Kotkanpojan ensilento

Niin lähti sitten esikoinen maailmalle. Meiltä päin kun on lähilukiot kaikki lakkautettu eikä omassa kunnassa ole tainnut koskaan lukiota saati muuta jatkokoulutusmahdollisuutta ollakaan, joutuu toisen asteen koulutusta lähteä hakemaan kaupungista, lähes neljänkymmenen kilometrin päästä. Moni kulkee tuota matkaa päivittäin linja-autolla - linkillä niin kuin täällä sanotaan -, mutta meidän perheessä oli jo alusta asti selvää, että esikoinen muuttaa kaupunkiin kun saa peruskoulunsa päätökseen. Siitä huolimatta että on luokkatovereitaan nuorempi eli viisitoistavuotias, koulunsa hän kun aloitti jo kuusivuotiaana. 

Moni vanhempi sanoo, ettei antaisi tuonikäisen missään nimessä muuttaa omilleen, mutta kaikki on suhteellista. Kun viime kesänä voivottelin kummitädilleni, kun se meidän pikkuinen lähtee jo ensi vuonna pois kotoa, kummitäti totesi itse muuttaneensa pois lapsuudenkodistaan jo yksitoistavuotiaana - pitkien etäisyyksien Lapissa. Ja hengissä on selvinnyt.

Me ollaan siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että meillä on kaikki nämä vuodet ollut tukikohta kaupungissa: kaupungin mummola, niin kuin me sanotaan. Appivanhemmillani on nimittäin ihan keskustassa kaupunkiasunto, jossa he viettävät ehkä yhden yön viikossa - varsinainen asuinpaikka heillä on noin viidenkymmenen kilometrin päässä kaupungista, eri kunnassa kuitenkin kuin missä me asumme. Sinne kun vähän raivattiin tilaa, saatiin yksi ylimääräinen sänky mahtumaan, ja nuorukainen pääsi opettelemaan itsenäistä asumista ja elämistä. Paikka on kuitenkin tuttu ja turvallinen; sieltä käsin on aiemminkin käyty harkoissa ja lähdetty turnauksiin - tosin tähän saakka mummu ja pappa ovat yleensä aina olleet myös paikalla pojasta huolehtimassa, tai sitten minä.

Perjantaina poika vietti ekan yön yksin kaupungissa "harjoittelemassa". Viikonlopuksi hain hänet lauantaina harkkojen jälkeen vielä kotiin, mutta sunnuntai-iltana lähdettiinkin sitten jo isomman tavarakuorman kanssa liikenteeseen. Onkohan nyt kaikki mukana, mietittiin moneen kertaan. Kaupassa käytiin vielä ennen poislähtöäni ja ostettiin jääkaappi täyteen sapuskaa. Hei-hei, menehän jo. Kotoa lähtiessä iskä vielä ohjeisti, että papan kaljoja ei sitten juoda. No ei kai meidän kullanmuru nyt sellaista tekisi, eihän?

Tänään oli koulusta saatu lupalappu ryhmäytymisretkeä varten. Lappuun tarvittiin molempien huoltajien allekirjoitus ja se piti palauttaa huomenna. Iskä meni käymään asunnolla ja allekirjoitti omalta osaltaan, kun oli muutenkin kaupungissa, mutta enhän minä täältä asti lähtenyt yhden nimikirjoituksen takia. Tapahtui törkeä rikos ja mummo allekirjoitti lapun "äitinä", siis minuna. Toivotaan, ettei pojan alkava opinpolku katkea tähän kammottavaan poikkeamiseen kaidalta tieltä. Sisäpelikengät saa iskä viedä vielä huomenna kaupunkiin mennessään, muuta ei kuulemma tarvita. Yritin tarjota vaihtoshortseja liikkatunnille, mutta ei.

Kotiin lähtiessään mieheni oli kysynyt pojalta, haluaisiko hän tulla yöksi kotiin, aamulla pääsisi sitten iskän kyydissä kaupunkiin - tosin herätys olisi hieman aikaisemmin. Ei kuulemma tahtonut, oli harkatkin tänään. Aamulla oli eräs meidän kunnasta samaan kouluun päässyt neitokainen soitellut pojalle, mentäisiinkö samaa matkaa kouluun. Suloista mutta samalla niin sydäntä raastavaa. Kotkanpoika on lähtenyt ensilennolleen.