Jo joutui armas aika

Mä oon tosi herkkis, ja on kaksi paikkaa, joissa olen takuuvarmasti pala kurkussa ja tippa linssissä alusta loppuun: kirkolliset (etenkin lapsiin liittyvät) tilaisuudet ja koulujen kevät-juhlat. Esikoistamme kastettaessa en meinannut millään saada veisattua virsiä, kun itku pyrki väkisin läpi ihme ulvahduksina - juhlavieraat luulivat mun nauravan mut ei, hyvä etten parkunut onnesta ja liikutuksesta. Ja jos meidät olis aikanaan vihitty kirkkohäissä eikä maistraatissa, olisin varmaan vollottanut läpi koko toimituksen.

Nyt parin päivän sisään on liikutuksen hetkiä riittänyt. Torstai-iltana olin rippikoululaisemme mukana lapsi- ja nuorisotyön kevätkirkossa ja tänään kaksissa kevätjuhlissa, kun sekä kuopus että esikoinen jättivät hyvästit tähänastiselle koululleen. Kuopus siirtyy yläkouluun kunnan keskuskouluun ja poika päätti peruskoulunsa. 12.6. selviää, missä koulutie jatkuu vai jatkuuko missään. Eiköhän sentään jokin ovi kolmesta yhteishakukaavakkeeseen merkatusta aukene.

Nyt on sitten Suvivirsi veisattu ihan uhallakin kolmeen kertaan kahden vuorokauden sisällä. Älytöntä vöyhkäämistä tuonkin asian kanssa, saako jotain perinteikästä laulua laulaa koulujen kevätjuhlissa, jos siinä mainitaan Jumala. Hui. Eikö tällä kansakunnalla tosiaankaan ole mitään tärkeämpää ajateltavaa, esimerkiksi nyt vaikka uusien työpaikkojen luominen?

Lasten ja nuorten esitykset ovat aina omalla tavallaan sykähdyttäviä ja hellyyttäviäkin, etenkin alakoulun puolella. Taisin olla nyt ensimmäistä kertaa yläkoulun kevätjuhlassa mukana, ja kylläpä yllätyin nuorten lahjakkuudesta ja taitavuudesta. Koko päivän on soinut päässä parin kahdeksasluokkalaisen tytön esittämä Nopsajalan Lupaan olla. Näennäisen tavan-omaiseen rakkauslauluun kätkeytyy parin rivin mittainen salasanoma, joka sykkii varmasti niin monen angstisen teinin kuin lohduttoman työttömänkin sydämessä:

Haluun jotain muuta kuin tää.
Haluun mielen, merkityksen elämälle.

Onnea, menestystä ja turvallista matkaa kaikille koulutiensä tänään päättäneille. Uskoa, luottamusta ja toivon pisaroita meille kaikille. Hyvää kesää!!

Viisi positiivista asiaa

Sain Facebookissa positiivisuushaasteen: viisi päivää positiivista kerrottavaa ja joka päivä yksi negatiivinen juttu positiiviseksi muutettuna. Koska positiivisuudesta ei ole koskaan haittaa työttömänkään elämässä (vrt. vetovoiman laki: samankaltainen vetää puoleensa saman-kaltaista), sovellan saamaani haastetta tässä postauksessa ja kaivan päällisin puolin negatiivisesta asiasta eli työttömyydestä esiin viisi positiivista asiaa. Haastan samalla kaikki niin työlliset kuin työttömätkin lukijani tekemään samoin, ja jos siltä tuntuu, kirjoittamaan omat listansa kommenttiosioon.

1. Minulla on enemmän aikaa itselleni ja perheelleni sekä itseni toteuttamiselle vaikkapa näin bloggaamalla. Eri asia tietysti on, käytänkö sen kallisarvoisen ajan parhaalla mahdollisella tavalla - enemmänkin voisi kuntoilla, perehtyä puutarhanhoitoon ym. ym. Yritän kuitenkin olla vaatimatta liikaa itseltäni työttömänäkään: Minä s a a n välillä olla vaan. Minä s a a n olla just tällainen kuin olen. Minä s a a n olla Minä.

2. En pode sitä jatkuvaa huonoa omaatuntoa, joka vaivasi yhdeksästä viiteen -duunissa, työmatkan ollessa 40 kilometriä suuntaansa. Huonoa omaatuntoa siitä, että kaikki kotityöt jäivät miehen harteille, hän kun oli tuolloin hypännyt pois it-oravanpyörästä ja jättäytynyt työttömäksi. Huonoa omaatuntoa siitä, etten muka saanut riittävästi aikaan töissä enkä kotona. Huonoa omaatuntoa poissaolosta, ellen raahautunut kuumeisena työpaikalle.

3. "Vapaa" elämä mahdollistaa myös melkomoisen sitoutumisen pojan aikaa vievään jalkapallo-harrastukseen. Reilun viikon sisällä on ollut neljät harkat 40 km päässä meiltä, Junioricupin loppuottelu 60 km päässä, yksi oman joukkueen peli 130 km päässä ja yksi saman ikäluokan toisen joukkueen peli, jossa tuurasin joukkueenjohtajaa. Jojon tehtävät vievät jonkin verran aikaa pelien ulkopuolellakin, mutta onneksi meitä on kaksi jakamassa urakkaa. Ja mullahan on sitä aikaa keskivertoa enemmän...

4. Meillä ei ole taloudellisesti hätää ainakaan vielä. Toimeen tulee vähemmälläkin, kun ei tavoittele taivaita. Toki eläkettä ei ole ihan kauheasti ehtinyt karttua rikkonaisella työ(ttömyys)urallani, mutta olen perinyt jonkin verran rahaa, saanut vapaaehtoisia sisar-osuuksia ja tehnyt maltillisia sijoituksia. Tiedän, että suhtautuisin työttömyyteen toisin, jos eläisin todella kädestä suuhun.

5. Tiedän, että monissa perheissä tämäkin on toisin, mutta meillä parisuhde pysyy parempana stressittömämpinä (lue: työttöminä) aikoina. Kun on aikaa ottaa yhteiset päiväunet ja suoda huomiota puolisolle. Me emme kaipaa parisuhteemme mukaparantamiseen kalliita lomamatkoja, tai vaikka minä olisinkin joskus kaivannut, olen ajan saatossa sopeutunut siihen, että mieheni viihtyy parhaiten kotona, olivat taloudelliset resurssit sitten mitkä hyvänsä. Jos todella rakastaa, hyväksyy koko paketin, työttömänä tai ei.

Älköön kukaan nyt kateellisena ajatelko, ettei minun päähäni mahtuisi k o s k a a n yhtään negatiivista ajatusta työttömyydestä tai muustakaan. Joskus vaan on ihan terveellistä päänupin kannalta kääntää ajatuskatkaisin tietoisesti yltiöpositiivisuuden puolelle. Ja ellet usko - kokeile!

Eurovaalien jälkeen

Vähältä piti että olisin jättänyt kokonaan äänestämättä tällä kertaa. Jotenkin ei vaan jaksanut napata, vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, että turha valittaa, jos ei edes yritä vaikuttaa asioihin omalla pienellä osuudellaan eli käy äänestämässä. Melkein joka kerta olen kansalaisvelvollisuuteni täyttänyt tai paremminkin äänioikeuttani käyttänyt, mutta on se jäänyt joskus väliinkin.

Vielä varsinaista vaalipäivää edeltävänä iltana minulla ei ollut hajuakaan ehdokkaasta saati puolueesta, ketä äänestäisin. Olen äänestyshistoriani aikana tainnut äänestää lähes kaikkia eduskuntapuolueita paitsi perussuomalaisia, joita en ole enkä tule äänestämään. Tai tietysti, vannomatta paras siinäkin asiassa. En jaksa juurikaan ryhtyä vaalikoneisiin enkä seurata puheenjohtajatenttejä, valitsemani ehdokkaan nettisivullakin kävin vasta kun numero oli jo raapustettu äänestyslipukkeeseen. Eli melkoisella mutu-tuntumalla mennään.

Mikä sitten sai mieleni muuttumaan ja askeleeni käymään kohti äänestyskoppia? No ainakin nämä asiat:

1. Tajusin, että vaikken ehkä haluaisikaan äänestää mitään tiettyä puoluetta (mikä sekin on tietysti tehtävä), olisi tärkeää äänestää tiettyjä arvoja ja kehitystä vastaan.

2. Joka tapauksessa oli käytävä kaupassa. Miksen sitten poikkeaisi samalla vaaliuurnilla, kun nyt sitten sain valittua itselleni kelpaavan ehdokkaan ja puolueen?

3. Radion hömppätoimittajakin paasasi äänestämisen tärkeydestä ja sanoi, ettei voi ymmärtää välinpitämättömyyttä asioihin vaikuttamisen suhteen. Prkl, minähän en ainakaan ole välinpitämätön!!!

4. Facebookin äitiryhmässä eräs kunnanvaltuutettu kävi muistuttamassa äänestämisen tärkeydestä - 80 % kansallisesta lainsäädännöstämme tulee hänen mukaansa tällä hetkellä EU:sta. Miten asumme, mitä syömme ja millä liikumme.

5. Eräs kommentti TOIvottoman työttömän blogissa: "Mutta muuta en voi omalta osaltani tilanteellemme tehdä ... Kuin äänestää vaaleissa. Suomen tilanteen vuoksi ja sen eteen."

Ja pakko myöntää, että itse ehdokkaan valikoitumisessa lyhtytolppamainoksilla oli ilmeinen osuus siihen, että ylipäänsä tiesin hänen olevan ehdokkaana ja edustavan tiettyä puoluetta. Kun vielä maakuntalehdestä luin, että ko. ehdokkaalla voisi olla mahdollisuuksia mennä meidän maakunnasta läpi, uskalsin hänelle ääneni antaa. Varasijallehan hän jäi sitten roikkumaan, mutta minä olen osuuteni kuitenkin tehnyt.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net/xedos4)

Vaikuttaa voi monella tavalla, ehkä tällä blogillakin. Lisäsin alapalkkiin linkkiluettelon "Lisää näkökulmia työttömyyteen" - laita postia jos haluat oman linkkisi mukaan. Matkamies Tane toimi näin, ja hänen sanoittamansa ja säveltämänsä kappale Ringelingeling löytyy nyt linkin takaa. Tanen omin sanoin: "Biisi kertoo ICT-alan rakennemuutoksesta ja koskettaisi ainakin tämän myötä työttömäksi joutuneita. Ja ovathan työttömän tuntemukset paljolti samat taustasta riippumatta."

Tanen sanat allekirjoitan ja lisään: Samaa porukkaa ollaan, oli potkut tulleet sitten Nokialta tai lähikaupasta, oma yritys mennyt konkkaan tai ei ikinä työpaikkaa ollutkaan. Samaa porukkaa - kaikkialla Euroopassa. Hyvää eurovaalien jälkeistä aikaa itse kullekin säädylle!!

Hyvä yritys

Eilen pidimme kolmen osakkaan voimin lain edellyttämää osakeyhtiön varsinaista yhtiö-kokousta  - yhteensä meitä osakkaita on yrityksessä viisi. Käytännössä käytiin syömässä ja laitettiin nimet vakiomuotoiseen paperiin, jossa myönnetään vastuuvapaus toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenelle (sama henkilö), vahvistetaan tilinpäätös ja muut lakisääteiset asiat. Miinuksellahan yhtiö on ensimmäisen vuoden jälkeen, kuten arvata saattaa, mutta toivotaan että tästä mennään eteenpäin. Sen tiedän, että tj puskee töitä kuin hullu, ja firman perustamisen jälkeen häneltä on hajonnut avioliitto ja samalla mennyt koti alta. Nyt hän asuu toisen osakkaan kanssa vuokrakämpässä, kumpikin omissa huoneissaan - myös tältä toiselta osakkaalta hajosi avioliitto ja meni koti alta, ja kuulemma vielä samana päivänä molemmilta! Pariskunta he eivät ilmeisesti kuitenkaan ole, mies varmaankin sitä haluaisi mutta nainen ei. Kiireistä on elämä ja rahatonta. 

Tämän start-upin alkuvaiheissa minäkin tein paljon yhtiön hyväksi; kun minulla vielä oli oma yritys, sain sen kautta laskutettua tämän toisen yhtiön hyväksi tehtyjä hommia matka-korvauksina ja konsulttipalkkioina, ja työttömäksi jäätyäni tein käännöshommia ym. lähes talkootyönä, saaden vaivanpalkaksi ortopedisia kenkiä, sateenvarjon, kyniä ja joskus jonkin setelinkin pilkkopimeesti taskun pohjalle. Talkoo- tai vapaaehtoistyötähän työtön ei saisi tehdä, ei ainakaan sellaista, jota yleensä tehtäisiin normaalissa palkallisessa työsuhteessa, mutta tietyssä vaiheessa yrityksen kehittämistä katsoin kuitenkin tämän palkattoman auttamisen olevan osa omaa henkilökohtaista "työllistymissuunnitelmaani" pedatessani tulevaa työpaikkaani tässä firmassa. Olen tästä kyllä te-toimistossakin maininnut eivätkä ainakaan vielä ole älähtäneet. Osoittaapahan vain että yritystä ja halua työllistyä on löytynyt.

Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi tuntua siltä että nyt riittää ilmainen työnteko.Olisin päässyt työttömyyskorvauksella rekrykoulutukseen ko. firmaan, mutta en halunnut "opetella" asioita jotka oikeasti jo osasin. Nyttemmin firma on luopunut tuosta toiminnanalasta kokonaan, joten hommaa voisi vaikka harkitakin, kun se ei olisi ihan sitä samaa loputonta puuroa mitä olen jo ihan tarpeeksi kauan syönyt aiemmassa työelämässäni. Edellyttäen että hommasta maksetaan palkkaa. Eilen tj jutteli, kuinka joku konsultti oli ehdottanut, että minut työllistettäisiin jollain vastaavalla hankkeella kuin tuo rekrykoulutus oli syksyllä, eli käytännössä jollain 750 eurolla kuussa. Mieluummin sitten tekisin vaikka muutaman tunnin kuukaudessa töitä tarpeen mukaan saaden hommasta asianmukaisen korvauksen (nykyäänhän työtönkin saa tienata sen kolmesataa euroa kuussa menettämättä etuuttaan) kuin että möisin kallisarvoisen vapaa-aikani ihan kokonaan pienellä hinnalla. Pakkohan se tietysti on, jos te-toimisto tai paikallinen työnvalmentaja alkavat kovasti hönkiä niskaan, mutta kyllähän ihmisarvoista olisi, että asiantuntijan työstä maksettaisiin asiantuntijan palkka.

Näillä kahdella nyt yhdessä asuvalla osakkaalla oli taas myös jotain uusia yritysviritelmiä; aikeissa oli perustaa uusi yritys venäläisten kanssa 10.6. Puheissa vilahti minun palkkaamiseni siihen yritykseen, ja kysymys kuului: Onkos sinulla myynti- ja markkinointitaitoja? No onhan minulla toki niitäkin, kaikenlaista on tullut myytyä ja markkinoitua elämänsä aikana. Eri asia onkin sitten, haluanko enää tässä vaiheessa tehdä työtä, joka vaatii sitä "oikeanlaista asennetta, ennakkoluulotonta otetta työntekoon ja sosiaalisia taitoja", mitä nykyajan työmarkkinoilla niin kovasti arvostetaan, ja millaisia hommia kyllä näyttäisi olevan tarjolla suunnassa jos toisessa. Toisaalta; kokemukseni on osoittanut, että kaikki mihin liittyy sana Venäjä on enemmän kuin epävarmaa, jopa epäluotettavaa. Joten tämän työtarjouksen suhteen olen kyllä vielä hyvin skeptinen.

Historiakatsaus: yrittäjästä työttömäksi

Tähän väliin pieni historiaklippi edellisen, silloin lyhyeksi jääneen työttömyysjaksoni alkuvaiheilta. 

Alun perin olen itse jättäytynyt pois oravanpyörästä, ollut ottamatta vastaan määräaikaisuuden jatkoksi tarjottua vakipaikkaa, koska minulla oli siinä lafkassa niin paha olla ja koska tuntui, etten töitten lisäksi ehtinyt enkä jaksanut tehdä mitään muuta. Siitähän ei silloinen työnantajani tykännyt, ja hankaloittaakseen elämääni hän soitti työkkäriin, etten ollut ottanut tarjottua työtä vastaan. Ei kun selvityspyyntö ja karenssin uhka päälle. Työsuhteeseeni oli sisältynyt monenlaista vaihetta ja tilannetta, muun muassa laiton lomautus (minut lomautettiin, vakityöntekijää ei - näinhän ei saisi määräaikaiselle tehdä), joka sitten peruttiin, kun yrityksen toinen työntekijä irtisanoutui ja minua yhtäkkiä tarvittiinkin. Näillä eväillä sain perusteltua vakuuttavasti, miksen siinä firmassa halunnut jatkaa, ja tilanne päätyi minun kannaltani hyvään lopputulokseen. Sitä paitsi määräaikaisen työsuhteen päättyminen on itsessään riittävä syy työsuhteen päättymiseen; uuden työsuhteen aloittaminen samassa firmassa ei ole mikään lain edellyttämä pakko.

Oli syyt mitkä hyvänsä, sen ratkaisun tein enkä ole katunut, paitsi pimeimpinä hetkinäni. Sisimmässäni kuitenkin tiedän tehneeni oman onneni kannalta oikein. Sen jälkeen pääsin opiskelemaan, suoritin ammatillisen perustutkinnon ansiosidonnaisella päivärahalla ja sain vielä ammattitutkintostipendinkin pisteenä iin päälle. Koulun jälkeen haettiin opiskelukaverini kanssa starttirahaa ja se meille myönnettiin. Perustettiin firma ja ryhdyttiin yrittäjiksi - kaukaa viisaana liityin yrittäjien työttömyyskassaan kaiken varalta. Ja onneksi liityin - kun kaikki ei sitten mennytkään niin upeasti kuin tarkoitus oli, eikä toimeentuloa oikein tuntunut riittävän kahdelle sen yrityksen puitteissa, myin osakkeeni silloiselle yhtiökumppanilleni pienellä voitolla ja ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi. Ja kuten arvata saattaa, kaikki ei sujunut tälläkään kertaa aivan jouhevasti ja ongelmitta. 

Lausunnon saaminen siitä, onko minulla ylipäänsä oikeus työttömyysetuuteen, kesti yli puolitoista kuukautta - käsittelyä hidasti muun muassa se, etten saanut osakkeitani myytyä entiselle yhtiökumppanilleni heti, vaan vasta muutama viikko yhtiön hallituksesta eroamiseni jälkeen. Tuona aikana ehdin olla jo aivan varma - riittävän monta kauhuskenaariota netin keskustelu-palstoilta luettuani - että vaikka kirjoitinkin hakemukseeni pitkät ja seikkaperäiset selitykset yrityksen taloudellisesta tilanteesta, alan kausiluontoisuudesta ym., työttömyyteni katsottaisiin  t i e t e n k i n itseaiheutetuksi ja saisin jonkin neljän kuukauden karenssin, kuten monille oli käynyt. No minulle ei onneksi niin tapahtunut, perusteluni olivat riittävät ja minulla oli oikeus työttömyyspäivärahaan siitä päivästä lähtien kun yrityksen hallituksesta eroamiseni näkyi kaupparekisterissä, eli jo ennen osakkeiden myymistäkin. Mikä helpotus - ja ei kun hakemusta kassaan vetämään, heti samana päivänä kun luin myönteisen päätöksen mol.fi:stä eli 19.10. 

Ja sitten taas odottamista ja odottamista. Työttömyyskin ehti jo odotusaikana päättyä ja aloitin palkkatyöt, mutta kassasta ei kuulunut muuta kuin postilaatikkoon kolahtanut infokirje koskien sitä, pitäisikö pikkuhiljaa vaihtaa palkansaajakassaan, kun olen taas palkkatyöläinen enkä yrittäjä. Palkkaahan en kylläkään ollut saanut vielä senttiäkään, homma kun oli täysin provisiopohjainen, mutta koska työskentelin työsopimuksella, ei minulla ollut oikeutta työttömyysetuuteenkaan. Aloin jo huolestua, kun kolmen kuukauden määräaika päivärahan hakemiselle oli vaarassa kulua umpeen, ja soitin SYT:n puhelinpalveluun. 

Tyrmistyksekseni nuorelta kuulostanut pojankloppi totesi linjan toisessa päässä, ettei hakemukseni ole saapunut perille, posti lienee hukannut sen, eikä  työssäoloehtoni ole edes täyttynyt. Ko. asiantunteva asiakaspalveluhenkilö totesi suunnilleen "et ei voi mitään, sulla ei oo oikeutta ansiopäivärahaan, kannattaa hakee Kelalta et ehdit vielä". Ei voi olla totta - itkuisena ja flunssaisena soitin Kelalle ja tein kiireesti uuden hakemuksen verkossa, pyysin te-toimistoa lähettämään lausunnon oikeudestani työttömyysetuuteen tällä kertaa Kelaan ja toivoin parasta. Tämä kaikki tapahtui 13.11. 

Ihmetys olikin suuri, kun maanantaina 19.11. posti kiikutti minulle kirjeen SYT-kassasta. Kuori sisälsi päätöksen ansiopäivärahasta - päätös oli annettu 14.11., seuraavana päivänä siitä kun olin saanut kuulla, ettei hakemukseni ollut edes tullut perille. No kappas, olipa ilmeisesti kuitenkin. Ja toisin kuin minulle puhelimessa kerrottiin, minulle o l i myönnetty ansiopäiväraha pohjautuen yrittäjyyttä edeltäviin palkkatuloihini - tuolta ajalta minulla oli vielä jäljellä niin sanottua 500 päivän ansioturvaa. Etuuden maksamisessa ei aikailtu, rahat ensimmäiseltä 20 päivältä olivat tililläni jo ennen päätöksen saapumista postitse, perjantaina 16.11. 

Soitin sitten Kelaan ja kerroin tapahtumien saamista uusista käänteistä, selitin mitä minulle oli SYT-kassasta sanottu ja kehotettu tekemään hakemus Kelaan ja kysyin, mitäs nyt tehdään, kun olin hakenut työttömyysetuutta heiltä aiheettomasti. No hups, kävi ilmi että Kela oli toiminut tosi vauhdilla, ei ollut edes odottanut että postitse jälkikäteen lähettämäni myyntivoiton selvityslomake tulisi perille, vaan myöntänyt minulle peruspäivärahan täysimääräisenä. Tämä päätös oli tehty 15.11., ja koska olin hakenut päivärahaa samantien koko työttömyysajaltani, palkkatöiden aloituspäivämäärään saakka, maanantaina 19.11. - ennen soittoani - tililleni oli siirretty mittava summa rahaa, tosin pienempi kuin mikä ansioturva tuli olemaan. 

Nyt sitten olin saanut rahaa kahdesta eri paikasta, mikä ei tietenkään käynyt laatuun. Pyysin Kelan virkailijaa kirjaamaan ylös, mitä minulle oli SYT-kassasta tiedoksi annettu, jottei syntyisi vaikutelmaa, että harhauttamistarkoituksessa haen etuuksia yhtä aikaa kahdesta eri paikasta. Ja kulkeehan tieto kaiketi näiden kahden paikan välillä, hieman hitaanlaisesti vain. Kelan virkailija oli paaljon asiakaspalveluhenkisempi kuin kassan vastaava, sanoi että kyllä kassa ja Kela asiat keskenään sumplivat, Kela varmaankin laskuttaa kassalta takaisin minulle maksetut liikamaksut. Enempää harmia ja ikävyyttä ei minulle pitäisi koitua. 

Loppujen lopuksi, vielä yhden selvityksen Kelalle tehtyäni, jouduin itse makselemaan osan liikaa maksetusta etuudesta takaisin - osan sain pitää sosiaalisiin syihin perustuen! Takaisinperintä tapahtui hyvin asiakaslähtöisesti, sain vain jonkin aikaa joka kuukausi viisikymmentä euroa vähemmän lapsilisää. Samasta firmastahan molemmat etuudet tulevat. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Työttömän tortillat

Vaikka tämä ei varsinaisesti mikään ruokablogi olekaan, aattelin tähän väliin heittää esimerkin siitä, kuinka meillä hifistellään, kun oikein halutaan herkutella. Tortilloista tykkää koko perhe, mutta niitä tulee jostain syystä laitettua aika harvoin. Sitä paremmilta ne sitten maistuvatkin. Kuvaa ei ole, koska herkut on syöty parempiin suihin ajat sitten.  

Tässä siis tämän pyhäpäivän resepti á la työtön luuseri:

Työttömän tortillat

1 pkt Pirkka täysjyvävehnätortilloja (8 kpl)
1 purkki Pirkka keskivahvaa salsadippiä
400 g sika-nauta jauhelihaa (3,98 €/kg)
puoli pussia pizzakuutioita
suikaloitua varhaiskaalia (0,99 €/kg)
loput terttutomaatin lohkot mitä vielä oli jäljellä
italiansalaattia

Jauheliha ja pizzakuutiot ruskistetaan kevyesti, joukkoon sekoitetaan salsadippi. Tortilloita lämmitetään hieman ennen ruokapöytään nostamista. Sitten vain täytellään oman mielen mukaisiksi.

Ostan aina mahdollisimman paljon tarjouksesta, näistäkin aineksista pizzakuutioissa ja italian-salaatissa oli punainen -30 % tarra ja itse asiassa viimeinen käyttöpäivä eilen. Mutta kun meillä ei ruokaa haaskata eikä heitetä hukkaan. Nenä ja suu kertovat, onko ruoka syömäkelpoista, ja mitä ei enää ihmisille arvaa tarjota, sen syövät kissat. Tähteistä saa aterian, ylijääneistä keitetyistä perunoista pyttipannun ja riisistä ja currykastikkeesta risoton, kun lisää mukaan mitä nyt kaapista sattuukin löytymään.

Tytär valitti, että meillä on vähemmän täytteitä kuin koulun tortilloissa - niissä oli kuulemma kahdeksan täytettä, muun muassa ananasta. Selitin, että onhan tässäkin vaikka mitä, kun aletaan erittelemään vaikka italiansalaatin tai salsadipin ainesosia. Hyvinpä maistui näinkin, ens kerralla sitten ananasta mukaan. Tytär on alakoulun viimeisellä luokalla, ja heidän koulussaan kutoset saavat perinteisesti päättää viimeisen kouluviikon ruokalistasta. Tortillat olivat listalla :)
 
 Ja jälkkäriksi kahvia ja päärynä-toffeejätskiä - nam....

 

Maksatus keskeytetty

Niinhän siinä sitten kävi, kuten minua jo etukäteen varoiteltiin: jos te-toimiston automaattilausunnossa sanotaan maksajan h a r k i t s e v a n, keskeytetäänkö etuuden maksatus käsittelyn ajaksi, voi olla varma että seuraavana päivänä postista kolahtaa Kelan kirje, jossa ilmoitetaan: "Lausunnon vuoksi olemme joutuneet keskeyttämään työmarkkinatukenne maksamisen." Toki toki, pakkohan teidän oli. Todennäköisesti maksatus jatkuu uuden lausunnon jälkeen siitä mihin jäikin, mutta kiusa se on pienikin kiusa. Jos eläisin pelkän työmarkkinatuen varassa ilman minkäänlaisia säästöjä, joutuisin lähestymään käsittelyn aikana sossun luukkua, niin kuin valitettavan moni muu joutuu.

Juttelin asiasta paikallisen työnvalmentajan kanssa, ja hän kertoi etten todellakaan ole ensimmäinen, jonka etuuden maksatus keskeytetään milloin mistäkin syystä. Eräskin korotetulla työmarkkinatuella ammatillista perustutkintoa suorittava oli tiedustellut, miten maksaja suhtautuu siihen, jos ko. henkilö liittyy osuuskuntaan pakollisella työssäoppimisjaksollaan - häntä kun oli koulun taholta painostettu siihen suuntaan, että k a i k k i e n on liityttävä, niin opintotuella kuin te-toimiston työllistymissuunnitelman puitteissa opiskelevienkin. Henkilö soittaa ensin te-toimistoon, josta kehotetaan soittamaan Kelaan; maksaja kuulemma päättää. Ja kun poloinen kyselijä soittaa sitten Kelalle, sieltä sanotaan, että te-toimistolta on tultava ensin asiasta lausunto, jonka mukaan he tekevät päätöksen. Ja arvatkaa pitääkö kummassakaan paikassa jonottaa linjoilla. 

Seuraavaksi kyseinen aikuisopiskelija ottaa yhteyttä te-palveluihin netin kautta tiedustellen asiasta. Ja kuinkas ollakaan - tämän kyselyn perusteella te-toimistossa päätellään, että henkilö on liittynyt tai liittymässä osuuskuntaan ja on näin ollen yrittäjän asemassa, joten maksatus keskeytetään. Ei kun tekemään uutta selvitystä, jossa työnhakija / aikuisopiskelija alleviivaa vielä kertaalleen, ettei ole liittynyt mihinkään eikä liitykään, jos se vaikuttaa hänen etuuksiinsa. Lopulta tuloksena on myönteinen päätös etuuden maksatuksen jatkamisesta siitä mihin jäikin, ilman katkoksia. Ilman katkoksia, mutta viiveellä. Unettomien öiden ja turhanpäisen huolen aiheuttamisen jälkeen.

Olenpa kuullut sellaistakin, että henkilön etuuden maksatus on keskeytetty, kun hän on kertonut te-toimiston vastuuvirkailijalleen menevänsä työhaastatteluun. Ja vaikka työpaikka on lopulta jäänyt saamatta, virkailija on jo ehtinyt keskeyttää etuuden maksamisen, koska henkilö on "mennyt töihin". Kaikki riippuu ihan siitä, millainen persoona te-toimistossa milloinkin sattuu vastaan tulemaan ja millainen asenne hänellä on asiakkaisiinsa. Jokainen vastaa samoihin kysymyksiin eri tavalla, mitään kaiken kattavia ohjeistuksia ei ole, vain loputon määrä tulkintoja. Valitettavasti.

Selvitys TE-toimistolle

Reilu vuosi sitten työllistymissuunnitelmaani kirjattiin te-toimistossa lyhyesti ja ytimekkäästi kaksi asiaa:

1. Omatoiminen työnhaku
2. CV-nettiin tutustuminen

Nämä tehtävät tuli suorittaa vuoden kuluessa, 8.5.2014 mennessä, johon saakka työnhakuni olisi voimassa eli olisin oikeutettu työttömyysetuuteen. Nyt kun tämä määräaika on ummessa, minun pitää ilmoittaa te-toimistolle, kuinka olen toteuttanut työllistymissuunnitelmaani, jollainen siis jokaisella työttömällä työnhakijalla pitää olla.

No olenhan minä toteuttanut, hakenut työpaikkoja tasaiseen tahtiin ja laitellut avoimia hakemuksia sinne sun tänne. Olen pitänyt myös yhteyttä ystävääni, jolla on start up -yritys, jonka pienosakas itsekin olen. Viimeksi helmikuussa hän lupaili ottavansa minut kesään mennessä töihin. Taitaa nyt kuitenkin olla niin, ettei hänen suunnitelmansa toteudu aivan niin nopeasti. Yritys on kyllä aloittanut lupaavalta kuulostavan pilottihankkeen, mutta sen aikaansaamat rahavirrat eivät ilmeisesti vielä päätä huimaa.

Syksyllä hain te-toimiston kautta rekrykoulutukseen, tulin kuulemma toiselle sijalle. Seuraan mol.fi:tä, sanomalehtiä ja henkilöstövuokrausfirmoja sekä LinkedIn:in työpaikkoja. Mollissa harvoin on minun alani työpaikkoja täältäpäin, ja LinkedIn:in paikat ovat myös useimmiten pääkaupunkiseudulla tai sitten sellaisia johtotason tai esimiestehtäviä, joihin minulla ei paukut riitä. Vaikka omassa yrityksessäni istuinkin johtajan pallilla - itse kun omistaa niin itse saa tittelinsäkin päättää -, koulutustasoni mukaiset työpaikat näyttävät ilmoitusten perusteella olevan enemmänkin assistenttitasoa, ja sellaisia paikkoja olen hakenutkin. No niihinpä paikkoihin juurikin on aina satamäärin työttömiä tradenomeja hakeutumassa. 

Niin ja CV-nettiin tein kiltisti esittelyn ja aika monta kertaa kävin sen vuoden aikana uusimassakin, se kun on aina voimassa vain kaksi kuukautta kerrallaan. Muutama kuukausi sitten en kuitenkaan enää viitsinyt uusia sitä, eipä tuntunut sekään kantavan hedelmää ja iski joku työnhaku-uupumus että enpä edes viihti. Nythän se oli sitten pakko käydä taas uusimassa, että rahoitus jatkuisi. Se huikea kuudensadan euron nettorahoitus.

Saamassani selvityspyynnössä luki, että selvityksen voi tehdä te-palvelujen nettisivuilla. No eipä voinutkaan. Siellä kerrottiin, ettei työllistymissuunnitelmassa sovittujen tehtävien toteutumisesta voikaan enää ilmoittaa verkossa. No ei kun raapustamaan käsin lähetettyyn lomakkeeseen. Oisko taas jotenkin kuvaavaa. Huoh.

Kannattiko edes hakea?

Tulipa sitten taas eilen illalla laitettua työhakemus vetämään. Vaikka eihän mun koulutus kuitenkaan siihen hommaan riitä, ilmoituksessa edellytettiin amk-tutkintoa. Mut tein silti hakemuksen, ihan piruuttani. Yrittänyttä ei kuulemma laiteta. Kauheella kiireellä häsläsin ja kun kaikki oli muka jo valmista, huomasin, että sähköisen hakemuslomakkeen lisäksi mukaan pitää liittää vielä erillinen hakemusasiakirja. Ei kun muokkaamaan vanhasta pohjasta - on tullu noita muutama tehtyä.

Valvomiseksihan se seuraava yö sitten meni, kun pitikin mennä aivot aktivoimaan silleen just ennen kuin petiin olis pitäny mennä. Ja aamulla piti mennä heti tarkistamaan, mitä oli tullut kirjoitettua hakemukseen. Ainakin yksi asiavirhe löytyi, epäloogisuus verrattuna cv:n sisältöön. Onneksi hakemusta pääsi muokkaamaan netissä, eipähän jäänyt sitten tuommoiset asiat vaivaamaan.

Noita hakemuksia kirjoittaessa tuntuu aina siltä, että kaikenlaista osaa mutta sitten kuitenkaan ei mitään. Kun ei ole sitä korkeakoulutusta. Yliopisto-opinnot jäi aikoinaan kesken sairauden takia, enkä vieläkään ole niin selvillä vesillä että uskaltaisin lähteä opiskelemaan perustutkintoa pidemmälle. Ehkä joku päivä vielä... Toisaalta, työkokemustakin on sieltä sun täältä, mutta onko siitä hyötyä jos ala on toinen? Entä kuinka vahva on pitkäaikaistyöttömän stigma, olenko ollut jo liian kauan työttömänä saadakseni mistään töitä? Onko ainoa toivoni kaverin firma, jossa olen pienosakkaana ja johon e h k ä joskus pääsen töihin? Kaverini lupausten mukaanhan minulla piti olla työpaikka tiedossa kesään mennessä, mutta kesä on jo aika lähellä eivätkä yrityksen kassavirrat vielä kovin mainittavia.

Kaipa niitä ihmeitäkin joskus tapahtuu. Tuntuu vaan, että täällä päin maailmaa ne on aika vähissä. Jokaista avointa työpaikkaa kohden on niin monta pätevää hakijaa, että tällainen alikoulutettu huipputyyppi jää helposti nuolemaan näppejään. Eipä siinä sit mittään, onpahan aikaa blogata - ja ottaa päiväunet, kun tuli yöllä valvottua ja vatvottua...

Äitienpäivänä

Äitienpäivä alkaa olla lopuillaan, jo viidestoista omalla kohdallani, siis niin että itse olen ollut äiti. Monenlaista tunteiden vuoristorataa on näihin äitienpäiviin mahtunut. Silloin äitiyden alkuaikoina sitä jotenkin odotti isoja, haaveili äitienpäivälounaista eikä ymmärtänyt, että tärkeämpää kuin muistaminen yhtenä päivänä vuodessa on se, että tultaisiin toimeen ja oltaisiin onnellisia keskenämme ihan joka päivä. Nykyään ajattelen, ettei äitienpäivä saa olla pakkopullaa kenellekään - paitsi sen verran, että mummoille lasten on p a k k o soittaa, tekstiviesti ei riitä. Vanhat ihmiset kuitenkin odottavat sitä. Mutta äitienpäivänä me ei lähdetä edes kyläilemään vain tavan vuoksi, ellei siltä tunnu. Mennään sit toisena päivänä. Tänään otetaan lunkisti.

Äitienpäivälounaita me ei olla siis koskaan harrastettu, koska kaikki perheemme jäsenet eivät moisia kokisi mukaviksi. Siis syömistä ihmispaljouden keskellä. Mutta syötiin mekin tänään ulkona - pihagrillillä, kun sää iltapäivästä poutaantui. Ja kakun tein itse, kuten useimmiten ennenkin. Siinäkään kohtaa en tahdo rasittaa muita perheenjäseniä vaatimuksillani ja odotuksillani, minulla kun nyt kuitenkin on tällä hetkellä eniten vapaa-aikaa perheessämme. Kakkupohjasta tuli kyllä tällä kertaa tekijänsä näköinen, kuiva lättänä, mutta täydestä meni, kun laittoi riittävästi täytteitä väliin ja kermaa päälle. 

On minua joinakin vuosina hemmoteltu oikein aamiaisella vuoteeseen, mutta tänä vuonna kömmin ihan itse alakertaan juomaan kahvit, jotka puoliso kylläkin oli keittänyt, kuten useimpina aamuina. Itse asiassa mukavampi niin; saa itse valita mitä ottaa kahvin kanssa ja tehdä samalla ristikkoa, eikä juoda aamukahvia sängyssä hankalassa asennossa ja syödä valikoimaa suolaista ja makeaa, jonka joku muu on tarjottimelle kasannut. Kaikki on syötävä ja teeskenneltävä että tosi hyvää oli, vaikkei yleensä koskaan aamulla söisi keksiä.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin tajuan, että äitiys on lahja sinänsä. Tänä äitienpäivänä mielessäni on erityisesti pariskunta, johon törmäsin sattumalta pari päivää sitten kaupassa käydessäni. Miehen kanssa oltiin aikanaan töissä saman katon alla, mutta en ollut häntäkään nähnyt varmaan kahteen ja puoleen vuoteen. Vaimoa en ollut tainnut koskaan nähdä, mutta puhetta oli varmaan ollut, että heillä ei ole lapsia. Nyt he olivat kuitenkin kaupassa parivuotiaan pojannassikan kanssa. Minä kysymään, onko teillä näin pikkuinen vai onko hän kenties jo lapsenlapsi - siinä vaiheessa en edes muistanut, oliko heillä ollut lapsia vai ei. Onnesta hehkuen he kertoivat ylpeinä, että ovat olleet sijaisvanhempia kuukauden ajan. Rouva totesi, että kahdenkymmenen vuoden haave lapsesta on näin toteutunut. He saavat kokea, millaista on olla äiti ja isä, ja pikkupoika on saanut hyvän, rakastavan kodin. Ihanaa <3

Äitiyttä on monenlaista ja äitejä on monenlaisia. Äitiys ei kuitenkaan koskaan ole itsestäänselvyys. Sen kun aina muistaisi. Hyvää äitienpäivän iltaa kaikille teille, rakkaat äitikollegani!

Sadepäivänä

En oo tänään juuri nokkaani ulos pistänyt. Siivotakaan ei viitsi, kun ilma on niin kurja eikä saa mattoja ulos. Minä kun vielä vanhaan tapaan tamppaan meidän rakkaat räsymatot.

Mihis tää päivä sit on mennyt? Sharewoodiin, Mustista leskistä poisleikattuihin kohtauksiin, Ajankohtaiseen Neloseen. Nelosen sivuilla piti ottaa AdBlock pois käytöstä, että pääsi katselemaan klippejä; yleensä suodatan kaikki mahdolliset mainokset mieluusti pois näköpiiristäni. Sitten vastasin pariin nettikyselyyn ja laitoin lasten pieneksi menneitä vaatteita myyntiin nettikirppiksille. Pari tunikaa taisin saadakin jo kaupaksi...

Sen verran oli viileää aamulla, että ihan piti laittaa tulet leivinuuniin. Olen aamusta asti haahuillut sisällä sellaiset vähän paksumpivuorelliset housut jalassa ja saanut lapsiltani huomautuksia siitä, miksi pidän ulkohousuja sisällä. Tokko viihtinkään enää vaihtaa, kun ei näinkään tunnu kuuma tulevan. Illalla pittää kuitenkin pukeutua lämpimästi kun lähtee seisomaan tahi istumaan kentän laidalle. On poika nimittäin määrätty vahvistamaan piirisarjajoukkuetta, joka harjoittelee yhdessä pojan joukkueen kanssa. Ja kun ilma ei ole kuin morsian, kylmä siellä tulee. Vettä vihmoo ja puhurit käy, mutta sisukkaasti kannustetaan poikiamme.

Eilen harkoista tullessa alkoi taas tuttu laulu. Oli kyseessä ekat harkat sen Epsanjan-reissun jälkeen, ja kaikilla etelänkävijöillä oli uudet nappikset. Oli kuulemma saanut halvalla - tai siis Suomen hintoja halvemmalla - sieltä ja kaikki olivat ostaneet. Olipa joku ostaa päräyttänyt kahdensadan euron nappikset, jollaisia ei kuulemma Suomesta edes saa. Että olishan se ollut kiva reissu. K a i k k i muut oli siellä paitsi hän ja pakolaiset. Ja minä inttämään vastaan: No ei ollu. Se ei ollu eikä se eikä se. No joo mut s e oli jossain muualla reissussa. No eikä ollu, sen äiti sanoi et sillä oli kokeita melkein joka päivä. Joskus lähitulevaisuudessa ne on kyllä ilmeisesti menossa johku reissuun. Ja niin edelleen.

Kysynpähän vaan, miten näiden poikain läksyt on hoidettu leirimatkan aikana. Ja vastaan itse: tuskin mitenkään. Kyllähän nyt ainakin kokeisiin on osallistuttava joka tapauksessa, mikäli ne ovat osuneet reissun ajalle. Noo, nää muuthan on vasta kasilla - meidän poika aloitti koulun vuoden etuajassa, eikä me haluttu tärvätä tätä viimeistä peruskouluvuotta. Kun muut treenas etelän auringon alla, meidän poika kertas kemian kokeisiin ja teki esitelmää. Julmaa. Ei siinä paljon äidin selittelyt auta, että oot muita askelen edellä ja todennäköisesti pääset haluamaasi lukioon, kun nyt teit fiksun ratkaisun. Niin mutku eihän hän sitä ratkaisua tehnyt vaan me. Askel edellä koulumaailmassa, kolme askelta jäljessä kilpaurheilussa?

Toinen ikuisuusaihe onkin sitten nukkumaanmenoajat, kun eihän k u k a a n mee näin aikaisin nukkumaan. Mutta se onkin sitten jo toinen juttu.

Blogeista ja vlogeista

Joskus, kun ei ole tarkkaa aikataulua, menee päivä yhdeksi haahuiluksi. Tänään kävi niin. Olen aamusta asti tehnyt matkaa suihkuun - käyn pesulla mieluummin aamulla tai päivällä kuin illalla, jolloin suihkuun on hirveä ryysis, eikä pienestä lämminvesivaraajastamme riitä vettä kuin korkeintaan puolelletoista peseytyjälle. Jos yrittää mennä suihkuun heti edellisen jälkeen, saa olla varma että sampoot saa huuhdella pois jääkylmällä vedellä. Ei kiitos.

Tässä kuitenkin seison edelleenkin läppärin edessä hiukset likaisina. Puhtaat vaatteet katsoin jo valmiiksi odottamaan, mutta sitten ajattelin tsekata vielä Sunnuntai-leivontahaasteen ja sit vielä pari jaksoa Kortesmäkeä ja sitä kautta törmäsin ilmiöön nimeltä Sara-Marie Forsberg. Olen kyllä huomannut, että kyseinen Smoukahontas on Blogilistan haetuimpia, ja jossain kuullut ohimennen mainittavan tuon nimen, mutten ole perehtynyt asiaan sen tarkemmin. Aikamoiseen pyöritykseen on neiti joutunut (tai päässyt) lyhyen vloggausuransa aikana: miljoonia klikkauksia YouTubessa, vierailuja eri maiden talk showeissa, oma netti-tv-sarja Ameriikan valloituksesta - mitä vielä lieneekään tulossa. Toivottavasti vaan tytön pää pysyy kasassa, kun menestys tulee niin yhtäkkiä. Lahjakas, kaunis, rohkea ja välitön ihminen. Kaikkea hyvää hänelle.

Äsken kun piipahdin Blogilistalla, huomasin Lähiömutsin kiipineen haetuimpien joukkoon. Sitä se julkisuus teettää - aamullahan häntä haastateltiin uutisissa liittyen verottajan uusiin ohjeisiin bloggaajien saamista ilmaislahjoista. Kaksi kolmasosaa bloggaajista on kuulemma lahjoja joskus saanut. Voin kertoa, että itse kuulun siihen vähemmistöön, joka ei ole bloggaamisestaan mitään kostunut, henkisen mielihyvän ja julkiblogini kyseessä ollen sukulaisten, ystävien ja tuttavien ilahduttamisen lisäksi. Tätä blogiahan en ole vielä kauaa pitänytkään, mutta eipä tämäkään listojen kärkiä hätyyttele. 

Mutta jos joku Blogimedian tai jonkin muun tahon edustaja sattuu näille riveille eksymään, tässä osoitteessa otetaan kyllä mielellään kaikki lahjoitukset vastaan. No vaikka järkkärikamera olis kiva, nyt kun kerran kysyitte, ei sit tarttis noita tuhruisia kännykuvia tänne blogiinkaan postata. Lupaan kertoa lahjoituksestanne kiltisti veroviranomaisille.

Onnea origameista

Vielä ehtii postata, ennen kuin pitää lähteä viemään tytärtä lukukauden viimeiselle soittotunnille. Soitonopettajalle lähtee viemisiksi tämä ihana joutsen, jonka origameja harrastava tyttäreni on värkännyt:

Muutenkin meillä on talo täys lohikäärmeitä, tulppaaneita, tähtiä, kilpikonnia, hiiriä, pupuja - kaikenlaista maan ja taivaan väliltä, mitä vaan paperista voi taitella. Halpa ja hieno harrastus, joka vaatii kärsivällisyyttä ja kädentaitoja. Näistä kumpaakaan ei minulle ole suotu, mutta upeaa että jollekulle on - tytöstä polvi paranee :)

Huomenna on pojallakin ekat fudisharkat pitkästä aikaa upper classin Espanjan-matkan aiheuttaman pakkoloman jälkeen. Toivotaan että pallo vielä kulkee ja meidän junnu nähdään pelikokoonpanoissa, vaikkei hän ollutkaan kovan rahan huippuvalmennusta saaneiden joukossa. Onhan hän toki käynyt koululla potkimassa luokkakavereiden kanssa, ja tänä iltanakin olis mahdollisuus lähteä kyläkoululle koko kylän jalkapalloiltaan - jos sisko sallii, että isovelikin tulee paikalle -, mutteihän se taida olla ihan sama asia. 

Kaivoinpa muuten minäkin ikivanhat lenkkarini esiin talviteloiltaan, josko sitä itsekin innostuisi lähtemään futaamaan. Siinä on vaan taas se mutta, että sietääkö tytär muita perheenjäseniään samassa peliporukassa. Viime kesänä neiti oli nimittäin tosi tiukkana, että hän ei mee pelaamaan jos äiti tai veli tulee sinne. No ei sit menty, isoveljellä kun on tuota jalkapalloa muutenkin ympäri vuoden enemmän kuin lääkäri määrää, ja neidin harrastukset jää kesäksi lomalle. Oman kylän fudisilta oli sit neidin oma juttu.

Että on noita kalliita harrastuksia, ja sit on ihan ilmaisia tai ainakin hyvin edullisia. Niin kuin kyläfutis tai origamit - tai kirjastossa käynti. Tänään mennään taas, ennen soittotuntia. Pitäis saada lisää animorfeja...

Työhaastattelussa

Olin eilen työhaastattelussa. En tosin omassani - itse olen päässyt työnhaussani haastatteluun asti viimeksi viime syksynä, kun hain erääseen rekrykoulutukseen. Tuolloin selvisin kuulemma toiselle sijalle ko. paikkaan hakeneista. Noo, vähältä piti ei lasketa.

Tällä kertaa istuin pöydän toisella puolella, vaikka itse asiassa samalla puolella pöytää hakijan kanssa kyllä istuttiinkin... Mutta kuvaannollisesti siellä toisella puolen. Kuulun nimittäin erään järjestön paikallisyhdistyksen hallitukseen, ja hallitus päättää yhdistyksen palkkalistoille otettavista henkilöistä ja haastattelee heidät. Yhdistyksen talous on tietenkin aina tiukoilla, ja töihin palkataan vain palkkatukeen oikeutettuja pitkäaikaistyöttömiä. Työvalmentaja oli ohjannut haastatteluun oikein pätevän, sopivan ja innokkaan ehdokkaan, joka sitten tulikin valituksi työhön. 

Tiedän lähipiiristäni, että aiemmin tätäkin palkkatukipaikkaa on työttömyysetuuden menettämisen uhalla pakotettu hakemaan sellaisia henkilöitä, joita tämä ala ja virka ei oikeesti yhtään kiinnosta. Ja eihän se niin saisi olla. Nykyinen työttömyysetuusjärjestelmä vastikkeellisuuksineen on yksilöä kohtaan alentava ja sisältää asenteen, että kaikki pitkäaikaistyöttömät ovat työtä pakoilevia lusmuilijoita.

Ja tulihan tämä asenne esiin eilenkin haastattelun jälkeen, hakijan poistuttua. Eräs hallituksen jäsenistä avasi sanaisen arkkunsa kerratakseen sitä, millaisia hakijoita sitä on tähän virkaan ollutkaan - kuulemma sellaista porukkaa, joka ei pysty eikä edes halua yhtään mihinkään työhön. Just joo. Minä katselin varpaitani ja mietin, ettei taida rouva tietää että joukossamme lymyää juuri nyt paha paha pitkäaikaistyötön. Ettäs ovatkin sellaisen menneet valitsemaan hallitukseen.

Kansalaispalkka, vastikkeeton perustulo. Utopiaa lienee nykyisessä taloustilanteessa. Silti - miksi syyllistää ja kiusata työttömiä loputtomiin, kun kaikille ei kuitenkaan tunnu töitä riittävän. Kotiäidit syyllistetään, jos he eivät lähde töihin heti kun lapsi on täyttänyt kolme vuotta. Maaseudun miehet syyllistetään, jos he elävät vähällä, lämmittävät torppansa oman metsän puulla, kalastavat, marjastavat, vaan eivät ole vieraalla töissä. Tahtoen tai tahtomattaan, oma vika. Niin se vaan menee. Valitettavasti.

Image: FreeDigitalPhotos.net by David Castillo Dominici

Viikonloppua ja uuden viikon alkua

Viikonloppu takana ja uusi viikko edessä. Viikonloppuun mahtui monenlaista, ja se alkoi pahaenteisesti perjantaina koulun jälkeen yhteenotolla murkun kanssa: ylivilkasta ja -mielistä ruokapöytäkäytöstä, joka johti kännykän takavarikointiin, joka sai murkun raivostumaan ja heittämään jälkiruokamunkin seinään, joka johti myös tietokoneen takavarikkoon ja ylimääräiseen tiskivuoroon.... Ja äipän oli lähdettävä ulos huutamasta, rauhoittumaan metsään katajan kainaloon. Siellä on minun turvapaikkani, minun kirkkoni :)

Lauantaiaamuna päästiin kuitenkin reissuun, ja taukopaikoilla nähtiin niin rekkamarssilla olevia varusmiehiä kuin Classic Touriin osallistuvia hienoja vanhoja autojakin. Bongasinpa sieltä Jope Ruonansuunkin ajopelin :) Kameraa ei tietenkään ollut valmiudessa, kun jätskit vaan oli mielessä. Perillä mummolassa odotti makkarasoppa, ja tietenkin siellä meidän ihanat murkut sai taas riidan aikaiseksi ja äitillä meni yllättäin hermot. Ja eikun taas kännykät takavarikkoon - mistä sitten myöhemmin "maaseutumatkalla" tuli sanomista, kun metso käveli kaikessa rauhassa auton edessä ja lopulta pyrähti lentoon; olis saanu niiiin hienon kuvan jos vaan olis ollu se kännykkä...

Kahvit, simat, suolaiset ja makeat pakattiin sitten kylmälaukkuihin ja lähdettiin parin-kymmenen kilsan päähän veljen luo juomaan peltokahvit kuusentaimien istuttajien iloksi. Kylläpä kahvit maistuukin hyvältä noin ulkosalla nautittuna! Ei haitannut pienet rae- ja räntäkuurot. Paluumatkalla piti vielä poiketa Karismaan syömään ja shoppailemaan, ja pitihän ne isännän tuliaisviskitkin sieltä hakea. Pojan mukaan tarttui tummansininen paita David Beckhamin mallistosta ja tytölle limenvihreä perushuppari. Ja kaikki olivat taas vähän aikaa tyytyväisiä.

Pikku breikki piristää työttömänkin arkea, ja sunnuntaina jaksoi taas tehdä normihommia: muutama sponssilasku liikkeelle joukkueen hyväksi, pyykit koneeseen ja sitten narulle, tiskipöytä puhtaaksi (meillähän ei ole tiskikonetta). Parempi puoliskoni ahkeroi heti aamusta putsailemalla vessan putipuhtaaksi ja mäntysuovantuoksuiseksi. Illalla vielä Hubotteja Areenasta ja Abban Agnetha -dokumenttia suorana, ja viikonloppu oli siinä.

Tänä aamuna sain jo yhden tärkeän homman tehtyä eli työnhakua jatkettua puhelinsoitolla, ilman että tarvitsi lähteä neljänkymmenen kilsan päähän ehkä koko päiväksi jonottamaan. Tosin työnhaku on voimassa vain kuukauden tästä eteenpäin, mutta tällä kertaa "oman palvelulinjani" pitäisi soittaa siihen mennessä minulle eikä toisinpäin. Hyvä niin, te-toimiston puhelinlinjoilla jonotellessakin kun paikallisverkkomaksu juoksee koko ajan. Omalla kohdallani joustavuutta ja ystävällisyyttä on onneksi te-toimistosta löytynyt, ainakin ajoittain. Mutta on niitä huonoja kokemuksia minullakin ollut, niin kuin monilla muillakin.

Mutta nyt bloggarin suu suppuun ja muihin hommiin. Hyvää viikon alkua kaikille lukijoilleni!

Huono äiti

Mä näin jo toista yötä peräkkäin unta poikien Espanjan-reissuun liittyen. Unissa lauon mielipiteitäni matkasta muiden poikien vanhemmille ja joukkueenjohtajalle, huudan ja rähjään. Kun ei oo rahaa lähtee tollasille reissuille, kun ei täällä saatu yhtään harkkoja aikaiseksi sillä aikaa kun toiset treenas huipputason jalkapallokeskuksessa. Aamulla herätessä on sitten niska kipee ja migreeni.

Tunnen olevani tosi huono äiti. Miksen vaan tee niin kuin muutkin ja anna lapsille sitä mitä ne haluaa. Kaikkea sitä. "Onhan se meidän poika päästettävä reissuun kun se haluaa ja kun kaikki muutkin pääsee." K a i k k i muutkin. Mikä mua vaivaa? Miksen ole valmis ostamaan pojalleni paikkaa auringossa kalliilla hinnalla, vaan altistan hänet joutumiselle rupusakkiin ja poikien puheissa samaan paarialuokkaan kuin "pakolaiset" (maahanmuuttajat teinikielellä)? Todella toivon, ettei tämän elämysmatkan jälkeen joukkueessa oltaisi kahden kerroksen väkeä. Luultavasti pelkoni on aiheeton ja projisoin tunteissani vain omaa syyllisyyttäni.

Vaikka sisimmässäni seison päätösteni takana, silti on vaikeaa olla vastarannan kiiski, kun muu parvi ui toiseen suuntaan. Mutta silläkin uhalla, että olen huono äiti, kasvatan lapseni toisella tavalla. Jos teinipoika sylkee vahingossa trampoliinin turvaverkkoon, hän pyyhkii kyllä itse sotkunsa pois. Ja jos hän heittää paperin pyyhkimisen jälkeen pensaikkoon ("ei se sieltä näy, koska oot viimeks käyny siellä..."), nostaa hän sen sieltä pois vastalauseista huolimatta ja vie grillille poltettavaksi. Joku roti. Jokainen siivoaa jälkensä itse. Kasvatus on pieniä asioita.

Eikä tämä tarkoita sitä, että lapsilta kiellettäisiin kaikki. Kesällä mennään maan suurimpaan jalisturnaukseen, joka ei sekään ole ihan halpa. On omat tietsikat ja älypuhelimet ja tarpeen mukaan hommataan mitä tarvitaan. Mutta ihan kaikkea ei tartte saada. Ei tuhannen euron leirimatkaa vain siksi, että muutkin pääsee. Meidän perheessä ajatellaan eri tavalla. Vaikka sitten muiden silmissä emme ajattelisikaan lapsemme parasta. Vaikka olisinkin huono äiti, kun estän poikaani kehittymästä huipputason ammattilaisjalkapalloilijaksi olemalla lähettämättä häntä viikoksi Espanjaan - sisältyyhän reissuun kaksi kokonaista paikallisen UEFA Pro A -valmentajan vetämää harjoitustakin...

Ultra Bran sanoin:

Koska sait kaiken mitä halusit

susta tuli kaunis ja ylpee

koska sait kaiken mitä halusit

susta tuli kaunis ja ylpee 

Hyvää suomalaisen työn päivää!

Sehän se on vappupäivän virallinen nimitys, noin niinku liputuspäivänä. Kaipa sitä saa työtönkin juhlistaa. Minä aloitin päivän juhlistamisen täyttämällä aamukahvipöydässä työmarkkinatukihakemuksen. Takana taas yksi kuukausi lisää työttömyyttä. Eilen pienosakkuusyritykseni tj lähetti kylläkin toivoa antavan nettilinkin uutiseen pilottihankkeesta, joka saattaisi kohtapuoliin työllistää minutkin. Ehkä en siis pian enää olekaan työtön luuseri. Uskoo ken näkee.

Kevään juhlaa vietimme joka tapauksessa perinteisin menoin munkkeja syöden ja simaa juoden. Alkoholipitoisten virvokkeiden nauttiminen rajoittui yhden oluttölkin jakamiseen puolison kanssa, migreenin uhallakin. Ei auttanut, aamulla niskan oikeaa puolta jomotti kuitenkin. Onneksi täsmänappi ja hyvät päiväunet korjasivat tilanteen ja iltapäivällä istuttiin jo grillikatoksessa viileää säätä uhmaten nautiskelemassa porsaan ulkofileepihvejä (tunnustan: ei suomalaisia, vaan Rainbow'n saksalaisia valmiiksi pakattuja -30 % alennuksessa olleita), jotka olin marinoinut anopin hyväksi havaitulla reseptillä eli ihan kuulkaa sinapilla ja ketsupilla.

Huomenna sitten taas paluu arkeen. Nuorimmainen tosin viettää vielä perjantaina vappujuhlia koulussa naamiaisten merkeissä, ja mikäs on viettäessä kun puvun tärkeät ja halutut osaset löytyivät lopulta kaikki: yksi äidin vaatekaapista, yksi Huuto.netistä ja yksi Mick'sistä asiakasomistajapäiviltä -20 % alennuksella. Minulla taitaapi olla edessä siivouspäivä. Josko sitä viikonloppuna lähtisi sukuloimaan, kun ei noi pojan harkatkaan oikein tunnu pyörivän nyt, kun suurin osa joukkueesta treenaa Epsanjassa. Vaan myöhän kannatetaan sitä tämän päivän juhlakalua, suomalaista työtä, ja poiketaan huoltsikalla nelostien varressa mummolaan päin ajellessamme.