Näytetään tekstit, joissa on tunniste velan perintä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste velan perintä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. lokakuuta 2014

Hyviä ja huonoja uutisia

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Niinhän se sanonta menee. Aloitetaan nyt kuitenkin niistä huonoista uutisista.

Perintätoimistosta tuli ilmoitus saatavien siirtämisestä jälkiperintään ja luottotappiosuositus. Velalliseni eivät ole maksaneet vapaaehtoisesti maksusuorituksia ja perintätoimiston arvion mukaan saatavia ei tulla nopeasti saamaan velalliselta. Perintää ei kuitenkaan ole lopetettu.

Jälkiperinnän tärkein tehtävä on pitää saatavaa yllä ja estää saatavan vanhentuminen lähettämällä säännöllisesti velalliselle muistutuskirjeitä saatavasta. Jälkiperintätilassa olevia saatavia seurataan aktiivisesti ja aktivoidaan tarvittaessa uudelleen oikeudellisen perinnän aloittamiseksi. Perintätoimisto suosittelee kirjaamaan saatavat tässä vaiheessa kirjanpidossani luottotappioksi, mutta vakuuttaa tekevänsä parhaansa edelleen saatavieni perimiseksi. Jälkiperintään siirto ja luottotappiosuositus perustuvat velallisasiakkaan luottotietoihin, perintätoimiston mahdollisiin omiin havaintoihin tai velan siirtymiseen ulosottoviranomaisen perittäväksi velallisen mahdollisesta konkurssista tai epäedullisesta saneerausmenettelystä johtuen. 

Ja mitä tämä kaikki tarkoittaa suomeksi? Sitä, että todennäköisesti en tule koskaan saamaan aikanaan omalle yritykselleni lainaamiani rahoja takaisin.




Ja sitten niihin hyviin uutisiin. Sain kutsun työhaastatteluun! Tai oikeastaan se on kokonainen rekrytointipäivä, kesto noin kolme tuntia. Saa nähdä mitä kaikkea siellä joutuukaan tekemään. Sorruin taas omituiseksi höpöttäjäksi puhelinsoiton saadessani ja osa HR-henkilön jutuista pääsi livahtamaan ohi korvien. Jotain ryhmätehtäviä ainakin on tiedossa, ja sähköpostivahvistuksessa kehotettiin ottamaan mukaan ansioluettelo, työtodistukset, todistukset opinnoista ja tiedot mahdollisista suosittelijoista. Tietysti.

Olen ihan hirvittävän innoissani ja jännittynyt pelkästä haastattelukutsusta, vaikken edes oikein tiedä mihin olen hakemassa. Asiakaspalvelija yritysasiakaspalvelussa - sehän voi olla mitä vaan. Koko ajan jyskyttää takaraivossa pelko siitä, ettei tää taas oo jotain v***n telemarkkinointia. Ilmoituksessa ei kuitenkaan mainittu mitään myynnistä eikä markkinoinnista, ja tehtäväalue on toimisto- ja asiakaspalvelu. Työaikakin sijoittuu klo 7:00 ja 18:00 välille - ei kai kukaan hullu kauppaisi lehtiä seitsemältä aamulla? No, jos hakemani työ sellaiseksi osoittautuu - se selvinnee rekrytointipäivässä - , marssin saman tien ovesta ulos.

Tällä ilmoituksella haettiin tekijöitä viiteen tehtävään. Saa nähdä kuinka suuri on haastatteluun kutsuttujen määrä. Saman rekryfirman kautta viime viikolla hakemaani kahteen muuhun tehtävään oli saapunut yhteensä 202 hakemusta, ja viisi ihmistä kutsuttiin ensimmäiselle haastattelukierrokselle. Tätä tietoa vasten peilaten, tuntuu jo erävoitolta tulla kutsutuksi edes haastatteluun, osoittautui se työ nyt sitten ihan miksi tahansa. Saanpahan pitkästä aikaa harjoitusta haastattelutilanteesta. Jos en vaikka tällä kertaa sössisi koko hommaa lörpöttelemällä mitä sylki suuhun tuo...

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Takaiskuja

Työvoimakoulutushaastattelua edeltävänä yönä näin unta, että laskeuduin korkeita, kapeahkoja, kaiteettomia portaita alas kieli keskellä suuta koko ajan peläten, että putoan. Mietin vaan etten saa katsoa alas ettei rupea huimaamaan.

Erään tulkinnan mukaan portaiden laskeutuminen unessa merkitsee sitä, että alitajunta haluaa kertoa minulle jotakin. Ja jos laskeutuu ahtaassa ja hankalassa portaikossa, joutuu valve-elämässä ottamaan takapakkia.

Kyllä alitajunta tietää. Parin päivän lomareissulta palatessani pöydällä odotti kirje te-toimistosta. Teille ei ole voitu varata opiskelijapaikkaa koska sopivia hakijoita oli enemmän kuin opiskelupaikkoja. Hakijoita oli ollut 64 ja hyväksyttyjä 12.

Eikä ne takaiskut siihen loppuneet. Sähköpostiakaan en ollut reissussa lukenut. Onneksi, ettei olis mennyt fiilikset. Postilaatikossa odotti nimittäin ikävä viesti perintätoimistosta.

Hei,

kiitos viestistänne.

Olemme selvittäneet yrityksen osoitetietoja ja voimassaoleva osoite on tuo meillä jo tiedossa oleva, mutta perintäkirjeet palautuvat siitä huolimatta.

Olemmekin tarkistaneet velallisyrityksen luottotiedot ja maksuhäiriömerkintöjä on useampia, joten emme suosittele, että käytämme haastemiestä viemään velan tiedoksi velalliselle.

Tässä vaiheessa perintä keskeytyy, ei kuitenkaan pääty. Tulemme selvittämään osoitetietoja jälleen puolen vuoden päästä. Mikäli osoite on edelleen sama, tarkistamme jälleen luottotiedot. Jos luottotiedoissakaan ei ole tapahtunut parannusta, perintä tullaan perumaan.

Mikäli kuitenkin haluatte, että käyttäisimme haastemiestä ja edistäisimme perintätapauksen tässä vaiheessa käräjäoikeuteen, tulisi teidän maksaa oikeudenkäyntikulu 86,00 euroa, jonka käräjäoikeus laskuttaa meiltä. Tämän kulun voi tosin lisätä vaatimuksiin velalliselta.

Kuinka haluatte asiassa toimia? Edistämmekö perinnän oikeuteen ja te maksatte 86,00 euron oikeudenkäyntikulun vai tarkistammeko osoitteen myöhemmin uudelleen ja katsomme mille tilanne näyttää silloin?

Jäämme odottamaan vastaustanne. 

Taitaa olla turha lähteä oikeusteitse rahojaan perimään, jos ei firmalla kuitenkaan ole mistä niitä maksaa. Nyt vois vaikka masentuu.

Viime yönä näinkin sitten painajaismaisia unia siitä, kuinka menetin ajamani auton (=elämäni) hallinnan ja suistuin lumipenkkaan myöhästyen sieltä, missä mun olis sillä hetkellä pitänyt olla.

Mielessä pyörii vain kysymys: Miten joku voi tehdä toiselle noin? Kiitos paljon, ex-yhtiökumppani. Onneksi luotin sinuun.

Image: FreeDigitalPhotos.net by Africa

lauantai 20. syyskuuta 2014

Häviäjäfiilis

Juuri kun pääsin hehkuttamasta positiivisia periaatepäätöksiäni, elämä potkaisi takaisin - posti toi mukanaan kirjeen perintätoimistosta. Vaikka olinkin osannut odottaa, että näinhän tässä käy, olin kuitenkin toivonut ihmettä tapahtuvaksi ja velallisen sopivan maksusuunnitelmasta tai hankkivan jostain rahat velanmaksuun. Mutta ei kun ei. Ja fiilishän laski heti. 

Perintätoimisto kertoi suorittaneensa perintää puolestani useilla eri perintäkirjeillä, tuloksetta. Seuraavaksi harkitaan oikeudellista perintää. Tämä tarkoittaa haastehakemuksen laatimista käräjäoikeudelle ja sen jälkeen saatavan siirtämistä ulosottoviraston hoidettavaksi. Kyseisiä oikeustoimia varten perintätoimisto tarvitsi minulta allekirjoitetun valtakirjan, jonka pyysi nyt lähettämään heille mukaan liitetyssä palautuskuoressa.


Palautettuani valtakirjan asiakaspalveluun perintätoimisto laatii oikeudelliseen perintään etenemisestä kannattavuusarvion. Mikäli velallisen taloudellisesta tilanteesta tai muusta syystä johtuen oikeudellinen perintä katsotaan tässä vaiheessa tarpeettomaksi, saatava siirretään jälkiperintään.

Jälkiperinnän tärkein tehtävä on pitää saatavaa yllä ja estää saatavan vanhentuminen lähettämällä säännöllisesti velalliselle muistutuskirjeitä saatavasta. Jälkiperintätilassa olevia saatavia seurataan aktiivisesti ja aktivoidaan tarvittaessa uudelleen oikeudellisen perinnän aloittamiseksi. Mikäli minun saatavani siirretään jälkiperintään, siitä tiedotetaan minulle erikseen.

Pakko sanoa, että pahalta näyttää. Koska velallinen on osakeyhtiö, osakkeenomistajat eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön sitoumuksista. Heidän vastuunsa rajoittuu vain siihen panokseen, jonka he ovat sijoittaneet yhtiöön. Yhtiö vastaa velvoitteistaan omalla varallisuudellaan.

Ja ellei firman tilillä ole rahaa, mistäs sitä minullekaan taiotaan, vaikka kuinka yritettäisiin ulosmitata. Jos taas suostuisin ex-yhtiökumppanini ehdotukseen ja siirtyisin yhtiön johtoon, vastassa voisi olla vielä pahempi tilanne. Mistä tiedän olenko ainoa velkoja, en yhtään ihmettelisi vaikka olisi jäänyt verotkin herralta maksamatta. Niin kävi saman perheen toiselle ex-yrittäjälle eli velallisyhtiön toimitusjohtajan vaimolle: hänen firmansa konkurssissa suurin velkoja taisi olla Suomen valtio, unohtui pikkasen alvien ja muiden verojen maksut.

Paska nakki. Vaikka kukaan ei ole kuollut ja maallisesta mammonasta vaan puhutaan ja niistä yrittämisen riskeistä, silti just nyt tekee vaan mieli ryömiä kivenkoloon itkemään ja neuvoa kaikkia:

1) Älä luota kehenkään.

2) Älä ryhdy yrittäjäksi.

3) Elämä haisee.

Tältä tuntuu olla häviäjä. Häviäjän ei oo helppo hymyillä.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Perintätoimiston asiakkaaksi

Hei,

kiitos viestistänne.

Alamme perimään saatavianne.

Saatte perinnän aloittamisesta vielä tilausvahvistuksen sähköpostiinne. 


Olen nyt siis virallisesti Suomen Perintätoimiston asiakas. Tähän asti homma on käynyt kivuttomasti. Lähetin firmalle vain lyhyen sähköpostin, jossa selostin hieman tilannettani, liitin mukaan laskukopion ja varmemmaksi vakuudeksi skannasin vielä allekirjoitetun velkakirjan. Tästä eteenpäin joku muu saa huolehtia velanperinnästä. Minulle riittää kiitos.

Saa nyt sitten nähdä, miten perintätoimisto onnistuu tehtävässään ja tuleeko minulle kuitenkin vain lisäkuluja maksettavaksi. Periaatteessahan velallinen vastaa perintäkuluista, mutta toimitusehdoissa on silti useita kohtia, joissa kulut kaatuvat toimeksiantajalle, esimerkiksi tämä: "Mikäli Saatavan perintää koskeva Toimeksianto päättyy siten, että velallinen on maksanut Saatavan, mutta kaikkia perinnästä aiheutuneita kuluja ei ole kuitattu, SPT perii kulunsa laskulla Toimeksiannon päättyessä Toimeksiantajalta".

Enpä vajaa kaksi vuotta sitten yrittäjyydestä luopuessani - tai edes vuosi sitten lisää maksuaikaa myöntäessäni - arvannut, että vielä tultaisiin tähän pisteeseen. Vuosi sitten jaksoin kuitenkin uskoa ex-yhtiökumppanini vakuutteluihin, että kyllä tästä noustaan, agentti hoitaa asioita, monenlaista uutta viritystä on meneillään ja pääkaupunkiseudulla on helpompi saada tuulta purjeisiin. Ja vaikken olisi niin itse yrittäjään uskonutkaan, ajattelin, että vaimo on kuitenkin nyt hyväpalkkaisessa duunissa, eivätköhän he saa velkansa jollain tavoin hoidettua.

Vaan toisin kävi. Vastikään kuulin, että vaimo on jättänyt tämän yrittäjäparan, eikä mies varmaankaan lähes kielitaidottomana ole pärjännyt yksin yrityksensä kanssa. Osakeyhtiön pyörittämisessä tai ylipäätään yrittämisessä on kuitenkin niin monta kohtaa, jotka pitäisi hoitaa säntillisesti ajallaan, kirjanpidot, veronmaksut jne. Ja meidän alalla on vielä omanlaisensa verokiemurat, jotka minulle kyllä olivat tuttuja työkokemuksen kautta, mutta eivät niinkään hänelle, vaikka yritin kyllä opastaa häntä niissäkin firmasta lähtiessäni. 

Toisaalta, minun lähtöni jälkeen yritys oli luopunut yhdestä jos toisestakin pääomaa sitovasta ja kuluja aiheuttavasta asiasta, jotka minä olin aikanaan nähnyt tarpeelliseksi. Tämä merkitsi myös toiminnan tietynlaista supistamista ja ainakin suurten laajentumissuunnitelmien kariutumista, luopumista tavoitteesta kehittyä vakavasti otettavaksi toiminnaksi, joka lyö leiville. Pakko sanoa, että siinä perheessä penaalin terävin kynä siirtyi toiseen kynäkoteloon ICT-alan tohtorin jättäessä humanistin.

Onneksi valitsemallani perintätoimistolla on asiakaspalvelua myös venäjäksi. Muuten olisi asioiden sopiminen ja hoitaminen varmasti hankalampaa. Minun puolestani saavat rauhassa tehdä keskenään ihan minkälaisia vaan maksusuunnitelmia tai -järjestelyjä, kunhan vaan maksavat.

Harkitsen jo pienosakkuuteni myymistä toisesta yhtiöstäkin. En oikein jaksa enää uskoa siihenkään. En varsinkaan siihen, että työllistyisin firmassa lähiaikoina. Tähän yritykseen sijoittamani summa ei ole suuren suuri, mutta kyllä silläkin jonkin aikaa ruokaa ostaisi. Tiedustelin jo tj:ltä mahdollisuutta myydä osakkeeni, ja hän sanoi, että ehkä vuoden loppupuolella, vielä heillä ei ole tarpeeksi rahaa. Töitä hän ei tarjonnut. Eläköön pienyrittäjyys ja start up -sijoitukset.


tiistai 19. elokuuta 2014

Postia entiseltä yhtiökumppanilta

Olen aiemmin tässä blogissa kertonut entiselle yritykselleni aikanaan lainaamastani rahasummasta. Osan alkuperäisestä summasta maksoin ulos firmasta ennen luopumistani yrittäjyydestä ja firman osakkeista, mutta suurin osa jäi vielä yhtiön velaksi. Hyvää hyvyyttäni vielä jatkoin laina-aikaa vuodella viime kesänä - tässä tulos (entiseltä yhtiökumppaniltani saamani venäjäksi kirjoitettu sähköposti vapaasti suomennettuna):

"Voitte kääntyä perintätoimiston tai tuomioistuimen puoleen. Mutta haluan huomauttaa, että minä henkilökohtaisesti en ole lainannut teiltä rahaa. Rahat annettiin yhtiölle, kun olitte siinä osakkaana ja työskentelitte siinä. Yritys käytti rahat sinä aikana, kun te työskentelitte siinä. Mielestäni teidän tulisi olla hyvin selvillä siitä, missä ja mihin rahat on käytetty, koska huolehditte taloudesta ja kirjanpidosta.

 Kun lähditte yrityksestämme kilpailevaan yhtiöön ja jätitte minut hoitamaan yhtiön asioita, saitte siinä yhteydessä vielä voittoa osakkeiden myynnistä. Yrityksen liiketoiminta ei ole enää kannattavaa minullekaan ja olen päättänyt lopettaa työt firmassa ja ajaa yrityksen konkurssiin.

Informoin teitä etukäteen, ettei yrityksen lopettaminen tulisi teille yllätyksenä.

Olen valmis keskustelemaan yrityksen siirrosta teidän alaisuuteenne. Ellemme saa sovittua kanssanne lähiaikoina, luovutan yrityksen konkurssimenettelyyn."

Minäkö ottaisin hoitaakseni konkurssikypsän yhtiön sen uhalla, etten saa koskaan lainaamiani rahoja takaisin? Tällaiseen uhkailuun ja kiristykseen en voi suostua. Sitä paitsi, entisen yhtiökumppanini vaimon firma ajautui konkurssiin reilu vuosi sitten muun muassa maksamattomien verojen takia. Ties millaiset verovelat tällä yrityksellä on nyt kontollaan. Minä maksoin aina verot säntillisesti, ennen mahdollisia palkkoja ja muita, ja hoidin kirjanpidon ajallaan. Kun muutama kuukausi firmasta lähtemiseni jälkeen olin juttusissa yrityksen kirjanpitäjän kanssa, hän sanoi, ettei ollut saanut aineistoa moneen kuukauteen. 

Entinen yhtiökumppanini on ns. paluumuuttajia, Venäjältä tulleita, joilla on suomalaiset sukujuuret. Hän on asunut täällä noin kuusitoista vuotta, mutta puhuu suomea hyvin vähän - kielikokeesta hän tuskin pääsisi läpi kansalaisuuden saadakseen. Rasisti minussa nostaa päätään. Älä koskaan luota venäläiseen. Anteeksi.

tiistai 5. elokuuta 2014

Työttömän lomaltapaluu

Kesälomareissut on nyt reissattu ja lomat lusittu. Vaikka eihän työttömällä oikeastaan ole lomaa, tai toisaalta on koko ajan, mistä näkökulmasta nyt asiaa katsoo. Itse nautin kyllä siitä, ettei minun tarvitse lähteä mihinkään aamulla, ja päivälläkin voin nukkua reilut päiväunet jos väsyttää. Ja tänään toden totta väsytti. Reissulla sitä nukkuu aina huonommin, ja näillä helteillä kotonakin - viime yönäkin piti käydä kolmen jälkeen uimassa, kun oli niin hiki ettei saanut nukutuksi. Aamusta sitten nukuttikin melkein puoli yhdeksään saakka, ja päivällä vetäisin vielä parin tunnin päikkärit. Jokohan sitä taas jaksais...

Pikkuhiljaa kaikki muut perheenjäsenet palailevat kouluelämään, lapsilla vaihtuvat opinahjot ja esikoisella kortteerikin, ja minä jään pitämään taloa pystyssä. Mies jo palaili lomilta koulunpenkille, seuraava koulukas aloittaa torstaina ja vihoviimeinenkin maanantaina. Ellei ihmettä tapahdu ja minua valita nyt haussa olevaan työpaikkaan, ei itselläni tarkempia suunnitelmia syksyksi ole. Tai kesähän nyt vielä on. Moni asia on jäänyt tekemättä tai vähemmälle kuumuuden takia: imuria ei millään viitsisi huudattaa, kun muutenkin lämpöä riittää, eikä marjametsässäkään jaksa ravata niin ahkeraan kuin vähän vilpoisemmilla keleillä. 

Enemmän kuin marjoja on tullut metsästeltyä lukiokirjoja käytettyjen kirjojen kaupasta ja Tori.fi:stä. Ja tietysti pisteitä QBubblesista :) Viron-reissulta mukaan tarttui pojalle uudet kengät ja tytölle reppu, entisten reikäisten ja rikkinäisten tilalle. Ja karkkia ja miehelle tupakkaa ja kaikenlaista muutakin...

Kesälomien jälkeenkin yritän pitää kiinni siitä, etten turhaan stressaisi, oonko töissä vai en. Mun on ihan hyvä näin, mutta jos työpaikka eteen tupsahtaa, suhtaudun siihen niin, että nyt on sen aika. Oikeastaan enemmän kuin työpaikasta stressaan kylläkin siitä, maksaako entinen yhtiökumppanini vihdoinkin entiselle firmalleni myöntämäni lainan takaisin. Eräpäivä on elokuun loppupuolella - viime vuonna laina erääntyi ensimmäisen kerran, mutta silloin ei firmalla ollut maksuvalmiutta, ja annoin lisää maksuaikaa vuoden verran. Nyt kuitenkin olisi jo korkea aika saada omani takaisin, etenkin kun koko ajan hiertää mieltä tietty epävarmuus siitä, ettei firma vaan pamahda konkurssiin ennen lainan takaisinmaksua...

Oli miten oli, näillä mennään. Toistaiseksi mä en oo menossa mihkään.




keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Löysässä hirressä

Kun vajaa pari vuotta sitten luovuin yrittäjyydestä, jäin silti roikkumaan löysään hirteen, jossa osittain roikun vieläkin. Yrityksen perustamisaikoihin lainasin firmalle rahaa kahden vuoden maksuajalla - tietenkin kuvittelin olevani mukana yrityksessä vielä parin vuoden päästä. Lainan erääntyessä viime vuonna ei firmalla t i e t e n k ä ä n ollut maksuvalmiutta, joten sovimme laina-ajan pidennyksestä vielä yhdellä vuodella. Koron he sentään saivat maksettua, olihan sekin jotain. Lisäksi olin tuolloin edelleen takaamassa yhtiön matkatoimistovakuutta sekä nimelläni että rahatalletuksella. Jäi halju ja epävarma olo - mitä jos firman asiat eivät suju hyvin enkä saakaan koskaan omiani takaisin?

Kun viime kesäkuussa sain ensin yhden ja sitten toisen huomautuskirjeen Finnveralta siitä, ettei ko. yritys ole maksanut viimeisintä takausprovisiolaskuaan - Finnvera oli taannut puolet asetetusta vakuudesta -, alkoi todella kylmätä, etenkin kun kirjeen saatuani yrityksen toimitus-johtajalle lähettämääni sähköpostiin ja kehotukseen hoitaa provisiolasku kiireimmiten ei tullut minkäänlaista vastausta. Oli juhannus vähällä mennä pilalle, kun jälkimmäinen karhukirjeistä saapui keskikesän juhlan aatonaattona...

Ihan pakko oli soittaa Finnveraan ja tiedustella laskun tilanteesta, josko huomautus olisi ollut jo aiheeton ja lasku maksettu - takaajana minulla oli oikeus tähän tietoon. Ja huh, lasku oli hoidettu ensimmäisen karhun jälkeen, mutta karhu ehtinyt jo lähteä reissuun. Myös tj reagoi tällä kertaa nopeasti ja ilmoitti maksun viivästyneen, koska se oli kiertänyt kauan perheen entisen osoitteen kautta uuteen pääkaupunkiseudun osoitteeseen. Oli miten oli, isosta summasta ei ollut kysymys, mutta periaatteellisella ja tunnetasolla episodi oli omiaan lisäämään epäluottamustani yrityksen maksukykyyn ja -haluun.

Heinäkuussa tapahtui kuitenkin iloinen yllätys, kun Nordeasta otettiin yhteyttä ja ilmoitettiin, että antamani vakuustalletus on kuitattavissa pois. Mitä ihmettä, ovatko yhtiön nykyiset omistajat vihdoinkin valmiita vapauttamaan minut takausvastuusta ja asettamaan omia rahojaan minun varojeni tilalleni? Ei, siitä ei kuitenkaan ollut kysymys - yhtiö oli päättänyt luopua valmismatkojen hinnan perimisestä ennen matkaa ja täten vapautettu Kuluttajaviraston vakuudesta. Niin tai näin, oli helpotus saada talletus omaan vapaaseen käyttöönsä. Yksi kivi vähemmän repussa :)

Nyt sitten enää jännitän, saanko maksusuorituksen ja milloin saan, kun antamani laina erääntyy jälleen maksettavaksi elokuun loppupuolella. Laskun aion kyllä lähettää hyvissä ajoin ja sähköpostitse, eli postia ei voi nyt syyttää mikäli maksu viivästyy... Joskus odottavan aika tuntuu tooosi pitkältä!