maanantai 8. syyskuuta 2014

250 päivää

Olen nauttinut työmarkkinatukea nyt 250 päivän ajan. Ennakonpidätyksen jälkeen käteen jäävä summa on 646,40 euroa. Kadehtikoon se ken tahtoo.

Minkäänlaisia toimeentulo- tai asumistukia ei meidän perheeseen ole haettu. Asumme pienessä, velattomassa mökissämme säästäen, kierrättäen, vähempään tyytyen. Lasten harrastuksista eikä välttämättömyyksistä tingitä, mutta kaikessa pyritään pitämään järki päässä. Lomallakin käydään, vaikkei kaukomailla. Lapsilisät tippuu tilille niin köyhällä kuin rikkaallakin, mutta muuten tuon mahtavan valtionavustuksen lisäksi eletään omillamme ja nakerretaan niitä säästöjä, joita työelämän aikana on kerrytetty.


(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / patpitchaya)

Vielä en siis käy kunnalle kovin kalliiksi, mutta auta armias jos ja kun se 500 päivää työmarkkinatuella täyttyy. Lehtitietojen mukaan kunnan sakkomaksu eli työmarkkinatuen kuntaosuus "passiivisesta" pitkäaikaistyöttömästä on noin 5 000 euroa vuodessa. Luku sisältää kylläkin toimeentulotuen lisääntyneet kustannukset, mitä meidän talouden osalta ei ole eikä toivottavasti tulekaan. Ja tämä tänä vuonna - ensi vuoden alusta kuntien mukaantuloraja laskee 300 päivään. Lisäksi kunnat joutuvat maksamaan 1 000 päivää työttömänä olleiden työmarkkinatuesta 70 prosenttia entisen 50:n sijaan. Ei ihme, että meitä inhotaan.

Toiveenani ja tavoitteenani on tietenkin työllistyä ennen vuodenvaihdetta, tavalla tai toisella mutta omin neuvoin. Tiedä sitten onko tavoite lainkaan realistinen nykyisessä työmarkkina-tilanteessa. Minkään keinotekoisten aktivointitoimenpiteiden kohteeksi en kuitenkaan haluaisi, mutta niiden uhka lienee melkoinen, jos ja kun itselläkin se 300 päivää täyttyy. Tosin voipi olla että meidän kunnan työnvalmentajakin saa kenkää sitä ennen, joten arvoitus on, onko sen jälkeen enää ketään meitä luusereita töihinpotkimassa. Itseäni ei haittaisi yhtään, vaikka jättäisivätkin (pseudo)aktivoimatta. 

Sitä paitsi samaisessa lehtiartikkelissa, josta aiemmatkin tiedot bongasin, maakunta-keskuksemme työllisyyspalveluista arvioitiin yhden pitkäaikaistyöttömän aktivoinnin maksavan kaupungille tuplaten tuohon sakkomaksuun verrattuna eli noin 10 000 euroa vuodessa. Summa sisältää myös kaupungin saaman verohyödyn ja sosiaalietuuksien vähenemisen. Pitkällä aikavälillä aktivoinnin arvellaan kuitenkin tulevan kaupungille hivenen edullisemmaksi vähentyneen pahoinvoinnin myötä.

Että minun kohdalla saapi mieluusti hypätä yli. Minä aktivoin itse itseäni parhaaksi katsomallani tavalla ja lupaan olla voimatta pahoin. Ja kunnes töitä löytyy, käydään säästöpossulla.


(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / Stuat Miles)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!