeihin ja odottelemaan mahdollisia työtehtäviä. Selvitin vielä pari koetta ja harjoitusta, joilla sain pätevyyden osallistua UHRS-toimeksiantoihin (Universal Human Relevance System). Ehkä tässä on mahdollisuus pieniin lisäansioihin ja mielenkiintoiseen tekemiseen. Mikäli joku muukin on kiinnostunut, rekisteröityä voi täällä. 

3. Sain arvostamaltani toimittajalta mukavaa postia. Olin lähettänyt hänelle linkin blogiini, ja hän vastasi nyt kehuen blogini nimeä: on kuulemma sopivasti provosoiva ja silti kertoo hyvin siitä, mikä aiheena pääsääntöisesti on. Lupasi vilkaista blogiani myös jatkossa. Myös Twitterissä sain ihka ensimmäisen seuraajani: JULKKIKSET.FI seuraa nyt Työtöntä Luuseria. Hei tarkoittaax se et mä oon ny julkkis...?!?!

Image: FreeDigitalPhotos.net by Stuart Miles

Suunnitelma B

Ensi vuonna aiotaan kuulemma työttömille tarjottavaa kuntouttavaa työtoimintaa lisätä huomattavasti. Toimintaa, jonka pitäisi parantaa elämänhallintaa ja lisätä mahdollisuuksia työllistyä. Toiminta on tarkoitettu niille, jotka ovat olleet työttöminä pidempään, ja se sijoittuu yleensä kunnan eri toimipisteisiin sekä eri yhdistyksiin avustaviin tehtäviin, koskapa järjestäjänä toimii kunta. Ilmeisesti jo vuoden työttömänä olo saattaa riittää perusteeksi siihen, että te-toimisto ohjaa asiakkaan tähän työmarkkinatuella ja nimellisellä yhdeksän euron ylläpitokorvauksella tapahtuvaan työhön. 

Sillä eihän kyseessä ole mikään työt o i m i n t a vaan puhdas t y ö josta vaan ei makseta kunnon palkkaa! Eli taas tullaan siihen, että töitä kyllä olis esim. vanhainkodeissa, mutta ei löydy palkan maksajia. Niinpä nyt on keksitty tällainen kiva kiertotie saada kunnalle työntekijöitä ja työttömät pois listoilta kunnan sakkomaksuja kartuttamasta. En toki sinänsä kuntia syytä, nehän tekee vaan sen mukaan kuin lainlaatijat käskee.

Olen ollut nyt työttömänä työnhakijana vuoden ja kahdeksan kuukautta. Työmarkkinatuella en onneksi ole ollut vielä niin kauaa (tällä hetkellä kunnan listoille pääsee 500 työmarkkina-tukipäivän jälkeen), mutta mikäli vuoden alusta laki muuttuu niin, että jo vuoden työttömänä olo riittää, olen itsekin vaaravyöhykkeessä. Elämänhallinnassani ei ole mitään vikaa; oman alani työllisyystilanne nyt vaan on todella huono tällä työssäkäyntialueella, enkä perheen takia ole halunnut lähteä sesonkitöihin toiselle puolelle Suomea. Olen kyllä hakenut muunkinlaisia töitä, mutta huonolla menestyksellä. Taitaapa niitä olla ollut hakemassa muutama muukin. 

Myyntitöihin en ole hakenut, en telemarkkinointiin enkä muihinkaan. Niitä hommia olen kokeillut elämäni aikana jo ihan riittävästi. Ennen työttömäksi jäämistäni olin hetken aikaa töissä kiinteistönvälittäjänä (tai asuntoneuvottelijana, kuten termi kuului) pelkällä provikkapalkalla, ja olemattomaksihan tienestit jäivät kun ei kauppa käynyt, kilometrejä kertyi eikä mitään matkakorvauksia maksettu. En millään tahtoisi enää myydä mitään, mutta voi olla, että tulevaisuudessa se kuitenkin on ainoa mahdollisuus.

Kun ei töitä vaan tunnu löytyvän enkä mihinkään mukakuntouttavaan pakkotyöhön halua, otin käyttöön suunnitelman B: hain työvoimakoulutukseen. Aiheena sähköinen markkinointi ja verkkokauppa, osa varmasti minulle jo entuudestaan tuttua, mutta paljon olisi uuttakin. Takuulla on sinnekin tosi paljon hakijoita tavoittelemassa noita kahtatoista koulutuspaikkaa, mutta yrittänyttä ei kuulemma laiteta. 

Ihan hirmu pitkiä perusteluita en hakemuskaavakkeeseen kylläkään kirjoittanut siitä, miksi minut pitäisi valita kyseiseen koulutukseen ja miten se edistäisi työllistymistäni, mutta selkeät suunnitelmat kuitenkin, mitä kurssilla hankkimillani tiedoilla ja taidoilla aion tehdä (tai olen aikovinani). Toisaalta, liikaa en halunnut antaa ymmärtää tietäväni ko. aiheista, etteivät valitsijat tuumaisi ettei tuo enää tämmöistä oppia tarvitsekaan. 

Koulutus saattaisi jopa olla sellainen, josta minulle voisi oikeasti olla hyötyä tulevaisuudessa. Mutta hakuaikaa on jäljellä vielä yli kaksi viikkoa, eikä lähetettyä hakemusta voi enää muokata. Eli näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää.

Image: FreeDigitalPhotos.net by Stuart Miles

Taas työnhakupäivä

Sähköposti toi tullessaan kiitokset mielenkiinnosta ja hakemuksesta ja tutun tiedon siitä, että valintamme ei valitettavasti tällä kertaa kohdistunut sinuun. Ja kun toisessa viestissä työpaikkavahti ilmoitteli sairasloman sijaisuudesta, joka t i e t e n k ä ä n ei ole omalta alaltani - taitaa tämän alan paikat löytyä enimmälti ihan toiselta puolelta Suomea - mutta ehkä niissä rajoissa, että sitä voisi kuitenkin hakea, niin haettavahan se on.

Miksi olisit sopiva tähän tehtävään? Ei, just nyt en jaksa kyllä yhtään miettiä miksi. Olisin vaan, eikö se riitä? No eihän se riitä, sopivia ja päteviä hakijoita on varmaan taas kymmeniä ellei satoja. Mutta pakko ottaa aikalisä ja juoda kahvit ensin. Ja lukea muiden työttömien blogeista kuinka huonosti meillä menee. Onneksi Marian blogissa oli ihana kukkakimppu piristämässä päivää. Ja onneksi tuli leivottua aamulla, niin että on nyt iihanaa mustikkapaistosta (ja Euroshopper-vaniljajätskiä) kahvin kanssa.

Leipominen onkin yksi niistä ihanista Ällistä jotka piristää nykyään tämän työttömän päiviä. Paljonhan niitä on muitakin: lapset, luonto, lempi, liikunta (silloin kun saa itsensä liikkeelle), luovuus (lähinnä kai tää blogi) - siinähän niitä olikin jo kuusi. Ihan niin kuin mun ylioppilas-tutkintotodistuksessa. Silloin tulevaisuus oli vielä avoin ja akateeminen loppututkinto siinsi silmissä - kunnes kohtalo päätti toisin ja sairaus vei voiton. Yhden työpaikan sain kyllä myöhemmin elämässäni ihan niiden ällien avulla päihittäen jopa muutaman maisterin, mutta muuten niitä ei ole juuri kyselty.

Nyt on sitten ammattitutkintotodistuskin plakkarissa - alalta jolle tuntuu olevan mahdotonta työllistyä muuten kuin yrittäjänä, ainakaan ympäri vuoden, ainakaan täällä päin Suomea. Ja sitä yrittämistä on jo kokeiltu, enkä ihan heti tahdo lähteä toiselle kierrokselle. Juuri ohjasin yhden entisen asiakkaani entiselle yhtiökumppanilleni, kun "en valitettavasti ole tällä hetkellä alalla töissä". Kyseisestä firmasta ei kuitenkaan kuulemma kukaan vastannut hänelle. Suosittelin sitten entistä työnantajaani asiakkaalle kaikesta kokemastani huolimatta. Pahaankin lienee syytä yrittää vastata hyvällä silloin kun se on mahdollista - ehkä se hyvä vielä palaa takaisin minulle?

No niin - miksi olisit sopiva tähän tehtävään? No koska.... äsh, kohtahan on jo ruoka-aika. Syönnin jälkeen sitten.

Viimeksi vuonna 2007

Tulin tänään hakeneeksi erästä työpaikkaa Manpower-rekrysivujen kautta. Paikkaa piti hakea rekisteröidyllä cv:llä, ja laiskana työnhakijana en olisi millään jaksanut alkaa naputella tietojani taas yhteen järjestelmään, etenkin kun uskoni tämän paikan saamiseen tai edes siihen, haluaisinko loppujen lopuksi töihin tällaiseen paikkaan, ei ollut järin vahva.

Mielessäni häivähti kuitenkin muistikuva siitä, että olen joskus ennenkin hakenut jotain paikkaa juuri tämän työnhakusivuston kautta, laatinut cv:ni sinne ja käyttänyt sitä muissakin yhteyksissä cv:ni pohjana. Taisipa tämä olla ensimmäisiä rekrysivustoja joihin olen tutustunut. Niinpä kokeilin pokkana käyttäjätunnukseksi sähköpostiosoitettani ja salasanaksi sitä samaa vanhaa, joka minulla on ehkä vähän muokattuna melkein joka paikassa, vastoin kaikkia suosituksia - varhaisdementikko kun olen.

Ja kappas, tietoni löytyivät! Järjestelmä kertoi, että olin edellisen kerran hakenut töitä tämän sivuston kautta kesäkuussa 2007. CV:täni olin tainnut päivittää myöhemminkin, koskapa puhelinnumeronani komeili sen työpaikan numero, jossa olin ensin sesonkitöissä ja sittemmin kahden vuoden pestillä loppuvuoden 2007 ja toukokuun 2010 välillä.

Sivusto oli uudistunut, kuten varmasti moni muukin nettisivusto näiden vuosien aikana. Nyt sinne sai tuotua suoraan LinkedIn-profiilinsa, jonka pohjalta systeemi nappasi tiedot sivuille. Olinkin päivitellyt LinkedIn-profiiliani melko ahkerasti viime aikoina luettuani aiheeseen liittyviä artikkeleita, blogipostauksia ja kommentteja. Latasin kuitenkin sivustolle myös päivitetyn pdf-CV:ni, koska siihen olen kasannut työhistoriaa pidemmältä ajalta kuin LinkedIniin. Muuten en jaksanut ruveta muokkailemaan tietojani tai täyttämään lisätietoja vaan lähetin hakemuksen nyt kyseessä olevaan työpaikkaan näitten tietojen pohjalta.

Tuona samaisena vuonna 2007, ennen ensimmäistä työssäolojaksoani lähes seitsemäksi vuodeksi venähtäneen kotiäitiyden jälkeen - no, jotain lyhyitä opettajansijaisuuksia olin tehnyt tuona aikana, en muuta -, olin työvoimatoimiston järjestämässä atk-painotteisessa työnhakukoulutuksessa. Sen lisäksi, että siellä oli mahdollisuus suorittaa tietotekniikkatutkinto Kansalaisen @-kortti ilmaiseksi - jonka tietysti teinkin -, kurssilla rustailtiin ja viilattiin hakemuksia, CV:itä ja markkinointikirjeitä. Siihen aikaan tyyli oli mielestäni sellainen, että riitti, kun vaan listasi koulutuksensa ja työkokemuksensa selkeästi korkeintaan kahden sivun pituiseksi tiedostoksi. Niin minäkin tein ja se kelpasi sekä minulle että kouluttajalle, ja sillä pohjalla on menty tähän saakka. 

Nyt kuitenkin lueskelin tuolta Manpowerin sivuilta: 

"Sen sijaan että listaisit vain aiemmat työpaikkasi ja -tehtäväsi, CV:stä pitää muokata tehokas myyntityökalu, jonka avulla esittelet ainutlaatuista osaamistasi ja sitä, miksi juuri sinut kannattaa palkata."

Ja minä kun olen luullut, että hakemuksessa runoillaan ne diipadaapat ja ansioluettelo sisältää vain kylmää faktaa, nimensä mukaisesti listana. Ennen vuotta 2007 olin selvinnyt täysin ilman CV:tä ja saanut kaikki senastiset työpaikkani pelkän hakemuksen, todistusten ja haastattelun pohjalta, tai sitten jotain muuta kautta. On tainnut kilpailu työmarkkinoilla sen verran kiristyä, että nyt ei enää riitä edes pelkkä CV, vaan sen pitää olla m y y v ä.

Olisiko minun syytä muokata CV:ni nyt uuteen uskoon - ja työnhakutaitoni muutenkin tälle vuosikymmenelle?

Alalla ylitarjontaa

Eilen lueskelin lehdestä uutista temmin uusimmasta ammattibarometristä. Barometrissä arvioidaan ammattien työpaikkanäkymiä seuraavan puolen vuoden aikana. Työvoimapulasta kärsivien ammattien lista on viime vuosina lyhentynyt ja ylitarjonnasta kärsivien ammattien määrä puolestaan kasvanut. Työvoimapula jatkuu sosiaali- ja terveysalan ammateissa ja siitä kärsivät myös myyntiedustus ja puhelinmyynti. Mitä en sinänsä ihmettele, on ne sen verran koiran virkoja, ellei satu olemaan luonteeltaan alalle sopiva myyntitykki, joka möisi vaivatta vaikka oman mummonsa.

Yleisintä työvoiman ylitarjonta on toimistotyössä, myös omalla alallani. Ylitarjonta on lisääntynyt sellaisillakin aloilla, jotka vielä 2000-luvun alussa kärsivät työvoimapulasta. Lähiaikoina ylitarjontaa tulee kuulemma olemaan myös postityöntekijöistä (kiitos Itellan irtisanomisten) sekä yliopisto- ja korkeakouluopettajista. Korkea koulutuskaan ei siis enää takaa välttämättä työpaikkaa. 

Tosin eräässä toisessa lehtijutussa lehtori yliopiston tietotekniikan laitokselta sanoi, että julkisuudessa olleet jutut voivat antaa opiskelijoille kuvan, ettei töitä ole, vaikka todellisuudessa niitä riittää. Lehtorin mukaan kaikki it-alan firmat ruikuttavat, että niillä ei ole työvoimaa, mutta kun lukee lehtiä, niin aina lukee vaan yt-neuvotteluista. Median luoma kuva on kuulemma liian pessimistinen todelliseen tilanteeseen nähden, ja lehtori toivookin, että yritykset kertoisivat rehellisesti, että ne kaipaavat työvoimaa. Lehtori kertoo, että yrityksistä otetaan usein yhteyttä häneen ja kysellään, olisiko opiskelijoiden joukossa tarjolla hyviä työntekijöitä. Työvoimatoimiston kautta näitä työntekijöitä ei haeta.

Oman alani rakennemuutos oli nähtävissä ja ennustettavissa jo palkkatöissä ollessani, ja tällä hetkellä siinä opinahjossa, josta itse valmistuin, ei kouluteta lisää porukkaa ko. tutkintoon. Tosin kyseinen tutkinto oli kyllä sisällöltään laaja-alainen ja mahdollistaisi työskentelyn monessa muussakin hommassa kuin vain toimistotöissä, jos niitä töitä vain olisi. Oman alani kauppa on siirtynyt pitkälti nettiin, suoraan tuottajalta asiakkaalle, ja ihmisten rahankäyttö alan tarjoamiin palveluihin on vähentynyt niin globaalisti kuin kotimaassakin. Eikä ihme, kun katsoo maailman ja kotimaan taloustilannetta. 

Taidanpa olla kouluttautunut väärälle alalle. Yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona väikkyy lisäkoulutus, mutta olenko valmis investoimaan koulutusmaksuihin ym. ja minkä verran? Vai olisiko vaan uskottava tutun koulutuspaikan lupauksiin ja hypättävä - taas....?

Positiivinen oivallus oman tulevaisuuden suunnasta voi syntyä milloin tahansa.

Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.

 

Oi ihana keski-ikä

Nuoruuteni ja varhaisaikuisuuteni oli aika angstista aikaa, vaikka sitä ei ehkä päällepäin näkynytkään. Kaverisuhteiden muutospyörteissä yläasteelle siirryttäessä jäin jotenkin yksin, ulkopuolelle, tai siltä minusta ainakin tuntui. Puberteettiahdistukseni ja hartioilleni kasaamieni valtavien suorituspaineiden alla sisimpäni alkoi mennä pikkuhiljaa rikki, itsenikään sitä huomaamatta. Lukiosta lähdin kuuden ällän ylioppilaana mutta aivan romuna. Pidin pakollisen välivuoden kun en päässytkään siihen ainoaan opiskelupaikkaan johon olin hakenut. Hankin B-lausunnon ja kävin terapiassa kolme kertaa viikossa, mikä ei suinkaan tuntunut vähentävän ahdistustani ja oireitani. Aika ja paikka oli täysin väärä sen kaltaiselle raskaalle psykoanalyyttiselle psykoterapialle. 

Edellisvuoden vahingosta viisastuneena pelasin seuraavana keväänä varman päälle ja hain kolmeen eri yliopistoon kieliä lukemaan. Pääsin kaikkiin ja valitsin tietysti sen minulle vaativimman kielen. Vaihtaessani asuinpaikkaa tuntui ajatus sitovan terapian jatkamisesta mahdottomalta ja jätin urakan kesken terapeutin varoitteluista huolimatta. Sittemmin, muutamaa vuotta myöhemmin, jäivät kesken opintonikin. Kevyempiä opintoja suoritin toki myöhemmin, mutta akateeminen loppututkinto jäi haaveeksi. Kuusi ällää eivät tuoneet ystäviä, menestystä eivätkä vaikutusvaltaa - kaveriksi jäi OCD.

Eheytyminen alkoi sitten jossain vaiheessa pikkuhiljaa, ja aivan muilla keinoilla kuin lääkkeillä tai terapialla, joita niitäkin kyllä kokeiltiin  - SSRI-lääkkeitä ja vielä kognitiivista psykoterapiaa. Ihme alkoi tapahtua, kun psykiatrin varoituksista huolimatta tulin raskaaksi ja aloin odottaa esikoistani. Minun oli p a k k o parantua, olinhan nyt vastuussa toisesta ihmisestä. Irrottautuminen pakko-oireiden kahleista ei käynyt hetkessä eikä ollut aina helppoa, mutta se tapahtui. Vähitellen vuosien myötä uudet asiat täyttivät elämässäni sen tilan mikä ennen oli kuulunut OCD:lle. Minusta tuli minä; Minä olin oman itseni herra, ei se toinen minä, Yliminä.

En siis koe yhtään liioittelevani, kun sanon lasteni parantaneen minut. Lasteni, puolisoni, uuden elämäni. Nyt pystyn käymään kaupassa ilman että pitäisi lukea joka ikinen viivakoodi, hintalappu ja tuoteseloste - ennen yksinkertaisinkin ostosreissu oli yhtä helvettiä. Pystyn lukemaan sanomalehtiä ja selaamaan nettiä, vaikka kirjojen lukeminen ei vieläkään oikein onnistu - lapsille kyllä kannan lukemista kirjastosta kassikaupalla :) Näen ympäröivän maailman aivan erilaisena kuin silloin, kun pakkomielteet - tekstit, sanat, kirjaimet, jopa pienimmätkin numerot - kahlitsivat, estivät elämästä, vammauttivat, masensivat. Nyt nautin siivoamisesta ja risusavotasta, nautin tavallisesta elämästä rakkaitteni kanssa. Ja vaikka minusta ei koskaan tullutkaan maisteria, suoritin kuitenkin ammatillisen perustutkinnon.

Huh, onneksi en ole enää nuori. Oi ihana keski-ikä!

Edellyttää työsuhdetta

Väsyttää. Heräsin viime yönä kahden-kolmen välillä ja olin hereillä pitkään. Päivä oli kulunut mieluisten harrastusten parissa, mutta yöllä piti herätä murehtimaan maailmaa. Aikani sängyssä pyörittyäni kömmin alakertaan tyhjentämään viinipullon pohjallisen ja tsekkaamaan työpaikkailmoitukset maakuntalehdestä. Ei tietenkään minulle mitään. Olen tainnut kouluttautua väärälle alalle.

Silmiini sattui kuitenkin koulutusilmoitus, ja päätin tutkailla asiaa aamulla tarkemmin. Jos kerran ala on väärä tai koulutus sellaisenaan riittämätön, miksen hankkisi toista tutkintoa? Akateemiset opintoni jäivät aikanaan kesken sairauden takia, enkä vieläkään luota kuntooni niin paljon että uskaltaisin ajatella kovin raskaita opintoja, mutta josko jotain?

Ei kun koneelle aamulla. Koulutuskuntayhtymän sivuilta bongasinkin lupaavan oloisen erikois-ammattitutkinnon alalta, jossa olin joskus ollut töissä ilman sen alan pätevyyttä. Avasin pdf-esitteen ja luin eteenpäin: Edistä yrityksesi menestystä... Kehitä taitojasi... No mikä ettei! Taisin jo vähän innostua kun piti kesken kaiken vessaankin lähteä :)

Opinto-ohjelma vaikutti haastavalta, mutten halunnut heittää kirvestä kaivoon heti ensi metreillä. Ja sitten - se oleellisin lause: Oppisopimus edellyttää voimassa olevaa työsuhdetta tai yrittäjänä toimimista. Eikä kumpikaan toteudu kohdallani tällä hetkellä. Eli se siitä sitten. Nyt meni fiilikset.

Täytynee jatkaa tutkailua kunhan fiilikset taas palaa. Yksi vaihtoehto olis kai suorittaa toinen ammatillinen perustutkinto nykyistä tukemaan. Mutta onnistuuko se työmarkkinatuella, jos on jo yksi tutkinto? Entä jos kriteerinä olisi mahdollinen uudelleenkoulutustarve työllisyyden edistämiseksi? Tietääkö kukaan?