Luuserin Joulukalenteri: Itsenäisyyspäivä

Päivämäärä 6.12. pysäyttää arjen oravanpyörän hetkeksi ja etäännyttää ajatukset työ-, opiskelu- tai työnhakukuvioista sittenkin paljon tärkeämpiin asioihin, perimmäisten kysymysten äärelle. Talvisodassa kuollutta vaariani muistellessani ja oman jo harmaantuneen ja heikentyneen, 1930-luvulla syntyneen isäni elämän haasteellista alkutaipaletta ajatellessani nykyelämän pienet murheet tuntuvat yhtäkkiä todella mitättömiltä; on tässä maassa selvitty pahemmistakin. Ja tärkeintä on että elämä jatkuu, tavalla tai toisella.

Eilen vietettiin iäkkään enoni hautajaisia. Elämän ja kuoleman Herra on tänään vahvasti läsnä muutenkin kuin itsenäisyyspäivän saarnassa ja juhlapuheissa. Eilen kansakuntamme ilojuhla sai suruharsoiset reunukset ympärilleen, kun saimme kuulla presidenttimme äidin poistuneen keskuudestamme. Rouva Hilkka Niinistö oli kuollessaan vuotta vanhempi kuin Suomen tasavalta tänään. Rouva Niinistö oli myös vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön isoäiti. Ville Niinistö kirjoitti perjantaina kauniisti mammastaan Facebookissa - tavalla, jolla minäkin haluan muistaa poisnukkuneita.

Kannan kuitenkin Hilkka-mamman luomaa valoa sydämessäni, kaikkina päivinä, ja se kantaa. Aina pilke silmäkulmassa oleva mammani sanoi minulle elokuussa kun tapasimme: "et sinä Ville siellä Helsingissä pääse mitään tekemään ilman että minä seuraan". Kiitos kaikesta, rakas mamma. 

Itsenäisyyspäivän illan lähestyessä mieli hiljentyy kiittämään tästäkin päivästä. Kiitos nousee myös korkeuksiin kohti menneitä polvia ja kaikkeuden Luojaa. 

Hyvää itsenäisyyspäivää ja kynttilöiden loistetta kaikille lukijoilleni!

Muistoa kunnioittaen

Huomenna on hautajaisiin lähtö aamuvarhaisella melkein 300 km päähän. Olen itse arkun kantajana ja vähän jännittää, kun en ole koskaan ennen moisessa tehtävässä ollut. Lueskelin netistä kanto-ohjeita, ja tuntui siltä, että aika moni asia voi mennä pieleen jos on mennäkseen. No ehkä siitäkin selvitään hengissä. Vainaja ei selvinnyt. Mustaakin mustempaa huumoria.

Arkku on kevyt ja pieni, kuusivuotiaana pois nukkunut painaa kuusitoista kiloa. Kolme arkun neljästä kantajasta on naisia. Tämä on mahdollista täällä meillä Suomessa, muttei ihan kaikkialla muualla. Tasa-arvo näkyy siis sentään jossakin, vaikka naisen euro on edelleenkin se noin 80 senttiä.

Kukat täytyy hakea jo tänään, koska lähtö tapahtuu niin aikaisin aamulla. Vaalean-punaisia neilikoita ja muuta pikkutytölle sopivaa, ei kalmanliljoja hautajaisissakaan. Värssyn voit lukea täältä. Enkä aio sanoa haudalla "Muistoa kunnioittaen", vaikka otsikko niin väittääkin. Ei, vaan rakkaudella muistaen.

******************************************************************************************************

Kuolemaan on helppo suhtautua huumorilla tai sarkastisesti, kun sitä katsoo kauempaa. Itsekin olen koukkuuntunut Nelosen Mustiin leskiin, ja ellen ole sattunut olemaan kotona maanantaina iltayhdeksältä, on jaksot ollut pakko katsoa Ruudusta. Oliko sattumaa, että minä aloitin anonyymibloggauksen samoihin aikoihin kuin sarjan Kirsi? No vaikutti päätökseen miehenikin, joka kerran blogistani keskustellessamme kysyi: "Mikset kirjoita anonyyminä?" Niin, miksen? Miksi pitää antaa blogin osoite äidille ja muille sukulaisille ja jakaa postaukset facebookissa, kun läheisistä läheisimmät eivät kuitenkaan halua, että heistä kirjoitetaan tunnistettavasti. Kynnys kirjoittaa kasvaa vuorenkorkuiseksi, kun pitää koko ajan miettiä, voiko tuttuja kohdata vielä postauksen jälkeen punastelematta. Sisimmät tunnot jäävät avaamatta.

Nyt on kuitenkin tulppa auki ja itsekritiikin tietoinen madallusyritys käynnissä. Vielä en ole haudannut julkiblogianikaan, mutta täytyy myöntää, että tänne olen postannut reilun viikon aikana useammin kuin sinne toisaalle koko alkuvuoden aikana. 

Ehkä kohta voin jo todeta: Julkisen minän muistoa kunnioittaen, Työtön Luuseri.

Kiitos hakemuksestasi

Kiitos hakemuksestasi.
Olemme valinneet toimeksiantajaltamme saamiemme kriteereiden mukaan sopivimmat hakijat jatkoon.
Valinta ei tällä kertaa kohdistunut Sinuun.

Saamme asiakkailtamme jatkuvasti uusia toimeksiantoja, joten suosittelemme, että seuraat työpaikkailmoituksiamme osoitteessa ---

Jälleen tämä tuttu vastaus työpaikkahakemukseeni. Olin tosin jo arvannut, ettei minua ollut valittu, kun ei mitään ollut kuulunut, vaikka hakuajan umpeutumisesta oli jo niin kauan. Näitä vastauksia vaan kun tulee riittävän monta, kasvaa kynnys tehdä sitä seuraavaa hakemusta. 

Edesmenneen Miina Maasolan Toisen kanssa -tv-sarjassa esittämä Susanna purkautui viime jaksossa miehelleen romanttiseksi tarkoitetulla päivällisellä: "Mä en ole onnellinen. Kun mulla ei ole mitään muuta kuin tää perhe." (Sori jos sitaatti menee vähän väärin ulkomuistista). Pala nousi kurkkuuni kohtausta katsoessa. Samalta mustakin usein tuntuu. Vaikka kaikki on periaatteessa hyvin, silti välillä nousee mieleen ajatus: Kun mulla ei oo mitään muuta.

Toisaalta, jos mulla ei perhettä olisi, sitten mulla vasta ei olisikaan mitään. Välillä sen perheen olemassaolon ihanuutta on vaan vaikea muistaa, kun oikein otetaan yhteen 15-vuotiaan kanssa tai ei ymmärretä miehen kanssa toisiamme.

E d e s m e n n e e n Miina Maasolan. Parhaassa iässä olevan näyttelijän lapset menettivät äidin ja mies puolison. Minä kävin tänään tilaamassa kukkakimpun 6-vuotiaana menehtyneen veljentyttäreni hautajaisiin. Kukaan ei tiedä päiviensä määrää. Taitaa se työttömyys kuitenkin olla näiden elämän suurten kysymysten rinnalla aika pikkujuttu, vaikkei siltä aina tunnukaan.

Pikkutytön kukkalaitteeseen valitsin seuraavan muistovärssyn:

Kevyt, autuas, pieni aivan,
enkeli viaton,
joka jälkeen leikkinsä vaivan
nukkunut on.
Uuno Kailas