Luuserin Joulukalenteri: Joulutähdet

Menen tällä viikolla joka päivä iltavuoroon, joten aamulla jää hieman aikaa puuhastella. Mutta vain hieman; lähtö on kuitenkin jo yhdeksältä.

Tänä aamuna itsenäisyysjuhlavalmistelut jatkuivat toisen nuoren kohdalla. Poika laulaa koulunsa ensimmäisen vuosikurssin kuorossa, ja päälle toivottiin jotain juhlavaa - puku olisi hyvä valinta, jos sellainen on olemassa. Ja onhan meillä, viimekesäinen peruskoulun päättäjäis-/rippipuku. Aamusella silittelin paidan valmiiksi ja vein sitten koko komistuksen pojan asunnolle kaupunkiin töihin mennessäni. Nuorukainen oli tosin itse sitä mieltä, että menisi esiintymään mustissa collareissa. No way! Juhlassa kuitenkin lakitetaan myös syksyn ylioppilaat, joten arvokkaasta tilaisuudesta on kysymys muutenkin kuin itsenäisyyspäiväjuhlinnan osalta.

Monsterin kyselyssä muuten tiedusteltiin viime viikolla, kuinka paljon käytän työpäivästäni aikaa joululahjojen shoppailuun netistä. Täysin rehellisesti vastasin, että olen liian kiireinen käyttääkseni siihen aikaa töissä. Töitä piisaa koko ajan jonoksi asti, ja jos joskus sattuisikin hiljaisempi hetki - mitä ei yleensä satu -, riittää kaikenlaisissa alati muuttuvissa ohjeistuksissa tutustumista. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli vastannut samalla lailla kuin minä. No, on kai niitä sellaisiakin työpaikkoja joissa moiseen on aikaa.

Sen verran piti käydä töiden jälkeen pyörähtämässä kaupungilla, että hain tyttären soitonopettajalle Budapest-rasian joululahjaksi, huomenna kun on syyskauden viimeinen soittotunti. Samalla bongasin nämä ihanat joulutähdet Huviretken ikkunasta. Niiden myötä, ihanaa joulukuun ensimmäistä viikkoa Sinulle lukijani!

Miksei me koskaan...?

Miksei me koskaan käydä missään lomalla, kysyi tytär. Bestiskin lähtee kohta Teneriffalle. Ja naapurimaat on sitten ilmeisesti ei-mitään, onhan me niissä käyty. Vaan ei kaukomailla.

No ei oo tullu lähdettyä. Mies ei oikein välitä matkustelusta, ja lapsille on tähän asti riittänyt lyhyemmät pyrähdykset lähempänä. Käytiinhän me kerran viiden päivän reissulla Legolandissa, ja siitä ne kyllä tykkäs.

Nykyään on sitten toinenkin syy suureen harkintaan lomamatkojen kohdalla. Kyllähän meillä periaatteessa olis varaakin matkustella, mutta. Kun tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Kun ei ole sitä työpaikkaa.

Itse olen sisäistänyt vastuuni valinnoistani. Valitessani työttömän elämän olen valinnut myös yksinkertaisemman elämän, ilman suuria ei-välttämättömiä investointeja. Olen aikanaan matkustellut niin paljon, etten juuri nyt tunne suurta polttavaa tarvetta siihen. Vaan eiväthän teinimme ajattele asiasta samalla tavalla. He vertaavat omaa elämäänsä kaverin elämään.

Kyllä me ehditään, minä vastaan. Katotaan vaikka sitten seuraavalla lomalla. Enkä mä tällä lomalla ois voinutkaan lähteä kun mulla on se haastattelu. Ja tää loma on niin lyhytkin. Pitäähän meidän käydä isovanhempia tervehtimässä kun kerrankin porukalla päästään. Niin kauan kuin ovat elossa.

Ja sitä paitsi. Satunpa tietämään, että se sun bestikses tekee paljon enemmän kotitöitä kuin sinä. Hänen vanhempansa kun ovat molemmat t ö i s s ä eikä heillä ole aikaa tehdä k a i k k e a kotona kuten minulla. Jospa sinäkin tekisit vähän enemmän, ehkä sitten pääsisitkin reissuun.

Niinpä. Vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi. Ainakaan meidän perheessä.

Työttömän syysloma

Syysloma alkoi! Minun asennemaailmassani lomani sijoittuvat samaan aikaan kuin opiskelevalla nuorisollamme, vaikka kuten on monesti todettu, työtönhän on toisaalta aina lomalla ja toisaalta ei koskaan. Onhan minullakin ensi viikolla yksi tärkeä työnhakijan statukseeni liittyvä meno, mutta sehän nyt on lähes juhlaa ja ekstraohjelmaa itsessään...

Tässä kolme asiaa, jotka rytmittävät "syyslomaani":

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / Stuart Miles)

Loma alkaa huomenna kälyn viiskymppisillä, kukat täytyy vielä aamulla käydä hakemassa (ja viemässä myymäni tyttären vanha My Little Pony -setti uudelle omistajalleen :)). Illalla vien mieheni viettämään poikain iltaa kaverinsa tupareihin ja piipahdan samalla työttömän ystäväni luona viemässä hänelle pari jostain meille siunaantunutta leffalippua. Kun hyvän laittaa kiertämään, palaa se vielä joskus takaisin luoksesi.

Tiistaina on vuorossa se tähdellinen meno: työvoimakoulutushaastattelu. En jaksa valittaa siitä, että haastattelu järjestetään juuri koulujen loma-aikana, jolloin ehkä perheellisillä työttömillä olisi lomasuunnitelmia, koska nykyaikana on ilmeisesti ainakin neljäsosa lottovoittoa jo päästä näissä koulutuksissakin haastatteluun asti.

Loppuviikosta olenkin sitten vapaa lähtemään oikeasti lomalle. Etelän mummolaan suunnataan ja I love me -messuille, jonne onnekkaasti voitin pari lippua. Vielä on auki, ketä saan kaverikseni messuille - alun perin suunnittelin lähteväni tyttäreni kanssa, mutta viimeksi kun asiasta juteltiin, ei hän enää halunnutkaan mukaan. Ehkä menen sitten äitini kanssa, ehkä tytär kuitenkin lähtee - tai ehkä mennään koko porukka. Eiköhän se vielä selviä viikonloppuun mennessä.

Vielä loppuun syyslomavinkki: jos et vielä ole mukana, nyt kannattaa kokeilla Ostohyvitystä! Juuri nyt saat kymmenen euron lahjakortin valitsemaasi verkkokauppaan kiitokseksi palvelun kokeilusta.

Syyslomaterveisin Työtön Luuseri :)

Aarrekartta

Kaivoin pitkästä aikaa esiin uusimman, noin puolitoista vuotta sitten tekemäni aarrekartan:

Aarrekartalla tarkoitan siis tässä yhteydessä sellaista "voimakollaasia", johon kootaan tavoiteltavia asioita sanoin ja itse piirretyin tai vaikka lehdistä leikatuin kuvin. Sanathan ovat energiaa, kuvat ovat energiaa - ja juttu toimii! Itse olen usein tehnyt karttani jotenkin selkeän graafiseen muotoon, tikapuiksi tai nuoleksi, tieksi kohti jotakin - kohti aarretta. Ehkä juuri siksi, että selkeys on asia, jota olen aiemmin kovastikin kaivannut elämääni, pääni ja luonteeni kun on ollut hajanaisen rönsyilevää sorttia. Kuvia ja sanoja olen käyttänyt melko minimalistisesti ja valinnut vain muutaman siinä hetkessä tärkeimmältä tuntuvan jutun. 

Viimevuotisessa kartassa olivat jälleen esillä samat tutut teemat kuin niin monesti ennenkin: rauha, tyyneys, terveys - liikettä niveliin, nainen! Mitä muuta ihminen lopulta tarvitsee? Ensimmäistä kertaa otin karttaan myös omat lapseni kuvina mukaan (nyt piilotettuina "Kasvata"-sanan alla) - oli aikamoiset murkkuilut päällä ja niiden kanssa pärjääminen huoletti. Poikkeuksena aiempiin karttoihini en tähän uuteen kirjoittanut tai piirtänyt yhtään mitään itse, vaan joka sanan ja kuvan leikkasin lehdistä (lasteni koulukuvia lukuun ottamatta) - jotenkin tuntui siltä, että tällä tavoin omat energiani eivät niin pääse sotkemaan universumin suunnitelmia...

Yksi silmiinpistävän tärkeä juttu minulle oli tuolloin huoli taloudellisesta toimeentulosta. Olin paria kuukautta aiemmin jäänyt työttömäksi, ja tulevaisuus huoletti. Kuviin valikoitui niin bisnesenkeliä, säästöpossua kuin lompakkoakin. Ja kartta toimi - sain edesmenneeltä tädiltäni pienehkön perinnön, ex-firmastani vapautui vakuustalletus käyttööni ja aina selvittiin jotenkin eteenpäin.

Vaan mikäs kartasta puuttuukaan? Kappas kappas, t y ö p a i k k a. Jätin koko työasian pois kartastani puolitietoisesti, rehellisesti sanottuna en ollut tuolloin aivan mahdottoman työhaluinen ja halusin jättää maailmankaikkeudelle vapaat kädet hoitaa raha-asiat jotenkin muuten, jos tarkoitus ja mahdollista on. Rakastin - ja rakastan - rauhallista heräämistä aamulla, aamupalan syömistä omaan tahtiin. Rakastin omaa paratiisiani, josta olin löytänyt rauhan - rakastin omaa kotiani. Enkä ollut ollenkaan varma halusinko olla aktiivinen ja tavoitettavissa joka päivä tuonkin kesän, mikä olisi ehkä ollut vaatimuksena, jos eräs työtilaisuus olisi toteutunut. 

Tiesin olevani etuoikeutetussa asemassa, kun minulla oli mahdollisuus edes harkita, valitsinko suloisen saamattomuuden - ainakin jonkun silmissä olotilani varmaan näytti juuri siltä - vai aikaansaavan uranaisen kenties rahallisesti antoisamman, mutta myös stressaavamman ja sitovamman elämän. Olin alkanut vakavasti punnita vapauteni hintaa - millä summalla olinkaan valmis luopumaan siitä?

Työ ei tekemällä lopu, ja sitä riittää täällä kotonakin. Ja kun maailmankaikkeus päätti tuolloin toissa keväänä järjestää asiat niin, että toisesta autostamme alkoi rengas vuotaa eikä toinen menopeleistä mennyt katsastuksesta läpi juuri ennen työllistymiselleni strategisesti tärkeää viikkoa, oli pakko alkaa väkisinkin miettiä, yrittääkö joku kenties kertoa minulle jotakin? 

Niin tai näin, olisikohan jo aika tehdä uusi aarrekartta? Ja tärkein kysymys: onko palkkatyö ehdoton ihannearvoni? Vai löytyykö minun aarteeni edelleenkin puolukkamättään kätköistä ja hitaasta elämästä? Aikuisten oikeesti.

TET-paikka nuorelle

"Peruskoulun opetussuunnitelmaan kuuluu kaikilla yläasteen luokilla työelämään tutustuminen eli TET. Seiskaluokalla tämä on yksi koulupäivä joko vanhempien tai tuttavien työpaikalla. Tetin tarkoituksena on selkeyttää nuorelle, MITÄ ÄITI TAI ISÄ TEKEE TYÖSSÄ ja myös olla ensimmäinen kokemus oikeasta työelämästä."

Entäs jos sitä työpaikkaa ei ole? Esikoisen eka tetti meni kivuttomasti, olin silloin yrittäjä ja poika oli meillä toimistolla sen yhden päivän. Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei siellä ihan hirveästi mitään oikeaa, kauhean järkevää tekemistä ollut koululaiselle, mutta jotain kuitenkin keksittiin.

Nyt minä olen työtön ja mies opiskelee. Ehdotin kyllä, että kuopus menisi hänen TOP-paikkaansa, mutta mies väitti ettei se ole lasten paikka: kehitysvammaisten ja vanhusten keskellä. Rohkenen kyllä olla hieman eri mieltä, itsekin tuli pyörittyä nuorena äidin töissä juurikin samojen ryhmien parissa. Ehkäpä siellä olisi hankala keksiä nuorelle tekemistä, kun ei toisen alan aikuisopiskelijallakaan ole kompetenssia tehdä ihan mitä vaan, mutta kaipa se on sama juttu joka paikassa.

Vaihtoehdoksi käy kyllä myös jonkun sukulaisen / tuttavan / ystävän työpaikka. Ei vaan oikein tiedä keneltä kysyisi, ja toistaiseksi neiti on tyrmännyt kaikki vaihtoehdot joita olen ehdottanut. Kummitädiltä kysyin, mutta hän on sillä viikolla kaksi päivää koulutuksessa ja yhden kesälomalla ja muina päivinä on sellaisia asiakkaita, ettei voi olla ulkopuolisia paikalla.

Järjestäähän se oppilaanohjaaja sitten paikan, ellei "kaikista ponnisteluista huolimatta" tet-paikka vanhempien tai huoltajien toimesta järjesty. Ei vaan huvittaisi ihan heti sysätä hommaa hänelle - eikä myöntää olevansa työtön... Mies tietysti sanoi, että nyt mun pitäis sitten äkkiä hommata se työpaikka niin saa tytölle tettipaikan. Voipi muuten olla helpommin sanottu kuin tehty.

No, jospa tämäkin asia vielä järjestyisi tavalla tai toisella. Järjestyihän se pianoasiakin jota aiemmin täällä murehdin. Lomansa jälkeen soitonopettaja laittoi viestiä, että koska akustinen piano on meidän tarpeisiin hieman hankala, nykyistä leveämpi sähköpiano, jossa olisi kunnon pedaali ja koskettimissa kosketusherkkyys, tulisi ennemmin kyseeseen. Silläkin voi soittaa ihan hyvin, vaikkei ihan kaikkia samoja juttuja voikaan tehdä kuin akustisella, ja jos hankkii sellaisen, jossa on irtoteline, sen saa tarvittaessa kaappiin ja pystyyn pois tieltä. Eikä tarvitse virittää, eikä välitä ulkoseinästä mitään. Ja käytettynä niitä voi löytää muutamalla satasella...

Ja meitäpä onnisti: löysin Tori.fi:stä luotettavaa merkkiä olevan, kuusi vuotta käytössä olleen ja huolletun täysleveän sähköpianon (88 kosketinta), joka uutena maksaisi lähes 700 €, mutta oli nyt myynnissä monta sataa halvemmalla. Open mukaan niitä myydään käytettyinäkin paljon kalliimmallakin, ja linkin kiittävään arvosteluunkin soittopelistä hän lähetti. Ja kun telineet ja muutkin tuli kauppaan mukaan, niin se oli sitten siinä. Varasin pianon alustavasti, ja maanantaina mennään koesoittamaan tyttären ja open kanssa. 

Asioilla lienee kuitenkin taipumus järjestyä :)

Nuoren uusi elämänvaihe

Eilisten rippijuhlien jäljiltä eteisessä odottaa vielä iso satsi lohikeittoa, viileäkaapissa puoliksi syöty laktoositon täytekakku ja hieman vajotettu viinipönikkä sekä tiskipöydällä viikonlopun tiskit - ei juhlien jäljiltä vaan siksi, ettei eilen illalla jaksanut enää tiskata. Juhlat oli ulkoistettu naapurin 4H-kahvilaan, joten omaksi hommakseni jäi vain jännittäminen, kyynelehtiminen ja riemuitseminen. Muutaman pikku puheenvuoron käytin juhlassa, mutta muuten keskityin ihan vaan nauttimiseen ja vieraiden kanssa seurustelemiseen. Ihanat 4H-yrittäjät ja muu talonväki huolehtivat pitopalvelusta, tarjoilusta ja yritysesittelystä ja kaupan päälle vielä ex tempore -ohjelmastakin runonlausuntoineen ja lauluesityksineen, taiteellista väkeä kun ovat, ja kirsikkana kakun päälle saatiin vielä rippikuvatkin kunnon järkkärikameralla ja ihanissa maisemissa!

Seurakunnan silmissä esikoinen on nyt siis aikuinen. Ei kuitenkaan ihan omissa silmissäni. Vaikka hän tosi innolla lähtikin kaupunkiin opettelemaan itsenäistä elämää, aina pitää äidin vähän huolehtia, ei sille minkään mahda. Nytkin oli vähän viileetä lähteä aamulla 6.50 linkillä (linja-auto keskisuomeksi) kaupunkiin, kun oli vaan shortsit mukana eikä collareita voinut tietenkään kouluun laittaa, ja farkut oli jääneet perjantaina kämpille. Vaan minkäs teet; kantapäällähän ne otetaan ne ensiaskeleet kohti aikuisuutta. 

Vaan hyvinhän tuo on tuntunut siellä pärjäävän, mitä nyt vähän on ollut välillä tiukkaa aikataulujen kanssa ja etenkin syömisen, kun ei muka oo ehtinyt syödä kunnolla (joskus ei yhtään) koulun jälkeen, kun on pitänyt lähteä konfirmaatioharjoituksiin tai jalisharkkoihin hetkohta koulun päättymisen jälkeen. Ja sitten kun sattuu toinen nappis vielä unohtumaan kentälle ja pitää tehdä uus reissu sitä hakemaan, lykkääntyy syöminen vielä myöhempään. Noo, onneksi ei kentälle ollut tällä kertaa pitkä matka, reilun kilometrin vaan. 

Keskiviikkona tuoreen kaupunkilaisen olisi tarkoitus lähteä ensi kertaa pyöräilemään paikasta A paikkaan B - liikuntatunnilla ensin pesäpalloa pelaamaan vajaan parin kilometrin päähän koululta, ja koulun jälkeen vielä fudispeliin noin neljän kilometrin päähän kotoa. Saapi nähdä mikä on päivän kunto ja uskallus, rohkeneeko hemmo lähteä Google Mapsin opastamana etsimään suorinta reittiä fudiskentälle, turvautuneeko bussiin - mikä sekin voi olla hieman haastavaa ensikertalaiselle - vai soittaneeko sittenkin äiskälle, että tuutko katsomaan peliä ja viet mut samalla sinne.. ;-)

Tiukka ohjeistus on lukiolaiselle annettu, että ellei kämppä pysy kunnossa tai tulee muuten sanomista asunnon omistajilta eli mummolta ja papalta tai muulta talon väeltä, niin saa tämäkin opiskelija alkaa kulkea päivittäin bussilla kouluun ja takaisin täältä kotoa käsin - onnistuuhan se muiltakin. Jalkapalloharrastuksen takia tosin nykyinen järjestely helpottaa meidän vanhempienkin arkea huomattavasti. Ja on siellä ainakin viime viikolla astianpesukone käynyt ja imurikin vähän liikkunut. Tästä lienee siis ihan hyvä jatkaa.

Kotkanpojan ensilento

Niin lähti sitten esikoinen maailmalle. Meiltä päin kun on lähilukiot kaikki lakkautettu eikä omassa kunnassa ole tainnut koskaan lukiota saati muuta jatkokoulutusmahdollisuutta ollakaan, joutuu toisen asteen koulutusta lähteä hakemaan kaupungista, lähes neljänkymmenen kilometrin päästä. Moni kulkee tuota matkaa päivittäin linja-autolla - linkillä niin kuin täällä sanotaan -, mutta meidän perheessä oli jo alusta asti selvää, että esikoinen muuttaa kaupunkiin kun saa peruskoulunsa päätökseen. Siitä huolimatta että on luokkatovereitaan nuorempi eli viisitoistavuotias, koulunsa hän kun aloitti jo kuusivuotiaana. 

Moni vanhempi sanoo, ettei antaisi tuonikäisen missään nimessä muuttaa omilleen, mutta kaikki on suhteellista. Kun viime kesänä voivottelin kummitädilleni, kun se meidän pikkuinen lähtee jo ensi vuonna pois kotoa, kummitäti totesi itse muuttaneensa pois lapsuudenkodistaan jo yksitoistavuotiaana - pitkien etäisyyksien Lapissa. Ja hengissä on selvinnyt.

Me ollaan siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että meillä on kaikki nämä vuodet ollut tukikohta kaupungissa: kaupungin mummola, niin kuin me sanotaan. Appivanhemmillani on nimittäin ihan keskustassa kaupunkiasunto, jossa he viettävät ehkä yhden yön viikossa - varsinainen asuinpaikka heillä on noin viidenkymmenen kilometrin päässä kaupungista, eri kunnassa kuitenkin kuin missä me asumme. Sinne kun vähän raivattiin tilaa, saatiin yksi ylimääräinen sänky mahtumaan, ja nuorukainen pääsi opettelemaan itsenäistä asumista ja elämistä. Paikka on kuitenkin tuttu ja turvallinen; sieltä käsin on aiemminkin käyty harkoissa ja lähdetty turnauksiin - tosin tähän saakka mummu ja pappa ovat yleensä aina olleet myös paikalla pojasta huolehtimassa, tai sitten minä.

Perjantaina poika vietti ekan yön yksin kaupungissa "harjoittelemassa". Viikonlopuksi hain hänet lauantaina harkkojen jälkeen vielä kotiin, mutta sunnuntai-iltana lähdettiinkin sitten jo isomman tavarakuorman kanssa liikenteeseen. Onkohan nyt kaikki mukana, mietittiin moneen kertaan. Kaupassa käytiin vielä ennen poislähtöäni ja ostettiin jääkaappi täyteen sapuskaa. Hei-hei, menehän jo. Kotoa lähtiessä iskä vielä ohjeisti, että papan kaljoja ei sitten juoda. No ei kai meidän kullanmuru nyt sellaista tekisi, eihän?

Tänään oli koulusta saatu lupalappu ryhmäytymisretkeä varten. Lappuun tarvittiin molempien huoltajien allekirjoitus ja se piti palauttaa huomenna. Iskä meni käymään asunnolla ja allekirjoitti omalta osaltaan, kun oli muutenkin kaupungissa, mutta enhän minä täältä asti lähtenyt yhden nimikirjoituksen takia. Tapahtui törkeä rikos ja mummo allekirjoitti lapun "äitinä", siis minuna. Toivotaan, ettei pojan alkava opinpolku katkea tähän kammottavaan poikkeamiseen kaidalta tieltä. Sisäpelikengät saa iskä viedä vielä huomenna kaupunkiin mennessään, muuta ei kuulemma tarvita. Yritin tarjota vaihtoshortseja liikkatunnille, mutta ei.

Kotiin lähtiessään mieheni oli kysynyt pojalta, haluaisiko hän tulla yöksi kotiin, aamulla pääsisi sitten iskän kyydissä kaupunkiin - tosin herätys olisi hieman aikaisemmin. Ei kuulemma tahtonut, oli harkatkin tänään. Aamulla oli eräs meidän kunnasta samaan kouluun päässyt neitokainen soitellut pojalle, mentäisiinkö samaa matkaa kouluun. Suloista mutta samalla niin sydäntä raastavaa. Kotkanpoika on lähtenyt ensilennolleen.

Viikon päästä H-hetki

Meillä ei ole koskaan pidetty synttärikutsuja suurempia juhlia, naimisiinkin me mentiin "salaa" maistraatissa kahden todistajan läsnä ollessa ja seuraavana päivänä kutsuttiin molempien vanhemmat kahville, ei muita. Lasten ristiäisetkin pidettiin pienellä porukalla, vain lähimmät sukulaiset ja kummit kutsuttiin, ja esikoisen ristiäisissä kummit oli yhtä kuin sukulaisia. Kuopuksen kummit on meidän naapureita, ja he toivat kummityttönsä syntymän jälkeen niin isot rotinat, että niistä sai kasaan melkein koko ristiäistarjoilun.

Nyt on kuitenkin tarkoitus pitää esikoisen rippijuhlat vähän isommalle vierasjoukolle, ei tosin sen suuremmalle kuin noin kahdellekymmenelleviidelle varsinaiselle vieraalle (oma perheemme mukaan lukien) ja yhdeksän tai kymmenen hengen kiertävälle isosjoukolle. Lasken siksi omankin perheemme mukaan, koska olemme tilanneet juhlat naapurin kesäkahvilasta, samaisilta kuopuksemme kummeilta. Tätien kysellessä, joko olen kovastikin leiponut pakkaseen, vastaan naurahtaen: ehei, en ollenkaan. Ja parempi näin, en oikein luota leipojan taitoihini ja osaan olla oikea emästressaaja.

Vaikka en onneksi olekaan itse sen suuremmin vastuussa juhlien onnistumisesta, vähän silti jo jännittää. Lähinnä tuntuu kinkkiseltä lahjan hankinta rippilapselle. Omassa nuoruudessani ei ollut ollenkaan soveliasta antaa rahaa lahjaksi konfirmoidulle, mutta nykyään nuoret tuntuvat vertailevan ja kehuskelevan nimenomaan lahjaksi saamansa rahan määrää. Noin vuosi sitten esikoinen ilmoitti varmana tietona (kavereiltaan kuulemanaan), että kun pääsee ripille, tienaa viisisataa euroa. Ei kun toppuuttelemaan että sehän nyt riippuu ihan vieraiden määrästä ja siitä, kuinka moni tuo rahaa lahjaksi ja kuinka paljon. Ai eikös meille kutsutakaan sataa vierasta..?!

Ja sitten ne lahjat. Jos saan kaksi ristiä, myyn kyllä sen toisen, sanoo esikoinen. No eihän nyt rippiristiä sovi myydä, säästät sen varalle jos hukkaat toisen. No jos saan kaksi kelloa, sitten kyllä myyn sen toisen. Jaa-a, sopiiko niitä lahjoja nyt myydä ollenkaan... Ja sitä rataa. Kaikille kysyjille olen sanonut, niin proosalliselta kuin se tuntuukin, että rahaahan se toivoo ja sitä tarvitseekin, nyt kun muuttaa pois kotoakin. Ja tänään kysyin sitten ihan suoraan tulevalta juhlakalulta, kumpaa haluat mieluummin omalta perheeltäsi, rahaa vai tavaraa. Arvatkaapa mitä vastasi. Lupasi muun muassa lyödä lahjan antajaa kirjalla päähän, jos joku erehtyy tuomaan kirjan lahjaksi. No mites olis vaikka toi Kari Tapion levy... ;-)

Ongelma sinänsä on osata tilata tarveaineet ja tarjoilut oikealle henkilömäärälle, että varmasti riittäisi kaikille mutta toisaalta ei joutuisi maksamaan ylimääräistäkään. Onneksi suurin osa kutsutuista on vahvistanut tulonsa, mutta sitten on yksi joka ei ole ilmoittanut mitään mutta saattaa hyvinkin silti tulla, ja yksi, joka on luvannut tulla mutta saattaa kuitenkin jäädä saapumatta kun tietää eksänsä olevan paikalla... Ja isosten kierrosaikataulu selviää vasta keskiviikon konfirmaatioharjoituksen jälkeen, eli se, varataanko heille ruokaa vai ei. 

Noo, maltti lienee tässäkin asiassa valttia. Ja eiköhän näistäkin juhlista hengissä selvitä. Puvustus ainakin saa luvan mennä omalla painollaan, peruskoulun päättäjäisiin keväällä nettikirppikseltä hankitulla Dressmannin puvulla tykötarpeineen. Itse pukeudun äidiltä saatuun, hänellä käyttämättä jääneeseen mekkoon, uutta en aio hankkia. Ja entäs kuvat? Katsotaan nyt, mihin päädytään, kunhan saadaan tarkempaa tietoa seurakunnan hankkimasta pro-valokuvaajasta, joka ensi kuulemalta kuulosti aika tyyriiltä - napsitaanko sittenkin vaan rippikuvat kännykkäkameralla, jotka nekin on nykyään aika hyviä...

Työttömän lomaltapaluu

Kesälomareissut on nyt reissattu ja lomat lusittu. Vaikka eihän työttömällä oikeastaan ole lomaa, tai toisaalta on koko ajan, mistä näkökulmasta nyt asiaa katsoo. Itse nautin kyllä siitä, ettei minun tarvitse lähteä mihinkään aamulla, ja päivälläkin voin nukkua reilut päiväunet jos väsyttää. Ja tänään toden totta väsytti. Reissulla sitä nukkuu aina huonommin, ja näillä helteillä kotonakin - viime yönäkin piti käydä kolmen jälkeen uimassa, kun oli niin hiki ettei saanut nukutuksi. Aamusta sitten nukuttikin melkein puoli yhdeksään saakka, ja päivällä vetäisin vielä parin tunnin päikkärit. Jokohan sitä taas jaksais...

Pikkuhiljaa kaikki muut perheenjäsenet palailevat kouluelämään, lapsilla vaihtuvat opinahjot ja esikoisella kortteerikin, ja minä jään pitämään taloa pystyssä. Mies jo palaili lomilta koulunpenkille, seuraava koulukas aloittaa torstaina ja vihoviimeinenkin maanantaina. Ellei ihmettä tapahdu ja minua valita nyt haussa olevaan työpaikkaan, ei itselläni tarkempia suunnitelmia syksyksi ole. Tai kesähän nyt vielä on. Moni asia on jäänyt tekemättä tai vähemmälle kuumuuden takia: imuria ei millään viitsisi huudattaa, kun muutenkin lämpöä riittää, eikä marjametsässäkään jaksa ravata niin ahkeraan kuin vähän vilpoisemmilla keleillä. 

Enemmän kuin marjoja on tullut metsästeltyä lukiokirjoja käytettyjen kirjojen kaupasta ja Tori.fi:stä. Ja tietysti pisteitä QBubblesista :) Viron-reissulta mukaan tarttui pojalle uudet kengät ja tytölle reppu, entisten reikäisten ja rikkinäisten tilalle. Ja karkkia ja miehelle tupakkaa ja kaikenlaista muutakin...

Kesälomien jälkeenkin yritän pitää kiinni siitä, etten turhaan stressaisi, oonko töissä vai en. Mun on ihan hyvä näin, mutta jos työpaikka eteen tupsahtaa, suhtaudun siihen niin, että nyt on sen aika. Oikeastaan enemmän kuin työpaikasta stressaan kylläkin siitä, maksaako entinen yhtiökumppanini vihdoinkin entiselle firmalleni myöntämäni lainan takaisin. Eräpäivä on elokuun loppupuolella - viime vuonna laina erääntyi ensimmäisen kerran, mutta silloin ei firmalla ollut maksuvalmiutta, ja annoin lisää maksuaikaa vuoden verran. Nyt kuitenkin olisi jo korkea aika saada omani takaisin, etenkin kun koko ajan hiertää mieltä tietty epävarmuus siitä, ettei firma vaan pamahda konkurssiin ennen lainan takaisinmaksua...

Oli miten oli, näillä mennään. Toistaiseksi mä en oo menossa mihkään.

Lomasuunnitelmia

Se(kin) hyvä puoli tässä työttömyydessä on, että joka päivä on vapaapäivä, ja oon siten myös vapaa muuttamaan suunnitelmia lyhyelläkin varoitusajalla. Eniten elämääni säätelevät lasten aikataulut, koulut, harrastukset ja tänä vuonna myös pojan ripari.

Alustavasti on ollut puhetta, että käytäisiin risteilyllä tänä kesänä vielä jossain välissä, ja nyt turnausreissulta kotiuduttuamme aloin tutkimaan eri mahdollisuuksia. Helsinki Cupista tarttui mukaan arvokuponki, jolla pääsisi kuuden tunnin päiväristeilylle Tallinnaan ilman maihin-nousua seitsemällä eurolla henkilö, mutta kuitenkin tuntui, että olisi mukavampi käydä ihan maissakin. Ja kun esikoinen oli juuri keväällä käynyt Tukholmassa, muttei tutustunut ikinä Tallinnaan terminaalia pitemmälle, tai mitä nyt bussin ikkunasta näkikään Tarto Cupiin aikanaan matkatessaan, päätettiin valita Tallinnan-risteily 5,5 tunnin maissaoloajalla. Eikä se ollut kovin kalliskaan, kun löytyi äkkilähtötarjous vajaan kolmen viikon päästä Viking Club -jäsenhinnalla. Nyt sitten on taas jotain, mitä odottaa :)

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / Feelart)

Ensi viikolla poika on rippileirillä, ja voi olla, että tytön ja serkkujen kanssa lähdetään käymään Korkeasaaressa. Eläintarhan nettisivuilta katselin, että työttömät saavat alennusta pääsylipuista. Työttömyys on todistettava TE-toimiston ajanvarauskortilla, jossa on merkintä tulevasta ajasta. Mites nyt sitten, kun minä olen hoitanut edellisen työnhaun uusimiseni puhelimitse, kirjoitanko vain itse korttiin netistä löytyvän päivämäärän, johon mennessä minuun on luvattu ottaa yhteyttä? Toisaalta, mistäpä lipunmyyjät muutenkaan tietävät, kuka kortteihin on raapustanut käsin kirjoitetut päivämäärät. Jospa he vain luottavat, että jos joku nöyrtyy tulemaan julkiselle paikalle te-toimiston ajanvarauskortin kanssa, hän on oikeasti työtön.

Näin kesällä en suostu, eikä mulla ole syytäkään olla mitenkään onneton työttömyydestäni. Turnausreissun jälkeen mulla oli niin paljon univelkaa, että oli ihanaa kun oli oikeesti aikaa nukkua se pois. Nyt oon sitten siivonnut ja tiskannut ihan mielissäni, ottanut illalla lasin punaviiniä ja pulahtanut vielä järveen ennen nukkumaanmenoa. Ja kuvitellut, että mää oon nyt vaan kesälomalla niin kuin niin moni työssä käyvä juuri nyt. Tänään on mottoni: Työtön vaan ei luuseri!

Pieniä iloja ja pettymyksiä

Huomasin, etten ole pessyt pyykkiä pitkään aikaan. Niinpä nyt on pesukone sitten pyörinyt kolmeen kertaan vuorokauden aikana. Koko porukan lakanat tietysti meni juhannuksena vaihtoon, maanantaiksi täytyy saada miehen farkut puhtaiksi ja sitä rataa. Mut on se vaan hyvä, että kone pesee pyykit mun puolesta, toisin kuin tuon tiskivuoren joka odottaa t a a s pesijäänsä. On tässä leivottu täytekakku juhannukseksi, tehty pitsoja jne. muttei viitsitty tiskata...

Vähän lämpimämpi juhannussää olis kyllä ollut kiva. Nyt ei viitsitty edes lähteä ulos grillaamaan. Noo, ehkä huomenna... Hetken aikaa kävin värjöttelemässä laiturilla kissojen kanssa ja uittamassa onkea järvessä, mutta tällä kertaa joutuivat jaloissa kiehnäävät ja kurnuttavat lemmikit pettymään: ei tarttunut saalista koukkuun, vaan madot hävisivät parempiin suihin. Aina ei saa kaikkea mitä haluaa, ei kissat eikä ihmiset.

Voiko sitä nyt edes pettymykseksi lukea, niin ennalta arvattava oli tämä tieto, joka luki viikolla saapuneessa sähköpostissa:

Hyvä hakija 

Kiitos mielenkiinnostasi -------- ja hakemaasi -------- tehtävää kohtaan. 

 Tällä kertaa valinta ei kohdistunut Sinuun, mutta seuraathan jatkossakin työpaikkatarjontaamme. 

Tehtävään valittiin KM ----------

Tehtävään, jonka hakuehdoissa edellytettiin amk-tutkintoa, valittiin kauppatieteiden maisteri. Tämä kertoo ajastamme paljon. Korkeasti koulutettuja hakijoita on niin paljon joka ikiseen suorittavan tason työpaikkaankin, että tällaisella pelkällä perustutkinnolla porskuttavalla ei taida olla valinnoissa juuri sanan sijaa. Tai sitten olen vain ollut hakemiini tehtäviini väärin koulutettu, siis väärältä alalta. Ylikoulutettu tuskin kuitenkaan.

Mutta kuten pojalleni totesin tuossa reilu viikko sitten, kun unohdin hänen karkkipäivän herkkunsa kaupan hyllylle, että ei voi mitään juuri nyt, elämässä on vaan totuttava pettymyksiin. Siitäkin selvittiin, ja seuraavana päivänä lähikauppaan jälleen suunnatessani pojalle tarkoitetut pussukat löytyivät siististi vierekkäin karkkihyllyltä, siitä mihin ne "hetkeksi" olin kädestäni laskenut... Ja ilo oli kaksinkertainen :)

Melkein kuin töissä ois

Viime aikoina on pojan joukkueen kanssa riittänyt hommaa. Ensin järjestettiin talkookahvitusta ja tehtiin tarvikelistaa ja työvuorojakoa siihen liittyen, nyt valmistaudutaan kesän kohokohtaan, Helsinki Cupiin. Lähden itse mukaan joukkueenjohtajana, ja niinpä valmisteluhommatkin ovat minun vastuullani. Jo hyvissä ajoin tammikuussa ilmoittauduttiin mukaan ja varattiin huoneet, että varmasti saadaan sieltä mistä halutaan. Pitkin kevättä käytiin kirjeenvaihtoa järjestäjien kanssa, varattiin lisää huoneita, anottiin yli-ikäisyyslupia, kyseltiin käytännön neuvoja... 

Nyt on päästy siihen pisteeseen, että on tehty pelaajaluettelot ja huonejaot ja udeltu lähtijöiltä ruoka-allergioista. Koska tilausbussi vie meidät perille turnauksen alkaessa ja hakee pois sen päättyessä, on yhteyttä pidetty bussifirmaan päin, muihin joukkueisiin, mahdollisiin kimppakyytiä vailla oleviin - niin, olen jopa kyttäillyt facebookissa tiiviisti kimppakyytiryhmää, jotta saisimme kustannuksiamme hieman madallettua ja lisämatkalaisia bussia täyttämään.

Luku sinänsä on liikkuminen julkisilla vieraassa kaupungissa. Olen toki asunut isolla kirkolla opiskeluaikoinani, mutta siitähän on herra paratkoon kakskymmentä vuotta! Nyt on sitten reittiopasta tutkittu suurennuslasin kanssa ja mietitty, paljonko pitää varata aikaa pääsemiseen millekin kentälle. Pieneen seuran logolla varustettuun vihkooni olen raapustanut poikien pelinumeroiden lisäksi ratikka- ja bussilinjojen numeroita ja pysäkkejä, joilta noustaan kyytiin ja joissa jäädään pois. Tulipa myös hankittua edullinen nettiliittymä puhe- ja tekstiviestipaketteineen, kun tarjousta ei vaan voinut ohittaa - pääseepä sitten tarkistamaan asioita netistä matkan päälläkin, jos ei sieltä vihosta ihan kaikkea sattuisikaan löytymään eikä kaikkia tärkeitä faktoja sisältäviä papereita olisikaan tullut tulostettua.

Kun tämä puuhastelu liippaa vielä melekosen läheltä mun aiempaa leipätyötäni, sitä välillä ihan unohtaa olevansa työtön työnhakija. Etenkin kun yrittäjänä toimiessani päiväni sujuivat melko lailla samaan malliin kuin viimeksi kuluneet: tein kotona töitä, hyppäsin välillä koneella lähettelemässä sähköposteja ja hakemassa tietoja, välillä taas siivosin, tiskasin ja laitoin ruokaa. Eikäpä siinä yrittäjän pestissä aina juuri sen paremmille tienesteille päässyt kuin tässä nykyisessäkään....

Pakko on siis todeta: Alkaa (pojan) harrastus olla sillä mallilla, että tuntuu melkein kuin töissä ois!

Kisalesken kissanpäivät

Luit oikein. En ole kesäleski, mutta kisaleski tunnen olevani. On meinaan kuukauden verran nyt jalkapallon MM-kisat päällänsä, ja meillä niitä seurataan tiiviisti. Siis perheemme miesväki seuraa. Itse en oikein jaksa innostua tuosta penkkiurheilusta, ellei kisaamassa ole oman perheen jäseniä...

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / vectorolie)

Mitäpä kisaleski sitten puuhaa iltapelien aikaan? Yksi mukava vaihtoehto on lähteä pyytämään kissoille iltapalaa - tai oikeammin iltakalaa. Kissojen maku poikkeaa siinä mielessä isäntäväkensä mieltymyksistä, että särjet maistuvat heille parhaiten - liekö vain meidän kissojemme ominaisuus? Ahvenista ronkelit syövät yleensä vain pään ja pyrstön, keskiosa jää lojumaan ja odottamaan päiviä parempia - herkkusärjet ahmitaan mitä kiireimmin parempiin suihin. 

Reino-tyttö pitää yleensä puolensa Saara-kollia paremmin (kyllä, luit taas oikein - meni sukupuolenmääritys poskelleen kissojen ollessa pentuja, muttei sitten lähdetty hyviä nimiä enää vaihtelemaan), kun on kalanjaosta kysymys - Repe hyökkää salamana puremaan sätkivältä kalalta pään poikki; Saaraa ainakin isommat kalat tuntuvat jopa pelottavan, vaikka muuten onkin kova pomottamaan siskoaan. Tänä kesänä ei ole tarvinnut edes lähteä poistattamaan ongenkoukkua kissan suupielestä (onnistuu muuten vain nukutuksessa, eikä ole ihan halpaa lystiä yksityisellä eläinlääkäriasemalla), kuten eräänä vuonna, kun oli vähän pienempikin onkija mukana touhussa...

Oppii se vanha koira uusiakin temppuja. Kummitätini puhui jokin aika sitten, kun kävimme hänen luonaan vierailulla, että hänen ystävänsä oli opettanut hänet nylkemään ahvenia. En ollut ennen kuullutkaan, että kaloja voi nylkeä! No eikun googlettamaan, miten homma käytännössä tapahtuu... Ja kun tytär toi pari onkimaansa ahventa sanoen, että näille pitäisi tehdä jotain, otin ja kokeilin, miten se nahka oikein ahvenelta lähtee. Ei ehkä mennyt ihan taiteen sääntöjen mukaan, mutta lähti kuitenkin jopa ihmeen helposti! Tästä lähtien taitaa pienemmätkin ahvenet päätyä paistinpannulle kissojen ruokakupin sijaan, kun ne kerran saa noinkin vaivatta putsattua. Se pienten kalojen suomustaminen kun on tuntunut niiiiin työläältä hommalta :)

 

Automatisoitu arki

Hain kirjastosta salasanan verkkopalvelua varten ja uusin ensimmäistä kertaa lainoja netissä ihan itte. Tulin ajatelleeksi samalla sahaavani omaa oksaani, tai ainakin kirjastotyöntekijöiden oksaa. Ja niinhän me kaikki tehdään, on tehty jo pitkän aikaa. Pankkipalvelut on siirtyneet suurelta osin nettiin, te-palvelutkin aina vaan enemmän ja enemmän, kauppaa käydään yhä enemmän verkossa... Toki se helpottaa tosi paljon etenkin näin syrjäseudulla asuvaa, mutta kyllähän kolikolla on kääntöpuolikin. Ajan kulkua nyt ei kuitenkaan voi pysäyttää, eikä pidäkään. Lieveilmiönä on vaan hyväksyttävä, että monilta aloilta työpaikat vähenee entisestään. Koskahan tulee aika, ettei pelkästään vanhusten sylikaverit ole konehylkeitä, vaan heidän hoitajansakin ovat robotteja (tai hubotteja, kuten ruotsalaissarjassa)... Toivottavasti ei koskaan!

Koditkin on nykyään suurelta osin niin koneistettuja, ettei kotitöihin mene murto-osaakaan siitä ajasta, mitä ennen meni. Tilalle on sitten tullut viihde-elektroniikka, lukuisat tv-kanavat, älylaitteet ja netti. Niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka meilläkin on paljon elämää helpottavia ja siihen sisältöä tuovia laitteita ja vempaimia, yksi puuttuu: meillä ei ole tiskikonetta. Ympäristö-määräysten takia meidän pitäisi uusia jätevesisysteemimme, jos koneistaisimme astianpesun, järven rannalla entisessä kesämökissä kun asutaan. Eikä moinen vempele oikein meidän pieneen keittiöön mahtuisikaan; meidän mökki on todellakin m ö k k i, ei hulppea iso omakotitalo kuten monen "mökit".

Etenkin näin kesällä, kun lapset ovat päivisinkin kotona ja kokkailevat väliin itsekin, tiskiä tulee tosi paljon. Ja kun käy vieraita, tiskivuori kohoaa Mount Everestin korkuiseksi. Silloin sitä aina haikailee tiskikoneen perään... Mutta toisaalta - tällä työttömällä ei koskaan ole tekemisen puutetta. Eri asia sitten onkin, viitsisikö sitä aina tehdä. Myöskään kotitöitä ei tarvitse sen kummemmin keksiä jälkikasvulle, tiskipöytä on harvoin täysin tyhjä. Ja tiskivuoro käy kyllä tarpeen tullen sanktiostakin.

Esikoisemme tuli juuri hyväksytyksi lukioon, jossa jokainen oppilas saa opintojensa ajaksi käyttöönsä iPadin, tietenkin tiukkoja käyttöehtoja vastaan. Nykyajan lukio-opiskelussa tieto- ja viestintätekniikka on oleellinen osa jokapäiväistä työskentelyä, ja suuri osa oppimateriaalista on sähköisessä muodossa, sovelluksina ja e-kirjoina. Niin se kehitys vaan kehittyy...

Jo joutui armas aika

Mä oon tosi herkkis, ja on kaksi paikkaa, joissa olen takuuvarmasti pala kurkussa ja tippa linssissä alusta loppuun: kirkolliset (etenkin lapsiin liittyvät) tilaisuudet ja koulujen kevät-juhlat. Esikoistamme kastettaessa en meinannut millään saada veisattua virsiä, kun itku pyrki väkisin läpi ihme ulvahduksina - juhlavieraat luulivat mun nauravan mut ei, hyvä etten parkunut onnesta ja liikutuksesta. Ja jos meidät olis aikanaan vihitty kirkkohäissä eikä maistraatissa, olisin varmaan vollottanut läpi koko toimituksen.

Nyt parin päivän sisään on liikutuksen hetkiä riittänyt. Torstai-iltana olin rippikoululaisemme mukana lapsi- ja nuorisotyön kevätkirkossa ja tänään kaksissa kevätjuhlissa, kun sekä kuopus että esikoinen jättivät hyvästit tähänastiselle koululleen. Kuopus siirtyy yläkouluun kunnan keskuskouluun ja poika päätti peruskoulunsa. 12.6. selviää, missä koulutie jatkuu vai jatkuuko missään. Eiköhän sentään jokin ovi kolmesta yhteishakukaavakkeeseen merkatusta aukene.

Nyt on sitten Suvivirsi veisattu ihan uhallakin kolmeen kertaan kahden vuorokauden sisällä. Älytöntä vöyhkäämistä tuonkin asian kanssa, saako jotain perinteikästä laulua laulaa koulujen kevätjuhlissa, jos siinä mainitaan Jumala. Hui. Eikö tällä kansakunnalla tosiaankaan ole mitään tärkeämpää ajateltavaa, esimerkiksi nyt vaikka uusien työpaikkojen luominen?

Lasten ja nuorten esitykset ovat aina omalla tavallaan sykähdyttäviä ja hellyyttäviäkin, etenkin alakoulun puolella. Taisin olla nyt ensimmäistä kertaa yläkoulun kevätjuhlassa mukana, ja kylläpä yllätyin nuorten lahjakkuudesta ja taitavuudesta. Koko päivän on soinut päässä parin kahdeksasluokkalaisen tytön esittämä Nopsajalan Lupaan olla. Näennäisen tavan-omaiseen rakkauslauluun kätkeytyy parin rivin mittainen salasanoma, joka sykkii varmasti niin monen angstisen teinin kuin lohduttoman työttömänkin sydämessä:

Haluun jotain muuta kuin tää.
Haluun mielen, merkityksen elämälle.

Onnea, menestystä ja turvallista matkaa kaikille koulutiensä tänään päättäneille. Uskoa, luottamusta ja toivon pisaroita meille kaikille. Hyvää kesää!!

Työttömän tortillat

Vaikka tämä ei varsinaisesti mikään ruokablogi olekaan, aattelin tähän väliin heittää esimerkin siitä, kuinka meillä hifistellään, kun oikein halutaan herkutella. Tortilloista tykkää koko perhe, mutta niitä tulee jostain syystä laitettua aika harvoin. Sitä paremmilta ne sitten maistuvatkin. Kuvaa ei ole, koska herkut on syöty parempiin suihin ajat sitten.  

Tässä siis tämän pyhäpäivän resepti á la työtön luuseri:

Työttömän tortillat

1 pkt Pirkka täysjyvävehnätortilloja (8 kpl)
1 purkki Pirkka keskivahvaa salsadippiä
400 g sika-nauta jauhelihaa (3,98 €/kg)
puoli pussia pizzakuutioita
suikaloitua varhaiskaalia (0,99 €/kg)
loput terttutomaatin lohkot mitä vielä oli jäljellä
italiansalaattia

Jauheliha ja pizzakuutiot ruskistetaan kevyesti, joukkoon sekoitetaan salsadippi. Tortilloita lämmitetään hieman ennen ruokapöytään nostamista. Sitten vain täytellään oman mielen mukaisiksi.

Ostan aina mahdollisimman paljon tarjouksesta, näistäkin aineksista pizzakuutioissa ja italian-salaatissa oli punainen -30 % tarra ja itse asiassa viimeinen käyttöpäivä eilen. Mutta kun meillä ei ruokaa haaskata eikä heitetä hukkaan. Nenä ja suu kertovat, onko ruoka syömäkelpoista, ja mitä ei enää ihmisille arvaa tarjota, sen syövät kissat. Tähteistä saa aterian, ylijääneistä keitetyistä perunoista pyttipannun ja riisistä ja currykastikkeesta risoton, kun lisää mukaan mitä nyt kaapista sattuukin löytymään.

Tytär valitti, että meillä on vähemmän täytteitä kuin koulun tortilloissa - niissä oli kuulemma kahdeksan täytettä, muun muassa ananasta. Selitin, että onhan tässäkin vaikka mitä, kun aletaan erittelemään vaikka italiansalaatin tai salsadipin ainesosia. Hyvinpä maistui näinkin, ens kerralla sitten ananasta mukaan. Tytär on alakoulun viimeisellä luokalla, ja heidän koulussaan kutoset saavat perinteisesti päättää viimeisen kouluviikon ruokalistasta. Tortillat olivat listalla :)
 
 Ja jälkkäriksi kahvia ja päärynä-toffeejätskiä - nam....

 

Äitienpäivänä

Äitienpäivä alkaa olla lopuillaan, jo viidestoista omalla kohdallani, siis niin että itse olen ollut äiti. Monenlaista tunteiden vuoristorataa on näihin äitienpäiviin mahtunut. Silloin äitiyden alkuaikoina sitä jotenkin odotti isoja, haaveili äitienpäivälounaista eikä ymmärtänyt, että tärkeämpää kuin muistaminen yhtenä päivänä vuodessa on se, että tultaisiin toimeen ja oltaisiin onnellisia keskenämme ihan joka päivä. Nykyään ajattelen, ettei äitienpäivä saa olla pakkopullaa kenellekään - paitsi sen verran, että mummoille lasten on p a k k o soittaa, tekstiviesti ei riitä. Vanhat ihmiset kuitenkin odottavat sitä. Mutta äitienpäivänä me ei lähdetä edes kyläilemään vain tavan vuoksi, ellei siltä tunnu. Mennään sit toisena päivänä. Tänään otetaan lunkisti.

Äitienpäivälounaita me ei olla siis koskaan harrastettu, koska kaikki perheemme jäsenet eivät moisia kokisi mukaviksi. Siis syömistä ihmispaljouden keskellä. Mutta syötiin mekin tänään ulkona - pihagrillillä, kun sää iltapäivästä poutaantui. Ja kakun tein itse, kuten useimmiten ennenkin. Siinäkään kohtaa en tahdo rasittaa muita perheenjäseniä vaatimuksillani ja odotuksillani, minulla kun nyt kuitenkin on tällä hetkellä eniten vapaa-aikaa perheessämme. Kakkupohjasta tuli kyllä tällä kertaa tekijänsä näköinen, kuiva lättänä, mutta täydestä meni, kun laittoi riittävästi täytteitä väliin ja kermaa päälle. 

On minua joinakin vuosina hemmoteltu oikein aamiaisella vuoteeseen, mutta tänä vuonna kömmin ihan itse alakertaan juomaan kahvit, jotka puoliso kylläkin oli keittänyt, kuten useimpina aamuina. Itse asiassa mukavampi niin; saa itse valita mitä ottaa kahvin kanssa ja tehdä samalla ristikkoa, eikä juoda aamukahvia sängyssä hankalassa asennossa ja syödä valikoimaa suolaista ja makeaa, jonka joku muu on tarjottimelle kasannut. Kaikki on syötävä ja teeskenneltävä että tosi hyvää oli, vaikkei yleensä koskaan aamulla söisi keksiä.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin tajuan, että äitiys on lahja sinänsä. Tänä äitienpäivänä mielessäni on erityisesti pariskunta, johon törmäsin sattumalta pari päivää sitten kaupassa käydessäni. Miehen kanssa oltiin aikanaan töissä saman katon alla, mutta en ollut häntäkään nähnyt varmaan kahteen ja puoleen vuoteen. Vaimoa en ollut tainnut koskaan nähdä, mutta puhetta oli varmaan ollut, että heillä ei ole lapsia. Nyt he olivat kuitenkin kaupassa parivuotiaan pojannassikan kanssa. Minä kysymään, onko teillä näin pikkuinen vai onko hän kenties jo lapsenlapsi - siinä vaiheessa en edes muistanut, oliko heillä ollut lapsia vai ei. Onnesta hehkuen he kertoivat ylpeinä, että ovat olleet sijaisvanhempia kuukauden ajan. Rouva totesi, että kahdenkymmenen vuoden haave lapsesta on näin toteutunut. He saavat kokea, millaista on olla äiti ja isä, ja pikkupoika on saanut hyvän, rakastavan kodin. Ihanaa <3

Äitiyttä on monenlaista ja äitejä on monenlaisia. Äitiys ei kuitenkaan koskaan ole itsestäänselvyys. Sen kun aina muistaisi. Hyvää äitienpäivän iltaa kaikille teille, rakkaat äitikollegani!

Viikonloppua ja uuden viikon alkua

Viikonloppu takana ja uusi viikko edessä. Viikonloppuun mahtui monenlaista, ja se alkoi pahaenteisesti perjantaina koulun jälkeen yhteenotolla murkun kanssa: ylivilkasta ja -mielistä ruokapöytäkäytöstä, joka johti kännykän takavarikointiin, joka sai murkun raivostumaan ja heittämään jälkiruokamunkin seinään, joka johti myös tietokoneen takavarikkoon ja ylimääräiseen tiskivuoroon.... Ja äipän oli lähdettävä ulos huutamasta, rauhoittumaan metsään katajan kainaloon. Siellä on minun turvapaikkani, minun kirkkoni :)

Lauantaiaamuna päästiin kuitenkin reissuun, ja taukopaikoilla nähtiin niin rekkamarssilla olevia varusmiehiä kuin Classic Touriin osallistuvia hienoja vanhoja autojakin. Bongasinpa sieltä Jope Ruonansuunkin ajopelin :) Kameraa ei tietenkään ollut valmiudessa, kun jätskit vaan oli mielessä. Perillä mummolassa odotti makkarasoppa, ja tietenkin siellä meidän ihanat murkut sai taas riidan aikaiseksi ja äitillä meni yllättäin hermot. Ja eikun taas kännykät takavarikkoon - mistä sitten myöhemmin "maaseutumatkalla" tuli sanomista, kun metso käveli kaikessa rauhassa auton edessä ja lopulta pyrähti lentoon; olis saanu niiiin hienon kuvan jos vaan olis ollu se kännykkä...

Kahvit, simat, suolaiset ja makeat pakattiin sitten kylmälaukkuihin ja lähdettiin parin-kymmenen kilsan päähän veljen luo juomaan peltokahvit kuusentaimien istuttajien iloksi. Kylläpä kahvit maistuukin hyvältä noin ulkosalla nautittuna! Ei haitannut pienet rae- ja räntäkuurot. Paluumatkalla piti vielä poiketa Karismaan syömään ja shoppailemaan, ja pitihän ne isännän tuliaisviskitkin sieltä hakea. Pojan mukaan tarttui tummansininen paita David Beckhamin mallistosta ja tytölle limenvihreä perushuppari. Ja kaikki olivat taas vähän aikaa tyytyväisiä.

Pikku breikki piristää työttömänkin arkea, ja sunnuntaina jaksoi taas tehdä normihommia: muutama sponssilasku liikkeelle joukkueen hyväksi, pyykit koneeseen ja sitten narulle, tiskipöytä puhtaaksi (meillähän ei ole tiskikonetta). Parempi puoliskoni ahkeroi heti aamusta putsailemalla vessan putipuhtaaksi ja mäntysuovantuoksuiseksi. Illalla vielä Hubotteja Areenasta ja Abban Agnetha -dokumenttia suorana, ja viikonloppu oli siinä.

Tänä aamuna sain jo yhden tärkeän homman tehtyä eli työnhakua jatkettua puhelinsoitolla, ilman että tarvitsi lähteä neljänkymmenen kilsan päähän ehkä koko päiväksi jonottamaan. Tosin työnhaku on voimassa vain kuukauden tästä eteenpäin, mutta tällä kertaa "oman palvelulinjani" pitäisi soittaa siihen mennessä minulle eikä toisinpäin. Hyvä niin, te-toimiston puhelinlinjoilla jonotellessakin kun paikallisverkkomaksu juoksee koko ajan. Omalla kohdallani joustavuutta ja ystävällisyyttä on onneksi te-toimistosta löytynyt, ainakin ajoittain. Mutta on niitä huonoja kokemuksia minullakin ollut, niin kuin monilla muillakin.

Mutta nyt bloggarin suu suppuun ja muihin hommiin. Hyvää viikon alkua kaikille lukijoilleni!

Hyvää suomalaisen työn päivää!

Sehän se on vappupäivän virallinen nimitys, noin niinku liputuspäivänä. Kaipa sitä saa työtönkin juhlistaa. Minä aloitin päivän juhlistamisen täyttämällä aamukahvipöydässä työmarkkinatukihakemuksen. Takana taas yksi kuukausi lisää työttömyyttä. Eilen pienosakkuusyritykseni tj lähetti kylläkin toivoa antavan nettilinkin uutiseen pilottihankkeesta, joka saattaisi kohtapuoliin työllistää minutkin. Ehkä en siis pian enää olekaan työtön luuseri. Uskoo ken näkee.

Kevään juhlaa vietimme joka tapauksessa perinteisin menoin munkkeja syöden ja simaa juoden. Alkoholipitoisten virvokkeiden nauttiminen rajoittui yhden oluttölkin jakamiseen puolison kanssa, migreenin uhallakin. Ei auttanut, aamulla niskan oikeaa puolta jomotti kuitenkin. Onneksi täsmänappi ja hyvät päiväunet korjasivat tilanteen ja iltapäivällä istuttiin jo grillikatoksessa viileää säätä uhmaten nautiskelemassa porsaan ulkofileepihvejä (tunnustan: ei suomalaisia, vaan Rainbow'n saksalaisia valmiiksi pakattuja -30 % alennuksessa olleita), jotka olin marinoinut anopin hyväksi havaitulla reseptillä eli ihan kuulkaa sinapilla ja ketsupilla.

Huomenna sitten taas paluu arkeen. Nuorimmainen tosin viettää vielä perjantaina vappujuhlia koulussa naamiaisten merkeissä, ja mikäs on viettäessä kun puvun tärkeät ja halutut osaset löytyivät lopulta kaikki: yksi äidin vaatekaapista, yksi Huuto.netistä ja yksi Mick'sistä asiakasomistajapäiviltä -20 % alennuksella. Minulla taitaapi olla edessä siivouspäivä. Josko sitä viikonloppuna lähtisi sukuloimaan, kun ei noi pojan harkatkaan oikein tunnu pyörivän nyt, kun suurin osa joukkueesta treenaa Epsanjassa. Vaan myöhän kannatetaan sitä tämän päivän juhlakalua, suomalaista työtä, ja poiketaan huoltsikalla nelostien varressa mummolaan päin ajellessamme.

Leivotaan, leivotaan

Viime päivinä on tullut leivottua kaikenlaista. Sunnuntaina leivoin pellillisen mokkapaloja tyttären luokan maanantaisia nyyttärijuhlia varten, eilen sämpylöitä, kun vaalea leipä oli päässyt loppumaan enkä jaksanut heti aamusta lähteä kauppaan, ja kun hiivaa sattui kerrankin olemaan jääkaapissa. Tänään olikin sitten vapun perinteisen munkinpaiston aika. Sain uutiskirjeessä Myllyn Parhaalta munkkireseptin, jota päätin kokeilla tavallisesti käyttämäni Kotiruoan reseptin sijaan - ja á vot, leipominen ei ole koskaan ollut näin helppoa kuin nyt! Tässä ohjeessa oli oikeastaan kaikkea muuta vähemmän paitsi jauhoja desin verran enemmän kuin yleensä käyttämässäni, hiivan ja maidon määrä tietty oli vakio. Jauhojen määrästäkö johtui vai mistä, mutta taikina ei tarttunut ollenkaan samalla tavalla käsiin, pöytään, joka paikkaan leipoessa kuin ennen. Ja mä kun oon luullut, että hyvän maun ja rakenteen vuoksi sen p i t ä ä olla tuommoista tarttuvaista. Mutta yhtä hyviltä nämä munkit maistuivat kuin ne hankalamman kautta leivotutkin.

Joku sanoi joskus, että paras tapa vähentää nuorisorikollisuutta on leipoa paljon kotona. Nyt on sitten koitettu kantaa kortemme kekoon tässäkin asiassa, vaikka useimmiten leipomukset tuleekin kannettua kotiin kaupasta. Ajallisesti suurempi panostus oman nuorisomme pitämiseksi kaidalla tiellä tapahtuu kuitenkin muualla kuin kotikeittiössä, esimerkiksi auton ratissa kuskatessa jälkikasvua vaikkapa 4H:hon, jossa muuten kyllä leivotaankin tosi paljon, tai jalkapalloharkkoihin.

Oikein ihanaa, hauskaa, rentouttavaa vappua kaikille lukijoilleni, munkeilla tai ilman!