Pimeyden vihaaja

Mä sitten vihaan tätä pimeää vuodenaikaa. Lumi toi hetkellisesti vähän valoa maisemaan, mutta nyt se on sulanut ainakin kaupungista ja maanteiltä, jotka tuntuu ihan imevän kaiken valon niin, että tien reunat hämärtyy ja saa melkein arvailla, missä ajorata kulkee. Pimeässä ajaminen on ikävimpiä asioita, mitä tiedän. Moottoriliikennetie keskikaiteineen on pahinta laatua; onneksi sitä ei tarvitse ajella kovin usein. Tänään kuitenkin täytyi, kun ajoin pitempää reittiä kotiin kunnan keskustaajaman kautta. Ja tietenkin valaistuksessa säästetään ja monta pätkää on ihan pimeänä kun katulamppuja ei voi sytyttää.

Kotiin on siinäkin mielessä ihana tulla, että loppupätkän pikkutiet ovat vielä hennosti lumipeitteisiä. Niin kuin meidän pihakin. Katulamppuja ei ole täälläkään, mutta "omat" mutkat tuntuvat niin tutuilta ettei valaistusta välttämättä kaipaakaan. Eikä rapa roisku niin kuin vilkkaammin liikennöidyillä asvalttiteillä.

Esikoista kehotin laittamaan heijastimen heilumaan, ettei kulkisi niin näkymättömänä tuolla pimeässä. Hän vastasi: "E." Sama vastaus on saatu myös keskusteltaessa pyöräilykypärän käytöstä. 15-vuotiaalle on tärkeämpää olla cool kuin safe. Ja äiti on sydän syrjällään.

Lauantain Putouksesta saakka on soinut päässäni ihana jouluklassikko Walking in the Air piirroselokuvasta Snowman. Unelmoin jo tuollaisista lumisista maisemista... Toivotan teille kaikille ihanille lukijoilleni turvallisia askelia ja ajomatkoja pimeyden keskellä!

Työttömyys á la Miljoonasade

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut TV2:lla lauantaisin pyörivää We Want More -tositv:tä, jossa jo hajonneita bändejä on koottu jälleen yhteen ja kuultu heidän tarinoitaan. Pyhiinvaeltajan pieteetillä olen tehnyt muusikoiden kanssa yhteistä matkaa, kuunnellut myös sarjaan liittyvät radio-ohjelmat Areenasta ja katsellut joitakin ekstrapätkiäkin.

Tänä iltana on ohjelmassa vihdoin vuorossa Miljoonasade, jonka musiikki on ollut voimakkaasti läsnä nuoruudessani ja varhaisaikuisuudessani niin c-kaseteilla, vinyyleillä kuin cd-levyilläkin. Yhtyeen ura on ollut pitkä ja tuotanto laaja ja monimuotoinen. Lämmittelyksi iltaa odotellessa kokosin tähän itselleni ja kaikille muille Työttömyyden Top Kolmosen Miljoonasateen tuotannosta:

1. Köyhät

Kaikki työttömät eivät ole köyhiä eivätkä kaikki köyhät työttömiä. Hekxa83 on kuitenkin tehnyt tähän biisiin niin osuvan kuvakollaasivideon, ettei paremmasta väliä. Video toimii edelleen vuonna 2014, jopa nykyinen pääministerimme vilahtaa kuvissa.

2. Ai mikä mua vaivaa?

Tää on ihan pakko laittaa tähän. Punkasennetta, josta tulee mieleen alkuaikojen Apulanta. Röyhkeän sanoituksen rivien välissä piilee loistokuvaus tilanteesta, jossa työttömyyden ja talousahdingon masentama päähenkilö kanavoi tuskansa ruumiillistumaan etusormeensa. On helpompi selittää, että sormeen sattuu kun se paloi, kuin että mikä kaikki muu ahdistaakaan. Sä köyhä, työtön, körttiläinen sinisilmä oot jo syntyjään.

3. Meitä jyrätään

Kaikkien työttömien voimalaulu 1990-luvun alun lamavuosilta. Toimii yhä ja antaa toivoa. Mutta rakas, rakkain, rakkaimpani me kyllä pärjätään kun vain elämän juoksuhaudassa saan sun syliisi painaa pään kuin kypärään.

Sadepäivänä

En oo tänään juuri nokkaani ulos pistänyt. Siivotakaan ei viitsi, kun ilma on niin kurja eikä saa mattoja ulos. Minä kun vielä vanhaan tapaan tamppaan meidän rakkaat räsymatot.

Mihis tää päivä sit on mennyt? Sharewoodiin, Mustista leskistä poisleikattuihin kohtauksiin, Ajankohtaiseen Neloseen. Nelosen sivuilla piti ottaa AdBlock pois käytöstä, että pääsi katselemaan klippejä; yleensä suodatan kaikki mahdolliset mainokset mieluusti pois näköpiiristäni. Sitten vastasin pariin nettikyselyyn ja laitoin lasten pieneksi menneitä vaatteita myyntiin nettikirppiksille. Pari tunikaa taisin saadakin jo kaupaksi...

Sen verran oli viileää aamulla, että ihan piti laittaa tulet leivinuuniin. Olen aamusta asti haahuillut sisällä sellaiset vähän paksumpivuorelliset housut jalassa ja saanut lapsiltani huomautuksia siitä, miksi pidän ulkohousuja sisällä. Tokko viihtinkään enää vaihtaa, kun ei näinkään tunnu kuuma tulevan. Illalla pittää kuitenkin pukeutua lämpimästi kun lähtee seisomaan tahi istumaan kentän laidalle. On poika nimittäin määrätty vahvistamaan piirisarjajoukkuetta, joka harjoittelee yhdessä pojan joukkueen kanssa. Ja kun ilma ei ole kuin morsian, kylmä siellä tulee. Vettä vihmoo ja puhurit käy, mutta sisukkaasti kannustetaan poikiamme.

Eilen harkoista tullessa alkoi taas tuttu laulu. Oli kyseessä ekat harkat sen Epsanjan-reissun jälkeen, ja kaikilla etelänkävijöillä oli uudet nappikset. Oli kuulemma saanut halvalla - tai siis Suomen hintoja halvemmalla - sieltä ja kaikki olivat ostaneet. Olipa joku ostaa päräyttänyt kahdensadan euron nappikset, jollaisia ei kuulemma Suomesta edes saa. Että olishan se ollut kiva reissu. K a i k k i muut oli siellä paitsi hän ja pakolaiset. Ja minä inttämään vastaan: No ei ollu. Se ei ollu eikä se eikä se. No joo mut s e oli jossain muualla reissussa. No eikä ollu, sen äiti sanoi et sillä oli kokeita melkein joka päivä. Joskus lähitulevaisuudessa ne on kyllä ilmeisesti menossa johku reissuun. Ja niin edelleen.

Kysynpähän vaan, miten näiden poikain läksyt on hoidettu leirimatkan aikana. Ja vastaan itse: tuskin mitenkään. Kyllähän nyt ainakin kokeisiin on osallistuttava joka tapauksessa, mikäli ne ovat osuneet reissun ajalle. Noo, nää muuthan on vasta kasilla - meidän poika aloitti koulun vuoden etuajassa, eikä me haluttu tärvätä tätä viimeistä peruskouluvuotta. Kun muut treenas etelän auringon alla, meidän poika kertas kemian kokeisiin ja teki esitelmää. Julmaa. Ei siinä paljon äidin selittelyt auta, että oot muita askelen edellä ja todennäköisesti pääset haluamaasi lukioon, kun nyt teit fiksun ratkaisun. Niin mutku eihän hän sitä ratkaisua tehnyt vaan me. Askel edellä koulumaailmassa, kolme askelta jäljessä kilpaurheilussa?

Toinen ikuisuusaihe onkin sitten nukkumaanmenoajat, kun eihän k u k a a n mee näin aikaisin nukkumaan. Mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

Blogeista ja vlogeista

Joskus, kun ei ole tarkkaa aikataulua, menee päivä yhdeksi haahuiluksi. Tänään kävi niin. Olen aamusta asti tehnyt matkaa suihkuun - käyn pesulla mieluummin aamulla tai päivällä kuin illalla, jolloin suihkuun on hirveä ryysis, eikä pienestä lämminvesivaraajastamme riitä vettä kuin korkeintaan puolelletoista peseytyjälle. Jos yrittää mennä suihkuun heti edellisen jälkeen, saa olla varma että sampoot saa huuhdella pois jääkylmällä vedellä. Ei kiitos.

Tässä kuitenkin seison edelleenkin läppärin edessä hiukset likaisina. Puhtaat vaatteet katsoin jo valmiiksi odottamaan, mutta sitten ajattelin tsekata vielä Sunnuntai-leivontahaasteen ja sit vielä pari jaksoa Kortesmäkeä ja sitä kautta törmäsin ilmiöön nimeltä Sara-Marie Forsberg. Olen kyllä huomannut, että kyseinen Smoukahontas on Blogilistan haetuimpia, ja jossain kuullut ohimennen mainittavan tuon nimen, mutten ole perehtynyt asiaan sen tarkemmin. Aikamoiseen pyöritykseen on neiti joutunut (tai päässyt) lyhyen vloggausuransa aikana: miljoonia klikkauksia YouTubessa, vierailuja eri maiden talk showeissa, oma netti-tv-sarja Ameriikan valloituksesta - mitä vielä lieneekään tulossa. Toivottavasti vaan tytön pää pysyy kasassa, kun menestys tulee niin yhtäkkiä. Lahjakas, kaunis, rohkea ja välitön ihminen. Kaikkea hyvää hänelle.

Äsken kun piipahdin Blogilistalla, huomasin Lähiömutsin kiipineen haetuimpien joukkoon. Sitä se julkisuus teettää - aamullahan häntä haastateltiin uutisissa liittyen verottajan uusiin ohjeisiin bloggaajien saamista ilmaislahjoista. Kaksi kolmasosaa bloggaajista on kuulemma lahjoja joskus saanut. Voin kertoa, että itse kuulun siihen vähemmistöön, joka ei ole bloggaamisestaan mitään kostunut, henkisen mielihyvän ja julkiblogini kyseessä ollen sukulaisten, ystävien ja tuttavien ilahduttamisen lisäksi. Tätä blogiahan en ole vielä kauaa pitänytkään, mutta eipä tämäkään listojen kärkiä hätyyttele. 

Mutta jos joku Blogimedian tai jonkin muun tahon edustaja sattuu näille riveille eksymään, tässä osoitteessa otetaan kyllä mielellään kaikki lahjoitukset vastaan. No vaikka järkkärikamera olis kiva, nyt kun kerran kysyitte, ei sit tarttis noita tuhruisia kännykuvia tänne blogiinkaan postata. Lupaan kertoa lahjoituksestanne kiltisti veroviranomaisille.

Viikonloppua ja uuden viikon alkua

Viikonloppu takana ja uusi viikko edessä. Viikonloppuun mahtui monenlaista, ja se alkoi pahaenteisesti perjantaina koulun jälkeen yhteenotolla murkun kanssa: ylivilkasta ja -mielistä ruokapöytäkäytöstä, joka johti kännykän takavarikointiin, joka sai murkun raivostumaan ja heittämään jälkiruokamunkin seinään, joka johti myös tietokoneen takavarikkoon ja ylimääräiseen tiskivuoroon.... Ja äipän oli lähdettävä ulos huutamasta, rauhoittumaan metsään katajan kainaloon. Siellä on minun turvapaikkani, minun kirkkoni :)

Lauantaiaamuna päästiin kuitenkin reissuun, ja taukopaikoilla nähtiin niin rekkamarssilla olevia varusmiehiä kuin Classic Touriin osallistuvia hienoja vanhoja autojakin. Bongasinpa sieltä Jope Ruonansuunkin ajopelin :) Kameraa ei tietenkään ollut valmiudessa, kun jätskit vaan oli mielessä. Perillä mummolassa odotti makkarasoppa, ja tietenkin siellä meidän ihanat murkut sai taas riidan aikaiseksi ja äitillä meni yllättäin hermot. Ja eikun taas kännykät takavarikkoon - mistä sitten myöhemmin "maaseutumatkalla" tuli sanomista, kun metso käveli kaikessa rauhassa auton edessä ja lopulta pyrähti lentoon; olis saanu niiiin hienon kuvan jos vaan olis ollu se kännykkä...

Kahvit, simat, suolaiset ja makeat pakattiin sitten kylmälaukkuihin ja lähdettiin parin-kymmenen kilsan päähän veljen luo juomaan peltokahvit kuusentaimien istuttajien iloksi. Kylläpä kahvit maistuukin hyvältä noin ulkosalla nautittuna! Ei haitannut pienet rae- ja räntäkuurot. Paluumatkalla piti vielä poiketa Karismaan syömään ja shoppailemaan, ja pitihän ne isännän tuliaisviskitkin sieltä hakea. Pojan mukaan tarttui tummansininen paita David Beckhamin mallistosta ja tytölle limenvihreä perushuppari. Ja kaikki olivat taas vähän aikaa tyytyväisiä.

Pikku breikki piristää työttömänkin arkea, ja sunnuntaina jaksoi taas tehdä normihommia: muutama sponssilasku liikkeelle joukkueen hyväksi, pyykit koneeseen ja sitten narulle, tiskipöytä puhtaaksi (meillähän ei ole tiskikonetta). Parempi puoliskoni ahkeroi heti aamusta putsailemalla vessan putipuhtaaksi ja mäntysuovantuoksuiseksi. Illalla vielä Hubotteja Areenasta ja Abban Agnetha -dokumenttia suorana, ja viikonloppu oli siinä.

Tänä aamuna sain jo yhden tärkeän homman tehtyä eli työnhakua jatkettua puhelinsoitolla, ilman että tarvitsi lähteä neljänkymmenen kilsan päähän ehkä koko päiväksi jonottamaan. Tosin työnhaku on voimassa vain kuukauden tästä eteenpäin, mutta tällä kertaa "oman palvelulinjani" pitäisi soittaa siihen mennessä minulle eikä toisinpäin. Hyvä niin, te-toimiston puhelinlinjoilla jonotellessakin kun paikallisverkkomaksu juoksee koko ajan. Omalla kohdallani joustavuutta ja ystävällisyyttä on onneksi te-toimistosta löytynyt, ainakin ajoittain. Mutta on niitä huonoja kokemuksia minullakin ollut, niin kuin monilla muillakin.

Mutta nyt bloggarin suu suppuun ja muihin hommiin. Hyvää viikon alkua kaikille lukijoilleni!

Muistoa kunnioittaen

Huomenna on hautajaisiin lähtö aamuvarhaisella melkein 300 km päähän. Olen itse arkun kantajana ja vähän jännittää, kun en ole koskaan ennen moisessa tehtävässä ollut. Lueskelin netistä kanto-ohjeita, ja tuntui siltä, että aika moni asia voi mennä pieleen jos on mennäkseen. No ehkä siitäkin selvitään hengissä. Vainaja ei selvinnyt. Mustaakin mustempaa huumoria.

Arkku on kevyt ja pieni, kuusivuotiaana pois nukkunut painaa kuusitoista kiloa. Kolme arkun neljästä kantajasta on naisia. Tämä on mahdollista täällä meillä Suomessa, muttei ihan kaikkialla muualla. Tasa-arvo näkyy siis sentään jossakin, vaikka naisen euro on edelleenkin se noin 80 senttiä.

Kukat täytyy hakea jo tänään, koska lähtö tapahtuu niin aikaisin aamulla. Vaalean-punaisia neilikoita ja muuta pikkutytölle sopivaa, ei kalmanliljoja hautajaisissakaan. Värssyn voit lukea täältä. Enkä aio sanoa haudalla "Muistoa kunnioittaen", vaikka otsikko niin väittääkin. Ei, vaan rakkaudella muistaen.

******************************************************************************************************

Kuolemaan on helppo suhtautua huumorilla tai sarkastisesti, kun sitä katsoo kauempaa. Itsekin olen koukkuuntunut Nelosen Mustiin leskiin, ja ellen ole sattunut olemaan kotona maanantaina iltayhdeksältä, on jaksot ollut pakko katsoa Ruudusta. Oliko sattumaa, että minä aloitin anonyymibloggauksen samoihin aikoihin kuin sarjan Kirsi? No vaikutti päätökseen miehenikin, joka kerran blogistani keskustellessamme kysyi: "Mikset kirjoita anonyyminä?" Niin, miksen? Miksi pitää antaa blogin osoite äidille ja muille sukulaisille ja jakaa postaukset facebookissa, kun läheisistä läheisimmät eivät kuitenkaan halua, että heistä kirjoitetaan tunnistettavasti. Kynnys kirjoittaa kasvaa vuorenkorkuiseksi, kun pitää koko ajan miettiä, voiko tuttuja kohdata vielä postauksen jälkeen punastelematta. Sisimmät tunnot jäävät avaamatta.

Nyt on kuitenkin tulppa auki ja itsekritiikin tietoinen madallusyritys käynnissä. Vielä en ole haudannut julkiblogianikaan, mutta täytyy myöntää, että tänne olen postannut reilun viikon aikana useammin kuin sinne toisaalle koko alkuvuoden aikana. 

Ehkä kohta voin jo todeta: Julkisen minän muistoa kunnioittaen, Työtön Luuseri.

Kiitos hakemuksestasi

Kiitos hakemuksestasi.
Olemme valinneet toimeksiantajaltamme saamiemme kriteereiden mukaan sopivimmat hakijat jatkoon.
Valinta ei tällä kertaa kohdistunut Sinuun.

Saamme asiakkailtamme jatkuvasti uusia toimeksiantoja, joten suosittelemme, että seuraat työpaikkailmoituksiamme osoitteessa ---

Jälleen tämä tuttu vastaus työpaikkahakemukseeni. Olin tosin jo arvannut, ettei minua ollut valittu, kun ei mitään ollut kuulunut, vaikka hakuajan umpeutumisesta oli jo niin kauan. Näitä vastauksia vaan kun tulee riittävän monta, kasvaa kynnys tehdä sitä seuraavaa hakemusta. 

Edesmenneen Miina Maasolan Toisen kanssa -tv-sarjassa esittämä Susanna purkautui viime jaksossa miehelleen romanttiseksi tarkoitetulla päivällisellä: "Mä en ole onnellinen. Kun mulla ei ole mitään muuta kuin tää perhe." (Sori jos sitaatti menee vähän väärin ulkomuistista). Pala nousi kurkkuuni kohtausta katsoessa. Samalta mustakin usein tuntuu. Vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, silti välillä nousee mieleen ajatus: Kun mulla ei oo mitään muuta.

Toisaalta, jos mulla ei perhettä olisi, sitten mulla vasta ei olisikaan mitään. Välillä sen perheen olemassaolon ihanuutta on vaan vaikea muistaa, kun oikein otetaan yhteen 15-vuotiaan kanssa tai ei ymmärretä miehen kanssa toisiamme.

E d e s m e n n e e n Miina Maasolan. Parhaassa iässä olevan näyttelijän lapset menettivät äidin ja mies puolison. Minä kävin tänään tilaamassa kukkakimpun 6-vuotiaana menehtyneen veljentyttäreni hautajaisiin. Kukaan ei tiedä päiviensä määrää. Taitaa se työttömyys kuitenkin olla näiden elämän suurten kysymysten rinnalla aika pikkujuttu, vaikkei siltä aina tunnukaan.

Pikkutytön kukkalaitteeseen valitsin seuraavan muistovärssyn:

Kevyt, autuas, pieni aivan,
enkeli viaton,
joka jälkeen leikkinsä vaivan
nukkunut on.
Uuno Kailas