Luuserin Joulukalenteri: Itsenäisyyspäivä

Päivämäärä 6.12. pysäyttää arjen oravanpyörän hetkeksi ja etäännyttää ajatukset työ-, opiskelu- tai työnhakukuvioista sittenkin paljon tärkeämpiin asioihin, perimmäisten kysymysten äärelle. Talvisodassa kuollutta vaariani muistellessani ja oman jo harmaantuneen ja heikentyneen, 1930-luvulla syntyneen isäni elämän haasteellista alkutaipaletta ajatellessani nykyelämän pienet murheet tuntuvat yhtäkkiä todella mitättömiltä; on tässä maassa selvitty pahemmistakin. Ja tärkeintä on että elämä jatkuu, tavalla tai toisella.

Eilen vietettiin iäkkään enoni hautajaisia. Elämän ja kuoleman Herra on tänään vahvasti läsnä muutenkin kuin itsenäisyyspäivän saarnassa ja juhlapuheissa. Eilen kansakuntamme ilojuhla sai suruharsoiset reunukset ympärilleen, kun saimme kuulla presidenttimme äidin poistuneen keskuudestamme. Rouva Hilkka Niinistö oli kuollessaan vuotta vanhempi kuin Suomen tasavalta tänään. Rouva Niinistö oli myös vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön isoäiti. Ville Niinistö kirjoitti perjantaina kauniisti mammastaan Facebookissa - tavalla, jolla minäkin haluan muistaa poisnukkuneita.

Kannan kuitenkin Hilkka-mamman luomaa valoa sydämessäni, kaikkina päivinä, ja se kantaa. Aina pilke silmäkulmassa oleva mammani sanoi minulle elokuussa kun tapasimme: "et sinä Ville siellä Helsingissä pääse mitään tekemään ilman että minä seuraan". Kiitos kaikesta, rakas mamma. 

Itsenäisyyspäivän illan lähestyessä mieli hiljentyy kiittämään tästäkin päivästä. Kiitos nousee myös korkeuksiin kohti menneitä polvia ja kaikkeuden Luojaa. 

Hyvää itsenäisyyspäivää ja kynttilöiden loistetta kaikille lukijoilleni!

Thankful indeed!

I actually posted on this topic in Finnish a week ago, but as I want to share my gratitude with some English link-ups too, I'm now writing in English again.

Two weeks ago I was out of a job and quite anxious about my future. The unemployment rates in Finland are rather high at the moment, and it is not easy to find a decent job. 

In the past, I used to run a company with another person. When we started the company, I lent some money to it and of course was thinking that I would stay in the company as long as the money's in there. But after a year or a little bit more I left the company, and the payback time of the loan was only a year after that (last year). When it was time to pay me back, the entrepreneur called me and asked for one more year grace period. I agreed to it. But this year as he was supposed to pay the loan back, he wrote me that he wants to transfer the company under my supervision or else it'll go bankrupt. I couldn't take the company just like that, it could have been even worse 'cos maybe (and probably) I'm not the only one to whom he owes, I doubt he has paid all the taxes etc. There were no guarantees that I would ever get my money back (and still aren't). I was very worried. 

I pray a lot, and through the whole situation I kept praying. I am aware, that there were many people, near and close, who never stopped praying. I also told some brothers and sisters, who I only knew through their blogs, about my situation and the financial burden I'm dealing with. They promised to pray for wisdom and God's hand through all of this. One of them was Susannah from Simple Moments Stick.

And then, all of a sudden: I got hired at a new job! I had been unemployed for quite some time, and did not have any high hopes this time either. But yes - I was invited for an interview (or actually a recruitment day) and finally hired! Praise the Lord for this opportunity! 

I just hope the loan thing will turn out well in time as well. If not, I'll just have to accept the fact that in life you take risks and sometimes you lose. But these last few weeks I have really felt God's hand and the power of prayers moving in my life. The Lord really helps us to get over the bad days and discover something new. His power is enormous; his grace is infinite. And - we can all act as Angels on Earth by praying for each other. It totally counts.

PS. Angels of the Lord are next to us every day. On Friday I forgot my wallet at the supermarket. The kindest and most honest staff noticed it and put it in the safe, where it is now waiting for me. Oh Lord, what would I do without You!

            

On kiitosten aika

Ei, en v ä l t t ä m ä t t ä ole lopettamassa bloggausta, vaikka tässä lasia kilistänkin ja kurkkuani kakistelen kiitospuheen pitämiseksi. Nyt on vaan ihan pakko jakaa tätä suurta ja ihanaa kiitollisuuden painolastiaan muillekin. Olen Auttajilleni sen velkaa.

Olen aiemmin postannut uskonnollisesta vakaumuksestani täällä. Muuten en suurta meteliä uskostani pidä, mutta aina se seuraa mukanani, niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Ja vaikka on niitä päiviä, väliin useammin kuin harvoin, jolloin en todellakaan jaksa uskoa mihinkään, en edes Taivaan Isän hyvyyteen, niin jotenkin se pohjavire kuitenkin aina säilyy ja auttaa minut nousemaan taas pinnalle. Rukoilen erittäin paljon ja haen turvaa yläkerrasta, ja yleensä löydänkin, vaikkakin toisinaan pohjakosketusten kautta.

Ja sitten on nää arjen enkelit, joita kohtaan lähes päivittäin täällä maan päällä. Kaikki ihanat blogiystävät, joilta olen saanut paljon vertaistukea ja tsemppiä. Some- ja reaalimaailman ystävät ja läheiset, joista moni rukoilee puolestani. Ja erinäköiset sanat, joita joku lausuu tv:ssä, netissä, lehdissä, missä milloinkin ja jotka osuvat silmiini tai korviini juuri oikealla hetkellä luoden sen tarvittavan valonkajon tunnelin päähän. Ei nekään satu kohdalleni vahingossa. Uskoni Johdatukseen on järkkymätön.

Tässä yksi päivä sain Twitterissä Kimmo Rasilalta kovasti tukea. Monta enintään 140-merkkistä tsemppiviestiä. Tässä osa niistä:

Jokaisella meistä on paikkansa tässä kokonaisuudessa, niin vaikea kuin se joskus on ymmärtääkin.

Toisaalta uskon et niin kauan kuin hengitän elämässä kaikki voi muuttua sekunneissa hyväksi. Näin olen kokenut.

Kun tarpeeksi uskoo omaan tekemiseensä, niin ennen pitkää onnistuu. Sama pätee työnhaussa. Ei kannata antautua.

Usko omaan osuuteen riittää. Kukaan ei muista monestiko kaadumme vaan monastiko nousemme ylös.

Monelle auttajistani on jo lähtenyt henkilökohtainen viesti. Tässä kuitenkin vielä ihan kaikille yhdessä ja erikseen: KIITOS!! Kiitos että luette, kiitos että tuette, kiitos että rukoilette ja tsemppaatte, kukin tavallanne. 

Ilman teitä ja ilman Jumalaa en nyt olisi tässä.

Kohti kiitollisuutta - kolmen kärki

Ihmisen mieli on siitä jännä, että lähes minkä tahansa asian voi nähdä just niin negatiivisessa tai positiivisessa valossa kuin millaiseksi sen itse päässään kääntää. Kaikkiin asioihin ei pysty vaikuttamaan, ei tällä hetkellä eikä ehkä koskaan, muttei silti kannata jäädä suruun rypemään ainakaan kovin pitkäksi aikaa. Pikku notkahdukset on toki sallittava itselleen - jo se antaa mielenrauhaa, ettei vaadi itseltään ainaista positiivisuutta ja superaikaansaavuutta.

Netti tietenkin pursuaa erilaisia vinkkejä, neuvoja ja listoja siitä, miten ylläpitää positiivista elämänasennetta. Usein nää listat kuitenkin toimii just päinvastaisesti ja saa tekopirteydellään aikaan oksettavan olon silloin, kun ei vaan kerta kaikkiaan jaksais enää yhtään. Ideaa ja hyvä tarkoitus niissä kaikesta huolimatta on. Eniten näistä vinkeistä saa irti silloin, kun ei niele purematta ihan kaikkea, vaan soveltaa ja tekee niiden pohjalta oman listansa. Mä tartuin tänään tämän listan kakkoskohtaan, rakensin oman top kolmosen niistä asioista, jotka eniten vituttaa, ja käänsin ne mielessäni positiivisiksi. Kas näin:

1. Sataa eikä pääse edes ulos. Mut hei, nythän mullon aikaa selata nettiä ja kuunnella voimabiisejä YouTubesta, GFM:ää tai Timo Rautiaista ja vaikka jorata samalla, kun en lenkille pääse. Kyllä ne marjat siellä metsässä odottaa sateen jälkeenkin, ja ellei odota, niin pärjätään ilman. Ja kas, Booztista saa tänään ilmaisen toimituksen kaikkiin tilauksiin - pitäisköhän tilata jotain alennusmyynneistä? Lapset kumminkin tarvitsee housuja...

 

2. Emmä pysty ees kirjoja lukeen vaikka aikaakin ois. Vaikka muuten oonkin nykyään ihan okei, kyvyn lukea pitempiä tekstejä vei OCD jo nuorena. Asia johon en juurikaan pysty vaikuttamaan (yritetty on), joten parasta vaan sopeutua. Ristinsä ja sairautensa kullakin, vaikka sattuuhan se, kun asia, mitä on eniten maailmassa rakastanut, viedään pois. Mut hei, pystynhän mä sentään nykyään lukemaan lehtiä (jonkin verran) ja nettiä (jonkin verran), ja kai mä istuisin sit nenä kiinni kirjassa koko ajan niinku lapsena, jos se olis mahdollista. Jäis kuntoilut ja muut vielä vähemmälle kuin nyt. Ja oisko kuitenkin syytä olla pikkusen ylpee ja kiitollinen, et oon saanu suoritettua ammatillisen perustutkinnon ja oltua ihan hyvissä duuneissa "vammastani" huolimatta? Eikä kirjoitustaito onneksi ole hävinnyt mihinkään, vaikka lukeminen tökkiikin.

3. Mulla ei oo töitä. Mä en siis oo yhtään mitään. No hei, eihän se nyt noin mee. Mun päivät kuluu ihan hyvin ilman työn aiheuttamaa stressiäkin, talous on kunnossa ja elinympäristö ja perhe takaa sen, että mielekästä tekemistä riittää. Monihan vois pitää tätä ihan ihanne-tilanteena. Itse asiassa munhan on syytä olla kiitollinen siitä, että voin olla työtön = omalla arkipyhällä JA onnellinen, ykköskohdan voimabiisejä lainatakseni. Ja jos jonkun silmissä työtön on nolla, luuseri, siipeilijä, miksi mä kantaisin siitä syyllisyyttä niskoillani. Ei kai se mun vika ole, jos nykymaailmassa ei riitä töitä kaikille. Taas yksi asia, jota on ihan turha ylettömiin murehtia, jos ei sille tässä hetkessä voi mitään tehdä.


Tässä siis mun tämän päivän Kolmen kohdan kiitollisuuslista. Heitetääs haaste eteenpäin: Mitkä kolme asiaa sinä voisit ajatella tänään parhain päin?