torstai 25. syyskuuta 2014

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta (189/2001) velvoittaa TE-toimiston ja kunnan laatimaan yhdessä kanssasi aktivointisuunnitelman.

Näin kerrottiin kirjeessä, jonka sain pari päivää sitten. Osattomalta sain linkin kirjeessä mainittuun lakitekstiin, jota olen sitten tänään tavaillut.

Laki on varmastikin laadittu aikanaan ihan hyvässä tarkoituksessa, ainakin toivon niin. Olen kuullut esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien ilmaisista terveystarkastuksista, jotka ovat sinänsä olleet ihan hyödyllisiä kelle vaan. Vuodesta 2001 on kuitenkin kulunut jonniin verran aikaa, ja sen jälkeen lakiin on tehty lukuisia muutoksia ja lisäyksiä. Kun vielä valtion taloustilanteen huonontuessa muualla lainsäädännössä tehdään kiristyksiä kuntien velvollisuuksiin, kierre on valmis. Työtön raukkahan tämän kaiken joutuu kärsimään selkänahassaan.

Kuntouttavan työtoiminnan kohteena ei yhtäkkiä enää olekaan sen tarpeessa oikeasti oleva, työstä ja muustakin elämästä syrjäytynyt vajaakuntoinen, vaan jokainen vähintään 25-vuotias, joka:

1) on työttömyyden perusteella saanut työmarkkinatukea vähintään 500 päivältä;
2) on työttömyyspäivärahakauden jälkeen saanut työttömyyden perusteella työmarkkinatukea vähintään 180 päivältä; taikka
3) jonka pääasiallinen toimeentulo on viimeisen 12 kuukauden aikana perustunut työttömyyden johdosta maksettuun toimeentulotukeen.
Alle 25-vuotiailla säädökset ovat vielä tiukempia. Ja kun vuodenvaihteessa voimaan astuvan muutoksen mukaan kunta alkaa maksaa sakkomaksuaan jo kolmensadan työmarkkinatukipäivän kohdalla, "kuntoutuksen" tarpeessa olevien joukko senkun laajenee.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / vectorolie)
Ja tietäähän sen mihin tämä kaikki johtaa. Kun suuri joukko ihan hyväkuntoisia, työkykyisiä henkilöitä on yhtäkkiä käytettävissä palkattomaan työhön, heitähän käytetään. Tästä esimerkkinä eilen uutisoitu Forssan läpimurto.

Vaikka laissa nimenomaan sanotaan, ettei kuntouttavaa työtoimintaa saa hankkia yrityksiltä, joita maatalousyrityksetkin ovat, on Forssassa onnistuttu kiertämään tätä pykälää EU-hankkeen kautta. Lain mukaan kunta voi nimittäin järjestää kuntouttavan työtoiminnan tekemällä sopimuksen sen järjestämisestä esimerkiksi valtion viraston kanssa, jollaiseksi hanketta hallinnoiva THL:kin luettaneen. 

Tämä kuvio ei varmasti jää ainoaksi laatuaan. Kunta tekee sopimuksen viraston, yhdistyksen tai säätiön kanssa, joka laatii hyvältä ja yleishyödylliseltä kuulostavan hankkeen ja hakee siihen vielä EU-rahaa. Eikä yrityksiä, joille kelpaa hankkeen puitteissa saatava ilmainen työvoima, liene vaikea löytää. 

Ja kohta Suomen työmarkkinoilla on puoli miljoonaa ahkeraa orjaa. Sen pituinen se.

2 kommenttia:

  1. "Ja kohta Suomen työmarkkinoilla on puoli miljoonaa ahkeraa orjaa."

    Juuri näin on! Paitsi että mikään ahkeruus orjatyössä ei ratkaise orjan todella kouriintuntuvaa työttömyydestä seurannutta ongelmaa, joka on kohtuullisen toimeentulon puute.

    VastaaPoista

Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!