Milloin minusta tuli tuote?

Viimeksi eilen luin taas netistä, kuinka tärkeää onkaan olla läsnä somessa. Eikä edes riitä, että on läsnä, vaan someprofiilin tulee olla ehjä, myyvä kokonaisuus. Itsensä pitää brändätä.

En innostunut, vaan minua alkoi ahdistaa. Somepresenssin tärkeydestä on vaahdottu niin kauan, että pikkuhiljaa sanoma alkaa saavuttaa jo kansan syvimmätkin rivit. Itsekin aloitin bloggaamisen (omalla nimelläni) ja liityin facebookiin noin kolme ja puoli vuotta sitten istuttuani opintoihini liittyen parillakin luennolla ja seminaarissa, jotka käsittelivät somemaailmaa - tai web 2.0:aa, kuten siihen aikaan sanottiin. Sainko lisää myyntiä tai asiakkaita somen kautta yrittäjäaikoinani? No, kohderyhmästä johtuen suomenkielisestä somesta ei tainnut hyötyä juuri olla, mutta Vkontakte-ryhmä ("venäjänkielinen facebook") toimi kyllä mainiona työkaluna ja viestintävälineenä.

Vaan mihin katosivat kauniit ajatukset siitä, että "Jokainen ihminen on laulun arvoinen"? Milloin ihmisistä tuli tuotteita, joita pitää brändätä ja markkinoida? Ymmärrän, että tämä on nykypäivää; jopa te-toimistot ovat heränneet brändäyksen tärkeyteen. Ajatus sotii silti periaatteitani vastaan. Osaanko työni vasta silloin, kun liikun somessa kuin kala vedessä? Onko meillä nyt huippupääministeri, kun hän on kehityksen kärjessä kaikkine päivittäisine twiitteineen ja mediatemppuineen? Vai onko sittenkin niin, että homma alkaa toimia jo itseään vastaan, ja vielä tulee päivä, jolloin arvostetaan ihan muita asioita kuin sitä, montako somekanavaa kenelläkin on käytössä.

Tai sitten somesta tulee tosiaan jokapäiväistä leipää, niin kuin se noilla nuorilla jo tuntuu olevan. Toisaalta, kyllä nuoretkin linjaavat virtuaalista sosiaalisuuttaan hyvin eri tavoin. Meidän perheessä esikoinen ei ole halunnut liittyä mihinkään someyhteisöihin, edes siihen naamakirjaan, mutta WhatsAppin eri ryhmät laulavat joskus jopa 400 viestiä muutamassa tunnissa. Kuopus liittyi kesällä faceen, vaikka pitkään olikin sitä mieltä, ettei hänkään sinne mee, kun äiti ja muut vanhukset on vallanneet sen. Insta(gram) on hänen juttunsa, mutta sielläkään hän ei jaa selfieitä tai muuta henkilökohtaista, lähinnä maisema- ja kisukuvia, origameja ja sen sellaista. Ja iloitsee jokaisesta uudesta seuraajasta. No WhatsApp on hänelläkin käytössä (säästää kummasti tekstiviestikuluja) ja sitten joku Snapchat, josta kuvat kuulemma häviää saman tien.

Vaan niin pitkälle en kyllä halua mennä henkilöbrändäyksessäni kuin esimerkiksi Teemu Kunto. Vaikka häntä pidetäänkin erinomaisena esimerkkinä monipuolisesta sosiaalisen median työkalujen hyödyntämisestä hänen koottuaan koko sähköisen profiilinsa, esimerkiksi linkit facebookiin ja twitteriin, omille verkkosivuillensa, minä en haluaisi olla noin avoin. Tässä blogissa olen heittäytynyt melko avoimeksi, mutta anonyymisti. 

Enkä myöskään halua olla kuin Alexander Stubb. Minun silmissäni hän ei ole enää kaukana iskulauseita hokevasta Putous-hahmosta. Anteeksi nyt vaan Alex.

Image: FreeDigitalPhotos.net by Stuart Miles