Pelko pois!

Viikonloppuna yhytin itseni pelkäämästä. Puntaroidessani täyttääkö erästä sähköistä työhakemusta huomasin pelkääväni jo valmiiksi epäonnistumista, hylätyksi tulemista. Liian monen Valinta ei tällä kertaa kohdistunut Sinuun -vastauksen jälkeen sitä alkaa jo itsekin nähdä työllistymismahdollisuutensa täysin olemattomina.

Hell, no! Jos en mä ite usko itteeni, niin kuka muhun sitten uskoo? Suurempi pelko tässä kai on se, etten oikeasti työllisty enää ikinä k o s k a en enää usko työllistyväni enkä edes yritä. Ja kun en yritä enkä työllisty, pääsen pian ihanaan kunnalliseen aktivointikierteeseen. 

Luettuani muutamankin työnhakijan alistuneita ja lannistuneita blogipostauksia ja kommentteja mulle nousi niin valtava vastareaktio että oksat pois. Ei, mä en anna itselleni käydä noin. Mä onnistuin jo aktivointihaastattelussa osoittamaan, ettei mulle tartte tehdä mitään aktivointisuunnitelmia; mulla on halua ja keinoja työllistyä ihan omatoimisesti. Nyt mun on todistettava se, itselleni ja toisille. Prkele.

Ehkä realismia olis hyväksyä se, ettei 45-vuotias, vuoden ja yhdeksän kuukautta pois työelämästä ollut huithapelialan entinen yrittäjä ole halutuin mahdollinen kandidaatti työmarkkinoilla. Toisaalta, jos Apollo 13:n miehistö ja NASA:n porukka maan pinnalla olis jossain kohtaa heittäneet hanskat tiskiin ja antaneet periksi, ettei tästä kuitenkaan mitään tuu, niin ei siitä sitten ois mitään tullutkaan ja loppu olis ollut ihan toisenlainen. Joo, katoin ton leffan eilen illalla :).

Niin mä sitten kuitenkin kokosin itseni ja aloin täyttää niitä itsensäkehumislaatikoita hakemuksessa. Vaikka aluksi tuntui, etten löydä yhtään mitään hyvää sanottavaa itsestäni, aloin pikkuhiljaa taas nähdä niitä plussapuolia, joita ehkä voisin käyttää argumentteina todistelemaan sitä faktaa, miksi juuri minut pitäisi valita tehtävään, joka ei kuitenkaan oikein vastaa koulutustani. Ihmeitäkin kun kuulemma tapahtuu.

Jinna blogista Grease&Glamour kirjoitti: Ellei se pelota sinua, ei sitä kannata tehdä. Ja että rohkeus ei ole yhtä kuin pelottomuus. Ja vielä: Suuret asiat ovat aina tulleet mukavuusalueiden ulkopuolelta.

Ehkä se on niin. Mun täytyy vaan tsempata itseäni niin kuin pojan ex-valmentaja ennen brasilialaisen junnujoukkueen kohtaamista jaliskentällä: Ei pelkoa!

Image: FreeDigitalPhotos.net by Stuart Miles

Irti tiskirättifiiliksestä, osa 1

Olen tässä muutaman päivän taistellut totaalista tiskirättifiilistä vastaan. Olo on ajoittain ollut täysin arvoton ja mitätön, kuin tiskirätillä. Mitkään moitteet eivät tällaisina päivinä valu kuin vesi hanhen selästä, vaan imeytyvät sieluun ja sydämeen. Kun niitä on koittanut puristaa pois, on kyyneleitä riittänyt. Ja sen jälkeen on olo todellakin ollut kuin voimattomalla rievulla.

Koska murehtiminen ja itsesäälissä rypeminen ei ole pitemmän päälle yhtään kivaa, yritän opetella pääsemään siitä pois mahdollisimman nopeasti. Sillä oikeasti se ei kyllä paranna asioita mitenkään. Sen sijaan toiminta parantaa; se että muutan toimintatapojani siinä missä se mahdollista on. Alistumatta silti tiskirätiksi.

Tänään silmiini sattui juuri tähän tilanteeseen sopiva englanninkielinen postaus aiheesta. En edes yritä karsia tätä kolmen kohdan listaksi, koska tää on n i i n hyvä kokonaisuudessaan. Sen sijaan listaan tähän postaukseen ensimmäiset kymmenen kohtaa lyhennettyinä ja hieman muokattuina. Osa kaksi eli seuraavat kymmenen kohtaa seuraa myöhemmin.

1. Kellään ei mee paremmin kuin sulla koska kellään ei voi mennä paremmin kuin sulla. Sä kuljet omaa polkuas. Unohda mitä kaikki muut tekee tai saavuttaa. Sun elämässäsi on kyse omien rajojesi rikkomisesta ja siitä, että ylität itsesi pystyäksesi elämään just SULLE parasta elämää.

2. Tää askel on pakko ottaa. Joskus me aatellaan, ettei olla siellä missä meidän pitäisi olla tai missä me haluttais olla. Mutta totuus on, että sä oot just nyt siellä missä sun pitääkin olla, jotta pääsisit sinne minne haluat huomenna.

3. Palaset loksahtaa kohdalleen - ei ehkä heti, mutta vähitellen. Vaikeina aikoina muistuta itseäsi siitä, että kivullakin on tarkoitus. Jätä kipu taaksesi mutta älä unohda sen opetusta. Kipu kuuluu kasvamiseen.

4. Kärsimyksesi johtuu siitä, että vastustat "sitä, mikä on". Onni syntyy siitä, että hyväksyt täysin sen mikä on, sen sijaan että toivot ja murehdit sitä mitä ei ole. Asioiden on tarkoitus olla näin, muuten ne ei olis näin. Et voi kontrolloida kaikkea, mitä sinulle tapahtuu; voit hallita vain suhtautumistasi siihen. Asenteessasi on voimasi.

5. Voit joka päivä valita stressin ja rauhan välillä. Valitse olla onneton ja löydät runsaasti syitä olla onneton. Valitse olla rauhallinen ja löydät runsaasti syitä rauhaan.

6. Olet aina riittävän hyvä yrittämään, ja loppujen lopuksi vain sillä on merkitystä. Kaikki mitä saavutat tulee jostakin mitä yrität. Yritä siis. Usko pois, kahdenkymmenen vuoden päästä sinua harmittaa enemmän asiat jotka jäivät tekemättä kuin ne jotka teit. Anna itsellesi mahdollisuus.

7. Aina on jotain pientä mitä voit tehdä. Nykytilanteessasi ei ole yhtään mitään sellaista, mikä estäisi sinua etenemästä, yksi pieni askel kerrallaan. Muista että visio ilman toimintaa on pelkkää unelmointia; visio on yhdistettävä riskinottoon.

8. Epäonnistumiset ovat oikeastaan vain läksyjä jotka on opittava. Yksikään päivä ei ole mennyt hukkaan, kun elät sen olemalla läsnä ja niin, että sillä on tarkoitus. Arvosta matkaa ja nauti siitä, vaikka välillä joudutkin kulkemaan kiertoteitä.

9. Se mikä oli eilen mahdotonta, voi onnistua tänään. Kokemus on opettajista ankarin; se pistää sinut ensin kokeeseen ja antaa opetuksen vasta sitten. Mutta itse asiassa tämä on siunaus. Se tarkoittaa sitä, että päivä päivältä tulet vahvemmaksi ja pystyvämmäksi.

10. Se mitä "saattaa tapahtua" voi estää sinua vain, jos annat sen tehdä niin. Sen sijaan että murehdit sitä, mitä voisi tapahtua, lähde etenemään ja käytä energiaasi ja älyäsi sen käsittelemiseen, mitä todella tapahtuu.

A Blog Challenge: Strong Woman

I'm writing this post in English, as for the first time ever I'm attending Mrs K's Blog Challenge with the topic Strong Woman.

This post is based on an article, which you can find in English here and in Finnish here. But, as I'm a fan of three-point lists (which you can find in my blog by the tag "top 3") and a job seeker, I chose to post about the last three qualities on the Blush list.

1. I own my feelings

Sometimes life just sucks. I don't have a job, I'm arguing with my husband and my teen-age kids. You bet I cry, shout and act like a baby. And after that - reconciliation and living life forward. Well, at least that's the goal.

2. I release guilt

Ok, I've made a bunch of mistakes in my life. As we all have. But actually, why should I carry the guilt around for the rest of my life? I can as well forgive myself. In particular, unemployment is not alone my fault. Why should I feel so damn guilty about it?

3. I support others

If you're getting a promotion and enjoying your work, why should I be jealous of that? I'm happy for you. I'm having a great life just like this, so many good things to be grateful of if I just sit down for a moment to think about it. And, when you will have that rough day - I'll be there to support you.

Sattuvia sanoja

Tuli eilen päivällisen jälkeen sanaharkkaa miehen kanssa. Olin hoitanut erään tilanteen huonosti, tai en ollut hoitanut ollenkaan vaan ollut vaan hoitavinani. Olisko ollut huono päivä sit kullallakin, kun homma meni riitelyksi. Ja mulla itkuksi ja huudoksi, tapani mukaan. Loihe mies lausumaan: "Tuu ny sitte siihen vollottamaan, ethän sä muutakaan osaa." Enkä muuten siitä hetkestä eteenpäin sitten osannutkaan, huusin vain hysteerisenä et no nii nyt säkin jo sanot noin, kyl mä tiiän mikä paska mä oon...

Illalla kun tulin kotiin takas harkkareissulta mies pyysi anteeksi että oli suutuspäissään tullut sanoneeksi sellaista mitä ei tarkoittanut. Sanottua ei kuitenkaan saa sanomattomaksi, ja aamullakin vielä itketti. Oonks mä tosiaan saamaton paska joka ei osaa muuta ku itkee? Pakko myöntää että itsekin tulee välillä noin ajateltua. Aina en tykkää ollenkaan siitä mitä peilistä nään.

Oli paljon helpompi olla työtön silloin kun lapset oli pieniä. Silloin mulla oli työttömän status vaan siks koska kotihoidontukea ei maksettu kuin kolmevuotiaaksi asti ja halusin hoitaa lapset kotona pidempään. En ees hakenut töitä ja välttelin te-toimiston ehdotuksia ja työhönosoituksia viimeiseen asti.

Mut nyt kun on ihan tosissaan hakenutkin töitä, lähetellyt hakemuksia sinne sun tänne tuloksetta, alkaa olla ihan varma et ei tää skulaa. Mä oon liian vanha ja ruma ja lihava, alikoulutettu ja ollut liian kauan työttömänä. Kaupan kassalle en haluu ja siivota saa kotonakin tarpeeksi, eli ei ehdoilla millä hyvänsä. Omalta alalta kiitos tai joltain missä mun erityistaidoista ois hyötyä, mut ei taida onnistua tällä seudulla?!

Sanotaan et mikä ei tapa se vahvistaa. Mut voiko työttömyys tappaa? Itsetunnon se ainakin tuntuu vievän mennessään, ja pienikin kritiikki katkaisevan kamelin selän.