Äitienpäivänä

Äitienpäivä alkaa olla lopuillaan, jo viidestoista omalla kohdallani, siis niin että itse olen ollut äiti. Monenlaista tunteiden vuoristorataa on näihin äitienpäiviin mahtunut. Silloin äitiyden alkuaikoina sitä jotenkin odotti isoja, haaveili äitienpäivälounaista eikä ymmärtänyt, että tärkeämpää kuin muistaminen yhtenä päivänä vuodessa on se, että tultaisiin toimeen ja oltaisiin onnellisia keskenämme ihan joka päivä. Nykyään ajattelen, ettei äitienpäivä saa olla pakkopullaa kenellekään - paitsi sen verran, että mummoille lasten on p a k k o soittaa, tekstiviesti ei riitä. Vanhat ihmiset kuitenkin odottavat sitä. Mutta äitienpäivänä me ei lähdetä edes kyläilemään vain tavan vuoksi, ellei siltä tunnu. Mennään sit toisena päivänä. Tänään otetaan lunkisti.

Äitienpäivälounaita me ei olla siis koskaan harrastettu, koska kaikki perheemme jäsenet eivät moisia kokisi mukaviksi. Siis syömistä ihmispaljouden keskellä. Mutta syötiin mekin tänään ulkona - pihagrillillä, kun sää iltapäivästä poutaantui. Ja kakun tein itse, kuten useimmiten ennenkin. Siinäkään kohtaa en tahdo rasittaa muita perheenjäseniä vaatimuksillani ja odotuksillani, minulla kun nyt kuitenkin on tällä hetkellä eniten vapaa-aikaa perheessämme. Kakkupohjasta tuli kyllä tällä kertaa tekijänsä näköinen, kuiva lättänä, mutta täydestä meni, kun laittoi riittävästi täytteitä väliin ja kermaa päälle. 

On minua joinakin vuosina hemmoteltu oikein aamiaisella vuoteeseen, mutta tänä vuonna kömmin ihan itse alakertaan juomaan kahvit, jotka puoliso kylläkin oli keittänyt, kuten useimpina aamuina. Itse asiassa mukavampi niin; saa itse valita mitä ottaa kahvin kanssa ja tehdä samalla ristikkoa, eikä juoda aamukahvia sängyssä hankalassa asennossa ja syödä valikoimaa suolaista ja makeaa, jonka joku muu on tarjottimelle kasannut. Kaikki on syötävä ja teeskenneltävä että tosi hyvää oli, vaikkei yleensä koskaan aamulla söisi keksiä.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin tajuan, että äitiys on lahja sinänsä. Tänä äitienpäivänä mielessäni on erityisesti pariskunta, johon törmäsin sattumalta pari päivää sitten kaupassa käydessäni. Miehen kanssa oltiin aikanaan töissä saman katon alla, mutta en ollut häntäkään nähnyt varmaan kahteen ja puoleen vuoteen. Vaimoa en ollut tainnut koskaan nähdä, mutta puhetta oli varmaan ollut, että heillä ei ole lapsia. Nyt he olivat kuitenkin kaupassa parivuotiaan pojannassikan kanssa. Minä kysymään, onko teillä näin pikkuinen vai onko hän kenties jo lapsenlapsi - siinä vaiheessa en edes muistanut, oliko heillä ollut lapsia vai ei. Onnesta hehkuen he kertoivat ylpeinä, että ovat olleet sijaisvanhempia kuukauden ajan. Rouva totesi, että kahdenkymmenen vuoden haave lapsesta on näin toteutunut. He saavat kokea, millaista on olla äiti ja isä, ja pikkupoika on saanut hyvän, rakastavan kodin. Ihanaa <3

Äitiyttä on monenlaista ja äitejä on monenlaisia. Äitiys ei kuitenkaan koskaan ole itsestäänselvyys. Sen kun aina muistaisi. Hyvää äitienpäivän iltaa kaikille teille, rakkaat äitikollegani!