Blogiyhteistyötä

Olen aiemmin maininnut blogissani siitä, että minut on usein kohdannut satumainen arpaonni. Ja taas onnisti: voitin kolmen kuukauden ilmaisen mainospaikan I am Mrs K:n arvonnassa! Itse asiassa voitin sen jo yli kuukausi sitten, mutta sitten tuli pari muuttujaa, kuten se, että sain töitä ja tuli harkintaan blogin nimen muuttaminen. Lopulta nimi pysyi kuitenkin lähes entisellään, ja jonkinlaisen mainosbannerinkin onnistuin vääntämään vähäisillä taidoillani. Koska postaan vain harvoin englanniksi ja koska Mintulla on myös mainio suomenkielinen blogi, vaihdoin voittoni mainospaikaksi Kivemmassa blogissa. Siellä bannerini nyt komeilee sivupalkissa. Mitä mieltä muuten olette mainoksestani ja samalla uudesta yläbanneristani? Itse en ole siihen täysin tyytyväinen, mutta aika ja taidot loppuivat kesken tuossa vaiheessa. Apuna bannerin teossa käytin tietenkin Kivempaa blogia :)


Kivemman blogin lisäksi olen hakenut viime aikoina inspiraatiota ja yhteistyömahdollisuuksia facebookin bloggaajayhteisöistä. Pariin niistä olen liittynyt, mutta vielä en ole ehtinyt perehtyä tarkemmin siihen, millaisia haasteita ja yhteispostauksia ryhmissä on tarjolla. Tai ihan pikaisesti kyllä kävin tarjolla olevia vaihtoehtoja läpi, mutta satun vaan olemaan sen sortin bloggaaja, ettei esimerkiksi kosmetiikkakeskiviikko aiheena kolahda. Juuri nyt ei myöskään tunnu löytyvän aikaa ja voimia toisten blogien arvostelulle, mutta ehkä vielä joskus... Myös vieraskynäilyt vuoroin vieraissa -periaatteella kiinnostavat. Uudet ideat eivät toden totta ole nyt pahitteeksi, kun blogiltani putosi pohja yks kaks yllättäin satumaisen onnen (?) kohdatessa myös työrintamalla.

Puolentoista viikon päästä pääsenkin sitten jatkamaan yhteistyötä Kivemman blogin Mintun kanssa ja emännöimään Viikonlopun linkkirinkiä. Taidanpa tuossa yhteydessä raottaa hieman anonymiteettini verhoa ja paljastaa etunimeni...

Siwa, hima, sohva ja sauna

Niin tuntuu olevan kiireistä ja työntäyteistä tämä "uusi" elämäni, ettei meinaa bloggaamaankaan ehtiä. Työn lisäksi päiviä, tai oikeastaan iltoja on tällä viikolla täyttänyt esikoisen lukioilta ja itsenäisyyspäivän tanssiaisvaatteiden etsintä tyttärelle. Ja onhan noita kotitöitäkin pitänyt yrittää hieman tehdä silloin kun on kotona ehtinyt pyörähtämään, ainakin sen verran että tiskaa kasvavat vuoret pois, meillä kun ei ole sitä tiskikonetta.

Onneksi on olemassa mainioita some-kavereita, jotka patistelevat ystävällisesti ex-työtöntä luuseria postaustenkin pariin. Pari päivää sitten sähköinen postiluukkuni kolahti iloisesti ja matkamies Tanen uusin musiikillinen hengentuote tipahti virtuaalieteisen lattialle. Rennonletkeä biisi kuvailee mainiolla tavalla, kuinka vaikeaa työnpaluu saattaakaan olla pitkittyneen työttömyyden jälkeen. Hektinen työelämä tehokkuusvaatimuksineen ei ehkä enää houkuttelekaan?

Itse olen taas intoa piukeana, kun puhelintyöskentely alkoi tänään. Usean viikon puisevahkon sähköpostien käsittelyn jälkeen on mahtavaa saada olla tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa. Jännitin kyllä kovasti, miten homma lähtee toimimaan, kun puhelinkoulutuksemme jäi hyvin vähäiseksi, mutta kyllähän asiakaspalvelu kulkikin taas kuin itsestään. Kai se on vähän niin kuin polkupyörällä ajo. Kun sen on kerran oppinut ja siihen tykästynyt, siitä nauttii ja se kuuluu äänestä ja välittyy asenteesta. Palvelua Sydämellä, kuten koulussa (ei peruskoulussa vaan aikuisopistossa) opetettiin.

Juu-u, minun elämäni ei liiku akselilla Siwa, hima, sohva ja sauna vaan jotakuinkin toimisto, kauppa, blogi ja sänky. Ainakin tänä iltana.

Matkamies Tanen aiempaan sisällöntuotantoon löydät linkin blogini alapalkista otsikon Lisää näkökulmia työttömyyteen alta. Valoisaa viikonjatkoa kaikille, koittakaahan kestää tätä marraskuun harmautta!

Iloisia yllätyksiä top 3

Nämä asiat ovat ilahduttaneet minua viime päivinä:

1. Mollin Omista tiedoistani huomasin, että minut kutsutaan työvoimakoulutushaastatteluun! Paperikirje ei ole minua vielä saavuttanut, mutta yllätys oli iloinen kun piipahdin sähköisessä palvelussa. Jo viime viikolla sain iloita työttömän ystäväni puolesta, joka oli vastikään ollut omassa haastattelussaan toiseen, akateemisille työnhakijoille tarkoitettuun verkkopedagogiikkaa käsittelevään koulutukseen. Tsemppiä meille molemmille, toivotan ihan itse!

2. Jo lähes kuukautta aiemmin clickworker.comissa tekemäni testi pätevyydestäni suomenkielisen tekstin tuottamiseen oli vihdoin arvioitu. Jeee, sain täydet pisteet! Siitä pääsin jatkamaan uusiin testeihin ja odottelemaan mahdollisia työtehtäviä. Selvitin vielä pari koetta ja harjoitusta, joilla sain pätevyyden osallistua UHRS-toimeksiantoihin (Universal Human Relevance System). Ehkä tässä on mahdollisuus pieniin lisäansioihin ja mielenkiintoiseen tekemiseen. Mikäli joku muukin on kiinnostunut, rekisteröityä voi täällä. 

3. Sain arvostamaltani toimittajalta mukavaa postia. Olin lähettänyt hänelle linkin blogiini, ja hän vastasi nyt kehuen blogini nimeä: on kuulemma sopivasti provosoiva ja silti kertoo hyvin siitä, mikä aiheena pääsääntöisesti on. Lupasi vilkaista blogiani myös jatkossa. Myös Twitterissä sain ihka ensimmäisen seuraajani: JULKKIKSET.FI seuraa nyt Työtöntä Luuseria. Hei tarkoittaax se et mä oon ny julkkis...?!?!

Image: FreeDigitalPhotos.net by Stuart Miles

Kommentteja viikon varrelta

Tänään en jaksa itse puhua niin paljon. Annan viikon varrella kuultujen ja luettujen kommenttien puhua puolestani.

Mitä siellä uikutat. Mikset vaan mee töihin.

-Teini 15 v.

Kyllä sä töitä saat. Sähän osaat kaikenlaista.

- Naapurin rouva

No et sä mikään luuseri ole. Vaan sankari. Muuta se nimi vaiks työtön sankari tai työttömän oikeudet tai työtön survivalisti tai iha vaa survivalisti

- Nimimerkki siis heeiiiijj, Suomi24

"Työtön luuseri" voisi vaihtaa blogin nimeksi "40v perheen äiti leipoo ja kokkaa" - tulisi heti parempi mieli.

- Nimimerkki tylsiä on, Suomi24

Lihava ja laiska narsisti syö toisten rahoilla päivästä toiseen.

- Nimimerkki Blogin nimi, Suomi24

Hait kauttamme ------- paikkaan. Kiitämme kiinnostuksestasi. Saimme tehtävään runsaasti hyviä hakemuksia, joista yksi oli Sinun hakemuksesi. Asiakkaamme valitsi tehtävään henkilön yrityksen sisältä sisäisen haun kautta. Jos uuden tehtävän haku on edelleen ajankohtaista, sinun kannattaa hakea muita avoimia työpaikkojamme.

- Manpower

(Kuva: www.sclera.be)

Saa kommentoida :)

Heikompaa ainesta

Kaivoin verta nenästäni ja avasin Suomi24 -palstalla keskustelun työttömien kirjoittamista blogeista, mainostaen tietysti samalla omaani. Blogipalstalla tämä ei olisi ollut mikään ongelma, mutta Potkut ja työttömyys -palstalla keskustelu velloo sen verran kuumana, että siellä saa varautua ihan mihin vaan. Harvemmin noita keskusteluketjuja viitsii lukeakaan, ettei tule paha mieli.

Nyt kuitenkin otin riskin ja - sitä saa mitä tilaa. Tuli toki positiivistakin palautetta, mutta eräs kommentti hätkähdytti: 

"Kukaan ei ole kiinnostunut heikomman aineksen mielipiteistä ja päivittäisestä ryömimisestä"

No just joo. Ajatteleeko joku tosiaan nykyaikana vielä näin? 2000-luvun sijaan mieleen nousee 1930-luku ja natsi-Saksa. Ovatko siis kaikki korkeastikin koulutetut työttömät, Microsoftin ja Nokian huippupalkkaa nauttineet ICT-alan tohtorit ja muut ilman omaa syytään työttömiksi jääneet osaajat "heikompaa ainesta"? Entä miten mahtaisi olla kyseisen kommentoijan laita, jos hän yhtäkkiä saisikin irtisanomislapun kouraansa? Taitaisi mennä ihmisarvokin samantien. Sillä vain Arbeit macht frei.

Tiettyjen keskustelufoorumeiden ilmapiiri jaksaa kyllä ihmetyttää kerta toisensa jälkeen. Mitä nämä ihmiset saavat siitä, että he loukkaavat toisia nimimerkin takaa? Tuleeko heille siitä parempi mieli? Rohkenen epäillä. Itse päätin olla provosoitumatta, niin helppoa kuin se olisikin, ja vastata jokaiseen tölväisyyn erityisen kauniisti ja aurinkoisesti. Sillä onhan se niinkin, että mikäli ylipäänsä ryhtyy kirjoittamaan ajatuksiaan julki ihmisten ilmoilla eli täällä internetin ihmemaailmassa, on oltava valmis ottamaan myös kritiikkiä vastaan. Tämän takia olen itse poistanut kaikki filtterit ja turvakysymykset blogini kommenteista - sana on vapaa ja foorumi avoin eriävillekin mielipiteille.

Mutta eipä siinä mittään. Vaikka kukaan ei jaksakaan lukea tällaista harhaisen loisen surkeaa moskaa, jatkan silti kirjoittamista ensikin viikolla. Halusipa sitä joku tai ei. Sillä mitäpä muuta tällainen heikomman aineksen edustaja voisikaan kuin raportoida päivittäistä ryömimistään.

Päätän täältä lattianraosta tähän. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Onko LinkedInistä oikeasti hyötyä?

Olen jo aika kauan kuulunut LinkedIniin; itse asiassa kauemmin kuin esimerkiksi facebookiin. Tuli aikanaan liityttyä kun työkaverikin oli siellä, ja siihen aikaan ei naamakirja ollut meidän "kalkkisten" keskuudessa mitenkään in. Kovin aktiivinen en ole yhteisössä ollut, vaikka joihinkin ryhmiin olen liittynytkin ja verkostoa hankkinut. Ja ihan perusversiossa olen pysytellyt, vaikka aina välillä saankin mainospostia Premiumista tai Sales Navigatorista - kokeile kuukausi ilmaiseksi (ja ala sitten maksaa)!

Kun nyt muutenkin olen viime aikoina hieman aktivoitunut työnhaussani, olen aktivoitunut myös LinkedInissä. Olen ottanut mallia muiden profiileista ja vinkkejä esim. täältä, muokannut otsikkoani, lisännyt profiiliini jonkun kurssin ja jonkun työpaikan, joita siellä ei ennestään ollut - ei siellä vieläkään ole koko työhistoriaani, mutta en näe tarpeelliseksi laittaa jokaista jopa kolmenkymmenen vuoden takaista kesätyöpaikkaani sinne, viimeiset noin viistoista vuotta vaan. Aukkojakin täyttelin muullakin kuin työpaikoilla, laitoin senkin näkyviin kun olin lasten kanssa kotona. Eipähän tartte kenenkään ihmetellä, missä nuo vuodet vietin ja miksi. Tämä siksikin, koska ainakin Monsteriin profiilin tiedot pystyi siirtämään suoraan - eipähän tarvinnut tehdä samaa hommaa kahteen kertaan.

Eilen sain taas postia yhteisöstä. Onneksi olkoon, sinut on kutsuttu julkaisemaan LinkedInissä! No, ei kai se ota jos ei annakaan, mietin, ja kun aikaa kerran - yllättäin - oli, naputtelin lyhyehkön pläjäyksen venäjänkieliseen someen liittyen. Lyhyehkön, koska englanti ei taivu minulta ihan samaan malliin kuin tämä kotosuomi.

(Kuva: www.freedigitalphotos.net / jscreationzs)

Nyt kiinnostaisi kuulla teidän muiden kommentteja ja kokemuksia LinkedInistä. Onko joku, jota kyseinen palvelu on ihan oikeasti auttanut löytämään työpaikan? Itse suhtaudun asiaan edelleenkin melko skeptisesti, vaikka LinkedInin tärkeyttä niin monessa paikassa rummutetaankin. Toki lämmittää mieltä, jos tuntemattoman it-alan rekryfirman tuntematon johtohenkilö haluaa verkostoitua kanssani. Mutta tarjoaako hän myös töitä? Epäilenpä, etenkin kun it-osaamiseni rajoittuu tähän netissä surffaamiseen ja toimisto-ohjelmien pyörittämiseen.

Kerro sinä jolla on kokemusta: Onko LinkedInin ihmeitä tekevä, työllistävä vaikutus vain urbaania legendaa?

Milloin minusta tuli tuote?

Viimeksi eilen luin taas netistä, kuinka tärkeää onkaan olla läsnä somessa. Eikä edes riitä, että on läsnä, vaan someprofiilin tulee olla ehjä, myyvä kokonaisuus. Itsensä pitää brändätä.

En innostunut, vaan minua alkoi ahdistaa. Somepresenssin tärkeydestä on vaahdottu niin kauan, että pikkuhiljaa sanoma alkaa saavuttaa jo kansan syvimmätkin rivit. Itsekin aloitin bloggaamisen (omalla nimelläni) ja liityin facebookiin noin kolme ja puoli vuotta sitten istuttuani opintoihini liittyen parillakin luennolla ja seminaarissa, jotka käsittelivät somemaailmaa - tai web 2.0:aa, kuten siihen aikaan sanottiin. Sainko lisää myyntiä tai asiakkaita somen kautta yrittäjäaikoinani? No, kohderyhmästä johtuen suomenkielisestä somesta ei tainnut hyötyä juuri olla, mutta Vkontakte-ryhmä ("venäjänkielinen facebook") toimi kyllä mainiona työkaluna ja viestintävälineenä.

Vaan mihin katosivat kauniit ajatukset siitä, että "Jokainen ihminen on laulun arvoinen"? Milloin ihmisistä tuli tuotteita, joita pitää brändätä ja markkinoida? Ymmärrän, että tämä on nykypäivää; jopa te-toimistot ovat heränneet brändäyksen tärkeyteen. Ajatus sotii silti periaatteitani vastaan. Osaanko työni vasta silloin, kun liikun somessa kuin kala vedessä? Onko meillä nyt huippupääministeri, kun hän on kehityksen kärjessä kaikkine päivittäisine twiitteineen ja mediatemppuineen? Vai onko sittenkin niin, että homma alkaa toimia jo itseään vastaan, ja vielä tulee päivä, jolloin arvostetaan ihan muita asioita kuin sitä, montako somekanavaa kenelläkin on käytössä.

Tai sitten somesta tulee tosiaan jokapäiväistä leipää, niin kuin se noilla nuorilla jo tuntuu olevan. Toisaalta, kyllä nuoretkin linjaavat virtuaalista sosiaalisuuttaan hyvin eri tavoin. Meidän perheessä esikoinen ei ole halunnut liittyä mihinkään someyhteisöihin, edes siihen naamakirjaan, mutta WhatsAppin eri ryhmät laulavat joskus jopa 400 viestiä muutamassa tunnissa. Kuopus liittyi kesällä faceen, vaikka pitkään olikin sitä mieltä, ettei hänkään sinne mee, kun äiti ja muut vanhukset on vallanneet sen. Insta(gram) on hänen juttunsa, mutta sielläkään hän ei jaa selfieitä tai muuta henkilökohtaista, lähinnä maisema- ja kisukuvia, origameja ja sen sellaista. Ja iloitsee jokaisesta uudesta seuraajasta. No WhatsApp on hänelläkin käytössä (säästää kummasti tekstiviestikuluja) ja sitten joku Snapchat, josta kuvat kuulemma häviää saman tien.

Vaan niin pitkälle en kyllä halua mennä henkilöbrändäyksessäni kuin esimerkiksi Teemu Kunto. Vaikka häntä pidetäänkin erinomaisena esimerkkinä monipuolisesta sosiaalisen median työkalujen hyödyntämisestä hänen koottuaan koko sähköisen profiilinsa, esimerkiksi linkit facebookiin ja twitteriin, omille verkkosivuillensa, minä en haluaisi olla noin avoin. Tässä blogissa olen heittäytynyt melko avoimeksi, mutta anonyymisti. 

Enkä myöskään halua olla kuin Alexander Stubb. Minun silmissäni hän ei ole enää kaukana iskulauseita hokevasta Putous-hahmosta. Anteeksi nyt vaan Alex.

Image: FreeDigitalPhotos.net by Stuart Miles

Onnea vuosipäivänä?

Tuntui oudolta, kun LinkedInistä tuli viesti, että entinen työkaverini onnittelee minua vuosi-päivän johdosta: kaksi vuotta on tullut täyteen tässä yrityksessä. No joo, onhan siitä tosiaan reilu pari vuotta, kun ostin viiden prosentin osuuden ko. yrityksen osakepääomasta ja ilmoittelin asiasta tietysti myös LinkedIn -profiilissani. Ja kyseisen someyhteisön mukaan "työsuhde" jatkuu edelleen, olenhan edelleenkin yhtiön osakkeenomistaja. Töitäkin minulle on lupailtu firmasta moneen otteeseen, viimeksi helmikuussa tj lupasi ottaa minut töihin kesään mennessä - no, kesä taitaa olla kohta mennyt... Viimeksi kun oltiin sähköpostiyhteydessä, firma oli menossa messuille Kiovaan ja Kazakstaniin, mutta minun palkkaamisestani ei ollut mitään puhetta. Ja kun samassa yhteydessä kyselin, miten muuten menee, enpä saanut siihenkään vastausta.

Työkaveri joka minua onnitteli, oli samaan aikaan kanssani töissä firmassa, josta kerroin tämän postauksen ekassa kappaleessa. Enpä sitten lähtenyt oikomaan hänen käsityksiään tai selittelemään sen tarkemmin, vastasin vaan että kiitos onnitteluista. Luulkoon sitten että olen töissä. Profiilini viimeisimpänä statuksena on kylläkin "Looking for new career opportunities", mutta noissa sähköpostiin tulevissa työvuosipäiväilmoituksissa näkyy vain firman nimi ja montako vuotta tulee täyteen silloin ja silloin. En kylläkään ole varma onko onnittelija itsekään töissä, sillä yhteisestä työpaikastamme hän lähti nelivuotiseen pestiin hankkeeseen, jonka piti loppua tämän vuoden alkupuolella. Oisko hanketta sitten jatkettu vai profiili jäänyt päivittämättä; LinkedInin mukaan työsuhde kuitenkin jatkuu edelleen.

Jokin aika sitten näin tämän ex-työkaverini kirjastossa etäältä, enkä mennyt juttelemaan vaan painuin visusti piiloon. Samoin toimin kun nyt kesällä näin erästä toista alalla ennen vaikuttanutta henkilöä, jonka kanssa olen tehnyt aikanaan paljonkin yhteistyötä ja ollut opiskeluaikana samassa firmassa työssäoppimisjaksollakin. Teki mieli sanoa moi, mitä kuuluu, mutta en vaan kehdannut. En halunnut alkaa taas valehdella enkä myöskään myöntää olevani työtön, joten päätin vaan pysytellä hiljaa sivummalla. Mikä luuseri. En siksi että oon työtön vaan siksi että häpeän sitä. Damn.

Kutsuja kissanristiäisiin

Kesä on perhejuhlien ja muiden kissanristiäisten kulta-aikaa. Viime kesänä juhlat painottuivat meidän suvussa enemmän hautajaispuolelle, mutta oli siellä yhdet 80-vuotispäivätkin ja muita "pienempiä" synttärikutsuja.

Viime vuonna tuli kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun kirjoitin ylioppilaaksi. Porukka rupesi järjestämään tapaamista, ja kutsua pukkasi niin facebookin, sähköpostin kuin tekstarinkin välityksellä. Vaikka olinkin muutamissa luokkakokouksissa vuosien varrella käynyt ja yksissä ollut jopa kokoonkutsujana, en enää viime vuosina ole tuntenut minkäänlaista tarvetta enkä halua näille tapaamisille. Rehellisesti sanottuna en koe, että näillä ihmisillä olisi minulle mitään annettavaa. Viime vuonna ahdistuin luokkakokoussuunnitelmista siinä määrin, että olin jo vähällä kirjoittaa avoimen kirjeen luokkatovereilleni julkiblogiini paljastaen, miltä yläaste- ja lukioaika minusta oikeasti tuntui. Sen sijaan kirjoitin vähän verhotummin. Saman tekstin kopsasin myöhemmin tähän postaukseen.

Nyt jotkut aktiivit puuhaavat taas tapaamista jossain helsinkiläisellä terassilla. Minä tuskin paikalle raahaudun. Sitäkin suuremmalla syyllä, kun nyt olen työtön - olin tosin jo viime kesänäkin. En tahdo valehdella siitä mitä teen tai en tee, enkä ole varma onko minussa naista sanomaan suoraan - joskus on, joskus ei. Mieluummin kartan tällaisia tilanteita ja ylläpidän sosiaalisuutta vain matkan päästä. Somessa on helpompi olla olevinaan tai vaan jättää sanomatta.

Vähän sama homma on tietysti sukujuhlienkin kanssa. Mielelläänhän sitä esittäisi vähän parempaa kuin mitä on; työtöntä ei monissa piireissä juurikaan arvosteta. Veljeni appiukko lateli melkoiset madonluvut työttömistä käydessämme keväällä kummityttöni synttäreillä; saamattomia laiskureita, jotka eivät haluakaan töihin. Minä katselin varpaitani ja olin hissun hiljaa siitä, että mulla ei oo töitä. Onneksi eivät muutkaan asiasta tietävät ottaneet asiaa sen enempää esille.

Kutsu on käynyt tälle kesälle toistaiseksi yksiin yhdistettyihin syntymäpäiviin ja valmistujaisiin. Käytännön syistä taitaa jäädä menemättä, vaikka samaisena päivänä ollaankin pojan kanssa samalla suunnalla Helsinki Cupissa. Voipi olla kuitenkin hankala irrottautua jojon hommista juhlimaan, vaikka pelit oliskin jo siihen mennessä pelattu. Töissä kun kuitenkin tavallaan olen, tai vastuussa ainakin. Ja loppukesästä on sitten meillä juhlat, tai oikeammin naapurin 4H-kahvilassa, meille kun ei oikein mahdu enkä ole mikään kakuntekijä-juhlanjärjestäjäihme. Näistä esikoisen rippijuhlista ei voi oikein jättäytyä poiskaan, ja sukuahan on tietysti pakko kutsua paikalle enemmän kuin lääkäri määrää. Kukas se taas sanoikaan, että suku on pahin....

Puhelinmyyntiä ja ikärasismia

Olen nyt vuorokauden sisään keskustellut parin eri henkilön kanssa iän vaikutuksesta työnhakuun. Itselläni tuli toukokuussa neljäviis täyteen, joten asia on ymmärrettävästikin mielessäni.

Eilen törmäsin Prismassa aikuisopistoaikaiseen opiskelukaveriini. Hän oli tuolloin aikanaan saanut tarpeekseen entisestä ammatistaan, halusi muutosta elämäänsä ja lähti opiskelemaan uutta alaa. Valmistuimme yhtä aikaa, minä lähdin perustamaan firmaa ja hän ensin viettämään ansaittua kesälomaa ja sitten etsimään työtä aktiivisemmin. Vaan eipä sitä työtä tahtonutkaan löytyä. Lopulta hän päätyi kaikkien rakastamaan aikakauslehtien puhelinmyyjän duuniin. Ei se nyt niin pahalta tuntunut, olihan hän tottunut jo aiemmassa työssään kaikenlaiseen vastaanottoon. Tulostakin tuli ainakin toisina päivinä, mutta lopulta oma moraali alkoi sotia koko hommaa vastaan. Myydä nyt väkisin tarpeettomia lehtiä vastaanhangoitteleville mummoille. 

Ja se ainainen kilpailuasetelma, viivojen piirtäminen taululle ja kellon kilistäminen jokaisen tehdyn tilauksen jälkeen. Ja puheluiden nauhoittaminen ja analysointi: "Mietitääs nyt miten sä olisit tässä kohtaa voinut toimia toisin?" Kyllä sillä hommalla rahaakin pystyi tienaamaan kun oli "oikeaa" ihmistyyppiä; ne, joiden puheluita kuunneltiin yhdessä tyyliin "Ottakaahan muut oppia", tekivät kieltämättä hirmuisia tilejä. Mutta kenen selkäranka ja ennen kaikkea sydän kestää tuollaista aggressiivista myyntityötä kovin pitkään?

Lopulta kaverini sai puhuttua työnantajansa ympäri irtisanomaan hänet, vaikka ensin pomo olikin sitä mieltä, ettei varmasti anna tälle potkuja. Ja niin kaveri lähti taas kerran työvoimapoliittiseen koulutukseen, josko sitä kautta työllistyisi paremmin. Eipä tuntunut sekään auttavan ja kuukaudet kuluivat. Lopulta, kun hän oli jo aikeissa lähteä töihin toiselle paikkakunnalle suurin piirtein autossa asumaan, hän saikin yllättäin puhelinsoiton firmasta, johon oli hakenut töihin kuukausia aiemmin. Tuolloin valituksi tullut henkilö oli nyt lopettanut ja hihhei, nyt tämä 50+ rouva kelpasikin! Ja ala oli - sama josta hän silloin aiemmin halusi eroon...

Nyt kaverini kommentoi olevansa jo niin "iso", että kaikenlaiset alanvaihtohaahuilut saavat jäädä. Eikun eläkettä odottelemaan... Ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys saada 40-55-vuotiaana töitä nykypäivänä. Tällä rouvallakin kun oli alalta takana vuosikymmenten työkokemus ja näin ollen täydet palkat ja palkanlisät. Nyt on sitten töitä riittänyt vähän liiankin kanssa, hyvä kun kotona on välillä ehtinyt käydä vähän nukkumassa.

 *************************************************************************************************

Toisen kerran tämä ikäkysymys tuli puheeksi tänä aamuna, kun olin sähköpostiyhteydessä LinkedIn-profiiliani katsomassa käyneeseen head hunteriin. Kyselin olisiko hänellä kenties tiedossa minulle sopivaa tointa / tehtävää, kun profiilissani poikkesi, ja kerroin samalla, että profiilissa mainittu julkiblogini on tällä hetkellä aika lailla telakalla, ja että bloggaan nykyään enemmälti tässä osoitteessa. Konsultti vastasi, että onhan hänellä toki haku päällä, mutta paikka on siellä isolla kirkolla Helsingissä, valitettavasti. Katsotaan nyt mitä löytyy, sanoi hän, ja samalla totesi blogiini viitaten: "Ja lopeta tuo luuserius!!!! ;)" Johon vastasin: "Blogin nimi on mitä suurinta itseironiaa. Työtön EI ole yhtä kuin luuseri!!" 

Johon konsultti: 

Olen samaa mieltä! Tämä meidän aikamme on vaan niin hassu... (tuli taas eilen väännettyä eräälle HR-johdon henkilölle rautalankaa siitä miksi 40+ v. on parempi kuin -25 v. vaikka se maksaakin vähemmän...)

Blogeista ja vlogeista

Joskus, kun ei ole tarkkaa aikataulua, menee päivä yhdeksi haahuiluksi. Tänään kävi niin. Olen aamusta asti tehnyt matkaa suihkuun - käyn pesulla mieluummin aamulla tai päivällä kuin illalla, jolloin suihkuun on hirveä ryysis, eikä pienestä lämminvesivaraajastamme riitä vettä kuin korkeintaan puolelletoista peseytyjälle. Jos yrittää mennä suihkuun heti edellisen jälkeen, saa olla varma että sampoot saa huuhdella pois jääkylmällä vedellä. Ei kiitos.

Tässä kuitenkin seison edelleenkin läppärin edessä hiukset likaisina. Puhtaat vaatteet katsoin jo valmiiksi odottamaan, mutta sitten ajattelin tsekata vielä Sunnuntai-leivontahaasteen ja sit vielä pari jaksoa Kortesmäkeä ja sitä kautta törmäsin ilmiöön nimeltä Sara-Marie Forsberg. Olen kyllä huomannut, että kyseinen Smoukahontas on Blogilistan haetuimpia, ja jossain kuullut ohimennen mainittavan tuon nimen, mutten ole perehtynyt asiaan sen tarkemmin. Aikamoiseen pyöritykseen on neiti joutunut (tai päässyt) lyhyen vloggausuransa aikana: miljoonia klikkauksia YouTubessa, vierailuja eri maiden talk showeissa, oma netti-tv-sarja Ameriikan valloituksesta - mitä vielä lieneekään tulossa. Toivottavasti vaan tytön pää pysyy kasassa, kun menestys tulee niin yhtäkkiä. Lahjakas, kaunis, rohkea ja välitön ihminen. Kaikkea hyvää hänelle.

Äsken kun piipahdin Blogilistalla, huomasin Lähiömutsin kiipineen haetuimpien joukkoon. Sitä se julkisuus teettää - aamullahan häntä haastateltiin uutisissa liittyen verottajan uusiin ohjeisiin bloggaajien saamista ilmaislahjoista. Kaksi kolmasosaa bloggaajista on kuulemma lahjoja joskus saanut. Voin kertoa, että itse kuulun siihen vähemmistöön, joka ei ole bloggaamisestaan mitään kostunut, henkisen mielihyvän ja julkiblogini kyseessä ollen sukulaisten, ystävien ja tuttavien ilahduttamisen lisäksi. Tätä blogiahan en ole vielä kauaa pitänytkään, mutta eipä tämäkään listojen kärkiä hätyyttele. 

Mutta jos joku Blogimedian tai jonkin muun tahon edustaja sattuu näille riveille eksymään, tässä osoitteessa otetaan kyllä mielellään kaikki lahjoitukset vastaan. No vaikka järkkärikamera olis kiva, nyt kun kerran kysyitte, ei sit tarttis noita tuhruisia kännykuvia tänne blogiinkaan postata. Lupaan kertoa lahjoituksestanne kiltisti veroviranomaisille.

Ei päivittynyt

Mikähän tuota Blogilistaa riivaa? Postaukseni eivät ole päivittyneet listalle 16.4. jälkeen. Huomasin tosin eilen, että blogini tiedoista puuttui syötteen osoite, mutta eipä tilanne korjaantunut sen lisäämisenkään jälkeen, ja toisaalta päivitykset tulivat listalle normaalisti pääsiäispyhiin asti ilman syötteen osoitettakin. Varsinaista palauteosoitetta tai ylläpidon yhteystietoja en löytänyt mistään Blogilistan sivuilta, mutta eilen laitoin viestiä facebookin kautta ja tänään vielä kommentin Kehitysblogin viimeiseen päivitykseen, joka tosin oli tehty vuonna 2013. No fb:tä ei ollut päivitetty vuoden 2012 jälkeen et silleen. 

Kehitysblogiin oli joku muukin kommentoinut samasta viasta, olis kiva tietää onko tämä kuinkakin yleistä? Ja onko Sanoma Newsillä ylipäänsä millaiset resurssit varattuna sivuston ylläpitoon, Blogilista on kuitenkin kaiketi Suomen seuratuimpia ja käytetyimpiä blogisivustoja, ellei käytetyin? Reklamaatioiden onnistunut hoitaminen on oleellinen osa asiallista liiketoimintaa.

Pikkuhiljaa rupee kismittämään tällanen. Toki voin tässä höpötellä omaksi ilokseni, mutta olishan se ihan kiva et joku muukin näitä lukis, jos vaikka sattuis silmään jotain kiinnostavaa tai omaa elämää sivuavaa. Poika arveli et sensuroivat mut pois listalta kun erehdyin kiroomaan lievästi ekassa postauksessani. Noo, jos se siitä on kiinni niin sanotaanpa vielä kerran oikein kovaan ääneen: PERRKELE!!! Live-elämässä en kiroile juuri koskaan ja siksi se jälkikasvun huomion herättikin.

Somessa on tullut muutenkin lieviä takaiskuja, kun facessa kiertävään arkikuvahaasteeseen tähän mennessä haastamani ihmiset ovat molemmat kieltäytyneet kunniasta. Katotaas miten tänään käy.. Itellähän näitä arjen haasteita riittää, kun tässä kotona melkein kaiket päivät puuhastelen. Arkikuvina olen julkaissut grillitulia, mattoja tamppaustelineellä ja simaämpäriä tekotarpeineen. Nii-in, viikko enää vappuun vaikka pääsiäinen meni just. Jokos teillä on simat tuloillaan vai kaupastako ostatte?

Vkontaktessakin pyörähdin pitkästä aikaa, ja olihan siellä odottamassa viesti ja tervehdys poikineen. Yksi entinen asiakaskin oli ottanut yhteyttä kaivaten palveluksiani, pakko oli sanoa et sori mut nyt en voi auttaa ja suositella sitä firmaa joka mulle muutenkin on velkaa, jos vaikka saisivat sit joskus velkansa maksettua. No asiakashan oli jo tietenkin ehtinyt saada asiansa hoidettua muuta kautta.

Mut jos joku osaa neuvoa, mistä tuo päivittymättömyys voisi johtua ja miten saisin yhteyden Blogilistan ylläpitoon, olisin tosi kiitollinen!