Nuoren uusi elämänvaihe

Eilisten rippijuhlien jäljiltä eteisessä odottaa vielä iso satsi lohikeittoa, viileäkaapissa puoliksi syöty laktoositon täytekakku ja hieman vajotettu viinipönikkä sekä tiskipöydällä viikonlopun tiskit - ei juhlien jäljiltä vaan siksi, ettei eilen illalla jaksanut enää tiskata. Juhlat oli ulkoistettu naapurin 4H-kahvilaan, joten omaksi hommakseni jäi vain jännittäminen, kyynelehtiminen ja riemuitseminen. Muutaman pikku puheenvuoron käytin juhlassa, mutta muuten keskityin ihan vaan nauttimiseen ja vieraiden kanssa seurustelemiseen. Ihanat 4H-yrittäjät ja muu talonväki huolehtivat pitopalvelusta, tarjoilusta ja yritysesittelystä ja kaupan päälle vielä ex tempore -ohjelmastakin runonlausuntoineen ja lauluesityksineen, taiteellista väkeä kun ovat, ja kirsikkana kakun päälle saatiin vielä rippikuvatkin kunnon järkkärikameralla ja ihanissa maisemissa!

Seurakunnan silmissä esikoinen on nyt siis aikuinen. Ei kuitenkaan ihan omissa silmissäni. Vaikka hän tosi innolla lähtikin kaupunkiin opettelemaan itsenäistä elämää, aina pitää äidin vähän huolehtia, ei sille minkään mahda. Nytkin oli vähän viileetä lähteä aamulla 6.50 linkillä (linja-auto keskisuomeksi) kaupunkiin, kun oli vaan shortsit mukana eikä collareita voinut tietenkään kouluun laittaa, ja farkut oli jääneet perjantaina kämpille. Vaan minkäs teet; kantapäällähän ne otetaan ne ensiaskeleet kohti aikuisuutta. 

Vaan hyvinhän tuo on tuntunut siellä pärjäävän, mitä nyt vähän on ollut välillä tiukkaa aikataulujen kanssa ja etenkin syömisen, kun ei muka oo ehtinyt syödä kunnolla (joskus ei yhtään) koulun jälkeen, kun on pitänyt lähteä konfirmaatioharjoituksiin tai jalisharkkoihin hetkohta koulun päättymisen jälkeen. Ja sitten kun sattuu toinen nappis vielä unohtumaan kentälle ja pitää tehdä uus reissu sitä hakemaan, lykkääntyy syöminen vielä myöhempään. Noo, onneksi ei kentälle ollut tällä kertaa pitkä matka, reilun kilometrin vaan. 

Keskiviikkona tuoreen kaupunkilaisen olisi tarkoitus lähteä ensi kertaa pyöräilemään paikasta A paikkaan B - liikuntatunnilla ensin pesäpalloa pelaamaan vajaan parin kilometrin päähän koululta, ja koulun jälkeen vielä fudispeliin noin neljän kilometrin päähän kotoa. Saapi nähdä mikä on päivän kunto ja uskallus, rohkeneeko hemmo lähteä Google Mapsin opastamana etsimään suorinta reittiä fudiskentälle, turvautuneeko bussiin - mikä sekin voi olla hieman haastavaa ensikertalaiselle - vai soittaneeko sittenkin äiskälle, että tuutko katsomaan peliä ja viet mut samalla sinne.. ;-)

Tiukka ohjeistus on lukiolaiselle annettu, että ellei kämppä pysy kunnossa tai tulee muuten sanomista asunnon omistajilta eli mummolta ja papalta tai muulta talon väeltä, niin saa tämäkin opiskelija alkaa kulkea päivittäin bussilla kouluun ja takaisin täältä kotoa käsin - onnistuuhan se muiltakin. Jalkapalloharrastuksen takia tosin nykyinen järjestely helpottaa meidän vanhempienkin arkea huomattavasti. Ja on siellä ainakin viime viikolla astianpesukone käynyt ja imurikin vähän liikkunut. Tästä lienee siis ihan hyvä jatkaa.