Työtön luuseri töissä - epilogi

Aloitin nykyisessä työpaikassani tasan kaksi kuukautta sitten. Virallisesti olen osa-aikainen työntekijä, mutta toistaiseksi olen tehnyt koko ajan täyttä työviikkoa. Työnantajan eduksi lomat ym. määräytyvät kuitenkin työsopimuksessa mainitun kolmenkymmenen viikkotunnin mukaan. Noo, ensi viikolla on luvassa minullekin jo ensimmäiset kuuden tunnin työpäivät, ja hyvä niin - mukava päästä uudenvuodenaattona vähän aikaisemmin kotiin, ja perjantaiksi varasin itselleni kampaaja-ajan pitkästä aikaa. Niin, ja lähdinhän viime maanantainakin esimiehen luvalla kotiin tuntia ennen työvuoron loppua, kun oli niin hiljaista...

Meidän upouudessa yksikössämme olen jo "vanha" työntekijä, sillä minun aloittamiseni jälkeen meille on palkattu runsaasti uusia työntekijöitä ja koulutettu väkeä talon sisältä muista projekteista avustamaan ruuhkahuipuissa. Yksi myöhemmin aloittaneista tuli valituksi jo oman ryhmäni kanssa, muttei pystynyt heti tuolloin aloittamaan, ja yksi näistä uudemmista oli hakenut jo ensimmäiseen rekryyn, muttei tuolloin päässyt edes haastatteluun, ei kuitenkaan antanut periksi vaan haki uudestaan seuraavassa haussa - ja tuli valituksi! Jälleen yksi osoitus siitä, että sitkeys ja periksiantamattomuus kannattaa.

Tämän blogin kirjoittamisesta luovuin joku viikko sitten, osin siitä syystä, ettei aika yksinkertaisesti tuntunut riittävän säännölliseen bloggaamiseen, ja osin siksi, etten halunnut enää roikottaa Työtöntä luuseria perässäni. Aika oli ajanut sen kaverin ohi.

Vaikka uusia postauksia ei ole enää ilmestynytkään, blogissani on riittänyt kävijöitä edelleen tasaiseen tahtiin. Moni löytää blogiini googlaamalla jotain työttömyyteen liittyvää hakusanaa, tai esimerkiksi muihin aihetta käsitteleviin blogeihin jättämieni kommenttien kautta. Aihe kiinnostaa ja herättää keskustelua. Usein tulee vain valitettavasti sellainen olo, että monet työttömien blogit ovat omiaan pahentamaan työnhakijaparan jo ennestään kurjaa oloa ja lisäämään toivottomuuden tunnetta. Ymmärrän toki sen tuskankin; olinhan siellä minäkin, aina välillä. Mutta entä vertaistuki, valo pimeydessä? Löytyykö sitä?

Jos vain voisin, tahtoisin edelleen heiluttaa taskulamppuani kanssakulkijoiden näkökentässä. Tiedän kuitenkin, että moni työnhakija lakkasi lukemasta blogiani kun sain töitä. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Ja iik - joulupäivänä sen yrityksen toimitusjohtaja, jossa olen ollut reilut pari vuotta pienosakkaana ja useita kertoja tullut "lähes" palkatuksi, antoi ymmärtää heidän haluavan nähdä minut johtajan palkallisella pallilla firmassa helmikuussa tai ehkä jo aiemmin, mikäli neuvottelut sijoitusyhtiön kanssa päätyvät suotuisaan ratkaisuun. Mikäli tämä kauhuskenaario toteutuisi,  olisin entisten työnhakijakollegoiden silmissä luopiotakin pahempi. En enää edes pienipalkkainen perusduunari vaan  sydämetön, tunteeton johtoportaan edustaja. Tai jotain.

No, uskoo ken näkee - tuosta lafkasta on lupailtu minulle kaikenlaista jo niin monesti, että ihan satavarmasti en tämänkertaisiinkaan puheisiin luota. Ja minullahan on jo vakituinen työpaikka, jossa viihdyn. Alibi olla menemättä huomenna rasittavien sukulaisten luo monen sadan kilometrin päähän. Kun maanantaina on työpäivä. Olen kiitollinen. Edelleen ja joka päivä.

Työttömän luuserin korpivaellus on joka tapauksessa takanapäin. Näiden jälkisanojen myötä toivotan Sinulle, joka eksyt lukemaan tätä postausta, p a r e m p a a  u u t t a  v u o t t a! Elämästä voi nauttia, pienistä asioista saa ja pitää nauttia, oli töitä tai ei. Kun uskot itseesi etkä menetä toivoasi, kaikki on mahdollista!

Kiitos sinulle kun kuljit kanssani! Parempaa uutta vuotta t. Työtön luuseri töissä aka Elina <3

Luuserin Joulukalenteri: Viimeinen osa - jo nyt?

Olen tässä jo jonkin aikaa pähkäillyt, mitä tehdä tämän blogini kanssa. Bloggaus on ollut antoisa ja rakas harrastus, joka toi elämääni sisältöä työttömyyteni viimeisten kuukausien aikana. Tämä ei ollut ensimmäinen blogini, mutta tiheimmin päivitetty. Paneuduin kirjoittamisen ohessa myös moniin uusiin teknisiin juttuihin ja pyrin kehittämään blogiani, verkostoiduin muiden bloggareiden kanssa ja kun aikaa oli, myös luin paljon toisten blogeja. Muiden työttömien työnhakijoiden, mutta myös monen muun kiinnostavan bloggarin hengentuotteita.

Viime ajat on tuntunut, että blogimaailmalle on jäänyt aikaa aina vain vähemmän ja vähemmän. Pitkän työpäivän, työmatkojen ja asiainhoidon jälkeen ei ole myöskään välttämättä enää jaksanut ja halunnut palata tietokoneen ääreen ainakaan pitkäksi aikaa. Jostain on luovuttava, kun uutta tulee elämään.

Toiseksikin, blogini nimi ei enää vastaa tarkoitustaan eikä soita oikeita kelloja lukijoissani. Työtön en enää ole, luuseri en oikeasti ole koskaan ollutkaan, töissä olen mutta so what? Puhtaasti lifestyle-tyylinen bloggaus ei sittenkään ole aivan minua - en osaa laittaa kummoistakaan ruokaa, en sisustaa enkä tehdä käsitöitä tai askarrella, saati valokuvata. Onko minulla siis enää mitään sanottavaa tai annettavaa, kun työnhakijan arkea useimmiten sieltä kadun valoisammalta puolelta kuvaileva, mutta myös kipeitä hetkiä ja tuntoja esiin tuova agendani on tullut tiensä päähän?

Olen tullut siihen lopputulokseen, että on aika sanoa hyvästit ainakin tämän blogin osalta ja rauhoittua joulun odotukseen. Seuraava kirjoitustehtäväni tulee olemaan joulukorttien raapustus. Olen pahoillani, että Luuserin Joulukalenteri päättyy näin luuserimaisesti eli keskeneräisenä. Noh, olen herännyt tänään 05:15, lähtenyt kuudelta ajelemaan seiskaksi töihin ja palannut lopulta kotiin illalla viiden jälkeen rättiväsyneenä. Nyt on levon aika. 

On ollut ilo tutustua teihin kaikkiin ihaniin ihmisiin - ehkä tapaamme vielä jossain!

Antoisaa adventin aikaa ja joulun odotusta ihan kaikille!

Terveisin Työtön Luuseri - töissä aka Elina <3

Monsterin Kutsumuskone

Ihanaa, tänään on ensimmäinen iltavuoro nykyisessä työpaikassani! Iltavuoro tarkoittaa meillä kello kymmenen alkavaa vuoroa - edelleenkin teen täysiä tunteja, niin kuin olen tehnyt tähänkin saakka, vaikka työsopimuksessa lukeekin 30 tuntia viikossa. No, se on minimi, eikä lisätunnit haittaa tuntipalkkalaista yhtään etenkään näin joulun ja veromätkyjen alla. Kerrankin voi lähteä töihin valoisan aikaan - ja ehkä ehtii jopa blogata aamusella...

Sähköpostiini putkahti jo toistamiseen linkki Monsterin Kutsumuskoneeseen. Edellisellä kerralla sivuutin houkutuksen tylysti ajatellen, että eipä tässä nyt kutsumuksia kysellä vaan on otettava vastaan se työ minkä sattuu saamaan ja mikä vähänkin tuntuu siedettävältä. Nyt kuitenkin päätin kokeilla, mitä testi kertoo "kutsumuksestani". Ja ihmeen hyvinhän se osuikin nykyiseen työhöni: kuunnelkaas tätä!

Viihdyt hyvin ihmisten kanssa ja tykkäät saada asioita aikaan. Pärjäät hyvin esimiestesi kanssa ja hoidat homman kuin homman sukkelasti maaliin tarvittaessa. Antoisimpia hommia löytyy esimerkiksi assistentin työstä, johdon tukitehtävistä ja erilaisista asiakaspalvelutehtävistä.

Klikkaa yllä olevaa kuvaa, niin pääset sinäkin kokeilemaan, millainen työ sopisi juuri sinulle! Alla vielä ote Monsterin lähettämästä sähköpostista: tätä tarkoittaa siis kutsumustyö.

Ihminen ei tarvitse tutkintoaan vastaavaa työtä, vaan intohimoaan vastaavaa työtä. Ongelmana on, että harva tietää, mistä oma intohimo löytyy. Hyvä elämä ei löydy prinsessahäistä tai perjantaipullosta. Hyvä elämä löytyy ihan tavallisesta maanantai-iltapäivästä. Hyvän elämän ytimessä on tavallisen arjen tekeminen, joka on juuri Sinulle sisäisesti motivoivaa ja palkitsevaa. Kutsumustyö löytyy sieltä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet. Siis sieltä, missä teet arkisin sellaisia asioita, joista todella pidät niin, että tuotat samalla arvoa toisille.

Hyvä rekrytoija

Osaamistamme ja ennen kaikkea rohkeuttamme heittäytyä uusiin haasteisiin on ihasteltu viime päivinä niin esimiehemme kuin kouluttajiemme suulla. Tai lähinnä sitä, kuinka lyhyen perehdytyksen jälkeen rupesimme tekemään "oikeita töitä". Ja onneksi rupesimme, sillä tekemällä itse oppii paljon paremmin kuin vierestä katsomalla. Pääkaupungista tullut kouluttajamme kertoi, että tähän saakka kun heille on tullut uusi työntekijä, tämä on istunut ensimmäiset neljä viikkoa seuraamassa vanhaa tekijää. Toki saman tien puikkoihin tarttumalla syntyy myös virheitä, mutta nepä sitten jäävätkin kahta paremmin mieleen. Kantapään kautta.

Eilen esimiehemme totesi, että meidän yksiköllä voisi olla hyvät mahdollisuudet voittaa esimiesten joulukisa, "te kun ootte niin hyviä". Palkintona kuukauden parhaasta liikevaihdosta on muistaakseni sadan euron lahjakortti S-ryhmän toimipisteisiin. Jos onnistumme kikkailemaan voiton itsellemme, käytämme sen yhteiseksi hyväksi, ostamme suklaita, jotain hyvää aamupalaa tai muuta sellaista.

Vastakommenttina esinaiselle heitin: "Meillä oli hyvät rekrytoijat!" Ja niinhän se onkin, rekrytointi on vaikea laji, jossa lienee melko helppo myös epäonnistua.

Aloin sitten miettiä, millainen on hyvä rekrytoija. Kirjoja lukemalla tai luennoilla istumalla tätäkään taitoa tuskin on mahdollista hankkia, vaikka toki opiskellen hankittu faktapohja on eduksi ja avuksi. Vaan mikä olisi Hyvän Rekrytoijan Top 3 työnhakijan näkökulmasta?

1. Ennakkoluulottomuus. Rekrytoija ei luokittele hakijoita lopulta täysin epäolennaisten seikkojen kuten iän, sukupuolen tai koulutustason perusteella. Tietenkin kustakin tehtävästä riippuen onnistunut työsuoritus vaatii tietynlaista koulutus- tai kokemuspohjaa, mutta toisaalta - työ tekijäänsä opettaa.

2. Kuuntelukyky ja usko hakijan sanoihin. Jos hakija sanoo olevansa todella halukas kovaankin työntekoon ja oppimaan uutta pitkittyneen työttömyyden jälkeen tai työn vaatimustasoa korkeammasta koulutuksesta huolimatta, hän oikeasti tarkoittaa sitä. Tai jos hakija sanoo olevansa valmis käymään töissä vähän pidemmästä matkasta tai järjestämään lasten päivähoidon nopeallakin varoitusajalla, hän tarkoittaa sitäkin. Kuulkaa ja uskokaa meitä hakijoita!

3. Tsemppihenki ja hyvän työilmapiirin ylläpito rekrytoinnin jälkeen. Jos esimiehiltä tulee aina vain risuja ja ruusun arvoiset suoritukset jätetään huomioimatta, ei ole ihme jos työntekijä lyö lossiksi eikä yllä vaaditulle tasolle tai karistaa työpaikan pölyt jaloistaan ennemmin kuin myöhemmin. Pikkujutut, kuten vaikka kuivahedelmät ja pähkinät työpäivän piristykseksi, ja sanat kuten KIITOS ja ANTEEKSI tekevät ihmeitä. Ja hyvä kello kauas kuuluu - seuraavassakaan rekryssä ei liene vaikeuksia löytää hakijoita, jotka ovat kiinnostuneita tästä hyvämaineisesta työpaikasta.

Siwa, hima, sohva ja sauna

Niin tuntuu olevan kiireistä ja työntäyteistä tämä "uusi" elämäni, ettei meinaa bloggaamaankaan ehtiä. Työn lisäksi päiviä, tai oikeastaan iltoja on tällä viikolla täyttänyt esikoisen lukioilta ja itsenäisyyspäivän tanssiaisvaatteiden etsintä tyttärelle. Ja onhan noita kotitöitäkin pitänyt yrittää hieman tehdä silloin kun on kotona ehtinyt pyörähtämään, ainakin sen verran että tiskaa kasvavat vuoret pois, meillä kun ei ole sitä tiskikonetta.

Onneksi on olemassa mainioita some-kavereita, jotka patistelevat ystävällisesti ex-työtöntä luuseria postaustenkin pariin. Pari päivää sitten sähköinen postiluukkuni kolahti iloisesti ja matkamies Tanen uusin musiikillinen hengentuote tipahti virtuaalieteisen lattialle. Rennonletkeä biisi kuvailee mainiolla tavalla, kuinka vaikeaa työnpaluu saattaakaan olla pitkittyneen työttömyyden jälkeen. Hektinen työelämä tehokkuusvaatimuksineen ei ehkä enää houkuttelekaan?

Itse olen taas intoa piukeana, kun puhelintyöskentely alkoi tänään. Usean viikon puisevahkon sähköpostien käsittelyn jälkeen on mahtavaa saada olla tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa. Jännitin kyllä kovasti, miten homma lähtee toimimaan, kun puhelinkoulutuksemme jäi hyvin vähäiseksi, mutta kyllähän asiakaspalvelu kulkikin taas kuin itsestään. Kai se on vähän niin kuin polkupyörällä ajo. Kun sen on kerran oppinut ja siihen tykästynyt, siitä nauttii ja se kuuluu äänestä ja välittyy asenteesta. Palvelua Sydämellä, kuten koulussa (ei peruskoulussa vaan aikuisopistossa) opetettiin.

Juu-u, minun elämäni ei liiku akselilla Siwa, hima, sohva ja sauna vaan jotakuinkin toimisto, kauppa, blogi ja sänky. Ainakin tänä iltana.

Matkamies Tanen aiempaan sisällöntuotantoon löydät linkin blogini alapalkista otsikon Lisää näkökulmia työttömyyteen alta. Valoisaa viikonjatkoa kaikille, koittakaahan kestää tätä marraskuun harmautta!

Kroppa kovilla

Eipä ole töihinpaluu pitkähkön työttömyysjakson jälkeen sujunut täysin kivutta. Ja nyt puhun ihan elimistön reagoimisesta muuttuneeseen tilanteeseen. Onhan siitä jo aikaa enemmänkin kuin työttömyyteni verran, kun viimeksi olin sidottu toimistoon 7,5 tunnin työpäivän ajaksi. Edellisen tällaisen työrupeamani jälkeenhän olen ehtinyt jo olla opiskelemassa, yrittäjänä (jolloin pystyin tekemään töitä joustavasti myös kotoa käsin) ja asuntoneuvottelijana maakuntaa kiertämässä. Ei siis mikään ihme, että kroppa on ihmeissään.

Syystä tai toisesta (ikäni + minipillerit migreenitaipumuksesta johtuen) kuukautiskiertoni on ollut viime vuosina melkoisen epäsäännöllinen, enkä ole ollut moksiskaan, jos joku kuukausi on jäänyt välistä. Ennen töiden aloittamista mulla oli menkat edellisen kerran elokuussa. Kun työt alkoivat lokakuun lopulla, alkoivat kuukautisetkin. Näyttivät välillä jo loppuvan, mutta jatkuivat taas, välillä hyvinkin runsaina. Nyt olen sitten vuotanut enemmän tai vähemmän koko sen kolme viikkoa, minkä olen töissä ollut. Jipii. 

Ja se migreeni. Ainahan se mulla on kaverina, mutta väliin montakin viikkoa poissa. Jumppa auttaa ja liikkuminen. Kun niskat on jumissa, muistaa migreenikin olemassaolollaan. Ja nyt ne on tainneet olla hiukka jumissa, kun migreeni on lyöttäytynyt lähes jokapäiväiseksi seuralaiseksi. Tänä viikonloppunakin olen saanut herätä joka aamu migreeniin. Onneksi on täsmälääkkeet, jotka yleensä auttavat. Eivät kuitenkaan ihan aina eivätkä ihan heti. Torstaina oli iltapäivästä sellainen olo, että hammasta purren sai töitä tehdä, vaikka olikin heittänyt napin kielen päälle. Ei tainneet tehokkuusvaatimukset sinä(kään) päivänä täyttyä.

Eli terveisiä teille, rakkaat entiset työnhakijakollegat. Ei se työllistyminen pelkkää hyvää tuo tullessaan. Toki pienempikin palkka ja eläkkeen karttuminen, työpaikan hedelmätilaukset ja vaihtelevat välipalajuomat mahdollistava kahviautomaatti auttavat jaksamaan näiden kompastuskivienkin yli. Että eiköhän se taas tästä.

Oppii se vanhakin koira...

Tiimimme uudet jäsenet, kaksitoista vastarekrytoitua työntekijää kävivät tänään moikkaamassa meitä tutustumiskierroksellaan talossa. Oli ilahduttavaa huomata, kuinka heterogeeninen joukko näytti olevan kyseessä, ainakin iän puolesta. Esimiehemme oli itse haastatellut kaikki hakijat ja kertoi valituista nuorimman olevan parikymppisen ja vanhimman 58-vuotiaan. En siis ole ollenkaan porukan vanhimmasta päästä! Esimiestä nauratti, kun vanhin työnsä aloittavista oli kertonut työhistoriastaan alkaen vuodesta 1975 - eihän meidän tiiminvetäjämme ollut edes syntynyt vielä tuolloin :)

Ikäsyrjinnästä puhutaan paljon, ja on pakko myöntää, että sitä todellakin esiintyy huomattavasti. Poikkeuksiakin kuitenkin onneksi on, ja tuntuu siltä, että ainakin näissä rekrytoinneissa arvostettiin nimenomaan työkokemusta, joka saattoi olla eri henkilöillä hyvinkin eri aloilta, mutta joka tapauksessa asiakaspalvelun parista. Ikävuosiin ei tuijotettu vaan muut asiat painoivat vaakakupissa. Ja hyvä niin.

Parin päivän ajan meillä on ollut taas kouluttaja paikalla. Tällä kertaa on syvennytty tähän saakka hieman vähemmälle huomiolle jääneeseen osa-alueeseen työssämme, samalla kun on painettu parhaamme mukaan "oikeita töitä". Ja tekemällähän sitä oppiikin parhaiten - kuunteluoppilaana saattaa tieto livahtaa saman tien toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Nyt vasta aloin sisäistää monta juttua, joista kyllä oli ollut puhetta ekalla viikolla, mutta...

Loppuviikon saavat uudet tulokkaat koulutusta lähivalmentajilta, ja joukkoon liittyy vielä kolme henkilöä lisää talon sisältä muista tehtävistä. Ensi viikolla koko poppoo liittyy meidän kanssamme samaan porukkaan, ja me "vanhat" yritämme opastaa uusia parhaan taitomme mukaan, koko mittavalla kolmen viikon kokemuksellamme. Sitten meitä onkin jo niin paljon, ettemme kaikki mahdu samaan huoneeseen...

Pikkuhiljaa lähes kaikki ennen muualla tehdyt työt siirtyvät meidän tehtäväksemme. Tai siis ei tietenkään kaikki maailman työt, mutta - no, ymmärrättehän. Vanha koira saa opetella roppakaupalla uusia temppuja.

Loppuun vielä koiramainen muistutus positiivisuuden ja ilon tärkeydestä. Itse ainakin uskon, että hyvä vetää puoleensa hyvää, paha pahaa. Jos vain jaksat etsiä ilon aiheita mielesi täytteeksi marraskuun harmaudenkin keskellä, ei se voi olla vaikuttamatta ympäröiviin energioihisi - ja jopa työnsaantiisi!

Lisää töitä, lisää työvoimaa

Tiimimme alkaa pikkuhiljaa muotoutua ja saada lisää tuulta purjeisiinsa. Viime viikolla järjestettiin toinen rekrytointipäivä (siitä ensimmäisestä kerroin täällä), ja perjantaina yksitoista uutta työntekijää tuli valituiksi. Kaiken kaikkiaan hommia olisi jatkossa tarkoitus tehdä 25 hengen voimin (entisen 30:n sijaan), eli säästöt, tehokkuuden ja palvelutason nosto on tietenkin tavoitteena toimintojen ulkoistamisessa. Meitä ensin aloittaneitahan oli kymmenen, viisi ihan uutta ja viisi talon sisältä muista projekteista, joten vielä muutamia rekrytoitaneen sisäisessä haussa nyt valittujen lisäksi. Itse en ole näitä uusia työntekijöitä vielä nähnyt, heillä alkaa koulutus ja sitä myötä työsuhde ensi torstaina. 

Tulin tässä miettineeksi väittämää, että jo työsuhteessa oleva saa a i n a helpommin töitä kuin työtön työnhakija. Usein kyllä, mutta poikkeuksiakin on. Tässä meidän asiakkuudessa aikataulu oli niin nopea, että vakityössä normaalilla irtisanomisajalla työskentelevät eivät olisi mitenkään ehtineet tähän junaan. Hakuaika kesti ehkä puolisen viikkoa ja päättyi sunnuntaina. Maanantaina hieman ennen neljää tuli kutsu rekrytointipäivään, keskiviikkona puolen päivän aikaan oltiin jo rekrytilaisuudessa, torstaina tehtiin valinnat ja kutsuttiin valitut töihin, jotka alkoivat seuraavana maanantaina. Edellytyksenä työn saamiselle oli siis se, että sen pystyi ottamaan vastaan nopealla aikataululla. Talon ulkopuolelta valitut olivat siis kaikki opiskelijoita, kotiäitejä tai työttömiä työnhakijoita. Pienten lasten äideillekin tuli aikas kiire järjestää päivähoitoasiat kuntoon, mikäli joku lapsista oli vielä kotihoidossa.

Helsingin päässä tunnutaan olevan hieman huolissaan, miten hommat nyt handlataan maakunnassa. Tämä on suuressa konsernissa ensimmäinen ulkoistus laatuaan. Puhelinlinjat käyvät kuumina, kun esimiehemme vakuuttelee pääkallonpaikan johtohenkilöille, että hyvin menee, aikataulussa ollaan ja jonot pysyy hallinnassa. Vaikka porukkaa on töissä vasta alle puolet tulevasta, lisääntyvät työtkin asteittain. Alkuviikosta hoidimme asiakasvirtaa vain pätkittäin reaaliajassa, ja vain sähköpostitse. Loppuviikosta koko pääkaupungin toimipaikan tilausvirta siirtyi meille, ja ensi viikolla mukaan liittyy myös Kymenlaakson toimipisteen touhut. Seuraava askel on puhelinpalvelun mukaan tulo, ja sitä rataa. Kun yksi homma käy tutummaksi, toisessa riittää uutta haastetta.

Ainakin tämän kuun loppuun saakka saamme me ensin aloittaneet osa-aikaisetkin tehdä täyttä päivää. S a a m m e, täytyy minunkin korostaa itselleni. Vaikka kuinka väsyttäisi herätä aamulla aikaisin ja lähteä ensin ajelemaan ja sitten tarpomaan loskan keskelle. Sen on työttömyysaikani minulle opettanut - ja muiden työttömien työnhakijoiden blogit ja kirjoitukset -, että vakituinen työpaikka ei ole nykyaikana itsestäänselvyys. Iloiten siis uuteen työviikkoon!

Porraspäivät

Meillä töissä vietetään tällä viikolla Porraspäiviä, niin kuin aika monessa muussakin yrityksessä ja työyhteisössä. Ihmisiä kannustetaan käyttämään portaita hissin sijasta. Mää kyllä käytän niitä yleensä muutenkin, vaikka meidän toimitilat on viidennessä kerroksessa. Tulee istuttua niin paljon, että pieni portaiden nouseminen tekee ihan hyvää rapakuntoiselle toimistotyöntekijälle. Ja käytin portaita yleensä aina ennen työllistymistänikin kerrostaloissa liikkuessani, kuten pojan luona käydessä.

Neloskerroksen taukotiloissa oli seinällä lista, johon minäkin kävin raapustamassa nimeni. Samalla osallistuin arvontaan, en kyllä muista mitä oli palkintona, olisko ollut joku askelmittari tms. Porraskäytävän seinillä on tsemppijulisteita, kuten Mahtavaa, valitsit portaat! ja Parikin askelta on parempi kuin ei mitään. Tää tulee kyllä tarpeeseen, juuri kerrottiin taas Akuutissakin, että istuminen tappaa. Työssäkäynnin, tai siis toimistotyön huonoja puolia on juuri tuo paikallaan tuntikausia jököttäminen. Työttömänä tuli kyllä istuttua paljon vähemmän. Tätä kirjoittaessanikin seison; mun tietokone on keittiössä paikassa, jossa kirjoittaminen sujuu parhaiten seisten.

Porraspäiviin voi osallistua myös yksityishenkilönä, ja kaverin voi haastaa mukaan. Samalla osallistuu liikunnallisten palkintojen arvontaan. Tulkaahan kaikki mukaan terveystalkoisiin, mukaan pääsee tuon ylempää löytyvän bannerin kautta.

Terveys on pieniä, arkisia tekoja ja valintoja. Valitse Porraspäivien aikana 3.–7.11.2014 portaat hissin sijaan.

Joka päivä jotain uutta

Ute Lias kommentoi aiempaa postaustani, että on mielenkiintoista nähdä, milloin uusi ja outo tuntuu tutulta ja rutiinilta. Kovin pian ei kannattane moista odottaa. Toki perusjutut töissä alkavat jo sujua itsenäisesti ja lähes ulkomuistista, mutta koska koko yksikkö ja asiakkuus on talossa uusi, tehtäviä siirretään meille asteittain ja se mitä opimme eilen, muuttuu taas pian. 

Puhelinjärjestelmän ulospäin soittoja varten saimme tänään, ja sähköpostiohjelma, jota olemme nyt muutaman päivän käyttäneet, on väliaikainen ja korvautuu uudella parin viikon kuluttua - tai itse asiassa sähköpostit siirtyvät samaan järjestelmään puheluiden kanssa. Eri ohjelmat toimivat eri selaimissa, joten selaimia on oltava yhtä aikaa auki kolme. Käyttäjätunnusten ja salasanojen lista kasvaa päivä päivältä. Fläppitaululle liimataan tunneittain uusia post-it -lappuja joihin on merkitty tukkimiehen kirjanpitoa selvitetyistä tehtävistä. Pikkuhiljaa aletaan seurata jo työn tehokkuuttakin, vaikka toistaiseksi on tärkeintä, että työtä tehdään virheittä, vaikka sitten hitaamminkin.

Täytyy sanoa, että olen itsekin yllättynyt siitä, kuinka mielelläni lähden töihin joka päivä. Vaikka päivät venyvät pitkiksi työmatkoineen, kaupassa käynteineen ja muine töiden jälkeisine asianhoitoineen (joita pystyin ennen hoitelemaan halutessani keskellä päivää) ja kello herättää aikaisin aamulla, on mielekästä lähteä tekemään työtä, jota riittää ja jolla kokee olevan merkitystä. Mitään suojatyöpaikkaahan en ole ollut hakemassa, olen viihtynyt vallan hyvin kotonakin, kuten blogissanikin olen kertonut. Nyt kuitenkin sydämessä läikähtää ihanasti, kun astelen kaupungin läpi työpaikalleni. Olo on vähän kuin vastarakastuneella.

Mikään ei ole turhauttavampaa kuin istua toimistossa, jossa oikeasti ei ole mitään tekemistä. Sellaistakin on tullut tehtyä, etenkin sesonkiherkemmillä työaloilla. Yrittäjänä taas mikään ei sitonut minua työaikoihin tai istumaan tyhjänpanttina yhtään missään; jos oli hiljaisempi hetki, voin ihan hyvin vaikka siivota tai tiskata. Sen tähden on erittäin palkitsevaa, kun tekemistä todellakin riittää niin, että aika kuluu kuin siivillä ja varhaisiän dementia ei puhkea ainakaan tylsistymisen takia. Toisaalta hieman hirvittää, pysynkö mukana tehokkuusvaatimuksissa, jotka ainakin tässä työpaikassa ovat melkoiset. Neljän kuukauden koeaika tuntuu lähes ikuisuudelta.

Sitä mukaa kun meidän hoidettavaksemme siirtyvät ensin yhden toimipaikan sähköpostit, sitten toisen toimipaikan ja lopulta myös puhelut, rekrytoidaan työvoimaakin lisää. Juuri nyt on haku päällä kahdeksaan uuteen tehtävään, ja talon sisältä muista projekteista koulutetaan vielä muutamia tasoittamaan ruuhkahuippuja. Muista asiakkuuksista meille siirtyneet puhuivat, että taisi palkka vähän laskea. Silti näihin tehtäviin olisi ollut sisäisessä haussakin erittäin paljon tulijoita. Työn mielekkyys ja ei-myynnillisyys on sen verran iso plussa. Joka päivä tulee vastaan jotain uutta.

Koulutusviikko

Hassua, miten elämä muuttuu toisenlaiseksi yhdessä päivässä. En tiedä sitten, muuttuuko parempaan vai huonompaan, mutta muuttuu.

Tiistaista asti on tulvinut pään täydeltä uutta tietoa, sovelluksia, ohjelmia ja käsitteitä. Maanantai oli iisimpi ja lyhyempi päivä, allekirjoitettiin työsopimukset ja salassapitositoumukset, kuultiin yleistä tietoa uudesta työnantajastamme ja saatiin avainlätkät, tietoturvaohjeet ja kulkukoodit. Minun sopimukseeni merkittiin säännöllisen työajan pituudeksi 30 tuntia viikossa, joillekuille toisille 20 viikkotuntia, vähän omien toiveiden mukaan. Kun työterveyskyselyssä kysyttiin, montako päivää olen kuluneen vuoden aikana ollut poissa töistä sairauden takia, oli helppo vastata: En päivääkään. Enhän ollut ollut yhtään päivää töissäkään.

Sen jälkeen on paahdettu kahdeksasta neljään, me jatkossa osa-aikaisetkin. Onneksi tässä firmassa pidetään tauoista huolta, toisin kuin eräänkin entisen työnantajani hommissa, jossa taukoja ei juuri hyvällä katsottu. Nyt pitäisi antaa palautetta kouluttajille, joista yksi tosin tulee vielä avuksemme ensi viikon alkupäiviksi, kun tositoimet alkavat.

En oikein tiedä mitä kirjoittaa palautelomakkeeseen. Kouluttajat osasivat kyllä asiansa, mutta näin suurta asiakokonaisuutta on aivan mahdotonta omaksua kolmessa päivässä. Harjoitustehtävissä oli ainakin itselläni rutkasti virheitä, ja ajoittain kaikki tuntuu olevan sekaisin päässä kuin puurot ja vellit. Kouluttajat kehuivat meitä näppäriksi ja että kuulemma hyvin menee tähän lyhyeen aikaan nähden. Itsellä ei ole ollenkaan niin näppärä olo. Eilen romahti verkko koko yrityksessä ja ohjelmien toimimisen kanssa on vähän väliä ongelmia. Kaikki on niin uutta puolin ja toisin.

Maanantaina meille kerrottiin, että keski-ikä firmassamme on 29 vuotta. Tietotekniikan osaaminen on olennainen osa oikeastaan kaikkea talon toimintaa, ja nuoret aikuiset kuulemma hallitsevat uuden teknologian yleensä parhaiten. Minulla on aikamoiset paineet osoittaa, että kyllä minäkin. Ja jos en vielä, niin opin kyllä. Ensimmäistä kertaa elämässäni teen töitä kahdella isolla näytöllä, koska ikkunoita, tiedostoja ja ohjelmia on oltava auki niin monta yhtä aikaa. Etenkin niitä ohjetiedostoja ja käsitelistoja tässä vaiheessa.

Mutta ei auta kuin porskuttaa eteenpäin kuin mummo lumessa. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Tätä en haluaisi mokata.

Työtön luuseri - töissä!

Nyt Työtön luuseri on virallisesti töissä. Blogissaankin. Otsikko muuttui, ja nimikilpailun voitti Minttu! En siis vieläkään malttanut luopua luuseroinnistani. Rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla.

Uudet tilanteet ja jännitys vaikuttavat minuun niin, etten tahdo saada nukuttua. Saatan kyllä nukahtaa illalla aika piankin, mutta herätä parin tunnin päästä ja ollakin sitten monta tuntia hereillä. Kuin ihmeen kaupalla nukuin makeasti kuin lapsi rekrytointipäivää edeltävänä yönä, ja oloni ja vireystilani oli mitä parhain. Palaset loksahtivat siis siinäkin kohtaa paikalleen ja enkelit olivat mukana.

Sosiaaliset tilanteet eivät minua jännitä ja muutenkin sukellan hullunrohkeasti uuteen. Olen vain jonkinlaisessa hypertilassa kun niin paljon uutta tapahtuu ympärillä. Kynnys työelämään ei ole tuntunut korkealta, kun sen yli sain vihdoin luvan astua. Työpaikalla olen täysin tasavertainen ja samalla viivalla muiden kanssa; homma on meille kaikille uutta. Toki jotkin osa-alueet ovat tutumpia talon entisille työntekijöille, jotka nyt siirtyvät näihin uusiin tehtäviin, mutta minulla on taas muita vahvuuksia, jotka ilmeisesti painoivat vaakakupissa valinnassani. Meistä viidestä untuvikosta kaikki muut ovat muuten syntyneet 1980- tai 90-luvuilla... Helpottavaa oli kuulla, että kukaan ei saanut meidän takia kenkää pääkaupunkiseudulla; hekin siirtyivät uusiin tehtäviin.

Nyt väsyttää sen verran, etten jaksa postata pitempään. Voimalauluksi meille kaikille tähän loppuun Donkkareiden iki-ihana Hyvää yötä ja huomenta piiitkänä versiona:

Hyvää yötä ja huomenta, ehdit myöhemmin nukkua
24 tuntia toivottavat sulle onnea
Hyvää yötä ja huomenta, hei älä vielä luovuta
Kaikella on hintansa mut mikään ei oo vielä mahdotonta

Jostain syystä en saanut tota DonHuonotVEVO:n ihanaa keikkaversiota upotettua tähän, mutta tästä linkistä pääset katsomaan sitä. Hyvää yötä ja huomenta - hei älä vielä luovuta!

To Do -lista: Töiden alkaessa

Postaan nyt tällä erää viimeistä kertaa työttömän statuksella. Tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä, mutta huomenna on alkamassa kuitenkin uusi elämänvaihe. Ainakin joksikin aikaa.

Valmistautuminen orastavaan työelämään vaatii muutamia toimenpiteitä, joista tässä tuttuun tapaan top 3 -lista:

1. Vaihda kassaa. Olen ollut tähän saakka yrittäjien työttömyyskassan jäsen. Yrittäjyyteni jälkeen olin kyllä jonkin aikaa töissä muka-palkansaajana, vaikken palkkaa saanutkaan - asuntoneuvottelijana (=kiinteistönvälitystä) provikkapalkalla. Tein koko aikana vain yhden kaupan, josta palkan sain matkakorvauksina. Summa ei tosin todellakaan kattanut kaikkia niitä kilometrejä, joita sen homman parissa tuli ajettua. Anyways, silloin mulla oli vielä niin sanottu jälkisuoja-aika menossa, enkä pitänyt kiirettä kassan vaihtamisessa. Ja kun sen homman lopetin ja jäin taas työttömäksi, menikin vähän pitemmän aikaa ennen kuin olin taas palkansaaja. Nyt on siis kassan vaihtaminen ajankohtaista.

2. Rastita verokortista vaihtoehto B. Mulla on tosi pieni ennakonpidätysprosentti, vain puolitoista prosenttia. Sehän kertoo siitä, ettei ole ollut palkkatuloillakaan juhlimista viime vuosina. Etenkin yrittäjyyden loppuvaiheessa en palkkaa juuri itselleni maksanut, starttirahalla ja matkakorvauksilla eleltiin. Palkkakauden tulorajat ovat verokortin vaihtoehdossa A kuitenkin tosi matalat, ja luulen että ne paukkuvat äkkiä yli pienemmilläkin tuntimäärillä. Ja sen jälkeen ennakonpidätys toimitettaisiin lisäprosentin mukaan, joka onkin sitten jo yli kolmekymmentä. B-vaihtoehdossa verot pidätetään yhden tulorajan mukaan, ja se on kyllä sen verran korkea että varmasti riittää tässä vaiheessa vuotta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että työmarkkinatuesta pidätetään aina se vakio 20 %.

3. Ratkaise blogisi jatko. Tää tuntuukin nyt aiheuttavan mulle kovasti päänvaivaa. Bloggaaminen ilmaisumuotona, vaikuttamiskeinona ja tietynlaisena uuden yhteisöllisyyden kanavana kiehtoo edelleen, mutta täysin tyhjästä uuden blogin ja blogi-identiteetin luominen ei tunnu parhaalta vaihtoehdolta. Olenkin saanut neuvoja brändätä blogiani uuteen suuntaan nimen ja toki myös sisällön vaihdoksella. Näin saisin ehkä uusia lukijoita ja säilyttäisin samalla entiset. Onhan mulla se toinenkin, telakalla oleva blogi, jota omalla nimelläni olen kirjoittanut, mutta se on keskittynyt taas nimeään myöten aikaisempaan ammattialaani. Tämä nyt alkava työ menee kyllä vähän sivuun siitä, eli tavallaan olen alanvaihtaja. Taas.

Mut hei, mullahan on täällä paljon älyttömän fiksuja lukijoita! Julistankin tässä nyt avatuksi nimikilpailun: Millä otsikolla Työttömän luuserin pitäisi jatkaa bloggaustaan? Vai pitäisikö aloittaa kokonaan uusi blogi?

Myös tulevasta sisällöstä otan mielelläni neuvoja ja toiveita vastaan. Pliis, auttakaahan Työtöntä (kohta ex-työtöntä) luuseria mäessä!