"Kiitos hakemuksestasi ja mielenkiinnostasi. Otamme yhteyttä, mikäli haluamme kuulla sinusta lisää."
Vielä viikko hakuaikaa jäljellä, ja silti olen täysin varma, että ette halua. Turha minun on odotella yhteydenottoa. Mitä oikein luulinkaan itsestäni? Tänään on sellainen päivä, etten jaksa uskoa mihinkään enkä kehenkään, vähiten itseeni.
No joo, onhan tämäkin paikka omaa alaani, muttei kuitenkaan aivan vastaa koulutustani, joka antaakin pätevyyden melkein kaikkeen alalla muttei silti oikein mihinkään. Minun kanssani samalla viivalla on varmasti leegio juuri tähän toimeen valmistuneita, kaksikymmentä vuotta nuorempia, joilla on yhtä vahva kielitaito ja juuri sen oikean käyttöjärjestelmän osaaminen. Ja tietenkin olen positiivinen, innostunut, palveluhenkinen ja yhteistyökykyinen, mutta niin ovat ne sata muutakin.
Tietenkin mielessä käy myös, että jaksaisinko oikeasti pelkkää yövuoroa, vaikka työttömyyden aikana olenkin harjaantunut melkoiseksi päivänukkujaksi. Mutta haettava kai se on jokaista oman alan paikkaa, vaikka pöllön virkaan sitten joutuisikin. Olisihan se kuitenkin v a k i t u i n e n pöllö.
Tahtoisin uskoa todeksi eilisen Astron horoskooppini - eilen sen uusimman hakemukseni lähetin:
"Sinulla on tänään suotuisa aika kertoa työhösi tai harrastukseesi liittyvistä toiveista ja odotuksista jollekin vaikutusvaltaiselle tai muuten sinulle tärkeäksi osoittautuneelle henkilölle. Huomaat silloin suunnitelmiesi etenevän yllättävän tehokkaasti."
Toisinaan tuntuu, että parempi olisi olla kokonaan hakematta mitään töitä, niin ei joutuisi pettymäänkään. Niin kuin ennen olin. Perseestä tällainen aktivoituminen. Tänään Varman-päivänä olen hyvin epävarma.
Heippa hei. Tsemppiä työnhakuun, älä vielä heitä kirvestä kaivoon. Mutta tiedän sen tunteen, kun alkaa pikku hiljaa hirvittää, että saako sitä koskaan mitään työtä? Ja jos sitten saakin vaikka puolen vuoden pätkän, niin onko sen jälkeen edessä taas työttömyys.
VastaaPoistaItse sain tällä viikolla oikein kaksi ei kiitos -kirjettä. Olin hakenut julkishallinnon puolelle ja he lähettivät oikein paperikirjeet. Vau. Toisesta paikasta kylläkin tiesin jo etukäteen, ettei minulla ollut mitään jakoa, koska kyseessä oli vakituinen virka. Mutta ainahan yrittää saa.
Moi, kiitos tsemppauksesta. Välillä tuntuu siltä, että me työttömät täällä vaan luetaan toistemme blogeja ja ahdistutaan ja masennutaan entisestään. Vaikka oikea asennehan olis toi, että tsempataan toisiamme, toimitaan vertaistukena. Eihän tää työttömyyskään kuitenkaan oo mikään maailmanloppu eikä kuolema, eihän?!
PoistaKyllä minä ainakin ajattelen, ettei tämä Suomen surkea talous- ja työllisyystilanne voi olla minun vikani. Parhaani olen tehnyt ja teen edelleenkin, olen kouluttautunut ja tehnyt kaikenlaisia töitä. Nyt vain en enää näköjään kelpaa mihinkään, en edes varastohommiin tai myyjäksi, vaikka kokemusta olisi molemmista tehtävistä. Oman alan työpaikat ovat kadonneet jonnekin mustaan aukkoon. Huoh. Kannatti ottaa opintolainaa ja kouluttaa itseänsä vuosikausia yliopistolla. Mutta ei tämä tosiankaan ole mikään maailmanloppu, työttömyys ei määritä minua ihmisenä. Ja jotenkin tuntuu, että kyllä tämä työttömyyden siperia jotakin opettaakin.
Poista