Pahoja puheita

Näin eilen asiamiespostissa henkilön, jonka kanssa olin aikanaan ollut paljonkin tekemisissä työasioissa. Useamman kerran oli istuttu saman pöydän ääressä milloin minkäkin asian tiimoilta, sekä yrityksessä jossa hän työskenteli että yhteistyökumppaneiden luona. Ja tietenkin soiteltu ja lähetelty paljon sähköpostia. Mutta hän ei tunnistanut minua, tai ei ollut tunnistavinaan, vaikka seisoi aivan vieressäni ja hetken päästä jonossa takanani. En minäkään sitten mitään sanonut, kun ei hänkään. Ehkä hän tosiaan ei vaan tunnistanut siinä tilanteessa, taitaahan siitä olla kuitenkin jo useampi vuosi kun viimeksi nähtiin.

Viime talvena hain töihin yritykseen, jossa kyseinen rouva työskentelee. En tosin sinne myynnin puolelle, mutta kuitenkin. Pian henkilöstöpalveluyrityksestä, jonka kautta paikkaa haettiin, soiteltiinkin ja kyseltiin, mikä sai minut hakemaan ko. paikkaa. Kun oli aikamme juteltu muun muassa siitä, että kyseinen yritys oli minulle melkoisen tuttu jo entuudestaan, asiaa hoitava henkilö alkoi kysellä, ketä tunnen niistä työtehtävistä, joita nyt olin hakemassa. Hapuilin muistini perukoilta nimiä, jotka olivat jo lähes unohtuneet, vaikka aikanaan oltiin lähes päivittäin puhelinyhteydessä. Rekryfirman edustaja lupasi soitella yrityksen työntekijöille ja kysellä vähän minusta. Sen koommin ei sitten kuulunutkaan mitään, ei rekryfirmasta eikä asiakasyrityksestä.

Varmaan he vaan löysivät paremman kandidaatin, jolla oli kokemusta juuri halutunlaisista työtehtävistä. Itselläni kun työkokemusta on enemmänkin sieltä toimiston puolelta. En voi kuitenkaan olla ajattelematta, että ehkä en tule koskaan saamaan tältä seudulta oman alani töitä, koska entinen työnantajani on mustamaalannut minut niin pahasti alan ihmisten keskuudessa. Toivottavasti tämä on vain vainoharhaa. Joltakin alan ihmiseltä olen kuitenkin jälkeenpäin kuullut, että minusta on annettu kaikenkarvaisia lausuntoja silloisesta työpaikastani lähtöni jälkeen. Lähtöni tapahtui hyvin riitaisissa merkeissä; työnantajani ei ollenkaan pitänyt siitä, etten halunnut jäädä firmaan määräaikaisen työsuhteen päättyessä, ja on laittanut kapuloita rattaisiini siitä lähtien.

Yrittäjäaikoina tuntui välillä siltä, ettei pää kestä enää yhtään paukutusta vasten keski-suomalaista mäntypuuta. Uutena yrittäjänä törmäsin aivan liian usein kielteiseen suhtautumiseen; kukapa nyt kiristyvää kilpailua haluaisi omille reviireilleen. Saavutetuista eduista ei luovuta ja aluerajoja vahditaan kuin Pohjois-Amerikan kaupunginosajengit konsanaan. Yhteistyö on voimaa, sanotaan, mutta jos yhteistyötarjouksiin vastataankin ilkeillä sähköposteilla ja pahoilla puheilla? 

Toki alan ominaispiirteet tällä alueella olivat minulla tiedossa jo ennen yrittäjäksi ryhtymistäni, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta silti paljon mieluummin olisin puhaltanut yhteen hiileen ihan kaikkien kanssa kuin tapellut jämäpaloista, joita alalla jo kymmenen vuotta toimineiden pöydiltä ehkä sattui tippumaan.

Ainahan me työttömät haetaan syitä omaan työttömyyteemme itsestämme. Vaan entäs jos ainakin osasyyllinen löytyykin jostain ihan muualta?