perjantai 28. marraskuuta 2014

Monsterin Kutsumuskone

Ihanaa, tänään on ensimmäinen iltavuoro nykyisessä työpaikassani! Iltavuoro tarkoittaa meillä kello kymmenen alkavaa vuoroa - edelleenkin teen täysiä tunteja, niin kuin olen tehnyt tähänkin saakka, vaikka työsopimuksessa lukeekin 30 tuntia viikossa. No, se on minimi, eikä lisätunnit haittaa tuntipalkkalaista yhtään etenkään näin joulun ja veromätkyjen alla. Kerrankin voi lähteä töihin valoisan aikaan - ja ehkä ehtii jopa blogata aamusella...

Sähköpostiini putkahti jo toistamiseen linkki Monsterin Kutsumuskoneeseen. Edellisellä kerralla sivuutin houkutuksen tylysti ajatellen, että eipä tässä nyt kutsumuksia kysellä vaan on otettava vastaan se työ minkä sattuu saamaan ja mikä vähänkin tuntuu siedettävältä. Nyt kuitenkin päätin kokeilla, mitä testi kertoo "kutsumuksestani". Ja ihmeen hyvinhän se osuikin nykyiseen työhöni: kuunnelkaas tätä!


Viihdyt hyvin ihmisten kanssa ja tykkäät saada asioita aikaan. Pärjäät hyvin esimiestesi kanssa ja hoidat homman kuin homman sukkelasti maaliin tarvittaessa. Antoisimpia hommia löytyy esimerkiksi assistentin työstä, johdon tukitehtävistä ja erilaisista asiakaspalvelutehtävistä.


Klikkaa yllä olevaa kuvaa, niin pääset sinäkin kokeilemaan, millainen työ sopisi juuri sinulle! Alla vielä ote Monsterin lähettämästä sähköpostista: tätä tarkoittaa siis kutsumustyö.


Ihminen ei tarvitse tutkintoaan vastaavaa työtä, vaan intohimoaan vastaavaa työtä. Ongelmana on, että harva tietää, mistä oma intohimo löytyy. Hyvä elämä ei löydy prinsessahäistä tai perjantaipullosta. Hyvä elämä löytyy ihan tavallisesta maanantai-iltapäivästä. Hyvän elämän ytimessä on tavallisen arjen tekeminen, joka on juuri Sinulle sisäisesti motivoivaa ja palkitsevaa. Kutsumustyö löytyy sieltä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet. Siis sieltä, missä teet arkisin sellaisia asioita, joista todella pidät niin, että tuotat samalla arvoa toisille.

10 kommenttia:

  1. Mahtava tuo kutsumuskone :D Oli pakko mennä heti kokeilemaan mistä on kyse, meikäläinen olisi sen mukaan "innostava kansankynttilä" = "Rakastat tietoa ja haluat jakaa sitä myös muille. Sinussa asuu kenties pieni lukutoukka, mutta tykkäät myös esitelmien pitämisestä. Sinun intohimoasi vastaava työ voisi löytyä opetus- tai koulutusalalta, mutta myös viestinnässä tai vaikkapa populaaritieteellisen tutkijan urassa voisi olla Sitä Jotakin." Kuulosti ihan omalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin kiva testi! Mulle tuli määritelmäksi Aikaansaava Energiapommi, mutta sen jätin pois tuosta postauksesta, kun en ihan noin energiseksi ja aikaansaavaksi tunnustaudu.

      Poista
  2. Pitääpäs mennä tekemään tuo testi! Kuulostaa hauskalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se o l i hauska! Tulehan sitten kertomaan, osuiko ja upposko :)

      Poista
  3. Hauska testi. Tein sen kolmeen kertaan vähän eri painotuksilla ja aina tuli eri vastaus. Harmi vain, ettei mikään niistä osunut täysin mun nykyiseen ammattiin, josta kuitenkin tykkään tosi paljon. :D Terveisin mm. Haaveileva Hattivatti ja Säkenöivä Inspiraattori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, oispa aika ihanaa olla työkseen Haaveileva Hattivatti :D

      Mäkin olisin monessa kohtaa voinut vastata hieman toisinkin, mutta senkertaisilla valinnoilla sattui osumaan nykyhetkeen - tehtävänimikkeeni kun on tällä haavaa asiakaspalvelija. Juu eihän näihin testeihin ihan haudanvakavasti voi eikä pidä suhtautua...

      Poista
  4. Kiva testi. Mulle suositeltiin ammatiksi raksamiehen, asentajan tai ison ajoneuvon kuljettajan työtä, hih :). Oon 50 + nainen, työtön konttorirotta :) Mut tykkään puuhastella kaikkea käsillä ja harrastan runsaasti liikuntaa ja varmaan siksi nuo esimerkit käytännön ammateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan se uusi ura tietysti aueta ihan erilaiseltakin alalta kuin entinen - mutta että raksamies, hih :D

      Poista

Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!