Viikon päästä H-hetki

Meillä ei ole koskaan pidetty synttärikutsuja suurempia juhlia, naimisiinkin me mentiin "salaa" maistraatissa kahden todistajan läsnä ollessa ja seuraavana päivänä kutsuttiin molempien vanhemmat kahville, ei muita. Lasten ristiäisetkin pidettiin pienellä porukalla, vain lähimmät sukulaiset ja kummit kutsuttiin, ja esikoisen ristiäisissä kummit oli yhtä kuin sukulaisia. Kuopuksen kummit on meidän naapureita, ja he toivat kummityttönsä syntymän jälkeen niin isot rotinat, että niistä sai kasaan melkein koko ristiäistarjoilun.

Nyt on kuitenkin tarkoitus pitää esikoisen rippijuhlat vähän isommalle vierasjoukolle, ei tosin sen suuremmalle kuin noin kahdellekymmenelleviidelle varsinaiselle vieraalle (oma perheemme mukaan lukien) ja yhdeksän tai kymmenen hengen kiertävälle isosjoukolle. Lasken siksi omankin perheemme mukaan, koska olemme tilanneet juhlat naapurin kesäkahvilasta, samaisilta kuopuksemme kummeilta. Tätien kysellessä, joko olen kovastikin leiponut pakkaseen, vastaan naurahtaen: ehei, en ollenkaan. Ja parempi näin, en oikein luota leipojan taitoihini ja osaan olla oikea emästressaaja.

Vaikka en onneksi olekaan itse sen suuremmin vastuussa juhlien onnistumisesta, vähän silti jo jännittää. Lähinnä tuntuu kinkkiseltä lahjan hankinta rippilapselle. Omassa nuoruudessani ei ollut ollenkaan soveliasta antaa rahaa lahjaksi konfirmoidulle, mutta nykyään nuoret tuntuvat vertailevan ja kehuskelevan nimenomaan lahjaksi saamansa rahan määrää. Noin vuosi sitten esikoinen ilmoitti varmana tietona (kavereiltaan kuulemanaan), että kun pääsee ripille, tienaa viisisataa euroa. Ei kun toppuuttelemaan että sehän nyt riippuu ihan vieraiden määrästä ja siitä, kuinka moni tuo rahaa lahjaksi ja kuinka paljon. Ai eikös meille kutsutakaan sataa vierasta..?!

Ja sitten ne lahjat. Jos saan kaksi ristiä, myyn kyllä sen toisen, sanoo esikoinen. No eihän nyt rippiristiä sovi myydä, säästät sen varalle jos hukkaat toisen. No jos saan kaksi kelloa, sitten kyllä myyn sen toisen. Jaa-a, sopiiko niitä lahjoja nyt myydä ollenkaan... Ja sitä rataa. Kaikille kysyjille olen sanonut, niin proosalliselta kuin se tuntuukin, että rahaahan se toivoo ja sitä tarvitseekin, nyt kun muuttaa pois kotoakin. Ja tänään kysyin sitten ihan suoraan tulevalta juhlakalulta, kumpaa haluat mieluummin omalta perheeltäsi, rahaa vai tavaraa. Arvatkaapa mitä vastasi. Lupasi muun muassa lyödä lahjan antajaa kirjalla päähän, jos joku erehtyy tuomaan kirjan lahjaksi. No mites olis vaikka toi Kari Tapion levy... ;-)

Ongelma sinänsä on osata tilata tarveaineet ja tarjoilut oikealle henkilömäärälle, että varmasti riittäisi kaikille mutta toisaalta ei joutuisi maksamaan ylimääräistäkään. Onneksi suurin osa kutsutuista on vahvistanut tulonsa, mutta sitten on yksi joka ei ole ilmoittanut mitään mutta saattaa hyvinkin silti tulla, ja yksi, joka on luvannut tulla mutta saattaa kuitenkin jäädä saapumatta kun tietää eksänsä olevan paikalla... Ja isosten kierrosaikataulu selviää vasta keskiviikon konfirmaatioharjoituksen jälkeen, eli se, varataanko heille ruokaa vai ei. 

Noo, maltti lienee tässäkin asiassa valttia. Ja eiköhän näistäkin juhlista hengissä selvitä. Puvustus ainakin saa luvan mennä omalla painollaan, peruskoulun päättäjäisiin keväällä nettikirppikseltä hankitulla Dressmannin puvulla tykötarpeineen. Itse pukeudun äidiltä saatuun, hänellä käyttämättä jääneeseen mekkoon, uutta en aio hankkia. Ja entäs kuvat? Katsotaan nyt, mihin päädytään, kunhan saadaan tarkempaa tietoa seurakunnan hankkimasta pro-valokuvaajasta, joka ensi kuulemalta kuulosti aika tyyriiltä - napsitaanko sittenkin vaan rippikuvat kännykkäkameralla, jotka nekin on nykyään aika hyviä...