Taas työnhakupäivä

Sähköposti toi tullessaan kiitokset mielenkiinnosta ja hakemuksesta ja tutun tiedon siitä, että valintamme ei valitettavasti tällä kertaa kohdistunut sinuun. Ja kun toisessa viestissä työpaikkavahti ilmoitteli sairasloman sijaisuudesta, joka t i e t e n k ä ä n ei ole omalta alaltani - taitaa tämän alan paikat löytyä enimmälti ihan toiselta puolelta Suomea - mutta ehkä niissä rajoissa, että sitä voisi kuitenkin hakea, niin haettavahan se on.

Miksi olisit sopiva tähän tehtävään? Ei, just nyt en jaksa kyllä yhtään miettiä miksi. Olisin vaan, eikö se riitä? No eihän se riitä, sopivia ja päteviä hakijoita on varmaan taas kymmeniä ellei satoja. Mutta pakko ottaa aikalisä ja juoda kahvit ensin. Ja lukea muiden työttömien blogeista kuinka huonosti meillä menee. Onneksi Marian blogissa oli ihana kukkakimppu piristämässä päivää. Ja onneksi tuli leivottua aamulla, niin että on nyt iihanaa mustikkapaistosta (ja Euroshopper-vaniljajätskiä) kahvin kanssa.

Leipominen onkin yksi niistä ihanista Ällistä jotka piristää nykyään tämän työttömän päiviä. Paljonhan niitä on muitakin: lapset, luonto, lempi, liikunta (silloin kun saa itsensä liikkeelle), luovuus (lähinnä kai tää blogi) - siinähän niitä olikin jo kuusi. Ihan niin kuin mun ylioppilas-tutkintotodistuksessa. Silloin tulevaisuus oli vielä avoin ja akateeminen loppututkinto siinsi silmissä - kunnes kohtalo päätti toisin ja sairaus vei voiton. Yhden työpaikan sain kyllä myöhemmin elämässäni ihan niiden ällien avulla päihittäen jopa muutaman maisterin, mutta muuten niitä ei ole juuri kyselty.

Nyt on sitten ammattitutkintotodistuskin plakkarissa - alalta jolle tuntuu olevan mahdotonta työllistyä muuten kuin yrittäjänä, ainakaan ympäri vuoden, ainakaan täällä päin Suomea. Ja sitä yrittämistä on jo kokeiltu, enkä ihan heti tahdo lähteä toiselle kierrokselle. Juuri ohjasin yhden entisen asiakkaani entiselle yhtiökumppanilleni, kun "en valitettavasti ole tällä hetkellä alalla töissä". Kyseisestä firmasta ei kuitenkaan kuulemma kukaan vastannut hänelle. Suosittelin sitten entistä työnantajaani asiakkaalle kaikesta kokemastani huolimatta. Pahaankin lienee syytä yrittää vastata hyvällä silloin kun se on mahdollista - ehkä se hyvä vielä palaa takaisin minulle?

No niin - miksi olisit sopiva tähän tehtävään? No koska.... äsh, kohtahan on jo ruoka-aika. Syönnin jälkeen sitten.

Työttömän lomaltapaluu

Kesälomareissut on nyt reissattu ja lomat lusittu. Vaikka eihän työttömällä oikeastaan ole lomaa, tai toisaalta on koko ajan, mistä näkökulmasta nyt asiaa katsoo. Itse nautin kyllä siitä, ettei minun tarvitse lähteä mihinkään aamulla, ja päivälläkin voin nukkua reilut päiväunet jos väsyttää. Ja tänään toden totta väsytti. Reissulla sitä nukkuu aina huonommin, ja näillä helteillä kotonakin - viime yönäkin piti käydä kolmen jälkeen uimassa, kun oli niin hiki ettei saanut nukutuksi. Aamusta sitten nukuttikin melkein puoli yhdeksään saakka, ja päivällä vetäisin vielä parin tunnin päikkärit. Jokohan sitä taas jaksais...

Pikkuhiljaa kaikki muut perheenjäsenet palailevat kouluelämään, lapsilla vaihtuvat opinahjot ja esikoisella kortteerikin, ja minä jään pitämään taloa pystyssä. Mies jo palaili lomilta koulunpenkille, seuraava koulukas aloittaa torstaina ja vihoviimeinenkin maanantaina. Ellei ihmettä tapahdu ja minua valita nyt haussa olevaan työpaikkaan, ei itselläni tarkempia suunnitelmia syksyksi ole. Tai kesähän nyt vielä on. Moni asia on jäänyt tekemättä tai vähemmälle kuumuuden takia: imuria ei millään viitsisi huudattaa, kun muutenkin lämpöä riittää, eikä marjametsässäkään jaksa ravata niin ahkeraan kuin vähän vilpoisemmilla keleillä. 

Enemmän kuin marjoja on tullut metsästeltyä lukiokirjoja käytettyjen kirjojen kaupasta ja Tori.fi:stä. Ja tietysti pisteitä QBubblesista :) Viron-reissulta mukaan tarttui pojalle uudet kengät ja tytölle reppu, entisten reikäisten ja rikkinäisten tilalle. Ja karkkia ja miehelle tupakkaa ja kaikenlaista muutakin...

Kesälomien jälkeenkin yritän pitää kiinni siitä, etten turhaan stressaisi, oonko töissä vai en. Mun on ihan hyvä näin, mutta jos työpaikka eteen tupsahtaa, suhtaudun siihen niin, että nyt on sen aika. Oikeastaan enemmän kuin työpaikasta stressaan kylläkin siitä, maksaako entinen yhtiökumppanini vihdoinkin entiselle firmalleni myöntämäni lainan takaisin. Eräpäivä on elokuun loppupuolella - viime vuonna laina erääntyi ensimmäisen kerran, mutta silloin ei firmalla ollut maksuvalmiutta, ja annoin lisää maksuaikaa vuoden verran. Nyt kuitenkin olisi jo korkea aika saada omani takaisin, etenkin kun koko ajan hiertää mieltä tietty epävarmuus siitä, ettei firma vaan pamahda konkurssiin ennen lainan takaisinmaksua...

Oli miten oli, näillä mennään. Toistaiseksi mä en oo menossa mihkään.

Jotain uutta, jotain saavuttamatonta...

Edellisenä päivänä ennen Helsinkiin lähtöämme eli viime viikon sunnuntaina satuin juuri olemaan koneen ääressä, kun naapurimme ilmoitteli paikallisella facebook-kirppiksellä lahjoittavansa pois sohvan ja pari kaapistoa. Kysyin heti mieheltäni, olisko meillä niille käyttöä, kun ilmaiseksi saisi, ja mies sanoi, että kyllä niille varmaan jotain keksittäisiin. Laitoin siis samantien viestiä naapurille ja sain varattua kamat meille :) Heti kohta perään joku toinenkin ilmoitti halukkuudestaan vastaanottaa lahjoituksen, mutta jeee, minä olin jo ehtinyt ensin! Naapuri oli itse saanut sohvan lahjoituksena kuusi vuotta sitten ja halusi nyt laittaa hyvän kiertämään.

Helsinki Cupin aikaan keskiviikkona mieheni sitten oli hakenut sohvan, vienyt vanhan laverin - jo kertaalleen uudelleen verhoillun - saunalle, muutellut kaappien paikkoja ja vienyt yhden nojatuolin kuistille ja toisen yläkertaan, niin että sohva mahtui pikku tupaamme:

Sohva tyynyineen oli lähes samaa värisävyä kuin anopin R. Ruthin juhlasalin vanhoista verhoista - nekin ilmaiseksi saadut - tekemät aiemmat sohvatyynymme ja mallasi myös melko hyvin punakeltaisilla villataljoilla vuoraamamme, aikanaan poikamme sänkynä toimineen toisen laverin kanssa (nyt saunalle viety oli vaaleapintainen), joten olen kyllä ihan tyytyväinen. Ihanaa, kun löytyy vielä ihmisiä, jotka ovat valmiita lahjoittamaan omastaan! Kaapistot saamme varmaan syyskuussa, kunhan naapuri on puolestaan saanut liikkeestä tilaamansa uudet tilalle.

Yksi asia taitaa kuitenkin jäädä toteutumatta: tyttären soitonopettajan suosittelema klassisen pianon hankinta. Tyttö on tähän saakka soitellut sähköpianolla, mutta keväällä ope ehdotti ihan oikean pianon hankintaa, kun tyttö soitti jo niin hyvin. Klassisessa pianossa koskettimisto on pitempi kuin meidän sähköpianossa, ja sointi tietysti hieman erilainen. Kummitädiltämme olisimme saaneet edesmenneen kummisetäni 50 vuotta vanhan pianon ilmaiseksi, mutta eipä se taida valitettavasti meille mahtua. Pelkään nimittäin pahoin, ettei meiltä löydy pianolle sellaista paikkaa, missä se pysyisi vireessä. Meillä ei ole sisäseiniä, joille pianon sijoittaa; alun perin kesämökiksi rakennetun pikku talomme halkaisee iso vuolukiviuuni ja siihen liittyvä muuri, joilla taloa talvella lämmitetään. Piano pitäisi sijoittaa ulkoseinälle, ja talon lämpötila vaihtelee talvella 16-26 asteessa. Ja ulkoseinän veto ja lämmönvaihtelut veisivät vireen pois aika nopeasti.

Ja suurempaa pirttiä tuskin kukaan meille tälle paikalle kuitenkaan lahjoittaa...