torstai 15. toukokuuta 2014

Maksatus keskeytetty

Niinhän siinä sitten kävi, kuten minua jo etukäteen varoiteltiin: jos te-toimiston automaattilausunnossa sanotaan maksajan h a r k i t s e v a n, keskeytetäänkö etuuden maksatus käsittelyn ajaksi, voi olla varma että seuraavana päivänä postista kolahtaa Kelan kirje, jossa ilmoitetaan: "Lausunnon vuoksi olemme joutuneet keskeyttämään työmarkkinatukenne maksamisen." Toki toki, pakkohan teidän oli. Todennäköisesti maksatus jatkuu uuden lausunnon jälkeen siitä mihin jäikin, mutta kiusa se on pienikin kiusa. Jos eläisin pelkän työmarkkinatuen varassa ilman minkäänlaisia säästöjä, joutuisin lähestymään käsittelyn aikana sossun luukkua, niin kuin valitettavan moni muu joutuu.

Juttelin asiasta paikallisen työnvalmentajan kanssa, ja hän kertoi etten todellakaan ole ensimmäinen, jonka etuuden maksatus keskeytetään milloin mistäkin syystä. Eräskin korotetulla työmarkkinatuella ammatillista perustutkintoa suorittava oli tiedustellut, miten maksaja suhtautuu siihen, jos ko. henkilö liittyy osuuskuntaan pakollisella työssäoppimisjaksollaan - häntä kun oli koulun taholta painostettu siihen suuntaan, että k a i k k i e n on liityttävä, niin opintotuella kuin te-toimiston työllistymissuunnitelman puitteissa opiskelevienkin. Henkilö soittaa ensin te-toimistoon, josta kehotetaan soittamaan Kelaan; maksaja kuulemma päättää. Ja kun poloinen kyselijä soittaa sitten Kelalle, sieltä sanotaan, että te-toimistolta on tultava ensin asiasta lausunto, jonka mukaan he tekevät päätöksen. Ja arvatkaa pitääkö kummassakaan paikassa jonottaa linjoilla. 

Seuraavaksi kyseinen aikuisopiskelija ottaa yhteyttä te-palveluihin netin kautta tiedustellen asiasta. Ja kuinkas ollakaan - tämän kyselyn perusteella te-toimistossa päätellään, että henkilö on liittynyt tai liittymässä osuuskuntaan ja on näin ollen yrittäjän asemassa, joten maksatus keskeytetään. Ei kun tekemään uutta selvitystä, jossa työnhakija / aikuisopiskelija alleviivaa vielä kertaalleen, ettei ole liittynyt mihinkään eikä liitykään, jos se vaikuttaa hänen etuuksiinsa. Lopulta tuloksena on myönteinen päätös etuuden maksatuksen jatkamisesta siitä mihin jäikin, ilman katkoksia. Ilman katkoksia, mutta viiveellä. Unettomien öiden ja turhanpäisen huolen aiheuttamisen jälkeen.

Olenpa kuullut sellaistakin, että henkilön etuuden maksatus on keskeytetty, kun hän on kertonut te-toimiston vastuuvirkailijalleen menevänsä työhaastatteluun. Ja vaikka työpaikka on lopulta jäänyt saamatta, virkailija on jo ehtinyt keskeyttää etuuden maksamisen, koska henkilö on "mennyt töihin". Kaikki riippuu ihan siitä, millainen persoona te-toimistossa milloinkin sattuu vastaan tulemaan ja millainen asenne hänellä on asiakkaisiinsa. Jokainen vastaa samoihin kysymyksiin eri tavalla, mitään kaiken kattavia ohjeistuksia ei ole, vain loputon määrä tulkintoja. Valitettavasti.

5 kommenttia:

  1. Minun työmarkkinatukeni keskeytettiin sen vuoksi, etten ollut käynyt ilmoittautumassa TE-toimistossa tiettyyn päivään mennessä. Minulle oli tosin edellisellä käynnilläni sanottu, ettei minun tarvitse enää käydä siellä, vaan työnhakuni on "toistaiseksi" voimassa... No, asia järjestyi sitten melko kivuttomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kun näitä tarinoita kuuntelee, tuntuu että tuki on hyvin herkästi katkolla nykyään milloin mistäkin johtuen. Tsemppiä elämääsi ja kiitos kun liityit lukijakseni!

      Poista
  2. Kiinnostavaa on, että tämä systeemi täysin mielivaltaisesti keskeyttää työttömän tai sovitellulla työttömyystuella olevan tukien saannin käsittelyn ajaksi. Itse olen odottanut 30 päivää jo päätöstä sovitellun työttömyystuen jatkosta, sillä hölmönä menin laskuttamaan kerran osuuskunnan kautta kuukausi taaksepäin. Minulle tarjoutuisi ensi syksynä mahdollisesti samalta yritykseltä toinen koulutusluontoinen työkeikka, mutta nyt pohdin perunko sen kokonaan. Olisiko fiksumpaa periä tukia esimerkiksi takautuvasti, jos päätös on kielteinen, kuin jäädyttää kaikki? Asun avopuolison kanssa, joten nyt vuokrat ja kaikki muutkin kulut jäävät hänen kontolleen. Jos asuisin yksin joutuisin minäkin Sosiaalitoimiston luukulle ja siltikin pohtimaan miten vuokra, ruoka yms. elämisen perustarpeet tulee katettua, tai pikemminkin millaisella viiveellä. Kelan puolelta luin jonkun haastattelun, jossa todettiin koko systeemin olevan 70-luvulla. Nykypäivä on täynnä silppu- ja pätkätyötä, tähän jonkinlaista ratkaisua odotellessa ja päivitystä tähän päivään...

    VastaaPoista
  3. Nykyinen tukijärjestelmä ei tosiaankaan kannusta ottamaan vastaan kuvailemasi kaltaisia lyhyitä työkeikkoja, ja tuo osuuskunnan kautta laskuttaminen tuntuu olevan erityinen sudenkuoppa ja tulkitaan helposti yrittäjyydeksi, jolloin tuet on tosiaan katkolla.Toivottavasti saat päätöksen pian - ja toivottavasti se on myönteinen!

    VastaaPoista

Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!