torstai 23. lokakuuta 2014

Työtön luuseri sai töitä :)

Juuri kun epätoivo alkaa saada jalansijaa elämässäsi ja lähes ottaa vallan, tapahtuu jotain odottamatonta ja ihanaa. Juuri kun yksi ovi on sulkeutunut, aukeaakin äkkiarvaamatta toinen. Näin minulle kävi tällä viikolla.

Meinas totaalisesti mennä fiilikset, kun en päässyt hakemaani työvoimakoulutukseen. Siitä kuitenkin sisuunnuin ja naputtelin viime viikolla hakemuksia ihan urakalla menemään. Johan rupesi tapahtumaan. Ja kaikki maagisesti samalla viikolla!

Jo pitkään minulle töitä lupaillut pienosakkuusyritykseni tj ehdotteli, jos sittenkin tulisin heille työharjoitteluun ja sen jälkeen palkalliseen työhön. No työkokeiluksihan sitä kai nykyään kutsutaan, mutta ei p***ele en enää näillä kilometreillä lähde työmarkkinatuella mihinkään täyspäiväisesti "harjoittelemaan" sitä mitä jo osaan ja olen tehnyt monta vuotta. Ja kuinka varma se palkkatyö olisi harjoittelujakson jälkeen? Eräs toinenkin venäjää puhuva ehdotteli mulle yhden illan ajan bisnesideoitaan Vkontaktessa (venäjänkielinen "facebook"), mutta ei, sille alalle en ihan äkkiä enää lähde investoimaan kun edelliselläkin kerralla tuli niin rankasti takkiin. Ja kaiken lisäksi eräät entiset yhteistyökumppanit alkoivat kysellä, miten hinnoittelen käännös- ja tulkkauspalveluni, jos he käännättäisivät minulla esimerkiksi niitä posteja, joita minulle edelleenkin tipahtelee tasaiseen tahtiin, vaikken töissä ole ko. firmassa ollut päivääkään (vaikka tarkoitus on ollutkin), ja joita olen sitten välittänyt heille eteenpäin. Muutakin käännettävää kuulemma olisi. Houkuttelivat vielä tulemaan paikkakunnalleen hommiin kahdeksi viikoksi vuodenvaihteessa.

Kaikki edellä mainittu tuntui kuitenkin melko epävarmalta, epämääräiseltä eikä välttämättä pysyvältä ratkaisulta. Enkä jotenkin jaksanut ruveta miettimään hintalappua itselleni ja työlleni, varsinkaan kun en enää ollut yrittäjä. Ja hitsi kun olin käynyt siellä rekrytointipäivässä ja jäi niin hyvät fiilikset sekä itse työtehtävistä että -paikasta.

Ja sitten - puhelin soi! HR-henkilö langan toisessa päässä kysyi, millaiset fiilikset eilisestä oli jäänyt. Todella hyvät, sanoin, ja olen edelleenkin hyvin kiinnostunut työtehtävistä. Ja niinpä sieltä sitten pärähti työtarjous! Sydän ja suu sanoivat heti kyllä. Ja ei kun maanantaina palkalliseen koulutukseen, verokortti ja tilitiedot mukaan. Työsopimus alkaa heti, ja nyt aluksi siihen kirjoitetaan 20-30 työtuntia viikossa, mutta mahdollista lienee saada lisätunteja jatkossa, kunhan kuviot selkenee.

Toisen onnettomuus oli minun onneni. Suuri valtionyhtiö on irtisanonut porukkaa ja ulkoistanut toimintojaan, ja nyt kyseessä oleva yritysasiakaspalvelu siirtyy kansainvälisen konsernin suomalaisen tytäryhtiön hoidettavaksi. Tämän yhtiön yhteyskeskus sijaitsee - meidän maakuntakeskuksessa, siellä missä meidänkin kylältä paljolti käydään töissä. Ja käydään vastakin - nyt on meidän kylä todella hyvin edustettuna tässä työryhmässä, se meidän naapuripariskunnan lapsenlapsikin valittiin. 

Mielenkiintoista nähdä, montako meitä on siellä maanantaina aloittamassa - ilmoituksessa puhuttiin viidestä tehtävästä, mutta rekrytointitilaisuudessa sanottiin, että muutama meistä valitaan. Joko se muutama on viisi tai sitten loput valitaan myöhemmin - ilmoituksessa sanottiin kyllä myös, että koulutuksia tehtävään järjestetään loppuvuoden aikana kahdessa osassa.


Rakkaat työnhakijakollegat - älkää koskaan menettäkö toivoanne! Älkää uskoko, kun joku sanoo: kerran työtön, aina työtön. Niin kuin Maria Kiitos hakemuksestasi -blogista sanoi joskus: oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Siellä voit sinäkin olla eräs kaunis päivä.

16 kommenttia:

  1. Jee! Hurjan paljon onnea! Ihana uutinen, vaikka en sinua henkilökohtaisesti tunnekaan, olen seurannut blogiasi ja ollut hengessä mukana. Aina on toivoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sulle! Täällä blogimaailmassa jotenkin kiintyy ihmisiin, vaikkei heitä tunnekaan in real life. Musta tuntuu etten minäkään malttaisi lopettaa bloggaamista vaikka en ihan työtön luuseri enää oliskaan. No ehkä ainakin aluksi vielä osa-aikatyötön?

      Aina on toivoa - taas jaksan uskoa siihen :)

      Poista
  2. Voi kuinka ihanaa! Onnea ja mukavaa työviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu! Ensi viikko menee koulutuksen merkeissä - perhosia vatsassa... :)

      Poista
  3. Tästä tuli ihan hirmu hyvä mieli! Parasta päivässä: työtön sai töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Jään odottelemaan vastaavanlaisia uutisia teidän muidenkin blogeista...

      Poista
  4. Onnea ihan hirveästi!! Siinä sitä taas nähtiin, että kaikki voi kääntyä hetkessä, koskaan ei tiedä mitä siellä nurkan takana odottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Sullakin on hommat hienosti hanskassa, olen seurannut blogiasi :)

      Poista
  5. Ou Ou Ou Ou! Mahtavaa! :D Hienoa mahtavaa ihanaa onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti Frankie! Ja pikaista paranemista, toivottavasti olosi olisi jo parempi...

      Poista
  6. Hienoa, paljon onnea!

    T:sivusta salaa blogiasi lukeva anomuumi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti muumi ;-)

      Nyt vaan mietin mitä teen tän blogin kanssa kun sen nimi on tuollainen. Käyhän kommentoimassa seuraavassa postauksessa, mitä mun kannattais tehdä!

      Poista
  7. Mahtavaa! Onnittelut! Et ehtinyt blogiasi tällä otsikolla kirjoittaa kuin runsaat puoli vuotta. (Minä menen vähän toisissa lukemissa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Joo, blogia en ole sen kauempaa kirjoittanut, mutta työttömänä ehdin kyllä olla melkein vuoden ja kymmenen kuukautta. Täytyy kyllä myöntää, etten ole ollut ihan maailman aktiivisin työnhakijakaan...

      Poista
  8. Luojalle kiitos, tästä oikeasti tuli todella hyvä mieli. Itselleni kun hetkittäin on kovin vaikeata löytää aidosti iloa toisen onnistumisista, lähinnä omasta tilanteestani johtuen. Mutta nyt sydämeni itkee ilosta puolestasi ja samalla sain vahvistuksen siihen, että myös minulle on olemassa paikkani. Aikataulu vaan ei ole minun laatimani ja sen vuoksi välillä harhaudun epäuskoon mutta kiitos tämän kirjoituksesi, uskoni on vahvempi kuin pitkään aikaan. Siunausta tiellesi. Varjelusta askeleillesi ja ennenkaikkea onnea uuteen työhösi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi Kimmo. Olen sitä mieltä, että pyyteetön, puhtaasta sydämestä tuleva toisen ihmisen auttaminen ja huomioiminen ansaitsee aina julkisen kiitoksen, mikäli mahdollista. Sinun paikkasi oli olla tuolloin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja varmasti niitä paikkoja tulee vielä lisää :) Kiitos vielä kerran ja Siunausta elämääsi!

      Poista

Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!