Miksei me koskaan...?

Miksei me koskaan käydä missään lomalla, kysyi tytär. Bestiskin lähtee kohta Teneriffalle. Ja naapurimaat on sitten ilmeisesti ei-mitään, onhan me niissä käyty. Vaan ei kaukomailla.

No ei oo tullu lähdettyä. Mies ei oikein välitä matkustelusta, ja lapsille on tähän asti riittänyt lyhyemmät pyrähdykset lähempänä. Käytiinhän me kerran viiden päivän reissulla Legolandissa, ja siitä ne kyllä tykkäs.

Nykyään on sitten toinenkin syy suureen harkintaan lomamatkojen kohdalla. Kyllähän meillä periaatteessa olis varaakin matkustella, mutta. Kun tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Kun ei ole sitä työpaikkaa.

Itse olen sisäistänyt vastuuni valinnoistani. Valitessani työttömän elämän olen valinnut myös yksinkertaisemman elämän, ilman suuria ei-välttämättömiä investointeja. Olen aikanaan matkustellut niin paljon, etten juuri nyt tunne suurta polttavaa tarvetta siihen. Vaan eiväthän teinimme ajattele asiasta samalla tavalla. He vertaavat omaa elämäänsä kaverin elämään.

Kyllä me ehditään, minä vastaan. Katotaan vaikka sitten seuraavalla lomalla. Enkä mä tällä lomalla ois voinutkaan lähteä kun mulla on se haastattelu. Ja tää loma on niin lyhytkin. Pitäähän meidän käydä isovanhempia tervehtimässä kun kerrankin porukalla päästään. Niin kauan kuin ovat elossa.

Ja sitä paitsi. Satunpa tietämään, että se sun bestikses tekee paljon enemmän kotitöitä kuin sinä. Hänen vanhempansa kun ovat molemmat t ö i s s ä eikä heillä ole aikaa tehdä k a i k k e a kotona kuten minulla. Jospa sinäkin tekisit vähän enemmän, ehkä sitten pääsisitkin reissuun.

Niinpä. Vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi. Ainakaan meidän perheessä.