Luuserin Joulukalenteri: Joulutähdet

Menen tällä viikolla joka päivä iltavuoroon, joten aamulla jää hieman aikaa puuhastella. Mutta vain hieman; lähtö on kuitenkin jo yhdeksältä.

Tänä aamuna itsenäisyysjuhlavalmistelut jatkuivat toisen nuoren kohdalla. Poika laulaa koulunsa ensimmäisen vuosikurssin kuorossa, ja päälle toivottiin jotain juhlavaa - puku olisi hyvä valinta, jos sellainen on olemassa. Ja onhan meillä, viimekesäinen peruskoulun päättäjäis-/rippipuku. Aamusella silittelin paidan valmiiksi ja vein sitten koko komistuksen pojan asunnolle kaupunkiin töihin mennessäni. Nuorukainen oli tosin itse sitä mieltä, että menisi esiintymään mustissa collareissa. No way! Juhlassa kuitenkin lakitetaan myös syksyn ylioppilaat, joten arvokkaasta tilaisuudesta on kysymys muutenkin kuin itsenäisyyspäiväjuhlinnan osalta.

Monsterin kyselyssä muuten tiedusteltiin viime viikolla, kuinka paljon käytän työpäivästäni aikaa joululahjojen shoppailuun netistä. Täysin rehellisesti vastasin, että olen liian kiireinen käyttääkseni siihen aikaa töissä. Töitä piisaa koko ajan jonoksi asti, ja jos joskus sattuisikin hiljaisempi hetki - mitä ei yleensä satu -, riittää kaikenlaisissa alati muuttuvissa ohjeistuksissa tutustumista. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli vastannut samalla lailla kuin minä. No, on kai niitä sellaisiakin työpaikkoja joissa moiseen on aikaa.

Sen verran piti käydä töiden jälkeen pyörähtämässä kaupungilla, että hain tyttären soitonopettajalle Budapest-rasian joululahjaksi, huomenna kun on syyskauden viimeinen soittotunti. Samalla bongasin nämä ihanat joulutähdet Huviretken ikkunasta. Niiden myötä, ihanaa joulukuun ensimmäistä viikkoa Sinulle lukijani!

Luuserin Joulukalenteri: Shoppailua

Joulukuu alkoi shoppaillen. Tai itse asiassa kävin vain hakemassa lauantaina varaamamme kengät Sokokselta - tuolloin minulla ei ollut mukana alennuskuponkia, jonka toki halusin hyödyntää ostoksessani. 

Ehei, en shoppaillut itselleni, vaan tyttärelleni. Joulukuu on juhlien aikaa, ja yläkoululaisemme juhlistaa Suomen 97. itsenäisyyspäivää perjantaina 5.12. muun muassa juhlaruokailun, "presidentin" kättelyn ja tanssiaisten merkeissä. Ja pitäähän tanssiaisissa olla juhlan arvoiset vetimet!

Mekon tilasimme jo jokin aika sitten Ellokselta - tuolloinkin alennuskoodia hyödyntäen :) Ja vielä on postissa tulossa Huuto.netistä bongattu samettinen bolero - alle kympillä postikuluineen.

Oletko Sinä tehnyt hankintoja / löytöjä juhlakauteen?

Luuserin Joulukalenteri: 1. Adventti

Tänään on ensimmäinen adventtisunnuntai! Luulin jo, että saan viettää sen tiskaten, mutta rakas puolisoni passittikin minut lämpimään saunaan ja tiskasi sillä välin viikonlopun aikana kertyneen huiman vuoren. Niinpä hiipivä joulustressi vaihtui puhtaaseen joulunodotusmieleen, ja tyttäremme sai kunnian sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän <3

Tämän adventtiajan tahdon levittää hyvää mieltä ja toivonkipinöitä juuri Sinun elämääsi, oli tilanteesi millainen tahansa. Hetkittäin minä v i h a a n joulua, kun tuntuu että se vain lisää stressiä ja korostaa ympäröivän maailman epäkohtia. Sitten, kuin ihmeen kautta, Joulun Hyvä Henki hipaisee poskeani ja saa minut ajattelemaan, miksi pohjimmiltaan vietämme joulua. Minun jouluni on Vapahtajani syntymäjuhla, ei krääsäkammotus.

Seuraathan mukanani joka päivä mutkikasta matkaani kohti joulua. Varoitus: kaikki joulukalenterin luukut eivät välttämättä sisällä pastellisävyjä....

Pimeyden vihaaja

Mä sitten vihaan tätä pimeää vuodenaikaa. Lumi toi hetkellisesti vähän valoa maisemaan, mutta nyt se on sulanut ainakin kaupungista ja maanteiltä, jotka tuntuu ihan imevän kaiken valon niin, että tien reunat hämärtyy ja saa melkein arvailla, missä ajorata kulkee. Pimeässä ajaminen on ikävimpiä asioita, mitä tiedän. Moottoriliikennetie keskikaiteineen on pahinta laatua; onneksi sitä ei tarvitse ajella kovin usein. Tänään kuitenkin täytyi, kun ajoin pitempää reittiä kotiin kunnan keskustaajaman kautta. Ja tietenkin valaistuksessa säästetään ja monta pätkää on ihan pimeänä kun katulamppuja ei voi sytyttää.

Kotiin on siinäkin mielessä ihana tulla, että loppupätkän pikkutiet ovat vielä hennosti lumipeitteisiä. Niin kuin meidän pihakin. Katulamppuja ei ole täälläkään, mutta "omat" mutkat tuntuvat niin tutuilta ettei valaistusta välttämättä kaipaakaan. Eikä rapa roisku niin kuin vilkkaammin liikennöidyillä asvalttiteillä.

Esikoista kehotin laittamaan heijastimen heilumaan, ettei kulkisi niin näkymättömänä tuolla pimeässä. Hän vastasi: "E." Sama vastaus on saatu myös keskusteltaessa pyöräilykypärän käytöstä. 15-vuotiaalle on tärkeämpää olla cool kuin safe. Ja äiti on sydän syrjällään.

Lauantain Putouksesta saakka on soinut päässäni ihana jouluklassikko Walking in the Air piirroselokuvasta Snowman. Unelmoin jo tuollaisista lumisista maisemista... Toivotan teille kaikille ihanille lukijoilleni turvallisia askelia ja ajomatkoja pimeyden keskellä!

Metsänväkeä

"Kun metsässä talsii hirven jalanjäljissä tuntee olevansa enemmän metsänväkeä kuin ihmiskuntaa. Ei hassumpi tunne."

Näin kirjoittaa toimittaja Tuula Puranen kolumnissaan meidän maakuntalehdessä. Ja voin kyllä allekirjoittaa nuo lauseet täysin.

Tulin juuri terapiaistunnolta ja jumalanpalveluksesta. Eli metsäreissulta. Sienestämään en valitettavasti ole oppinut, tai olisin kyllä, mutta meidän perhe ei ole oppinut syömään sieniä, vaikka aikanaan niitä yritinkin tunkea ja piilottaa sämpylöihin ja ties mihin. Enkä oikeastaan itsekään tykkää niistä ihan kybällä, mutta nyt niitä olis. Herkkutattejakin metsä väärällään. Meidän roskiksen vieressä kasvavista keltavahveroista laitoin naapurille viestin, että tuu noukkimaan, kun meillä ei noiden herrojen herkkujen päälle ymmärretä. Ja tulihan se, ja hyvältä kuulemma maistuivat.

Mutta marjastaa kyllä osaan - ja tykkään. Puolukat antoivat tällä reissulla vielä odottaa kypsymistään, mutta jokusen niitäkin noukin iltapalaa piristämään. Tälläkään kertaa tärkeintä ei ollut määrä, vaan itse tapahtuma. Lähdin iltalenkille mukanani pikkiriikkinen hunajapurkki sillä asenteella, että kaikki mitä löytyy, on plussaa. Vähän niin kuin työnhakuunkin. Ja vaikka saalis ei ollutkaan suuren suuri ja muutaman kerran käteen tarttui marjan lisäksi syystokkurainen ampiainen, kotiin palasin virkistyneenä ja ajatukset tuultuneina. Ja yhtä bloggausaihetta rikkaampana.

Toivottavasti jokainen työtönkin löytäisi metsän - tai jonkun muun paikan, jossa ei jaotella ihmisiä työllisiin ja työttömiin, hyviin ja huonoihin, kelpaaviin ja kelpaamattomiin. Sillä nyt näitä paikkoja todella tarvitaan: juuri kuuntelen toisella korvalla uutisia, joissa asiantuntija kertoo työttömyyden lisääntyvän edelleen syksyn aikana. Työttömillä on entistäkin vähemmän työpaikkoja joista kilpailla keskenään; tutkijan mukaan on syytä puhua jo massatyöttömyydestä.

Ei, minä en tahdo olla osa tuota massaa. Mieluummin olen metsänväkeä.

Lomasuunnitelmia

Se(kin) hyvä puoli tässä työttömyydessä on, että joka päivä on vapaapäivä, ja oon siten myös vapaa muuttamaan suunnitelmia lyhyelläkin varoitusajalla. Eniten elämääni säätelevät lasten aikataulut, koulut, harrastukset ja tänä vuonna myös pojan ripari.

Alustavasti on ollut puhetta, että käytäisiin risteilyllä tänä kesänä vielä jossain välissä, ja nyt turnausreissulta kotiuduttuamme aloin tutkimaan eri mahdollisuuksia. Helsinki Cupista tarttui mukaan arvokuponki, jolla pääsisi kuuden tunnin päiväristeilylle Tallinnaan ilman maihin-nousua seitsemällä eurolla henkilö, mutta kuitenkin tuntui, että olisi mukavampi käydä ihan maissakin. Ja kun esikoinen oli juuri keväällä käynyt Tukholmassa, muttei tutustunut ikinä Tallinnaan terminaalia pitemmälle, tai mitä nyt bussin ikkunasta näkikään Tarto Cupiin aikanaan matkatessaan, päätettiin valita Tallinnan-risteily 5,5 tunnin maissaoloajalla. Eikä se ollut kovin kalliskaan, kun löytyi äkkilähtötarjous vajaan kolmen viikon päästä Viking Club -jäsenhinnalla. Nyt sitten on taas jotain, mitä odottaa :)

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / Feelart)

Ensi viikolla poika on rippileirillä, ja voi olla, että tytön ja serkkujen kanssa lähdetään käymään Korkeasaaressa. Eläintarhan nettisivuilta katselin, että työttömät saavat alennusta pääsylipuista. Työttömyys on todistettava TE-toimiston ajanvarauskortilla, jossa on merkintä tulevasta ajasta. Mites nyt sitten, kun minä olen hoitanut edellisen työnhaun uusimiseni puhelimitse, kirjoitanko vain itse korttiin netistä löytyvän päivämäärän, johon mennessä minuun on luvattu ottaa yhteyttä? Toisaalta, mistäpä lipunmyyjät muutenkaan tietävät, kuka kortteihin on raapustanut käsin kirjoitetut päivämäärät. Jospa he vain luottavat, että jos joku nöyrtyy tulemaan julkiselle paikalle te-toimiston ajanvarauskortin kanssa, hän on oikeasti työtön.

Näin kesällä en suostu, eikä mulla ole syytäkään olla mitenkään onneton työttömyydestäni. Turnausreissun jälkeen mulla oli niin paljon univelkaa, että oli ihanaa kun oli oikeesti aikaa nukkua se pois. Nyt oon sitten siivonnut ja tiskannut ihan mielissäni, ottanut illalla lasin punaviiniä ja pulahtanut vielä järveen ennen nukkumaanmenoa. Ja kuvitellut, että mää oon nyt vaan kesälomalla niin kuin niin moni työssä käyvä juuri nyt. Tänään on mottoni: Työtön vaan ei luuseri!

Pomppien kevääseen

Trampoliini on meillä koko perheen paras kaveri.

Viime lauantaina se oli taas ilmestynyt meidän pihaan: trampoliini. Monet pitävät tramppaa varsinaisena turmapesäkkeenä, mutta meillä ei tällaista ongelmaa ole ollut - me hankittiin tuo kotipihan komistus (vai liekö rumistus) vasta viime vuonna lastemme ollessa 12- ja 14-vuotiaat. Sitä ennen ei tunnettu tarvetta tai ei otettu satunnaisia ruinailuja kuuleviin korviimme. Eikä ole laitos seissyt pihassa turhan panttina; vuoron perään siellä pomppivat kaikki meistä vanhimmasta nuorimpaan. On meinaan hyvää kuntoliikuntaa, ei tartte enää lenkille lähteä jonkin aikaa siinä pompittuaan ja vehdattuaan. Lapsilla on usein trampalla pallo mukana, ja kylä lähtee kaikenmaailman skorpioni- ja saksipotkut. 

Sen verran oli itsellä jalat irti maasta lauantaina, kun jalisturnaukseen oli lähdetty puoli kuudelta aamulla ja kotiin palailtiin yhdentoista maissa, että pääsi yllättämään moni muukin asia kuin trampoliini. Sunnuntai ja maanantaipäivä siinä sitten meni vilahtaen ohi ilman että tuli seurattua uutisia, ja maanantai-iltana iltapäivälehtien lööppejä kauppareissulla katsellessa ihmetys oli valtaisa, kun huomasin, ettei meillä näköjään ollutkaan enää jatkossa sama pääministeri kuin viimeksi kun asiasta kuulin. Niin muuttuu maailma Eskoseni, näemmä.

Pari viime postausta on menny lähinnä valittaessa. Mutta oikeesti, emmä valita. Yksi työttömyyden parhaista puolista on siinä, että on aikaa lapsille ja perheelle. Töissä käydessä tuntui, ettei ehtinyt tehdä mitään muuta kuin käydä siellä töissä ja siivota viikonloput. Etenkin kun se työpaikka ei ollut ihan tossa vieressä. Hattua nostan teille jotka handlaatte molemmat. 

Yrittäjyys sopikin sitten perheelliselle paljon paremmin, kun pystyi säätelemään omia aikataulujaan eri tavalla kuin yhdeksästä viiteen -duunissa. Harmi vaan ettei se meidän tapauksessa lyönyt pitemmän päälle leiville, ja tulihan siihen sit muutakin skismaa. Elämä on.

Mut ei tää työttömyys mulle ole ollenkaan niin iso ongelma kuin oon ehkä antanut ymmärtää. Se tässä kismittää että muille se tuntuu olevan, vrt. eka postaukseni. Mää heittelen lapsille palloa trampalle iihan r a u h a s s a.