Työtön luuseri töissä - epilogi

Aloitin nykyisessä työpaikassani tasan kaksi kuukautta sitten. Virallisesti olen osa-aikainen työntekijä, mutta toistaiseksi olen tehnyt koko ajan täyttä työviikkoa. Työnantajan eduksi lomat ym. määräytyvät kuitenkin työsopimuksessa mainitun kolmenkymmenen viikkotunnin mukaan. Noo, ensi viikolla on luvassa minullekin jo ensimmäiset kuuden tunnin työpäivät, ja hyvä niin - mukava päästä uudenvuodenaattona vähän aikaisemmin kotiin, ja perjantaiksi varasin itselleni kampaaja-ajan pitkästä aikaa. Niin, ja lähdinhän viime maanantainakin esimiehen luvalla kotiin tuntia ennen työvuoron loppua, kun oli niin hiljaista...

Meidän upouudessa yksikössämme olen jo "vanha" työntekijä, sillä minun aloittamiseni jälkeen meille on palkattu runsaasti uusia työntekijöitä ja koulutettu väkeä talon sisältä muista projekteista avustamaan ruuhkahuipuissa. Yksi myöhemmin aloittaneista tuli valituksi jo oman ryhmäni kanssa, muttei pystynyt heti tuolloin aloittamaan, ja yksi näistä uudemmista oli hakenut jo ensimmäiseen rekryyn, muttei tuolloin päässyt edes haastatteluun, ei kuitenkaan antanut periksi vaan haki uudestaan seuraavassa haussa - ja tuli valituksi! Jälleen yksi osoitus siitä, että sitkeys ja periksiantamattomuus kannattaa.

Tämän blogin kirjoittamisesta luovuin joku viikko sitten, osin siitä syystä, ettei aika yksinkertaisesti tuntunut riittävän säännölliseen bloggaamiseen, ja osin siksi, etten halunnut enää roikottaa Työtöntä luuseria perässäni. Aika oli ajanut sen kaverin ohi.

Vaikka uusia postauksia ei ole enää ilmestynytkään, blogissani on riittänyt kävijöitä edelleen tasaiseen tahtiin. Moni löytää blogiini googlaamalla jotain työttömyyteen liittyvää hakusanaa, tai esimerkiksi muihin aihetta käsitteleviin blogeihin jättämieni kommenttien kautta. Aihe kiinnostaa ja herättää keskustelua. Usein tulee vain valitettavasti sellainen olo, että monet työttömien blogit ovat omiaan pahentamaan työnhakijaparan jo ennestään kurjaa oloa ja lisäämään toivottomuuden tunnetta. Ymmärrän toki sen tuskankin; olinhan siellä minäkin, aina välillä. Mutta entä vertaistuki, valo pimeydessä? Löytyykö sitä?

Jos vain voisin, tahtoisin edelleen heiluttaa taskulamppuani kanssakulkijoiden näkökentässä. Tiedän kuitenkin, että moni työnhakija lakkasi lukemasta blogiani kun sain töitä. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Ja iik - joulupäivänä sen yrityksen toimitusjohtaja, jossa olen ollut reilut pari vuotta pienosakkaana ja useita kertoja tullut "lähes" palkatuksi, antoi ymmärtää heidän haluavan nähdä minut johtajan palkallisella pallilla firmassa helmikuussa tai ehkä jo aiemmin, mikäli neuvottelut sijoitusyhtiön kanssa päätyvät suotuisaan ratkaisuun. Mikäli tämä kauhuskenaario toteutuisi,  olisin entisten työnhakijakollegoiden silmissä luopiotakin pahempi. En enää edes pienipalkkainen perusduunari vaan  sydämetön, tunteeton johtoportaan edustaja. Tai jotain.

No, uskoo ken näkee - tuosta lafkasta on lupailtu minulle kaikenlaista jo niin monesti, että ihan satavarmasti en tämänkertaisiinkaan puheisiin luota. Ja minullahan on jo vakituinen työpaikka, jossa viihdyn. Alibi olla menemättä huomenna rasittavien sukulaisten luo monen sadan kilometrin päähän. Kun maanantaina on työpäivä. Olen kiitollinen. Edelleen ja joka päivä.

Työttömän luuserin korpivaellus on joka tapauksessa takanapäin. Näiden jälkisanojen myötä toivotan Sinulle, joka eksyt lukemaan tätä postausta, p a r e m p a a  u u t t a  v u o t t a! Elämästä voi nauttia, pienistä asioista saa ja pitää nauttia, oli töitä tai ei. Kun uskot itseesi etkä menetä toivoasi, kaikki on mahdollista!

Kiitos sinulle kun kuljit kanssani! Parempaa uutta vuotta t. Työtön luuseri töissä aka Elina <3

Siwa, hima, sohva ja sauna

Niin tuntuu olevan kiireistä ja työntäyteistä tämä "uusi" elämäni, ettei meinaa bloggaamaankaan ehtiä. Työn lisäksi päiviä, tai oikeastaan iltoja on tällä viikolla täyttänyt esikoisen lukioilta ja itsenäisyyspäivän tanssiaisvaatteiden etsintä tyttärelle. Ja onhan noita kotitöitäkin pitänyt yrittää hieman tehdä silloin kun on kotona ehtinyt pyörähtämään, ainakin sen verran että tiskaa kasvavat vuoret pois, meillä kun ei ole sitä tiskikonetta.

Onneksi on olemassa mainioita some-kavereita, jotka patistelevat ystävällisesti ex-työtöntä luuseria postaustenkin pariin. Pari päivää sitten sähköinen postiluukkuni kolahti iloisesti ja matkamies Tanen uusin musiikillinen hengentuote tipahti virtuaalieteisen lattialle. Rennonletkeä biisi kuvailee mainiolla tavalla, kuinka vaikeaa työnpaluu saattaakaan olla pitkittyneen työttömyyden jälkeen. Hektinen työelämä tehokkuusvaatimuksineen ei ehkä enää houkuttelekaan?

Itse olen taas intoa piukeana, kun puhelintyöskentely alkoi tänään. Usean viikon puisevahkon sähköpostien käsittelyn jälkeen on mahtavaa saada olla tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa. Jännitin kyllä kovasti, miten homma lähtee toimimaan, kun puhelinkoulutuksemme jäi hyvin vähäiseksi, mutta kyllähän asiakaspalvelu kulkikin taas kuin itsestään. Kai se on vähän niin kuin polkupyörällä ajo. Kun sen on kerran oppinut ja siihen tykästynyt, siitä nauttii ja se kuuluu äänestä ja välittyy asenteesta. Palvelua Sydämellä, kuten koulussa (ei peruskoulussa vaan aikuisopistossa) opetettiin.

Juu-u, minun elämäni ei liiku akselilla Siwa, hima, sohva ja sauna vaan jotakuinkin toimisto, kauppa, blogi ja sänky. Ainakin tänä iltana.

Matkamies Tanen aiempaan sisällöntuotantoon löydät linkin blogini alapalkista otsikon Lisää näkökulmia työttömyyteen alta. Valoisaa viikonjatkoa kaikille, koittakaahan kestää tätä marraskuun harmautta!

Miksi juuri minä?

Mulle iski yhtäkkiä jotenkin hirvittävän huono omatunto siitä, miksi juuri minä sain töitä ja moni muu epätoivoinen työtön ei. Enkä mä edes ole ollut mitenkään kovin epätoivoinen, hyvin oon viihtynyt kotona ja tekemistä on riittänyt. On monia, joita työttömyys oikeasti ahdistaa ja joiden taloudellinen tilanne on ihan toisenlainen kuin minulla.

Tietenkin olen iloinen kun työllistyin. Tietenkin se on hyvä asia, koska kohta minulla olisi ollut 300 päivää työmarkkinatukea täynnä ja kaiken maailman palkattomat työllistämistoimenpiteet uhkaamassa oven takana. Eilen kuntamme palveluohjaajan kanssa jutellessa juuri sivusimme aihetta: "Kyllä sulle olis helposti (palkaton) työkokeilupaikka löytynyt, sähän oot täysin työkykyinen. Monilla ei oo minkäänlaista koulutustaustaa jne." Tiedän. Olisinhan hyvin kelvannut p a l k a t t o m a a n työkokeiluun siihenkin yritykseen, jonka pienosakas olen.

Yllätyin, kuinka voimakkaan tunneryöpyn kommentti blogini nimen liiallisesta negatiivisuudesta minussa nostatti. Herrajestas, työttömän elämä o n hyvin usein aika negatiivista. Eikä kai kenenkään muunkaan elämä ainaista auringonpaistetta ole. On tietenkin jokaisen kirjoittajan oma valinta, jos haluaa pitäytyä pelkästään positiivis-pinnallisissa aiheissa. Minä en sitä kuitenkaan itsetarkoituksellisesti halua. En myöskään halua itsetarkoituksellisesti rypeä itsesäälissä enkä tartuttaa sitä muihin, mutta joskus ruma sana on sanottava niin kuin se on.

En halua, että minusta tulee iloinen palkannauttija, joka kääntää selkänsä työttömyyden ongelmalle, ikään kuin sitä ei enää olisikaan, kun itse on pelastautunut sen ikuisesta ikeestä. Työttömyydelläni on täytynyt olla jokin tarkoitus, muukin kuin virkistävä hengähdystauko ennen onnekasta työelämään palaamista. Työttömyyteni pitkittymisen ja sen nostattamien tunteiden myötä olen saanut tutustua moneen todella hyvin kirjoitettuun ja ajatuksia herättävään työttömän työnhakijan blogiin. Nämä ihmiset tietävät mistä puhuvat eivätkä kaunistele. Arvostan heitä, teitä kaikkia, suunnattomasti.

Luulin jo olevani valmis lakkaamaan olemasta Työtön luuseri. Kapinahenki nosti kuitenkin taas kerran päätään sisälläni. Miksi alkaisin hymistellä ja kellua pilvenhattaroilla, vaikka sainkin töitä? Jos luovun tästä arvonimestäni heti tilaisuuden tullen, osoitanko samalla sittenkin ajatelleeni olevani luuseri, kun minulla ei ollut työpaikkaa? Ei helvetissä (anteeksi kielenkäyttöni). Olen edelleenkin ylpeänä Työtön luuseri. Ainakin toistaiseksi.

Työttömyys á la Miljoonasade

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut TV2:lla lauantaisin pyörivää We Want More -tositv:tä, jossa jo hajonneita bändejä on koottu jälleen yhteen ja kuultu heidän tarinoitaan. Pyhiinvaeltajan pieteetillä olen tehnyt muusikoiden kanssa yhteistä matkaa, kuunnellut myös sarjaan liittyvät radio-ohjelmat Areenasta ja katsellut joitakin ekstrapätkiäkin.

Tänä iltana on ohjelmassa vihdoin vuorossa Miljoonasade, jonka musiikki on ollut voimakkaasti läsnä nuoruudessani ja varhaisaikuisuudessani niin c-kaseteilla, vinyyleillä kuin cd-levyilläkin. Yhtyeen ura on ollut pitkä ja tuotanto laaja ja monimuotoinen. Lämmittelyksi iltaa odotellessa kokosin tähän itselleni ja kaikille muille Työttömyyden Top Kolmosen Miljoonasateen tuotannosta:

1. Köyhät

Kaikki työttömät eivät ole köyhiä eivätkä kaikki köyhät työttömiä. Hekxa83 on kuitenkin tehnyt tähän biisiin niin osuvan kuvakollaasivideon, ettei paremmasta väliä. Video toimii edelleen vuonna 2014, jopa nykyinen pääministerimme vilahtaa kuvissa.

2. Ai mikä mua vaivaa?

Tää on ihan pakko laittaa tähän. Punkasennetta, josta tulee mieleen alkuaikojen Apulanta. Röyhkeän sanoituksen rivien välissä piilee loistokuvaus tilanteesta, jossa työttömyyden ja talousahdingon masentama päähenkilö kanavoi tuskansa ruumiillistumaan etusormeensa. On helpompi selittää, että sormeen sattuu kun se paloi, kuin että mikä kaikki muu ahdistaakaan. Sä köyhä, työtön, körttiläinen sinisilmä oot jo syntyjään.

3. Meitä jyrätään

Kaikkien työttömien voimalaulu 1990-luvun alun lamavuosilta. Toimii yhä ja antaa toivoa. Mutta rakas, rakkain, rakkaimpani me kyllä pärjätään kun vain elämän juoksuhaudassa saan sun syliisi painaa pään kuin kypärään.

250 päivää

Olen nauttinut työmarkkinatukea nyt 250 päivän ajan. Ennakonpidätyksen jälkeen käteen jäävä summa on 646,40 euroa. Kadehtikoon se ken tahtoo.

Minkäänlaisia toimeentulo- tai asumistukia ei meidän perheeseen ole haettu. Asumme pienessä, velattomassa mökissämme säästäen, kierrättäen, vähempään tyytyen. Lasten harrastuksista eikä välttämättömyyksistä tingitä, mutta kaikessa pyritään pitämään järki päässä. Lomallakin käydään, vaikkei kaukomailla. Lapsilisät tippuu tilille niin köyhällä kuin rikkaallakin, mutta muuten tuon mahtavan valtionavustuksen lisäksi eletään omillamme ja nakerretaan niitä säästöjä, joita työelämän aikana on kerrytetty.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / patpitchaya)

Vielä en siis käy kunnalle kovin kalliiksi, mutta auta armias jos ja kun se 500 päivää työmarkkinatuella täyttyy. Lehtitietojen mukaan kunnan sakkomaksu eli työmarkkinatuen kuntaosuus "passiivisesta" pitkäaikaistyöttömästä on noin 5 000 euroa vuodessa. Luku sisältää kylläkin toimeentulotuen lisääntyneet kustannukset, mitä meidän talouden osalta ei ole eikä toivottavasti tulekaan. Ja tämä tänä vuonna - ensi vuoden alusta kuntien mukaantuloraja laskee 300 päivään. Lisäksi kunnat joutuvat maksamaan 1 000 päivää työttömänä olleiden työmarkkinatuesta 70 prosenttia entisen 50:n sijaan. Ei ihme, että meitä inhotaan.

Toiveenani ja tavoitteenani on tietenkin työllistyä ennen vuodenvaihdetta, tavalla tai toisella mutta omin neuvoin. Tiedä sitten onko tavoite lainkaan realistinen nykyisessä työmarkkina-tilanteessa. Minkään keinotekoisten aktivointitoimenpiteiden kohteeksi en kuitenkaan haluaisi, mutta niiden uhka lienee melkoinen, jos ja kun itselläkin se 300 päivää täyttyy. Tosin voipi olla että meidän kunnan työnvalmentajakin saa kenkää sitä ennen, joten arvoitus on, onko sen jälkeen enää ketään meitä luusereita töihinpotkimassa. Itseäni ei haittaisi yhtään, vaikka jättäisivätkin (pseudo)aktivoimatta. 

Sitä paitsi samaisessa lehtiartikkelissa, josta aiemmatkin tiedot bongasin, maakunta-keskuksemme työllisyyspalveluista arvioitiin yhden pitkäaikaistyöttömän aktivoinnin maksavan kaupungille tuplaten tuohon sakkomaksuun verrattuna eli noin 10 000 euroa vuodessa. Summa sisältää myös kaupungin saaman verohyödyn ja sosiaalietuuksien vähenemisen. Pitkällä aikavälillä aktivoinnin arvellaan kuitenkin tulevan kaupungille hivenen edullisemmaksi vähentyneen pahoinvoinnin myötä.

Että minun kohdalla saapi mieluusti hypätä yli. Minä aktivoin itse itseäni parhaaksi katsomallani tavalla ja lupaan olla voimatta pahoin. Ja kunnes töitä löytyy, käydään säästöpossulla.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / Stuat Miles)

Kohti kiitollisuutta - kolmen kärki

Ihmisen mieli on siitä jännä, että lähes minkä tahansa asian voi nähdä just niin negatiivisessa tai positiivisessa valossa kuin millaiseksi sen itse päässään kääntää. Kaikkiin asioihin ei pysty vaikuttamaan, ei tällä hetkellä eikä ehkä koskaan, muttei silti kannata jäädä suruun rypemään ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Pikku notkahdukset on toki sallittava itselleen - jo se antaa mielenrauhaa, ettei vaadi itseltään ainaista positiivisuutta ja superaikaansaavuutta.

Netti tietenkin pursuaa erilaisia vinkkejä, neuvoja ja listoja siitä, miten ylläpitää positiivista elämänasennetta. Usein nää listat kuitenkin toimii just päinvastaisesti ja saa tekopirteydellään aikaan oksettavan olon silloin, kun ei vaan kerta kaikkiaan jaksais enää yhtään. Ideaa ja hyvä tarkoitus niissä kaikesta huolimatta on. Eniten näistä vinkeistä saa irti silloin, kun ei niele purematta ihan kaikkea, vaan soveltaa ja tekee niiden pohjalta oman listansa. Mä tartuin tänään tämän listan kakkoskohtaan, rakensin oman top kolmosen niistä asioista, jotka eniten vituttaa, ja käänsin ne mielessäni positiivisiksi. Kas näin:

1. Sataa eikä pääse edes ulos. Mut hei, nythän mullon aikaa selata nettiä ja kuunnella voimabiisejä YouTubesta, GFM:ää tai Timo Rautiaista ja vaikka jorata samalla, kun en lenkille pääse. Kyllä ne marjat siellä metsässä odottaa sateen jälkeenkin, ja ellei odota, niin pärjätään ilman. Ja kas, Booztista saa tänään ilmaisen toimituksen kaikkiin tilauksiin - pitäisköhän tilata jotain alennusmyynneistä? Lapset kumminkin tarvitsee housuja...

 

2. Emmä pysty ees kirjoja lukeen vaikka aikaakin ois. Vaikka muuten oonkin nykyään ihan okei, kyvyn lukea pitempiä tekstejä vei OCD jo nuorena. Asia johon en juurikaan pysty vaikuttamaan (yritetty on), joten parasta vaan sopeutua. Ristinsä ja sairautensa kullakin, vaikka sattuuhan se, kun asia, mitä on eniten maailmassa rakastanut, viedään pois. Mut hei, pystynhän mä sentään nykyään lukemaan lehtiä (jonkin verran) ja nettiä (jonkin verran), ja kai mä istuisin sit nenä kiinni kirjassa koko ajan niinku lapsena, jos se olis mahdollista. Jäis kuntoilut ja muut vielä vähemmälle kuin nyt. Ja oisko kuitenkin syytä olla pikkusen ylpee ja kiitollinen, et oon saanu suoritettua ammatillisen perustutkinnon ja oltua ihan hyvissä duuneissa "vammastani" huolimatta? Eikä kirjoitustaito onneksi ole hävinnyt mihinkään, vaikka lukeminen tökkiikin.

3. Mulla ei oo töitä. Mä en siis oo yhtään mitään. No hei, eihän se nyt noin mee. Mun päivät kuluu ihan hyvin ilman työn aiheuttamaa stressiäkin, talous on kunnossa ja elinympäristö ja perhe takaa sen, että mielekästä tekemistä riittää. Monihan vois pitää tätä ihan ihanne-tilanteena. Itse asiassa munhan on syytä olla kiitollinen siitä, että voin olla työtön = omalla arkipyhällä JA onnellinen, ykköskohdan voimabiisejä lainatakseni. Ja jos jonkun silmissä työtön on nolla, luuseri, siipeilijä, miksi mä kantaisin siitä syyllisyyttä niskoillani. Ei kai se mun vika ole, jos nykymaailmassa ei riitä töitä kaikille. Taas yksi asia, jota on ihan turha ylettömiin murehtia, jos ei sille tässä hetkessä voi mitään tehdä.


Tässä siis mun tämän päivän Kolmen kohdan kiitollisuuslista. Heitetääs haaste eteenpäin: Mitkä kolme asiaa sinä voisit ajatella tänään parhain päin?

Toivosta epätoivoon

Työttömällä työnhakijalla - ainakin minulla - tunnelmat ja mielialat vaihtelevat kuin vuoristoradassa. Onneksi kuitenkin on niitä toivonkin hetkiä eikä pelkkää tasaista harmaata. Eihän tämä kotielämä ole hassumpaa, jos vain pystyy pitämään yllä asennetta, ettei tämä ole vielä lopullista...

Eilen bongasin te-palveluista työpaikan, johon kirjoittelin hakemuksen. Eihän se ihan omalta alaltani ollut, ja se oli osapäiväinen, määräaikainen ja osittain aika matkankin takana, mutta ilmoituksessa edellytetyt vaatimukset kyllä täyttyisivät kohdallani. Ja mieluusti lähtisin tuohonkin hommaan, kun ei kerran oman alan duuneja vaan nyt ole saatavilla. Halusin uskoa, että unissani näkemäni toivoa herättävät, uutta alkua symboloivat asiat olisivat nyt tämän paikan kautta toteutumassa. Tätäkö se uneni tiesi...?

Kirjoittamani hakemus oli lyhyehkö ja melkoisen vapaamuotoinen. Halusin uskoa, että tällä nuorekkaalla nelivitosella olisi vielä vientiä ja cv puhuisi puolestaan. Kuinka sitten illalla taas eksyinkin sanomalehden taloussivuille lukemaan madonlukuja siitä, kuinka paljon työttömyys on vuodessa lisääntynyt, ja montako hakijaa meidän maakunnassa on yhtä avointa työpaikkaa kohti. Eli tilastojen valossa eivät tsäänssit työllistyä liene kovin suuret.

Silti, niin kauan kuin on toivoa, on elämää. On tosi helppoa vaipua synkkyyteen ja ajatella, ettei mistään tuu kuitenkaan mitään. Edes kotihommat ei suju ja perheen kanssa tulee riitaa. Kaikki on **ttu pilalla. Mutta toisaalta, miksei sitä toivoa voisi pitää yllä taas vähän aikaa, epärealistista tai ei? Siihen asti, kunnes tulee se tuttu viesti "Tällä kertaa valinta ei kohdistunut sinuun" kaikki on mahdollista.

Valehtelisin, jos väittäisin öisin herääväni murehtimaan maailmaa. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se kiinnosta mua ollenkaan. Siit' on kai turha tehdä lauluja, kun näyttää siltä, että siit' on turha pitää puheita, turha piestä suutansa. Hei laulaja. Valehtelisin, jos väittäisin vihaavani kauneutta. Valehtelisin jos väittäisin, ettei mikään mua pelota. Ois kai siistii antaa periksi. Toteais vain kylmästi: "Ei tästä mitään tuu." Lähtis kävelemään. Painais oven kiinni perässään.

-Kolmas Nainen: Valehtelisin jos väittäisin

Alalla ylitarjontaa

Eilen lueskelin lehdestä uutista temmin uusimmasta ammattibarometristä. Barometrissä arvioidaan ammattien työpaikkanäkymiä seuraavan puolen vuoden aikana. Työvoimapulasta kärsivien ammattien lista on viime vuosina lyhentynyt ja ylitarjonnasta kärsivien ammattien määrä puolestaan kasvanut. Työvoimapula jatkuu sosiaali- ja terveysalan ammateissa ja siitä kärsivät myös myyntiedustus ja puhelinmyynti. Mitä en sinänsä ihmettele, on ne sen verran koiran virkoja, ellei satu olemaan luonteeltaan alalle sopiva myyntitykki, joka möisi vaivatta vaikka oman mummonsa.

Yleisintä työvoiman ylitarjonta on toimistotyössä, myös omalla alallani. Ylitarjonta on lisääntynyt sellaisillakin aloilla, jotka vielä 2000-luvun alussa kärsivät työvoimapulasta. Lähiaikoina ylitarjontaa tulee kuulemma olemaan myös postityöntekijöistä (kiitos Itellan irtisanomisten) sekä yliopisto- ja korkeakouluopettajista. Korkea koulutuskaan ei siis enää takaa välttämättä työpaikkaa. 

Tosin eräässä toisessa lehtijutussa lehtori yliopiston tietotekniikan laitokselta sanoi, että julkisuudessa olleet jutut voivat antaa opiskelijoille kuvan, ettei töitä ole, vaikka todellisuudessa niitä riittää. Lehtorin mukaan kaikki it-alan firmat ruikuttavat, että niillä ei ole työvoimaa, mutta kun lukee lehtiä, niin aina lukee vaan yt-neuvotteluista. Median luoma kuva on kuulemma liian pessimistinen todelliseen tilanteeseen nähden, ja lehtori toivookin, että yritykset kertoisivat rehellisesti, että ne kaipaavat työvoimaa. Lehtori kertoo, että yrityksistä otetaan usein yhteyttä häneen ja kysellään, olisiko opiskelijoiden joukossa tarjolla hyviä työntekijöitä. Työvoimatoimiston kautta näitä työntekijöitä ei haeta.

Oman alani rakennemuutos oli nähtävissä ja ennustettavissa jo palkkatöissä ollessani, ja tällä hetkellä siinä opinahjossa, josta itse valmistuin, ei kouluteta lisää porukkaa ko. tutkintoon. Tosin kyseinen tutkinto oli kyllä sisällöltään laaja-alainen ja mahdollistaisi työskentelyn monessa muussakin hommassa kuin vain toimistotöissä, jos niitä töitä vain olisi. Oman alani kauppa on siirtynyt pitkälti nettiin, suoraan tuottajalta asiakkaalle, ja ihmisten rahankäyttö alan tarjoamiin palveluihin on vähentynyt niin globaalisti kuin kotimaassakin. Eikä ihme, kun katsoo maailman ja kotimaan taloustilannetta. 

Taidanpa olla kouluttautunut väärälle alalle. Yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona väikkyy lisäkoulutus, mutta olenko valmis investoimaan koulutusmaksuihin ym. ja minkä verran? Vai olisiko vaan uskottava tutun koulutuspaikan lupauksiin ja hypättävä - taas....?

Positiivinen oivallus oman tulevaisuuden suunnasta voi syntyä milloin tahansa.

Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.

 

Eläkepäiviä odotellessa

Huh, onneksi se kauhea Ämmä- eli Bitch-päivä on takanapäin - ja onneksi Känkkäränkkä ei tule kylään ihan joka päivä. Nyt jaksaa taas hymyillä ihmisille ja kohdata heitä kasvotusten. Niin ja lähteä kannustamaan jälkikasvuaan kentän laidalle. Näyttäisi aurinkokin vähän pilkahtavan - paistaa se aurinko kuulemma risukasaankin.

Eilen saapui postissa päivitetty työllistymissuunnitelmani. Sovittuja tehtäviä oli enää yksi: Haen työpaikkoja. Sovittuna päivänä soittanut te-toimiston virkailija muisti tällä kertaa infota, että kyseisen toimen toteutumisesta on ilmoitettava verkkopalvelun kautta, eli käytännössä käytävä klikkaamassa rasti kohtaan "olen hakenut työpaikkoja". Tämä käytäntö oli astunut voimaan edellisen työkkärissä käyntini ja työnhaun uusimiseni jälkeen, eikä edellisellä kerralla kukaan ollut muistanut infota minua asiasta, joten jouduin ihan suotta kirjoittelemaan pitkät pätkät selvitystä, kun asiasta olisi selvinnyt kahdella klikkauksella.

Tänään taas posti toi mukanaan työeläkeotteen. Työeläkettä on karttunut runsaat 200 euroa. Nuorena, alle 23-vuotiaana tekemäni lukuisat kesätyöt eivät ole eläkettä kartuttaneet, sillä vasta vuonna 2005 laki muuttui niin, että eläkettä alkoi karttua jo 18-vuotiaana tehdystä työstä. Sittemmin työurani on ollut rikkonainen ja sisältänyt muun muassa pitkän jakson vapaaehtoista kotiäitiyttä eli työttömyyttä. Onneksi myös ansiosidonnainen päiväraha ja ammatillisen perustutkinnon suorittaminen ovat kartuttaneet eläkettä - ja onneksi on olemassa takuueläke.

Noo, vielähän tässä olisi parikymmentä vuotta tehokasta peliaikaa, vähintään. Jos vain terveenä pysyy - ja kunhan nyt joku ensin ottaisi näin "vanhan" töihin...

Viisi positiivista asiaa

Sain Facebookissa positiivisuushaasteen: viisi päivää positiivista kerrottavaa ja joka päivä yksi negatiivinen juttu positiiviseksi muutettuna. Koska positiivisuudesta ei ole koskaan haittaa työttömänkään elämässä (vrt. vetovoiman laki: samankaltainen vetää puoleensa saman-kaltaista), sovellan saamaani haastetta tässä postauksessa ja kaivan päällisin puolin negatiivisesta asiasta eli työttömyydestä esiin viisi positiivista asiaa. Haastan samalla kaikki niin työlliset kuin työttömätkin lukijani tekemään samoin, ja jos siltä tuntuu, kirjoittamaan omat listansa kommenttiosioon.

1. Minulla on enemmän aikaa itselleni ja perheelleni sekä itseni toteuttamiselle vaikkapa näin bloggaamalla. Eri asia tietysti on, käytänkö sen kallisarvoisen ajan parhaalla mahdollisella tavalla - enemmänkin voisi kuntoilla, perehtyä puutarhanhoitoon ym. ym. Yritän kuitenkin olla vaatimatta liikaa itseltäni työttömänäkään: Minä s a a n välillä olla vaan. Minä s a a n olla just tällainen kuin olen. Minä s a a n olla Minä.

2. En pode sitä jatkuvaa huonoa omaatuntoa, joka vaivasi yhdeksästä viiteen -duunissa, työmatkan ollessa 40 kilometriä suuntaansa. Huonoa omaatuntoa siitä, että kaikki kotityöt jäivät miehen harteille, hän kun oli tuolloin hypännyt pois it-oravanpyörästä ja jättäytynyt työttömäksi. Huonoa omaatuntoa siitä, etten muka saanut riittävästi aikaan töissä enkä kotona. Huonoa omaatuntoa poissaolosta, ellen raahautunut kuumeisena työpaikalle.

3. "Vapaa" elämä mahdollistaa myös melkomoisen sitoutumisen pojan aikaa vievään jalkapallo-harrastukseen. Reilun viikon sisällä on ollut neljät harkat 40 km päässä meiltä, Junioricupin loppuottelu 60 km päässä, yksi oman joukkueen peli 130 km päässä ja yksi saman ikäluokan toisen joukkueen peli, jossa tuurasin joukkueenjohtajaa. Jojon tehtävät vievät jonkin verran aikaa pelien ulkopuolellakin, mutta onneksi meitä on kaksi jakamassa urakkaa. Ja mullahan on sitä aikaa keskivertoa enemmän...

4. Meillä ei ole taloudellisesti hätää ainakaan vielä. Toimeen tulee vähemmälläkin, kun ei tavoittele taivaita. Toki eläkettä ei ole ihan kauheasti ehtinyt karttua rikkonaisella työ(ttömyys)urallani, mutta olen perinyt jonkin verran rahaa, saanut vapaaehtoisia sisar-osuuksia ja tehnyt maltillisia sijoituksia. Tiedän, että suhtautuisin työttömyyteen toisin, jos eläisin todella kädestä suuhun.

5. Tiedän, että monissa perheissä tämäkin on toisin, mutta meillä parisuhde pysyy parempana stressittömämpinä (lue: työttöminä) aikoina. Kun on aikaa ottaa yhteiset päiväunet ja suoda huomiota puolisolle. Me emme kaipaa parisuhteemme mukaparantamiseen kalliita lomamatkoja, tai vaikka minä olisinkin joskus kaivannut, olen ajan saatossa sopeutunut siihen, että mieheni viihtyy parhaiten kotona, olivat taloudelliset resurssit sitten mitkä hyvänsä. Jos todella rakastaa, hyväksyy koko paketin, työttömänä tai ei.

Älköön kukaan nyt kateellisena ajatelko, ettei minun päähäni mahtuisi k o s k a a n yhtään negatiivista ajatusta työttömyydestä tai muustakaan. Joskus vaan on ihan terveellistä päänupin kannalta kääntää ajatuskatkaisin tietoisesti yltiöpositiivisuuden puolelle. Ja ellet usko - kokeile!

Hyvä yritys

Eilen pidimme kolmen osakkaan voimin lain edellyttämää osakeyhtiön varsinaista yhtiö-kokousta  - yhteensä meitä osakkaita on yrityksessä viisi. Käytännössä käytiin syömässä ja laitettiin nimet vakiomuotoiseen paperiin, jossa myönnetään vastuuvapaus toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenelle (sama henkilö), vahvistetaan tilinpäätös ja muut lakisääteiset asiat. Miinuksellahan yhtiö on ensimmäisen vuoden jälkeen, kuten arvata saattaa, mutta toivotaan että tästä mennään eteenpäin. Sen tiedän, että tj puskee töitä kuin hullu, ja firman perustamisen jälkeen häneltä on hajonnut avioliitto ja samalla mennyt koti alta. Nyt hän asuu toisen osakkaan kanssa vuokrakämpässä, kumpikin omissa huoneissaan - myös tältä toiselta osakkaalta hajosi avioliitto ja meni koti alta, ja kuulemma vielä samana päivänä molemmilta! Pariskunta he eivät ilmeisesti kuitenkaan ole, mies varmaankin sitä haluaisi mutta nainen ei. Kiireistä on elämä ja rahatonta. 

Tämän start-upin alkuvaiheissa minäkin tein paljon yhtiön hyväksi; kun minulla vielä oli oma yritys, sain sen kautta laskutettua tämän toisen yhtiön hyväksi tehtyjä hommia matka-korvauksina ja konsulttipalkkioina, ja työttömäksi jäätyäni tein käännöshommia ym. lähes talkootyönä, saaden vaivanpalkaksi ortopedisia kenkiä, sateenvarjon, kyniä ja joskus jonkin setelinkin pilkkopimeesti taskun pohjalle. Talkoo- tai vapaaehtoistyötähän työtön ei saisi tehdä, ei ainakaan sellaista, jota yleensä tehtäisiin normaalissa palkallisessa työsuhteessa, mutta tietyssä vaiheessa yrityksen kehittämistä katsoin kuitenkin tämän palkattoman auttamisen olevan osa omaa henkilökohtaista "työllistymissuunnitelmaani" pedatessani tulevaa työpaikkaani tässä firmassa. Olen tästä kyllä te-toimistossakin maininnut eivätkä ainakaan vielä ole älähtäneet. Osoittaapahan vain että yritystä ja halua työllistyä on löytynyt.

Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi tuntua siltä että nyt riittää ilmainen työnteko.Olisin päässyt työttömyyskorvauksella rekrykoulutukseen ko. firmaan, mutta en halunnut "opetella" asioita jotka oikeasti jo osasin. Nyttemmin firma on luopunut tuosta toiminnanalasta kokonaan, joten hommaa voisi vaikka harkitakin, kun se ei olisi ihan sitä samaa loputonta puuroa mitä olen jo ihan tarpeeksi kauan syönyt aiemmassa työelämässäni. Edellyttäen että hommasta maksetaan palkkaa. Eilen tj jutteli, kuinka joku konsultti oli ehdottanut, että minut työllistettäisiin jollain vastaavalla hankkeella kuin tuo rekrykoulutus oli syksyllä, eli käytännössä jollain 750 eurolla kuussa. Mieluummin sitten tekisin vaikka muutaman tunnin kuukaudessa töitä tarpeen mukaan saaden hommasta asianmukaisen korvauksen (nykyäänhän työtönkin saa tienata sen kolmesataa euroa kuussa menettämättä etuuttaan) kuin että möisin kallisarvoisen vapaa-aikani ihan kokonaan pienellä hinnalla. Pakkohan se tietysti on, jos te-toimisto tai paikallinen työnvalmentaja alkavat kovasti hönkiä niskaan, mutta kyllähän ihmisarvoista olisi, että asiantuntijan työstä maksettaisiin asiantuntijan palkka.

Näillä kahdella nyt yhdessä asuvalla osakkaalla oli taas myös jotain uusia yritysviritelmiä; aikeissa oli perustaa uusi yritys venäläisten kanssa 10.6. Puheissa vilahti minun palkkaamiseni siihen yritykseen, ja kysymys kuului: Onkos sinulla myynti- ja markkinointitaitoja? No onhan minulla toki niitäkin, kaikenlaista on tullut myytyä ja markkinoitua elämänsä aikana. Eri asia onkin sitten, haluanko enää tässä vaiheessa tehdä työtä, joka vaatii sitä "oikeanlaista asennetta, ennakkoluulotonta otetta työntekoon ja sosiaalisia taitoja", mitä nykyajan työmarkkinoilla niin kovasti arvostetaan, ja millaisia hommia kyllä näyttäisi olevan tarjolla suunnassa jos toisessa. Toisaalta; kokemukseni on osoittanut, että kaikki mihin liittyy sana Venäjä on enemmän kuin epävarmaa, jopa epäluotettavaa. Joten tämän työtarjouksen suhteen olen kyllä vielä hyvin skeptinen.

Historiakatsaus: yrittäjästä työttömäksi

Tähän väliin pieni historiaklippi edellisen, silloin lyhyeksi jääneen työttömyysjaksoni alkuvaiheilta. 

Alun perin olen itse jättäytynyt pois oravanpyörästä, ollut ottamatta vastaan määräaikaisuuden jatkoksi tarjottua vakipaikkaa, koska minulla oli siinä lafkassa niin paha olla ja koska tuntui, etten töitten lisäksi ehtinyt enkä jaksanut tehdä mitään muuta. Siitähän ei silloinen työnantajani tykännyt, ja hankaloittaakseen elämääni hän soitti työkkäriin, etten ollut ottanut tarjottua työtä vastaan. Ei kun selvityspyyntö ja karenssin uhka päälle. Työsuhteeseeni oli sisältynyt monenlaista vaihetta ja tilannetta, muun muassa laiton lomautus (minut lomautettiin, vakityöntekijää ei - näinhän ei saisi määräaikaiselle tehdä), joka sitten peruttiin, kun yrityksen toinen työntekijä irtisanoutui ja minua yhtäkkiä tarvittiinkin. Näillä eväillä sain perusteltua vakuuttavasti, miksen siinä firmassa halunnut jatkaa, ja tilanne päätyi minun kannaltani hyvään lopputulokseen. Sitä paitsi määräaikaisen työsuhteen päättyminen on itsessään riittävä syy työsuhteen päättymiseen; uuden työsuhteen aloittaminen samassa firmassa ei ole mikään lain edellyttämä pakko.

Oli syyt mitkä hyvänsä, sen ratkaisun tein enkä ole katunut, paitsi pimeimpinä hetkinäni. Sisimmässäni kuitenkin tiedän tehneeni oman onneni kannalta oikein. Sen jälkeen pääsin opiskelemaan, suoritin ammatillisen perustutkinnon ansiosidonnaisella päivärahalla ja sain vielä ammattitutkintostipendinkin pisteenä iin päälle. Koulun jälkeen haettiin opiskelukaverini kanssa starttirahaa ja se meille myönnettiin. Perustettiin firma ja ryhdyttiin yrittäjiksi - kaukaa viisaana liityin yrittäjien työttömyyskassaan kaiken varalta. Ja onneksi liityin - kun kaikki ei sitten mennytkään niin upeasti kuin tarkoitus oli, eikä toimeentuloa oikein tuntunut riittävän kahdelle sen yrityksen puitteissa, myin osakkeeni silloiselle yhtiökumppanilleni pienellä voitolla ja ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi. Ja kuten arvata saattaa, kaikki ei sujunut tälläkään kertaa aivan jouhevasti ja ongelmitta. 

Lausunnon saaminen siitä, onko minulla ylipäänsä oikeus työttömyysetuuteen, kesti yli puolitoista kuukautta - käsittelyä hidasti muun muassa se, etten saanut osakkeitani myytyä entiselle yhtiökumppanilleni heti, vaan vasta muutama viikko yhtiön hallituksesta eroamiseni jälkeen. Tuona aikana ehdin olla jo aivan varma - riittävän monta kauhuskenaariota netin keskustelu-palstoilta luettuani - että vaikka kirjoitinkin hakemukseeni pitkät ja seikkaperäiset selitykset yrityksen taloudellisesta tilanteesta, alan kausiluontoisuudesta ym., työttömyyteni katsottaisiin  t i e t e n k i n itseaiheutetuksi ja saisin jonkin neljän kuukauden karenssin, kuten monille oli käynyt. No minulle ei onneksi niin tapahtunut, perusteluni olivat riittävät ja minulla oli oikeus työttömyyspäivärahaan siitä päivästä lähtien kun yrityksen hallituksesta eroamiseni näkyi kaupparekisterissä, eli jo ennen osakkeiden myymistäkin. Mikä helpotus - ja ei kun hakemusta kassaan vetämään, heti samana päivänä kun luin myönteisen päätöksen mol.fi:stä eli 19.10. 

Ja sitten taas odottamista ja odottamista. Työttömyyskin ehti jo odotusaikana päättyä ja aloitin palkkatyöt, mutta kassasta ei kuulunut muuta kuin postilaatikkoon kolahtanut infokirje koskien sitä, pitäisikö pikkuhiljaa vaihtaa palkansaajakassaan, kun olen taas palkkatyöläinen enkä yrittäjä. Palkkaahan en kylläkään ollut saanut vielä senttiäkään, homma kun oli täysin provisiopohjainen, mutta koska työskentelin työsopimuksella, ei minulla ollut oikeutta työttömyysetuuteenkaan. Aloin jo huolestua, kun kolmen kuukauden määräaika päivärahan hakemiselle oli vaarassa kulua umpeen, ja soitin SYT:n puhelinpalveluun. 

Tyrmistyksekseni nuorelta kuulostanut pojankloppi totesi linjan toisessa päässä, ettei hakemukseni ole saapunut perille, posti lienee hukannut sen, eikä  työssäoloehtoni ole edes täyttynyt. Ko. asiantunteva asiakaspalveluhenkilö totesi suunnilleen "et ei voi mitään, sulla ei oo oikeutta ansiopäivärahaan, kannattaa hakee Kelalta et ehdit vielä". Ei voi olla totta - itkuisena ja flunssaisena soitin Kelalle ja tein kiireesti uuden hakemuksen verkossa, pyysin te-toimistoa lähettämään lausunnon oikeudestani työttömyysetuuteen tällä kertaa Kelaan ja toivoin parasta. Tämä kaikki tapahtui 13.11. 

Ihmetys olikin suuri, kun maanantaina 19.11. posti kiikutti minulle kirjeen SYT-kassasta. Kuori sisälsi päätöksen ansiopäivärahasta - päätös oli annettu 14.11., seuraavana päivänä siitä kun olin saanut kuulla, ettei hakemukseni ollut edes tullut perille. No kappas, olipa ilmeisesti kuitenkin. Ja toisin kuin minulle puhelimessa kerrottiin, minulle o l i myönnetty ansiopäiväraha pohjautuen yrittäjyyttä edeltäviin palkkatuloihini - tuolta ajalta minulla oli vielä jäljellä niin sanottua 500 päivän ansioturvaa. Etuuden maksamisessa ei aikailtu, rahat ensimmäiseltä 20 päivältä olivat tililläni jo ennen päätöksen saapumista postitse, perjantaina 16.11. 

Soitin sitten Kelaan ja kerroin tapahtumien saamista uusista käänteistä, selitin mitä minulle oli SYT-kassasta sanottu ja kehotettu tekemään hakemus Kelaan ja kysyin, mitäs nyt tehdään, kun olin hakenut työttömyysetuutta heiltä aiheettomasti. No hups, kävi ilmi että Kela oli toiminut tosi vauhdilla, ei ollut edes odottanut että postitse jälkikäteen lähettämäni myyntivoiton selvityslomake tulisi perille, vaan myöntänyt minulle peruspäivärahan täysimääräisenä. Tämä päätös oli tehty 15.11., ja koska olin hakenut päivärahaa samantien koko työttömyysajaltani, palkkatöiden aloituspäivämäärään saakka, maanantaina 19.11. - ennen soittoani - tililleni oli siirretty mittava summa rahaa, tosin pienempi kuin mikä ansioturva tuli olemaan. 

Nyt sitten olin saanut rahaa kahdesta eri paikasta, mikä ei tietenkään käynyt laatuun. Pyysin Kelan virkailijaa kirjaamaan ylös, mitä minulle oli SYT-kassasta tiedoksi annettu, jottei syntyisi vaikutelmaa, että harhauttamistarkoituksessa haen etuuksia yhtä aikaa kahdesta eri paikasta. Ja kulkeehan tieto kaiketi näiden kahden paikan välillä, hieman hitaanlaisesti vain. Kelan virkailija oli paaljon asiakaspalveluhenkisempi kuin kassan vastaava, sanoi että kyllä kassa ja Kela asiat keskenään sumplivat, Kela varmaankin laskuttaa kassalta takaisin minulle maksetut liikamaksut. Enempää harmia ja ikävyyttä ei minulle pitäisi koitua. 

Loppujen lopuksi, vielä yhden selvityksen Kelalle tehtyäni, jouduin itse makselemaan osan liikaa maksetusta etuudesta takaisin - osan sain pitää sosiaalisiin syihin perustuen! Takaisinperintä tapahtui hyvin asiakaslähtöisesti, sain vain jonkin aikaa joka kuukausi viisikymmentä euroa vähemmän lapsilisää. Samasta firmastahan molemmat etuudet tulevat. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Maksatus keskeytetty

Niinhän siinä sitten kävi, kuten minua jo etukäteen varoiteltiin: jos te-toimiston automaattilausunnossa sanotaan maksajan h a r k i t s e v a n, keskeytetäänkö etuuden maksatus käsittelyn ajaksi, voi olla varma että seuraavana päivänä postista kolahtaa Kelan kirje, jossa ilmoitetaan: "Lausunnon vuoksi olemme joutuneet keskeyttämään työmarkkinatukenne maksamisen." Toki toki, pakkohan teidän oli. Todennäköisesti maksatus jatkuu uuden lausunnon jälkeen siitä mihin jäikin, mutta kiusa se on pienikin kiusa. Jos eläisin pelkän työmarkkinatuen varassa ilman minkäänlaisia säästöjä, joutuisin lähestymään käsittelyn aikana sossun luukkua, niin kuin valitettavan moni muu joutuu.

Juttelin asiasta paikallisen työnvalmentajan kanssa, ja hän kertoi etten todellakaan ole ensimmäinen, jonka etuuden maksatus keskeytetään milloin mistäkin syystä. Eräskin korotetulla työmarkkinatuella ammatillista perustutkintoa suorittava oli tiedustellut, miten maksaja suhtautuu siihen, jos ko. henkilö liittyy osuuskuntaan pakollisella työssäoppimisjaksollaan - häntä kun oli koulun taholta painostettu siihen suuntaan, että k a i k k i e n on liityttävä, niin opintotuella kuin te-toimiston työllistymissuunnitelman puitteissa opiskelevienkin. Henkilö soittaa ensin te-toimistoon, josta kehotetaan soittamaan Kelaan; maksaja kuulemma päättää. Ja kun poloinen kyselijä soittaa sitten Kelalle, sieltä sanotaan, että te-toimistolta on tultava ensin asiasta lausunto, jonka mukaan he tekevät päätöksen. Ja arvatkaa pitääkö kummassakaan paikassa jonottaa linjoilla. 

Seuraavaksi kyseinen aikuisopiskelija ottaa yhteyttä te-palveluihin netin kautta tiedustellen asiasta. Ja kuinkas ollakaan - tämän kyselyn perusteella te-toimistossa päätellään, että henkilö on liittynyt tai liittymässä osuuskuntaan ja on näin ollen yrittäjän asemassa, joten maksatus keskeytetään. Ei kun tekemään uutta selvitystä, jossa työnhakija / aikuisopiskelija alleviivaa vielä kertaalleen, ettei ole liittynyt mihinkään eikä liitykään, jos se vaikuttaa hänen etuuksiinsa. Lopulta tuloksena on myönteinen päätös etuuden maksatuksen jatkamisesta siitä mihin jäikin, ilman katkoksia. Ilman katkoksia, mutta viiveellä. Unettomien öiden ja turhanpäisen huolen aiheuttamisen jälkeen.

Olenpa kuullut sellaistakin, että henkilön etuuden maksatus on keskeytetty, kun hän on kertonut te-toimiston vastuuvirkailijalleen menevänsä työhaastatteluun. Ja vaikka työpaikka on lopulta jäänyt saamatta, virkailija on jo ehtinyt keskeyttää etuuden maksamisen, koska henkilö on "mennyt töihin". Kaikki riippuu ihan siitä, millainen persoona te-toimistossa milloinkin sattuu vastaan tulemaan ja millainen asenne hänellä on asiakkaisiinsa. Jokainen vastaa samoihin kysymyksiin eri tavalla, mitään kaiken kattavia ohjeistuksia ei ole, vain loputon määrä tulkintoja. Valitettavasti.

Selvitys TE-toimistolle

Reilu vuosi sitten työllistymissuunnitelmaani kirjattiin te-toimistossa lyhyesti ja ytimekkäästi kaksi asiaa:

1. Omatoiminen työnhaku
2. CV-nettiin tutustuminen

Nämä tehtävät tuli suorittaa vuoden kuluessa, 8.5.2014 mennessä, johon saakka työnhakuni olisi voimassa eli olisin oikeutettu työttömyysetuuteen. Nyt kun tämä määräaika on ummessa, minun pitää ilmoittaa te-toimistolle, kuinka olen toteuttanut työllistymissuunnitelmaani, jollainen siis jokaisella työttömällä työnhakijalla pitää olla.

No olenhan minä toteuttanut, hakenut työpaikkoja tasaiseen tahtiin ja laitellut avoimia hakemuksia sinne sun tänne. Olen pitänyt myös yhteyttä ystävääni, jolla on start up -yritys, jonka pienosakas itsekin olen. Viimeksi helmikuussa hän lupaili ottavansa minut kesään mennessä töihin. Taitaa nyt kuitenkin olla niin, ettei hänen suunnitelmansa toteudu aivan niin nopeasti. Yritys on kyllä aloittanut lupaavalta kuulostavan pilottihankkeen, mutta sen aikaansaamat rahavirrat eivät ilmeisesti vielä päätä huimaa.

Syksyllä hain te-toimiston kautta rekrykoulutukseen, tulin kuulemma toiselle sijalle. Seuraan mol.fi:tä, sanomalehtiä ja henkilöstövuokrausfirmoja sekä LinkedIn:in työpaikkoja. Mollissa harvoin on minun alani työpaikkoja täältäpäin, ja LinkedIn:in paikat ovat myös useimmiten pääkaupunkiseudulla tai sitten sellaisia johtotason tai esimiestehtäviä, joihin minulla ei paukut riitä. Vaikka omassa yrityksessäni istuinkin johtajan pallilla - itse kun omistaa niin itse saa tittelinsäkin päättää -, koulutustasoni mukaiset työpaikat näyttävät ilmoitusten perusteella olevan enemmänkin assistenttitasoa, ja sellaisia paikkoja olen hakenutkin. No niihinpä paikkoihin juurikin on aina satamäärin työttömiä tradenomeja hakeutumassa. 

Niin ja CV-nettiin tein kiltisti esittelyn ja aika monta kertaa kävin sen vuoden aikana uusimassakin, se kun on aina voimassa vain kaksi kuukautta kerrallaan. Muutama kuukausi sitten en kuitenkaan enää viitsinyt uusia sitä, eipä tuntunut sekään kantavan hedelmää ja iski joku työnhaku-uupumus että enpä edes viihti. Nythän se oli sitten pakko käydä taas uusimassa, että rahoitus jatkuisi. Se huikea kuudensadan euron nettorahoitus.

Saamassani selvityspyynnössä luki, että selvityksen voi tehdä te-palvelujen nettisivuilla. No eipä voinutkaan. Siellä kerrottiin, ettei työllistymissuunnitelmassa sovittujen tehtävien toteutumisesta voikaan enää ilmoittaa verkossa. No ei kun raapustamaan käsin lähetettyyn lomakkeeseen. Oisko taas jotenkin kuvaavaa. Huoh.

Kannattiko edes hakea?

Tulipa sitten taas eilen illalla laitettua työhakemus vetämään. Vaikka eihän mun koulutus kuitenkaan siihen hommaan riitä, ilmoituksessa edellytettiin amk-tutkintoa. Mut tein silti hakemuksen, ihan piruuttani. Yrittänyttä ei kuulemma laiteta. Kauheella kiireellä häsläsin ja kun kaikki oli muka jo valmista, huomasin, että sähköisen hakemuslomakkeen lisäksi mukaan pitää liittää vielä erillinen hakemusasiakirja. Ei kun muokkaamaan vanhasta pohjasta - on tullu noita muutama tehtyä.

Valvomiseksihan se seuraava yö sitten meni, kun pitikin mennä aivot aktivoimaan silleen just ennen kuin petiin olis pitäny mennä. Ja aamulla piti mennä heti tarkistamaan, mitä oli tullut kirjoitettua hakemukseen. Ainakin yksi asiavirhe löytyi, epäloogisuus verrattuna cv:n sisältöön. Onneksi hakemusta pääsi muokkaamaan netissä, eipähän jäänyt sitten tuommoiset asiat vaivaamaan.

Noita hakemuksia kirjoittaessa tuntuu aina siltä, että kaikenlaista osaa mutta sitten kuitenkaan ei mitään. Kun ei ole sitä korkeakoulutusta. Yliopisto-opinnot jäi aikoinaan kesken sairauden takia, enkä vieläkään ole niin selvillä vesillä että uskaltaisin lähteä opiskelemaan perustutkintoa pidemmälle. Ehkä joku päivä vielä... Toisaalta, työkokemustakin on sieltä sun täältä, mutta onko siitä hyötyä jos ala on toinen? Entä kuinka vahva on pitkäaikaistyöttömän stigma, olenko ollut jo liian kauan työttömänä saadakseni mistään töitä? Onko ainoa toivoni kaverin firma, jossa olen pienosakkaana ja johon e h k ä joskus pääsen töihin? Kaverini lupausten mukaanhan minulla piti olla työpaikka tiedossa kesään mennessä, mutta kesä on jo aika lähellä eivätkä yrityksen kassavirrat vielä kovin mainittavia.

Kaipa niitä ihmeitäkin joskus tapahtuu. Tuntuu vaan, että täällä päin maailmaa ne on aika vähissä. Jokaista avointa työpaikkaa kohden on niin monta pätevää hakijaa, että tällainen alikoulutettu huipputyyppi jää helposti nuolemaan näppejään. Eipä siinä sit mittään, onpahan aikaa blogata - ja ottaa päiväunet, kun tuli yöllä valvottua ja vatvottua...

Viikonloppua ja uuden viikon alkua

Viikonloppu takana ja uusi viikko edessä. Viikonloppuun mahtui monenlaista, ja se alkoi pahaenteisesti perjantaina koulun jälkeen yhteenotolla murkun kanssa: ylivilkasta ja -mielistä ruokapöytäkäytöstä, joka johti kännykän takavarikointiin, joka sai murkun raivostumaan ja heittämään jälkiruokamunkin seinään, joka johti myös tietokoneen takavarikkoon ja ylimääräiseen tiskivuoroon.... Ja äipän oli lähdettävä ulos huutamasta, rauhoittumaan metsään katajan kainaloon. Siellä on minun turvapaikkani, minun kirkkoni :)

Lauantaiaamuna päästiin kuitenkin reissuun, ja taukopaikoilla nähtiin niin rekkamarssilla olevia varusmiehiä kuin Classic Touriin osallistuvia hienoja vanhoja autojakin. Bongasinpa sieltä Jope Ruonansuunkin ajopelin :) Kameraa ei tietenkään ollut valmiudessa, kun jätskit vaan oli mielessä. Perillä mummolassa odotti makkarasoppa, ja tietenkin siellä meidän ihanat murkut sai taas riidan aikaiseksi ja äitillä meni yllättäin hermot. Ja eikun taas kännykät takavarikkoon - mistä sitten myöhemmin "maaseutumatkalla" tuli sanomista, kun metso käveli kaikessa rauhassa auton edessä ja lopulta pyrähti lentoon; olis saanu niiiin hienon kuvan jos vaan olis ollu se kännykkä...

Kahvit, simat, suolaiset ja makeat pakattiin sitten kylmälaukkuihin ja lähdettiin parin-kymmenen kilsan päähän veljen luo juomaan peltokahvit kuusentaimien istuttajien iloksi. Kylläpä kahvit maistuukin hyvältä noin ulkosalla nautittuna! Ei haitannut pienet rae- ja räntäkuurot. Paluumatkalla piti vielä poiketa Karismaan syömään ja shoppailemaan, ja pitihän ne isännän tuliaisviskitkin sieltä hakea. Pojan mukaan tarttui tummansininen paita David Beckhamin mallistosta ja tytölle limenvihreä perushuppari. Ja kaikki olivat taas vähän aikaa tyytyväisiä.

Pikku breikki piristää työttömänkin arkea, ja sunnuntaina jaksoi taas tehdä normihommia: muutama sponssilasku liikkeelle joukkueen hyväksi, pyykit koneeseen ja sitten narulle, tiskipöytä puhtaaksi (meillähän ei ole tiskikonetta). Parempi puoliskoni ahkeroi heti aamusta putsailemalla vessan putipuhtaaksi ja mäntysuovantuoksuiseksi. Illalla vielä Hubotteja Areenasta ja Abban Agnetha -dokumenttia suorana, ja viikonloppu oli siinä.

Tänä aamuna sain jo yhden tärkeän homman tehtyä eli työnhakua jatkettua puhelinsoitolla, ilman että tarvitsi lähteä neljänkymmenen kilsan päähän ehkä koko päiväksi jonottamaan. Tosin työnhaku on voimassa vain kuukauden tästä eteenpäin, mutta tällä kertaa "oman palvelulinjani" pitäisi soittaa siihen mennessä minulle eikä toisinpäin. Hyvä niin, te-toimiston puhelinlinjoilla jonotellessakin kun paikallisverkkomaksu juoksee koko ajan. Omalla kohdallani joustavuutta ja ystävällisyyttä on onneksi te-toimistosta löytynyt, ainakin ajoittain. Mutta on niitä huonoja kokemuksia minullakin ollut, niin kuin monilla muillakin.

Mutta nyt bloggarin suu suppuun ja muihin hommiin. Hyvää viikon alkua kaikille lukijoilleni!

Hyvää suomalaisen työn päivää!

Sehän se on vappupäivän virallinen nimitys, noin niinku liputuspäivänä. Kaipa sitä saa työtönkin juhlistaa. Minä aloitin päivän juhlistamisen täyttämällä aamukahvipöydässä työmarkkinatukihakemuksen. Takana taas yksi kuukausi lisää työttömyyttä. Eilen pienosakkuusyritykseni tj lähetti kylläkin toivoa antavan nettilinkin uutiseen pilottihankkeesta, joka saattaisi kohtapuoliin työllistää minutkin. Ehkä en siis pian enää olekaan työtön luuseri. Uskoo ken näkee.

Kevään juhlaa vietimme joka tapauksessa perinteisin menoin munkkeja syöden ja simaa juoden. Alkoholipitoisten virvokkeiden nauttiminen rajoittui yhden oluttölkin jakamiseen puolison kanssa, migreenin uhallakin. Ei auttanut, aamulla niskan oikeaa puolta jomotti kuitenkin. Onneksi täsmänappi ja hyvät päiväunet korjasivat tilanteen ja iltapäivällä istuttiin jo grillikatoksessa viileää säätä uhmaten nautiskelemassa porsaan ulkofileepihvejä (tunnustan: ei suomalaisia, vaan Rainbow'n saksalaisia valmiiksi pakattuja -30 % alennuksessa olleita), jotka olin marinoinut anopin hyväksi havaitulla reseptillä eli ihan kuulkaa sinapilla ja ketsupilla.

Huomenna sitten taas paluu arkeen. Nuorimmainen tosin viettää vielä perjantaina vappujuhlia koulussa naamiaisten merkeissä, ja mikäs on viettäessä kun puvun tärkeät ja halutut osaset löytyivät lopulta kaikki: yksi äidin vaatekaapista, yksi Huuto.netistä ja yksi Mick'sistä asiakasomistajapäiviltä -20 % alennuksella. Minulla taitaapi olla edessä siivouspäivä. Josko sitä viikonloppuna lähtisi sukuloimaan, kun ei noi pojan harkatkaan oikein tunnu pyörivän nyt, kun suurin osa joukkueesta treenaa Epsanjassa. Vaan myöhän kannatetaan sitä tämän päivän juhlakalua, suomalaista työtä, ja poiketaan huoltsikalla nelostien varressa mummolaan päin ajellessamme.

Edellyttää työsuhdetta

Väsyttää. Heräsin viime yönä kahden-kolmen välillä ja olin hereillä pitkään. Päivä oli kulunut mieluisten harrastusten parissa, mutta yöllä piti herätä murehtimaan maailmaa. Aikani sängyssä pyörittyäni kömmin alakertaan tyhjentämään viinipullon pohjallisen ja tsekkaamaan työpaikkailmoitukset maakuntalehdestä. Ei tietenkään minulle mitään. Olen tainnut kouluttautua väärälle alalle.

Silmiini sattui kuitenkin koulutusilmoitus, ja päätin tutkailla asiaa aamulla tarkemmin. Jos kerran ala on väärä tai koulutus sellaisenaan riittämätön, miksen hankkisi toista tutkintoa? Akateemiset opintoni jäivät aikanaan kesken sairauden takia, enkä vieläkään luota kuntooni niin paljon että uskaltaisin ajatella kovin raskaita opintoja, mutta josko jotain?

Ei kun koneelle aamulla. Koulutuskuntayhtymän sivuilta bongasinkin lupaavan oloisen erikois-ammattitutkinnon alalta, jossa olin joskus ollut töissä ilman sen alan pätevyyttä. Avasin pdf-esitteen ja luin eteenpäin: Edistä yrityksesi menestystä... Kehitä taitojasi... No mikä ettei! Taisin jo vähän innostua kun piti kesken kaiken vessaankin lähteä :)

Opinto-ohjelma vaikutti haastavalta, mutten halunnut heittää kirvestä kaivoon heti ensi metreillä. Ja sitten - se oleellisin lause: Oppisopimus edellyttää voimassa olevaa työsuhdetta tai yrittäjänä toimimista. Eikä kumpikaan toteudu kohdallani tällä hetkellä. Eli se siitä sitten. Nyt meni fiilikset.

Täytynee jatkaa tutkailua kunhan fiilikset taas palaa. Yksi vaihtoehto olis kai suorittaa toinen ammatillinen perustutkinto nykyistä tukemaan. Mutta onnistuuko se työmarkkinatuella, jos on jo yksi tutkinto? Entä jos kriteerinä olisi mahdollinen uudelleenkoulutustarve työllisyyden edistämiseksi? Tietääkö kukaan?

Kirveelle töitä - entäs mulle?

Näin ihanan aurinkoisena päivänä on kiva puuhastella pihalla. Puuhommia riittää aina, mutta kirveellä en saa kyllä itse mitään aikaiseksi, vaan tyydyn tyttöjen hommiin ja kannan pöllejä metsästä pihaan ja katkon ja karsin pienempiä rankoja grillipuiksi.

Olis taas harkinnassa hakea työpaikkaakin. Tää on nyt sellainen paikka mihin pitää kirjoittaa oikein printtihakemus ja pistää kuoressa postiin. Työpaikkailmoitus mol.fi:ssä sisälsi tasan kolme sanaa: alan ja ammattinimikkeen. Revi sitten siitä. Kun kyselin lisätietoja ilmoituksessa mainitulta henkilöltä ja että kannattaako mun ylipäänsä hakea paikkaa ilman pedagogista pätevyyttä (ala on oikea mutta opettajan pätevyyttä mulla ei ole), sain vastauksen, että "Haemme tietysti pätevää opettajaa, mutta haun ollessa kesken en tiedä mikä tilanne on". Ja että minä itsehän päätän hakemisesta, hän ei voi valitettavasti päättää sitä puolestani. Huoh.

Täytyypä tuumata mitä teen. Eihän se tosin ota jos ei annakaan, mutta kovin suurta luottoa ei itselläni ole omiin mahdollisuuksiini. Vaikka mulla onkin peruskoulutus ja työkokemusta alalta, todennäköisesti paikkaa hakee moni akateemisen tai amk-tutkinnon suorittanut ja varmasti löytyy myös niitä päteviä opettajia joukosta. Oonhan mä tehnyt aikanaan peruskoulun puolella opettajan sijaisuuksia ja käynyt luennoimassa opiskelijoille nykyisestä alastani, mutta näinköhän se riittäisi mihinkään. Maksaneeko vaivaa? Kai se olis vaan yritettävä säilyttää positiivinen asenne ja usko omiin mahdollisuuksiin, mutku...

Pomppien kevääseen

Trampoliini on meillä koko perheen paras kaveri.

Viime lauantaina se oli taas ilmestynyt meidän pihaan: trampoliini. Monet pitävät tramppaa varsinaisena turmapesäkkeenä, mutta meillä ei tällaista ongelmaa ole ollut - me hankittiin tuo kotipihan komistus (vai liekö rumistus) vasta viime vuonna lastemme ollessa 12- ja 14-vuotiaat. Sitä ennen ei tunnettu tarvetta tai ei otettu satunnaisia ruinailuja kuuleviin korviimme. Eikä ole laitos seissyt pihassa turhan panttina; vuoron perään siellä pomppivat kaikki meistä vanhimmasta nuorimpaan. On meinaan hyvää kuntoliikuntaa, ei tartte enää lenkille lähteä jonkin aikaa siinä pompittuaan ja vehdattuaan. Lapsilla on usein trampalla pallo mukana, ja kylä lähtee kaikenmaailman skorpioni- ja saksipotkut. 

Sen verran oli itsellä jalat irti maasta lauantaina, kun jalisturnaukseen oli lähdetty puoli kuudelta aamulla ja kotiin palailtiin yhdentoista maissa, että pääsi yllättämään moni muukin asia kuin trampoliini. Sunnuntai ja maanantaipäivä siinä sitten meni vilahtaen ohi ilman että tuli seurattua uutisia, ja maanantai-iltana iltapäivälehtien lööppejä kauppareissulla katsellessa ihmetys oli valtaisa, kun huomasin, ettei meillä näköjään ollutkaan enää jatkossa sama pääministeri kuin viimeksi kun asiasta kuulin. Niin muuttuu maailma Eskoseni, näemmä.

Pari viime postausta on menny lähinnä valittaessa. Mutta oikeesti, emmä valita. Yksi työttömyyden parhaista puolista on siinä, että on aikaa lapsille ja perheelle. Töissä käydessä tuntui, ettei ehtinyt tehdä mitään muuta kuin käydä siellä töissä ja siivota viikonloput. Etenkin kun se työpaikka ei ollut ihan tossa vieressä. Hattua nostan teille jotka handlaatte molemmat. 

Yrittäjyys sopikin sitten perheelliselle paljon paremmin, kun pystyi säätelemään omia aikataulujaan eri tavalla kuin yhdeksästä viiteen -duunissa. Harmi vaan ettei se meidän tapauksessa lyönyt pitemmän päälle leiville, ja tulihan siihen sit muutakin skismaa. Elämä on.

Mut ei tää työttömyys mulle ole ollenkaan niin iso ongelma kuin oon ehkä antanut ymmärtää. Se tässä kismittää että muille se tuntuu olevan, vrt. eka postaukseni. Mää heittelen lapsille palloa trampalle iihan r a u h a s s a.