Liput I Love Me -messuille!!!

Kutsuvat minua tuurihaukaksi, perheenjäseneni. Pienissä jutuissa mulla usein onkin tuuria, vaikka onhan sitä epäonneakin vastaan tullut. Kaiken maailman arvonnoissa on onni kuitenkin aika usein ollut myötä. Vuosien varrella on tullut voitettua Aalto-vaasia, laukkuja täynnä kokista tai purkkaa ja karkkia ja mitä milloinkin. No, lotossa en oo kyllä koskaan kymppiä enempää voittanut. Viime vuoden keväänä voitin Fjällrävenin Kånken-repun näkkäripaketin koodilla, ja tänä kesänä Budweiserin jalkapallon K-kauppojen nettiarvonnassa.

Eilen aamulla, kun en oikein saanut itsestäni muutakaan irti, eksyin osallistumaan useampaan kuin yhteen kilpailuun radioasemien nettisivuilla. Ja hups, tänään iltapäivällä Voicen iltapäivän tuottaja soitti ja kertoi minun voittaneen muotikyselyn arvonnassa liput I Love Me -messuille! Hän kysyi, olisinko puhelimen ääressä, kun iltapäiväjuontajat Lauri ja Noora soittaisivat minulle vartin kuluttua. No olisinhan minä. Tuottaja sanoi heidän kysyvän minulta jotain muotiin, muotiblogeihin, nettikauppoihin, kirppiksiin tms. liittyvää ja pyysi minua näyttelemään yllättynyttä kun puhelu tulisi ja juontajat kertoisivat voitostani, niin kuin kuulisin asiasta ensimmäistä kertaa.

Ja sitten puhelin soi ja minä vastasin. Vaan eivätpä nuo ketaleet kyselleetkään mistään nettikirppiksistä, vaan pohjustivat jutelleensa juuri yömuodista ja siitä, että tutkimuksen mukaan niin ja niin monta prosenttia naisista nukkuu rintaliivit yllään. Niin että mites minä nukun, rintaliiveissä vai ilman....?!

Kuvitteellinen pulla meinasi takertua kurkkuuni. Ajattelin sitten kuitenkin että mikäs tässä, kun on leikkiin kerran lähdetty, ja vastasin ihan totuudenmukaisesti että ei rintsikoita kiitos eikä mitään muutakaan ahistavaa, ihan paljasta pintaa vaan. Siihen Lauri totesi että "Nainen minun makuuni" :)

Ja tulihan sieltä sitten ne fanfaarit ja uutinen voitostani. Ja minä hihkuin kuin viimeistä päivää: Mahtavaa, olipa yllätys! Kiitos kauheesti! Ja sovittiin treffit heidän messuständillään. 

Että nyt sitten tais selvitä mitä tehdään tyttären kanssa syyslomalla :)

Miksi työtön bloggaa?

Eilen Suomi24:llä eräs vajaa kaksi viikkoa sitten yllätyspotkut saanut henkilö kertoi alkaneensa melkein heti irtisanomisensa jälkeen etsiä aiheesta blogeja, vertaistukea, ja todenneensa niitä olevan vähän tilanteen yleisyyteen nähden. Nyt hän kertoi suunnittelevansa omaa blogia, ei työttömyysblogia vaan työttömyyden aiheuttaman uuden elämäntilanteen blogia teemalla Miten tästä elämääni jatkaisin. Toivotin hänet tervetulleeksi blogistien joukkoon, uusia näkökulmia tarvitaan ja jokaisella työttömällä(kin) on oma erilainen tarinansa.

Aloin sitten miettiä, mikä minut sai aloittamaan tämän blogin pitämisen vajaa puoli vuotta sitten. Minullahan oli jo blogi omalla nimelläni, tosin postasin sinne melko harvoin, korkeintaan pari kolme kertaa kuussa. Viime aikoina tahti oli vielä siitäkin harventunut, kun ei ollut enää niitä työasioita mitä mainostaa. Markkinointivälineeksihän blogin aikanaan oikeastaan perustin erään somekurssin innoittamana.

Mutta miksi työtön bloggaa? Tässä syitä:

1. Tarve purkaa sisimpiä tuntojaan

Tämä kai se on se ensisijainen primus motor. Minulla ainakin oli. Omalla nimelläni en pystynyt enkä halunnut olla kovin avoin niistä kipeimmistä asioista, jotka sieluani kaihersivat. Olin jakanut blogini osoitteen sukulaisille ja tutuille ja postaukset jaoin facebookissa. Kulissit kuntoon, muusta ei niin väliä.

Näin anonyyminä voin olla se mitä oikeasti olen. Täällä olen julkityötön, vaikkakin anonyymisti. Minä tarvitsin tätä. Todella.

2. Mielekäs ja antoisa harrastus

Bloggaaminen antaa päiviini sisältöä, ja muista blogeista saamieni ohjeiden avulla olen oppinut paljon uutta teknisistäkin asioista, kun olen uhrannut enemmän aikaa bloggaukseen. Aina aiheita ei ole helppo keksiä, mutta joskus ne tulevat kuin itsestään. Ja mitä useammin postaan, sitä enemmän itse innostun. Tätä harrastusta en enää vaihtais pois.

3. Vaikuttaminen ja vertaistuki

Tämä asia on tullut yhä tärkeämmäksi matkan varrella. Aluksi aloin kirjoittaa vain omista lähtökohdistani, ajatellen että olen varmaan ainoa työtön joka kehtaa blogata. Sitten aloin löytää ja seurata muiden työnhakijoiden blogeja ja yleistä keskustelua työttömyydestä. Tuli halu vaikuttaa asioihin omalta pieneltä osaltaan. Toisaalta haluan luoda myös positiivista henkeä vaikeisiinkin elämäntilanteisiin. Me ollaan täällä pallolla kuitenkin yhdessä, ei yksin!

Tässä minun syitäni. Mitkä ovat sinun syysi blogata tai lukea näitä juttuja?

Image: FreeDigitalPhotos.net by Salvatore Vuono

Metsän siimeksessä

Jo hämärässä metsässä

upotan jalkani sammaleeseen

asettelen askeleeni varovasti

taiteilen alas kalliota 

etten putoaisi

unohtaen

olevani jo

pudokas.

Voimauttavaa viikonloppua kaikille lukijoilleni!

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta

Laki kuntouttavasta työtoiminnasta (189/2001) velvoittaa TE-toimiston ja kunnan laatimaan yhdessä kanssasi aktivointisuunnitelman.

Näin kerrottiin kirjeessä, jonka sain pari päivää sitten. Osattomalta sain linkin kirjeessä mainittuun lakitekstiin, jota olen sitten tänään tavaillut.

Laki on varmastikin laadittu aikanaan ihan hyvässä tarkoituksessa, ainakin toivon niin. Olen kuullut esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien ilmaisista terveystarkastuksista, jotka ovat sinänsä olleet ihan hyödyllisiä kelle vaan. Vuodesta 2001 on kuitenkin kulunut jonniin verran aikaa, ja sen jälkeen lakiin on tehty lukuisia muutoksia ja lisäyksiä. Kun vielä valtion taloustilanteen huonontuessa muualla lainsäädännössä tehdään kiristyksiä kuntien velvollisuuksiin, kierre on valmis. Työtön raukkahan tämän kaiken joutuu kärsimään selkänahassaan.

Kuntouttavan työtoiminnan kohteena ei yhtäkkiä enää olekaan sen tarpeessa oikeasti oleva, työstä ja muustakin elämästä syrjäytynyt vajaakuntoinen, vaan jokainen vähintään 25-vuotias, joka:

1) on työttömyyden perusteella saanut työmarkkinatukea vähintään 500 päivältä;

2) on työttömyyspäivärahakauden jälkeen saanut työttömyyden perusteella työmarkkinatukea vähintään 180 päivältä; taikka

3) jonka pääasiallinen toimeentulo on viimeisen 12 kuukauden aikana perustunut työttömyyden johdosta maksettuun toimeentulotukeen.

Alle 25-vuotiailla säädökset ovat vielä tiukempia. Ja kun vuodenvaihteessa voimaan astuvan muutoksen mukaan kunta alkaa maksaa sakkomaksuaan jo kolmensadan työmarkkinatukipäivän kohdalla, "kuntoutuksen" tarpeessa olevien joukko senkun laajenee.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / vectorolie)

Ja tietäähän sen mihin tämä kaikki johtaa. Kun suuri joukko ihan hyväkuntoisia, työkykyisiä henkilöitä on yhtäkkiä käytettävissä palkattomaan työhön, heitähän käytetään. Tästä esimerkkinä eilen uutisoitu Forssan läpimurto.

Vaikka laissa nimenomaan sanotaan, ettei kuntouttavaa työtoimintaa saa hankkia yrityksiltä, joita maatalousyrityksetkin ovat, on Forssassa onnistuttu kiertämään tätä pykälää EU-hankkeen kautta. Lain mukaan kunta voi nimittäin järjestää kuntouttavan työtoiminnan tekemällä sopimuksen sen järjestämisestä esimerkiksi valtion viraston kanssa, jollaiseksi hanketta hallinnoiva THL:kin luettaneen. 

Tämä kuvio ei varmasti jää ainoaksi laatuaan. Kunta tekee sopimuksen viraston, yhdistyksen tai säätiön kanssa, joka laatii hyvältä ja yleishyödylliseltä kuulostavan hankkeen ja hakee siihen vielä EU-rahaa. Eikä yrityksiä, joille kelpaa hankkeen puitteissa saatava ilmainen työvoima, liene vaikea löytää. 

Ja kohta Suomen työmarkkinoilla on puoli miljoonaa ahkeraa orjaa. Sen pituinen se.

Kutsu aktivointihaastatteluun

Nyt se pelätty kirje sitten tuli. Minut kutsuttiin keskustelemaan työllistymisestä, koulutuksesta, elämäntilanteestani ja toimeentulostani yhdessä TE-toimiston asiantuntijan ja kunnan edustajan eli palveluohjaajan kanssa. Jipii. Oikein riemusta kiljuen odotan tapaamista.

Mukaan pitäisi ottaa sellaiset ammattiin ja koulutukseen liittyvät todistukset sekä työkykyyn ja terveydentilaan liittyvät todistukset tai selvitykset, joita en ole aiemmin esittänyt TE-toimistossa tai sosiaalitoimistossa. No ei kai sellaisia ole, muistaakseni. Sossussa en ole käynyt ja TE-toimistossa esittänyt kaikki välttämättömimmät, ja vain ne. Tietty jos kipasis hakemassa terkkarista hullun paperit, mitähän ne siihen sanois?!?! Ja onnistuiskohan tuo...

Mikäli en saavu kutsussa mainittuun haastatteluun tai ilmoita mahdollisesta esteestä etukäteen ja sovi uutta haastatteluaikaa, työnhakuni katkeaa ja Kelan maksama työmarkkinatuki keskeytyy. Jos saisin toimeentulotukea, sekin voisi alentua. Lisäksi seurauksena voi olla työttömyysetuuden menettäminen määräajaksi. Kävisipä flaksi ja pääsisin hakemani työvoimakoulutuksen tiimoilta haastatteluun ennen tätä "aktivointihaastattelua", tai jos se vaikka sattuisi harmittavasti just samalle päivälle... 

No eipä siinä mittään, käydään juttelemassa. Kunhan eivät rupea aktivoimaan mua mihinkään kuntouttavaan työtoimintaan.

Kukka kauniille ei-vastauksille

Sen verran oli pakko aktivoida itseään te-toimiston kirjeen saavuttua, että laitoin taas liikkeelle yhden avoimen hakemuksen. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka kerrankin tärppäis. Joskus ei-vastauksetkin ilahduttavat, jos ne on muotoiltu oikein kauniisti. Niin kävi tällä kertaa. Viisi minuuttia hakemuksen lähettämisen jälkeen postiin pärähti vastaus, jossa kiiteltiin viestistä ja mielenkiinnosta yritystä kohtaan ja pahoiteltiin sitä, ettei työvoimalle ollut juuri sillä hetkellä tarvetta. Mutta viestin jatko takasi hyvän mielen ja toivonkipinän:

Juuri tällä hetkellä meillä ei ole työvoiman tarvetta, mutta tilanteet vaihtelevat välillä melkoista vauhtia! Välitän viestisi edelleen sekä myymäläpäälliköllemme että ravintolamme esimiehelle ja he ovat tarvittaessa sinuun yhteydessä mikäli jotain ilmaantuu!

Mukavaa syksyn jatkoa!

Ystävällisesti

  ---------

  toimitusjohtaja

Tulihan niitä ei-vastauksia eilen muitakin. Ely-keskukselta tupsahti kolme kiitoskirjettä sähköpostiin, kolmesta eri TE-toimiston virasta joita olin hakenut. Valitut henkilöt oli mainittu sekä saapuneiden hakemusten määrä. Ainakin yksi nimistä oli minulle entuudestaan tuttu, palvellut minua TE-toimistossa ennenkin. Ja hakemusten määrät: ensimmäiseen virkaan 143 hakemusta, toiseen (virkoja kolme kappaletta) 225 ja kolmanteen 107. Että repikää siitä sitten.

Niukkuutta jakamassa

Olen huomenna menossa erään nuorisojärjestön paikallisyhdistyksen hallituksen kokoukseen. Toiminnanjohtaja lähetti eilen tutustuttavaksi kokousasiakirjoja sekä mietittäväksi muutaman kysymyksen:

1) Jos pitää saada tuloja 2000-3000 euroa enemmän, millä keinolla? Ideoita!!! 

2) Jos pitää säästää 2000-3000 euroa, miten se tehdään?
Lomautus 1-1,5 kk? Toiminnanjohtajan työajan lyhennys alkuvuonna 2015?
HUOM! Lomautuksen ja työajan lyhennyksen jälkeen on 12 kk:n karenssi, jolloin ei voi saada palkkatukihenkilöä toiminnanohjaajaksi. 

3) Yhdistyksen toiminta paikkakunnallamme, mitä sen pitää vähintään olla? 

Kaikki tämä juontaa juurensa siitä, että kunta tasapainottaa talouttaan ja pienensi jo tälle vuodelle yhteistyösopimustaan yhdistyksen kanssa kolmanneksella. Tämä vuosi vielä selvittiin ilman toiminnan radikaalia vähentämistä kahden käynnissä olevan hankkeen ja suurehkon lahjoituksen ansiosta, mutta ellei ensi keväälle saada uutta hanketta (ja muutenkin), lienee yhdistyksen maksuvalmius koetuksella. 

Yhdistyksessä on tasan kaksi työntekijää, toiminnanjohtaja ja -ohjaaja, joka on perinteisesti ollut palkkatuettu pitkäaikaistyötön. Toiminnanjohtaja tekee jo nyt lyhennettyä työaikaa (75 %) eikä ohjaajankaan työaika aivan täysi ole. On laskettu, että jos toiminnanjohtajan työaika lyhenisi ensi vuoden tammikuusta heinäkuuhun 65 prosenttiin tai hänet lomautettaisiin kuukaudeksi, säästö olisi molemmissa sen 2000 euroa. Vaan sitten yhdistyksellä ei olisi varaa eikä mahdollisuutta palkata toiminnanohjaajaa eli syksyn kerhotoiminnan toteuttaminen yhden hengen voimin olisi todellinen haaste. Ja jos kerhoja vähennetään, uhkaa jäsenmääräkin vähentyä, ja sitä myöten jäsenmaksut. Ja noidankehä on valmis.

Nuorissa on tulevaisuus, sanotaan. Rupeaa mietityttämään, onko tulevaisuutta enää missään, kun kaikkialta vaan säästetään. Loputtomasti.

Köyhät kyykkyyn - kirjaimellisesti

Alkokin laittaa köyhät kyykkyyn, kirjoitti nimimerkki Mummeli maakuntalehtemme yleisönosastolla. 

Kaupoissa todellakin puhutaan kyykytyksestä, Alkoissa lattia- tai kyykkyviineistä. Kyse on ilmiöstä, johon meistä kaikki törmäävät lähes päivittäin kaupoissa: logiikasta, jolla tavarat sijoitetaan hyllyihin. Eli kalleimmat näyttävimmin ylähyllyille, halvimmat alimmille hyllyille lähes näkymättömiin. Jollakin lailla kyykistymättä tai pyllistämättä et niitä edullisia X-tra-tuotteita ostoskärryysi saa.

Yleisönosastokirjoitus poiki lehtijutun, jossa eräskin haastateltava sanoi: 

Saisivat olla halvat ylähyllyssä, koska minulla ei ole varaa ostaa kallista enkä kaipaa kyykistelyä.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / iosphere)

Alkon valikoimanhallinnan päällikön mukaan hinta on selkeä ja tasapuolinen tapa asettaa tuotteet hyllyyn. Tasapuolinen - tuotteille kyllä, mutta entäs ostajille? Enkä tässä ajattele vain työttömiä (toki työtönkin voi olla varsin hyvin toimeentuleva, vaikkakaan ei työmarkkinatuen ansiosta), vaan myös esimerkiksi yömyssykonjakkiaan hakemaan tulevaa jo kankeapolvista eläkeläistä.

Tilanne ei varmasti vaivaa heitä, jotka eivät halua tai joiden ei tarvitse alentua kyykistelemään siellä alimmilla hyllyillä. Ei minullakaan ainakaan tässä iässä sinänsä ole mitään pientä taukojumppaa vastaan, mutta periaatteen tasolla homma ärsyttää. Ymmärrän toki, että jotainhan siellä alahyllyilläkin on oltava, mutta silti... Seuraavaksi varmaan köyhille perustetaan marketteihin omat osastot, joiden ovien päällä lukee: Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.

Vaikka siihen suuntaanhan maamme työvoimapolitiikkakin on menossa: syyllistämiseen ja nöyryyttämiseen. Ellet onnistu työllistymään määräaikaan mennessä, sinut t y ö l l i s t e t ä ä n - yhdeksän euron päiväpalkalla.

Häviäjäfiilis

Juuri kun pääsin hehkuttamasta positiivisia periaatepäätöksiäni, elämä potkaisi takaisin - posti toi mukanaan kirjeen perintätoimistosta. Vaikka olinkin osannut odottaa, että näinhän tässä käy, olin kuitenkin toivonut ihmettä tapahtuvaksi ja velallisen sopivan maksusuunnitelmasta tai hankkivan jostain rahat velanmaksuun. Mutta ei kun ei. Ja fiilishän laski heti. 

Perintätoimisto kertoi suorittaneensa perintää puolestani useilla eri perintäkirjeillä, tuloksetta. Seuraavaksi harkitaan oikeudellista perintää. Tämä tarkoittaa haastehakemuksen laatimista käräjäoikeudelle ja sen jälkeen saatavan siirtämistä ulosottoviraston hoidettavaksi. Kyseisiä oikeustoimia varten perintätoimisto tarvitsi minulta allekirjoitetun valtakirjan, jonka pyysi nyt lähettämään heille mukaan liitetyssä palautuskuoressa.

Palautettuani valtakirjan asiakaspalveluun perintätoimisto laatii oikeudelliseen perintään etenemisestä kannattavuusarvion. Mikäli velallisen taloudellisesta tilanteesta tai muusta syystä johtuen oikeudellinen perintä katsotaan tässä vaiheessa tarpeettomaksi, saatava siirretään jälkiperintään.

Jälkiperinnän tärkein tehtävä on pitää saatavaa yllä ja estää saatavan vanhentuminen lähettämällä säännöllisesti velalliselle muistutuskirjeitä saatavasta. Jälkiperintätilassa olevia saatavia seurataan aktiivisesti ja aktivoidaan tarvittaessa uudelleen oikeudellisen perinnän aloittamiseksi. Mikäli minun saatavani siirretään jälkiperintään, siitä tiedotetaan minulle erikseen.

Pakko sanoa, että pahalta näyttää. Koska velallinen on osakeyhtiö, osakkeenomistajat eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön sitoumuksista. Heidän vastuunsa rajoittuu vain siihen panokseen, jonka he ovat sijoittaneet yhtiöön. Yhtiö vastaa velvoitteistaan omalla varallisuudellaan.

Ja ellei firman tilillä ole rahaa, mistäs sitä minullekaan taiotaan, vaikka kuinka yritettäisiin ulosmitata. Jos taas suostuisin ex-yhtiökumppanini ehdotukseen ja siirtyisin yhtiön johtoon, vastassa voisi olla vielä pahempi tilanne. Mistä tiedän olenko ainoa velkoja, en yhtään ihmettelisi vaikka olisi jäänyt verotkin herralta maksamatta. Niin kävi saman perheen toiselle ex-yrittäjälle eli velallisyhtiön toimitusjohtajan vaimolle: hänen firmansa konkurssissa suurin velkoja taisi olla Suomen valtio, unohtui pikkasen alvien ja muiden verojen maksut.

Paska nakki. Vaikka kukaan ei ole kuollut ja maallisesta mammonasta vaan puhutaan ja niistä yrittämisen riskeistä, silti just nyt tekee vaan mieli ryömiä kivenkoloon itkemään ja neuvoa kaikkia:

1) Älä luota kehenkään.

2) Älä ryhdy yrittäjäksi.

3) Elämä haisee.

Tältä tuntuu olla häviäjä. Häviäjän ei oo helppo hymyillä.

Periaatepäätöksiä

Tein periaatepäätöksiä kuin poliitikot ikään.

1) Vaikka en saisikaan töitä, en masennu.

2) Vaikka masentuisinkin, en pura sitä täällä.

3) Vaikka purkaisinkin sen täällä, olen seuraavassa postauksessa positiivisempi.

Saa nähdä onnistunko lupausteni pitämisessä paremmin kuin poliitikot keskimäärin.

Tänään kuitenkin vielä paistaa aurinko, joten nautitaan näistä ihanista keleistä niin kauan kuin niitä riittää! Ensi viikolla sataa ja sitten on aikaa vaikka masentua.

Työttömän pää pysyy parhaiten kasassa ulkona liikuskellen. Tai niin kuin tyttäreni totesi: "No sä ny oot muutenkin aina ihan pihalla..."

Loppukevennyksenä vielä terkut rakkaalta pääministeriltämme:

Aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoilleni!

Avoimet hakemukset ja piilotyöpaikat

Aamusella avointa hakemusta naputellessani mietin, olenkohan koskaan saanut sellaisella töitä? Enpä ole tainnut. Mitä nyt silloin 1980-luvun nousukaudella jätin yhteystietoni lähikuntien kouluvirastoihin, ja jo vain tuoreelle ylioppilaalle riitti opettajan sijaisuuksia ja yksi pitempikin pesti siunaantui, vaikka se oli kyllä laatunsa takia liikaa kaltaiselleni untuvikolle (kahden romanikiertolaisen yksityisopettajana) ja tyssäsi lopulta lyhyeen. 

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / punsayaporn)

Vaan kun aloin miettiä viimeaikaisia eli 2000-luvulla olleita työsuhteitani, havahduin siihen tosiasiaan, että vain yksi niistä on ollut julkisessa haussa: viimeisimpään, lyhyeksi jääneeseen asuntoneuvottelijan pestiini pääsin ihan vastaamalla lehti-ilmoitukseen ja käymällä haastattelussa. Muut ovatkin sitten olleet niitä paljon puhuttuja piilotyöpaikkoja.

Hieman ennen vuosituhannen vaihdetta esikoisen ollessa alle vuoden ikäinen mieheni pomo pyysi minua töihin firmaansa, ja minähän menin, kun pojallekin järjestyi hoitopaikka ihan naapurista. Seuraavan työpaikkani sain pyrittyäni sitä ennen julkisessa haussa olleeseen vuorotteluvapaan sijaisuuteen. Sitä paikkaa en saanut, mutta hieman myöhemmin minua haastatelleelta esimieheltä tuli sähköpostia. Hän kertoi, että olin haastattelussa vakuuttanut heidät ansioillani, joista yksi oli kielitaito, ja pyysi lupaa antaa yhteystietoni heidän yhteistyökumppanilleen, joka etsi tietyn kielen taitoista sesonkityöntekijää. 

Annoin tietysti luvan, ja homma poiki ensin käännöstöitä, sitten sesonkiluontoista asiakaspalvelua ja hieman myöhemmin vielä kahden vuoden palkkatukipestin yrityksessä. Palkkatuen sai siis työnantajani; minä tein töitä TES-palkalla, eka vuosi meni tosin kymmenen prosentin harjoittelijavähennyksellä, koska olin uusi alalla ja kouluttamaton. Olisin tuon määräaikaisuuden jälkeen saanut jatkaakin toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella, mutta erinäisistä syistä jätin mieluummin homman siihen ja lähdin opiskelemaan. Seuraava työpaikkani olikin sitten omassa yrityksessä, opiskelukaverin ehdotuksesta lyötiin hynttyyt yhteen.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / Stuart MIles)

Mitä tästä opimme? Kyllä se niin vaan on, että suhteilla ja verkostoilla niitä töitä saa. Julkisissa hauissa sitä kilpailee niin monta kymmentä, ehkä sataakin muuta vastaan, ja parhaassa tapauksessa paikkaan on jo henkilö katsottuna, se vaan on lain mukaan pitänyt julistaa avoimeksi. 

Tiedä sitten, onko minulla tässä vaiheessa enää niitä suhteita jäljellä. Huoh.

Hidasta vai laahaavaa?

Nykyään on trendikästä puhua hitaasta elämästä: oman ominaisen elämänrytmin löytämisestä, sen kunnioittamisesta ja sen mukaan elämisestä. Unelmasta, josta moni uraohjus voi vain haaveilla.

Viime viikolla soitellessani yhdeksättäkymmenettään käyvälle äidilleni hän totesi elämänsä olevan nykyään "jotenkin laahaavaa". Ilmaus jäi mieleeni. Viikonloppuna kyselin sitten, ovatko vanhempani kotona seuraavalla viikolla, jos piipahtaisin tervehtimässä. Tiistaina kuulemma ovat poissa, muuten kotona. Niinpä lähdin maanantaiaamuna ajelemaan parinsadan kilometrin päässä asuvien vanhempieni luo, minulla kun ei ollut sitä kouluun tai töihin menoa.

Meinasi vanhan pariskunnan laahaava elämä muodostua kovinkin kiireiseksi, kun isälle ilmaantui aikatauluttoman päivän keskelle lyhyellä varoitusajalla hammaslääkärissä käynti (oli hammas lohjennut muutamaa päivää aiemmin, ja nyt hän sai päivystysajan puolen tunnin päähän puhelinsoitostaan). Ehdittiin kuitenkin käydä pienellä kävelylenkillä joen rannassa hammashoitolasta päästyämme. Illalla oli vielä äidilläni kirjallisuuspiiri, seuraavana päivänä he olivat menossa senioripäivään naapurikuntaan ja torstaina vielä retkelle tutustumaan paikalliseen kartanoon. Kuulostaapa toosi laahaavalta elämältä. Eipä tuonikäinen varmaan paljon enempää jaksaisikaan.

Äitini lausuntoihin tosin vaikuttaa alkava Alzheimerin tauti; aina hän ei ihan muista, mitä kaikkea on tehnyt lähiaikoina ja mitä sopinut tuleville päiville. Rupesin sitten miettimään, vaivaako minuakin samanlainen dementia - ellei nyt vielä ihan fyysinen niin henkistä laatua oleva? Kun ei mun elämässä tapahdu mitään - ja tapahtuu kuitenkin.

Näkökulmastahan se on kiinni. Arvostaako vaan sitä palkkatyön puitteissa tapahtuvaa tekemistä vai kaikkea tätä kivaa, pientä ja tärkeääkin, mikä tapahtuu kotona ja harrastusympyröissä. Pitääkö katseensa tiukasti menneessä tai vaihtoehtoisesti tulevassa vai näkeekö sen, mitä juuri nyt on ympärillä. Sen kaiken hyvän. Elääkö tässä ja nyt vai silloin ennen (kun oli töitä) ja sitku (on taas töitä). 

Onko lasi puolityhjä vai puoliksi täynnä. Onko elämäni laahaavaa - vai positiivisella tavalla Hidasta.

Täydellinen tauko

ABC-huoltoasemaketju mainostaa itseään sloganilla Täydellinen tauko ABC:lla antaa energiaa! Eilen vietin täydellisen tauon Joutsan ABC:lla ajellessani etelästä kotiin päin. Yllätyin positiivisesti, kun valikoimissa oli paikan päällä tehtyjä smoothieita ja suolaista talon piirakkaa. Makuelämys oli nappi siihen paikkaan ja taas jaksoi jatkaa.

Tulipa mieleeni, että miksei työttömyyttäkin voisi vaihteeksi ajatella "täydellisenä taukona"? Kun se nyt kumminkin on eikä sille just nyt mitään voi (paitsi hakea töitä, mutta sekään ei aina välttämättä tepsi), niin miksi käyttää päivänsä sen murehtimiseen, ettei vieläkään oo niitä töitä. Vaikka kuinka sitä murehtis ja märehtis, ei se sillä muuksi muutu. Itsesyyttelyähän voi jatkaa loputtomiin: en osaa tehdä erottuvia hakemuksia, en ole korkeasti koulutettu, en halua töihin tarpeeksi... Vaan onko siitä loppujen lopuksi mitään hyötyä?

Mitäs jos suhtautuisikin tähän tilanteeseen luovana taukona, josta oikeasti on lupa nauttia? Ties mitä se positiivisen vireen löytäminen toisikaan tullessaan! Tästä ajatuksesta inspiroituneena ote ABC:n nettisivuilta työttömyyteen sovellettuna:

Parhaimmillaan työttömyys on suorastaan voimauttava kokemus. Täydellinen tauko antaa lisää sekä fyysistä että henkistä virtaa. Sellaisen jälkeen jaksaa taas aivan eri tavalla toteuttaa omia juttuja. Maailma näyttäytyy uudesta kulmasta. Pienistäkin arjen toimista kasvaa suuria: halkopino joka hetki sitten oli vain kasa elotonta puuta, on kohta suomalaista luontoa väkevästi kuvaava taideteos.

Aarrekartta

Kaivoin pitkästä aikaa esiin uusimman, noin puolitoista vuotta sitten tekemäni aarrekartan:

Aarrekartalla tarkoitan siis tässä yhteydessä sellaista "voimakollaasia", johon kootaan tavoiteltavia asioita sanoin ja itse piirretyin tai vaikka lehdistä leikatuin kuvin. Sanathan ovat energiaa, kuvat ovat energiaa - ja juttu toimii! Itse olen usein tehnyt karttani jotenkin selkeän graafiseen muotoon, tikapuiksi tai nuoleksi, tieksi kohti jotakin - kohti aarretta. Ehkä juuri siksi, että selkeys on asia, jota olen aiemmin kovastikin kaivannut elämääni, pääni ja luonteeni kun on ollut hajanaisen rönsyilevää sorttia. Kuvia ja sanoja olen käyttänyt melko minimalistisesti ja valinnut vain muutaman siinä hetkessä tärkeimmältä tuntuvan jutun. 

Viimevuotisessa kartassa olivat jälleen esillä samat tutut teemat kuin niin monesti ennenkin: rauha, tyyneys, terveys - liikettä niveliin, nainen! Mitä muuta ihminen lopulta tarvitsee? Ensimmäistä kertaa otin karttaan myös omat lapseni kuvina mukaan (nyt piilotettuina "Kasvata"-sanan alla) - oli aikamoiset murkkuilut päällä ja niiden kanssa pärjääminen huoletti. Poikkeuksena aiempiin karttoihini en tähän uuteen kirjoittanut tai piirtänyt yhtään mitään itse, vaan joka sanan ja kuvan leikkasin lehdistä (lasteni koulukuvia lukuun ottamatta) - jotenkin tuntui siltä, että tällä tavoin omat energiani eivät niin pääse sotkemaan universumin suunnitelmia...

Yksi silmiinpistävän tärkeä juttu minulle oli tuolloin huoli taloudellisesta toimeentulosta. Olin paria kuukautta aiemmin jäänyt työttömäksi, ja tulevaisuus huoletti. Kuviin valikoitui niin bisnesenkeliä, säästöpossua kuin lompakkoakin. Ja kartta toimi - sain edesmenneeltä tädiltäni pienehkön perinnön, ex-firmastani vapautui vakuustalletus käyttööni ja aina selvittiin jotenkin eteenpäin.

Vaan mikäs kartasta puuttuukaan? Kappas kappas, t y ö p a i k k a. Jätin koko työasian pois kartastani puolitietoisesti, rehellisesti sanottuna en ollut tuolloin aivan mahdottoman työhaluinen ja halusin jättää maailmankaikkeudelle vapaat kädet hoitaa raha-asiat jotenkin muuten, jos tarkoitus ja mahdollista on. Rakastin - ja rakastan - rauhallista heräämistä aamulla, aamupalan syömistä omaan tahtiin. Rakastin omaa paratiisiani, josta olin löytänyt rauhan - rakastin omaa kotiani. Enkä ollut ollenkaan varma halusinko olla aktiivinen ja tavoitettavissa joka päivä tuonkin kesän, mikä olisi ehkä ollut vaatimuksena, jos eräs työtilaisuus olisi toteutunut. 

Tiesin olevani etuoikeutetussa asemassa, kun minulla oli mahdollisuus edes harkita, valitsinko suloisen saamattomuuden - ainakin jonkun silmissä olotilani varmaan näytti juuri siltä - vai aikaansaavan uranaisen kenties rahallisesti antoisamman, mutta myös stressaavamman ja sitovamman elämän. Olin alkanut vakavasti punnita vapauteni hintaa - millä summalla olinkaan valmis luopumaan siitä?

Työ ei tekemällä lopu, ja sitä riittää täällä kotonakin. Ja kun maailmankaikkeus päätti tuolloin toissa keväänä järjestää asiat niin, että toisesta autostamme alkoi rengas vuotaa eikä toinen menopeleistä mennyt katsastuksesta läpi juuri ennen työllistymiselleni strategisesti tärkeää viikkoa, oli pakko alkaa väkisinkin miettiä, yrittääkö joku kenties kertoa minulle jotakin? 

Niin tai näin, olisikohan jo aika tehdä uusi aarrekartta? Ja tärkein kysymys: onko palkkatyö ehdoton ihannearvoni? Vai löytyykö minun aarteeni edelleenkin puolukkamättään kätköistä ja hitaasta elämästä? Aikuisten oikeesti.

Viikon vieras & vihatuimmat

Vieläkö muistatte matkamies Tanen, tuon armoitetun biisinikkarin viime keväältä? Sain Tanelta postia, että taas olis biisiä tyrkyllä. Hyvin on Tane taas vanginnut sanoiksi ne tuntemukset, joita jokainen meistä on tuntenut sitä tärkeää puhelua turhaan odotellessaan. Ja nämä tuntemuksethan ovat universaaleja, tuttuja muillekin kuin oululaisille koodareille:

Linkki löytyy jatkossa myös sivupalkin Näkökulmista työttömyyteen. Jos Sinulla on työttömyyteen liittyvä blogi, artikkeli, video tai muuta materiaalia, jonka haluaisit näkyvän blogissani, tee niin kuin Tane ja ota rohkeasti yhteyttä!

Työttömyyden lisäksi olen pohtinut tällä viikolla myös positiivisuutta ja sen kääntöpuolta. Pohdinnoissani tulin siihen lopputulokseen, ettei oikeasti aina t a r v i t s e olla niin hemmetin positiivinen, jos ei vaan satu tuntumaan siltä. Negaatioidenkin julki tuominen puhdistaa ilmaa. Sen tähden - tänään ei onnellisuushehkua eikä edes hyvää yritystä vaan:

(Kuva: FreeDigitalPhotos/artur84)

1. Banaanikärpäset. Mä VIHAAN niitä. Isoilla kirjaimilla ja lujaa. Syksyn tullen ne aina saapuu kiusaamaan ja härnäämään. Onneksi ne häviää, kun talo jäähtyy tarpeeksi ekoilla pakkasilla.

(Kuva: www.sclera.be)

2. Pöly. Mä VIHAAN sitäkin. Vaikka oisit just pyyhkinyt pöydän, kohta siinä on taas sitä. Turhauttavaa ja ä r s y t t ä v ä ä. Eikä se häviä mihinkään talven tullen. Ja vain hetkeks siivoomalla.

3. Kokoomus. Sopii samaan listaan edellisten kanssa. Ihmisiä en VIHAA mutta ajattelutapaa ja aatemaailmaa kyllä. Paitsi ehkä pääministeriä vähän kun se on niiiin ärsyttävä. Presidentti on ok, mutta se onkin luovuttanut jäsenkirjansa pois.

Kokoomus on omien sanojensa mukaan aito kansanliike, jonka tavoitteena on luoda "mahdollisuuksien tasa-arvon Suomi", niin sanottu paremminvointivaltio. Ei oikein sanat ja teot kulje synkassa tällä porukalla. 

Mitä mieltä Sinä olet? Mitkä ovat Sinun viikon vihatuimpasi?

Suunnitelma B

Ensi vuonna aiotaan kuulemma työttömille tarjottavaa kuntouttavaa työtoimintaa lisätä huomattavasti. Toimintaa, jonka pitäisi parantaa elämänhallintaa ja lisätä mahdollisuuksia työllistyä. Toiminta on tarkoitettu niille, jotka ovat olleet työttöminä pidempään, ja se sijoittuu yleensä kunnan eri toimipisteisiin sekä eri yhdistyksiin avustaviin tehtäviin, koskapa järjestäjänä toimii kunta. Ilmeisesti jo vuoden työttömänä olo saattaa riittää perusteeksi siihen, että te-toimisto ohjaa asiakkaan tähän työmarkkinatuella ja nimellisellä yhdeksän euron ylläpitokorvauksella tapahtuvaan työhön. 

Sillä eihän kyseessä ole mikään työt o i m i n t a vaan puhdas t y ö josta vaan ei makseta kunnon palkkaa! Eli taas tullaan siihen, että töitä kyllä olis esim. vanhainkodeissa, mutta ei löydy palkan maksajia. Niinpä nyt on keksitty tällainen kiva kiertotie saada kunnalle työntekijöitä ja työttömät pois listoilta kunnan sakkomaksuja kartuttamasta. En toki sinänsä kuntia syytä, nehän tekee vaan sen mukaan kuin lainlaatijat käskee.

Olen ollut nyt työttömänä työnhakijana vuoden ja kahdeksan kuukautta. Työmarkkinatuella en onneksi ole ollut vielä niin kauaa (tällä hetkellä kunnan listoille pääsee 500 työmarkkina-tukipäivän jälkeen), mutta mikäli vuoden alusta laki muuttuu niin, että jo vuoden työttömänä olo riittää, olen itsekin vaaravyöhykkeessä. Elämänhallinnassani ei ole mitään vikaa; oman alani työllisyystilanne nyt vaan on todella huono tällä työssäkäyntialueella, enkä perheen takia ole halunnut lähteä sesonkitöihin toiselle puolelle Suomea. Olen kyllä hakenut muunkinlaisia töitä, mutta huonolla menestyksellä. Taitaapa niitä olla ollut hakemassa muutama muukin. 

Myyntitöihin en ole hakenut, en telemarkkinointiin enkä muihinkaan. Niitä hommia olen kokeillut elämäni aikana jo ihan riittävästi. Ennen työttömäksi jäämistäni olin hetken aikaa töissä kiinteistönvälittäjänä (tai asuntoneuvottelijana, kuten termi kuului) pelkällä provikkapalkalla, ja olemattomaksihan tienestit jäivät kun ei kauppa käynyt, kilometrejä kertyi eikä mitään matkakorvauksia maksettu. En millään tahtoisi enää myydä mitään, mutta voi olla, että tulevaisuudessa se kuitenkin on ainoa mahdollisuus.

Kun ei töitä vaan tunnu löytyvän enkä mihinkään mukakuntouttavaan pakkotyöhön halua, otin käyttöön suunnitelman B: hain työvoimakoulutukseen. Aiheena sähköinen markkinointi ja verkkokauppa, osa varmasti minulle jo entuudestaan tuttua, mutta paljon olisi uuttakin. Takuulla on sinnekin tosi paljon hakijoita tavoittelemassa noita kahtatoista koulutuspaikkaa, mutta yrittänyttä ei kuulemma laiteta. 

Ihan hirmu pitkiä perusteluita en hakemuskaavakkeeseen kylläkään kirjoittanut siitä, miksi minut pitäisi valita kyseiseen koulutukseen ja miten se edistäisi työllistymistäni, mutta selkeät suunnitelmat kuitenkin, mitä kurssilla hankkimillani tiedoilla ja taidoilla aion tehdä (tai olen aikovinani). Toisaalta, liikaa en halunnut antaa ymmärtää tietäväni ko. aiheista, etteivät valitsijat tuumaisi ettei tuo enää tämmöistä oppia tarvitsekaan. 

Koulutus saattaisi jopa olla sellainen, josta minulle voisi oikeasti olla hyötyä tulevaisuudessa. Mutta hakuaikaa on jäljellä vielä yli kaksi viikkoa, eikä lähetettyä hakemusta voi enää muokata. Eli näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää.

Image: FreeDigitalPhotos.net by Stuart Miles

Lisätienestejä?

Bongasin keskustelupalstalta ilmoituksen, jossa tarjottiin työtä syntyperäiselle suomalaiselle artikkelien kirjoittajana. Pitihän siitä sitten lähteä kyselemään lisää, josko olisi ihan leipäpuuksi. Kirjoitustyö olisi kuulemma lyhyiden (200-600 sanaa) blogitekstien ja artikkelien kirjoitusta pelisivustoille eikä vaatisi aikaisempaa kokemusta. On kuulemma helppoa, voi tehdä omaan tahtiin ja sopia, montako tekstiä kirjoittaa viikossa. Henkilö, joka oli itse nyt lopettamassa työtä ja etsimässä uutta kirjoittajaa tilalle, oli itse kirjoittanut noin kaksi artikkelia päivässä. Ulkomailla asuva työnantaja on kuulemma tosi mukava ja maksaa palkat ajallaan, Paypalin kautta tai miten sovitaan. 

Mutta se palkka (josta kuulemma voi neuvotella?). Viisi dollaria viidestäsadasta sanasta. Yritäpä itse repiä hatusta viisisataa sanaa hyvää ja vivahteikasta kieltä alasta, josta et juurikaan mitään tiedä, ilman että siihen kuluu aikas paljon aikaa. Jolloin taas tuntipalkka jää melkoisen pieneksi. Dollarin kurssi on tällä hetkellä alle 80 sentissä, joten siitä voipi jokainen laskea, mitä itse tienaisi. Nopea kirjoittaja enemmän, minä vähemmän.

Tein nimittäin itse vastikään eräällä sivustolla arviointitestin pätevyydestäni suomenkielisen tekstin kirjoittamiseen, ja aihealue oli juurikin jokin peli (sai olla lautapeli, tietokonepeli, korttipeli, mikä vaan). Tekstin piti olla 90-120 sanaa pitkä ja kuvastaa innostustani kyseiseen peliin. Pelit nyt ei oo mulle ihan sydämenasia, mutta kirjoittelin kuitenkin reilun sadan sanan räpellyksen siitä ainoasta kännykkäpelistä, jota tykkään paukuttaa silloin tällöin. Aikaa meni ainakin 10-15 minuuttia, en nyt kellosta silloin katsonut, mutta tuolla vauhdilla saisin 500 sanaa aikaan noin tunnissa. 

Kaipa siinäkin hommassa rutiini ja nopeus kehittyisi, mutta tällä erää päätin kuitenkin jättää tuon alle neljän euron tuntitienestimahdollisuuden väliin ja käyttää senkin ajan johonkin muuhun. Vaikka sitten tähän bloggaamiseen. Tai QBubblesiin :)

Toinen lisäansiomahdollisuus, johon olen törmännyt viime aikoina, on nämä PTC-sivustot eli "tienaa klikkaamalla". Kaipa tuollakin tienaisi jotain, kun tarpeeksi käyttäisi siihen aikaa ja vaivaa. En kuitenkaan ole ihan niin pikkurahan puutteessa, että viitsisin moiseen ruveta, ja kun noita hommia piisaa ihan riittämiin muutenkin. Mieluummin vietän aikaa raittiissa ulkoilmassa kuin koneella tyhjänpäiväisiä mainoksia klikkaillen ja "verkostomarkkinoiden". Ehkä sitten, jos oikeasti olisi viimeinen sentti tililtä menossa. Tai ehkä ei sittenkään.

Image: FreeDigitalPhotos.net by Witthaya Phonsawat

Kommentteja viikon varrelta

Tänään en jaksa itse puhua niin paljon. Annan viikon varrella kuultujen ja luettujen kommenttien puhua puolestani.

Mitä siellä uikutat. Mikset vaan mee töihin.

-Teini 15 v.

Kyllä sä töitä saat. Sähän osaat kaikenlaista.

- Naapurin rouva

No et sä mikään luuseri ole. Vaan sankari. Muuta se nimi vaiks työtön sankari tai työttömän oikeudet tai työtön survivalisti tai iha vaa survivalisti

- Nimimerkki siis heeiiiijj, Suomi24

"Työtön luuseri" voisi vaihtaa blogin nimeksi "40v perheen äiti leipoo ja kokkaa" - tulisi heti parempi mieli.

- Nimimerkki tylsiä on, Suomi24

Lihava ja laiska narsisti syö toisten rahoilla päivästä toiseen.

- Nimimerkki Blogin nimi, Suomi24

Hait kauttamme ------- paikkaan. Kiitämme kiinnostuksestasi. Saimme tehtävään runsaasti hyviä hakemuksia, joista yksi oli Sinun hakemuksesi. Asiakkaamme valitsi tehtävään henkilön yrityksen sisältä sisäisen haun kautta. Jos uuden tehtävän haku on edelleen ajankohtaista, sinun kannattaa hakea muita avoimia työpaikkojamme.

- Manpower

(Kuva: www.sclera.be)

Saa kommentoida :)

250 päivää

Olen nauttinut työmarkkinatukea nyt 250 päivän ajan. Ennakonpidätyksen jälkeen käteen jäävä summa on 646,40 euroa. Kadehtikoon se ken tahtoo.

Minkäänlaisia toimeentulo- tai asumistukia ei meidän perheeseen ole haettu. Asumme pienessä, velattomassa mökissämme säästäen, kierrättäen, vähempään tyytyen. Lasten harrastuksista eikä välttämättömyyksistä tingitä, mutta kaikessa pyritään pitämään järki päässä. Lomallakin käydään, vaikkei kaukomailla. Lapsilisät tippuu tilille niin köyhällä kuin rikkaallakin, mutta muuten tuon mahtavan valtionavustuksen lisäksi eletään omillamme ja nakerretaan niitä säästöjä, joita työelämän aikana on kerrytetty.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / patpitchaya)

Vielä en siis käy kunnalle kovin kalliiksi, mutta auta armias jos ja kun se 500 päivää työmarkkinatuella täyttyy. Lehtitietojen mukaan kunnan sakkomaksu eli työmarkkinatuen kuntaosuus "passiivisesta" pitkäaikaistyöttömästä on noin 5 000 euroa vuodessa. Luku sisältää kylläkin toimeentulotuen lisääntyneet kustannukset, mitä meidän talouden osalta ei ole eikä toivottavasti tulekaan. Ja tämä tänä vuonna - ensi vuoden alusta kuntien mukaantuloraja laskee 300 päivään. Lisäksi kunnat joutuvat maksamaan 1 000 päivää työttömänä olleiden työmarkkinatuesta 70 prosenttia entisen 50:n sijaan. Ei ihme, että meitä inhotaan.

Toiveenani ja tavoitteenani on tietenkin työllistyä ennen vuodenvaihdetta, tavalla tai toisella mutta omin neuvoin. Tiedä sitten onko tavoite lainkaan realistinen nykyisessä työmarkkina-tilanteessa. Minkään keinotekoisten aktivointitoimenpiteiden kohteeksi en kuitenkaan haluaisi, mutta niiden uhka lienee melkoinen, jos ja kun itselläkin se 300 päivää täyttyy. Tosin voipi olla että meidän kunnan työnvalmentajakin saa kenkää sitä ennen, joten arvoitus on, onko sen jälkeen enää ketään meitä luusereita töihinpotkimassa. Itseäni ei haittaisi yhtään, vaikka jättäisivätkin (pseudo)aktivoimatta. 

Sitä paitsi samaisessa lehtiartikkelissa, josta aiemmatkin tiedot bongasin, maakunta-keskuksemme työllisyyspalveluista arvioitiin yhden pitkäaikaistyöttömän aktivoinnin maksavan kaupungille tuplaten tuohon sakkomaksuun verrattuna eli noin 10 000 euroa vuodessa. Summa sisältää myös kaupungin saaman verohyödyn ja sosiaalietuuksien vähenemisen. Pitkällä aikavälillä aktivoinnin arvellaan kuitenkin tulevan kaupungille hivenen edullisemmaksi vähentyneen pahoinvoinnin myötä.

Että minun kohdalla saapi mieluusti hypätä yli. Minä aktivoin itse itseäni parhaaksi katsomallani tavalla ja lupaan olla voimatta pahoin. Ja kunnes töitä löytyy, käydään säästöpossulla.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / Stuat Miles)

Heikompaa ainesta

Kaivoin verta nenästäni ja avasin Suomi24 -palstalla keskustelun työttömien kirjoittamista blogeista, mainostaen tietysti samalla omaani. Blogipalstalla tämä ei olisi ollut mikään ongelma, mutta Potkut ja työttömyys -palstalla keskustelu velloo sen verran kuumana, että siellä saa varautua ihan mihin vaan. Harvemmin noita keskusteluketjuja viitsii lukeakaan, ettei tule paha mieli.

Nyt kuitenkin otin riskin ja - sitä saa mitä tilaa. Tuli toki positiivistakin palautetta, mutta eräs kommentti hätkähdytti: 

"Kukaan ei ole kiinnostunut heikomman aineksen mielipiteistä ja päivittäisestä ryömimisestä"

No just joo. Ajatteleeko joku tosiaan nykyaikana vielä näin? 2000-luvun sijaan mieleen nousee 1930-luku ja natsi-Saksa. Ovatko siis kaikki korkeastikin koulutetut työttömät, Microsoftin ja Nokian huippupalkkaa nauttineet ICT-alan tohtorit ja muut ilman omaa syytään työttömiksi jääneet osaajat "heikompaa ainesta"? Entä miten mahtaisi olla kyseisen kommentoijan laita, jos hän yhtäkkiä saisikin irtisanomislapun kouraansa? Taitaisi mennä ihmisarvokin samantien. Sillä vain Arbeit macht frei.

Tiettyjen keskustelufoorumeiden ilmapiiri jaksaa kyllä ihmetyttää kerta toisensa jälkeen. Mitä nämä ihmiset saavat siitä, että he loukkaavat toisia nimimerkin takaa? Tuleeko heille siitä parempi mieli? Rohkenen epäillä. Itse päätin olla provosoitumatta, niin helppoa kuin se olisikin, ja vastata jokaiseen tölväisyyn erityisen kauniisti ja aurinkoisesti. Sillä onhan se niinkin, että mikäli ylipäänsä ryhtyy kirjoittamaan ajatuksiaan julki ihmisten ilmoilla eli täällä internetin ihmemaailmassa, on oltava valmis ottamaan myös kritiikkiä vastaan. Tämän takia olen itse poistanut kaikki filtterit ja turvakysymykset blogini kommenteista - sana on vapaa ja foorumi avoin eriävillekin mielipiteille.

Mutta eipä siinä mittään. Vaikka kukaan ei jaksakaan lukea tällaista harhaisen loisen surkeaa moskaa, jatkan silti kirjoittamista ensikin viikolla. Halusipa sitä joku tai ei. Sillä mitäpä muuta tällainen heikomman aineksen edustaja voisikaan kuin raportoida päivittäistä ryömimistään.

Päätän täältä lattianraosta tähän. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Taas työnhakupäivä

Sähköposti toi tullessaan kiitokset mielenkiinnosta ja hakemuksesta ja tutun tiedon siitä, että valintamme ei valitettavasti tällä kertaa kohdistunut sinuun. Ja kun toisessa viestissä työpaikkavahti ilmoitteli sairasloman sijaisuudesta, joka t i e t e n k ä ä n ei ole omalta alaltani - taitaa tämän alan paikat löytyä enimmälti ihan toiselta puolelta Suomea - mutta ehkä niissä rajoissa, että sitä voisi kuitenkin hakea, niin haettavahan se on.

Miksi olisit sopiva tähän tehtävään? Ei, just nyt en jaksa kyllä yhtään miettiä miksi. Olisin vaan, eikö se riitä? No eihän se riitä, sopivia ja päteviä hakijoita on varmaan taas kymmeniä ellei satoja. Mutta pakko ottaa aikalisä ja juoda kahvit ensin. Ja lukea muiden työttömien blogeista kuinka huonosti meillä menee. Onneksi Marian blogissa oli ihana kukkakimppu piristämässä päivää. Ja onneksi tuli leivottua aamulla, niin että on nyt iihanaa mustikkapaistosta (ja Euroshopper-vaniljajätskiä) kahvin kanssa.

Leipominen onkin yksi niistä ihanista Ällistä jotka piristää nykyään tämän työttömän päiviä. Paljonhan niitä on muitakin: lapset, luonto, lempi, liikunta (silloin kun saa itsensä liikkeelle), luovuus (lähinnä kai tää blogi) - siinähän niitä olikin jo kuusi. Ihan niin kuin mun ylioppilas-tutkintotodistuksessa. Silloin tulevaisuus oli vielä avoin ja akateeminen loppututkinto siinsi silmissä - kunnes kohtalo päätti toisin ja sairaus vei voiton. Yhden työpaikan sain kyllä myöhemmin elämässäni ihan niiden ällien avulla päihittäen jopa muutaman maisterin, mutta muuten niitä ei ole juuri kyselty.

Nyt on sitten ammattitutkintotodistuskin plakkarissa - alalta jolle tuntuu olevan mahdotonta työllistyä muuten kuin yrittäjänä, ainakaan ympäri vuoden, ainakaan täällä päin Suomea. Ja sitä yrittämistä on jo kokeiltu, enkä ihan heti tahdo lähteä toiselle kierrokselle. Juuri ohjasin yhden entisen asiakkaani entiselle yhtiökumppanilleni, kun "en valitettavasti ole tällä hetkellä alalla töissä". Kyseisestä firmasta ei kuitenkaan kuulemma kukaan vastannut hänelle. Suosittelin sitten entistä työnantajaani asiakkaalle kaikesta kokemastani huolimatta. Pahaankin lienee syytä yrittää vastata hyvällä silloin kun se on mahdollista - ehkä se hyvä vielä palaa takaisin minulle?

No niin - miksi olisit sopiva tähän tehtävään? No koska.... äsh, kohtahan on jo ruoka-aika. Syönnin jälkeen sitten.

Onko LinkedInistä oikeasti hyötyä?

Olen jo aika kauan kuulunut LinkedIniin; itse asiassa kauemmin kuin esimerkiksi facebookiin. Tuli aikanaan liityttyä kun työkaverikin oli siellä, ja siihen aikaan ei naamakirja ollut meidän "kalkkisten" keskuudessa mitenkään in. Kovin aktiivinen en ole yhteisössä ollut, vaikka joihinkin ryhmiin olen liittynytkin ja verkostoa hankkinut. Ja ihan perusversiossa olen pysytellyt, vaikka aina välillä saankin mainospostia Premiumista tai Sales Navigatorista - kokeile kuukausi ilmaiseksi (ja ala sitten maksaa)!

Kun nyt muutenkin olen viime aikoina hieman aktivoitunut työnhaussani, olen aktivoitunut myös LinkedInissä. Olen ottanut mallia muiden profiileista ja vinkkejä esim. täältä, muokannut otsikkoani, lisännyt profiiliini jonkun kurssin ja jonkun työpaikan, joita siellä ei ennestään ollut - ei siellä vieläkään ole koko työhistoriaani, mutta en näe tarpeelliseksi laittaa jokaista jopa kolmenkymmenen vuoden takaista kesätyöpaikkaani sinne, viimeiset noin viistoista vuotta vaan. Aukkojakin täyttelin muullakin kuin työpaikoilla, laitoin senkin näkyviin kun olin lasten kanssa kotona. Eipähän tartte kenenkään ihmetellä, missä nuo vuodet vietin ja miksi. Tämä siksikin, koska ainakin Monsteriin profiilin tiedot pystyi siirtämään suoraan - eipähän tarvinnut tehdä samaa hommaa kahteen kertaan.

Eilen sain taas postia yhteisöstä. Onneksi olkoon, sinut on kutsuttu julkaisemaan LinkedInissä! No, ei kai se ota jos ei annakaan, mietin, ja kun aikaa kerran - yllättäin - oli, naputtelin lyhyehkön pläjäyksen venäjänkieliseen someen liittyen. Lyhyehkön, koska englanti ei taivu minulta ihan samaan malliin kuin tämä kotosuomi.

(Kuva: www.freedigitalphotos.net / jscreationzs)

Nyt kiinnostaisi kuulla teidän muiden kommentteja ja kokemuksia LinkedInistä. Onko joku, jota kyseinen palvelu on ihan oikeasti auttanut löytämään työpaikan? Itse suhtaudun asiaan edelleenkin melko skeptisesti, vaikka LinkedInin tärkeyttä niin monessa paikassa rummutetaankin. Toki lämmittää mieltä, jos tuntemattoman it-alan rekryfirman tuntematon johtohenkilö haluaa verkostoitua kanssani. Mutta tarjoaako hän myös töitä? Epäilenpä, etenkin kun it-osaamiseni rajoittuu tähän netissä surffaamiseen ja toimisto-ohjelmien pyörittämiseen.

Kerro sinä jolla on kokemusta: Onko LinkedInin ihmeitä tekevä, työllistävä vaikutus vain urbaania legendaa?

Milloin minusta tuli tuote?

Viimeksi eilen luin taas netistä, kuinka tärkeää onkaan olla läsnä somessa. Eikä edes riitä, että on läsnä, vaan someprofiilin tulee olla ehjä, myyvä kokonaisuus. Itsensä pitää brändätä.

En innostunut, vaan minua alkoi ahdistaa. Somepresenssin tärkeydestä on vaahdottu niin kauan, että pikkuhiljaa sanoma alkaa saavuttaa jo kansan syvimmätkin rivit. Itsekin aloitin bloggaamisen (omalla nimelläni) ja liityin facebookiin noin kolme ja puoli vuotta sitten istuttuani opintoihini liittyen parillakin luennolla ja seminaarissa, jotka käsittelivät somemaailmaa - tai web 2.0:aa, kuten siihen aikaan sanottiin. Sainko lisää myyntiä tai asiakkaita somen kautta yrittäjäaikoinani? No, kohderyhmästä johtuen suomenkielisestä somesta ei tainnut hyötyä juuri olla, mutta Vkontakte-ryhmä ("venäjänkielinen facebook") toimi kyllä mainiona työkaluna ja viestintävälineenä.

Vaan mihin katosivat kauniit ajatukset siitä, että "Jokainen ihminen on laulun arvoinen"? Milloin ihmisistä tuli tuotteita, joita pitää brändätä ja markkinoida? Ymmärrän, että tämä on nykypäivää; jopa te-toimistot ovat heränneet brändäyksen tärkeyteen. Ajatus sotii silti periaatteitani vastaan. Osaanko työni vasta silloin, kun liikun somessa kuin kala vedessä? Onko meillä nyt huippupääministeri, kun hän on kehityksen kärjessä kaikkine päivittäisine twiitteineen ja mediatemppuineen? Vai onko sittenkin niin, että homma alkaa toimia jo itseään vastaan, ja vielä tulee päivä, jolloin arvostetaan ihan muita asioita kuin sitä, montako somekanavaa kenelläkin on käytössä.

Tai sitten somesta tulee tosiaan jokapäiväistä leipää, niin kuin se noilla nuorilla jo tuntuu olevan. Toisaalta, kyllä nuoretkin linjaavat virtuaalista sosiaalisuuttaan hyvin eri tavoin. Meidän perheessä esikoinen ei ole halunnut liittyä mihinkään someyhteisöihin, edes siihen naamakirjaan, mutta WhatsAppin eri ryhmät laulavat joskus jopa 400 viestiä muutamassa tunnissa. Kuopus liittyi kesällä faceen, vaikka pitkään olikin sitä mieltä, ettei hänkään sinne mee, kun äiti ja muut vanhukset on vallanneet sen. Insta(gram) on hänen juttunsa, mutta sielläkään hän ei jaa selfieitä tai muuta henkilökohtaista, lähinnä maisema- ja kisukuvia, origameja ja sen sellaista. Ja iloitsee jokaisesta uudesta seuraajasta. No WhatsApp on hänelläkin käytössä (säästää kummasti tekstiviestikuluja) ja sitten joku Snapchat, josta kuvat kuulemma häviää saman tien.

Vaan niin pitkälle en kyllä halua mennä henkilöbrändäyksessäni kuin esimerkiksi Teemu Kunto. Vaikka häntä pidetäänkin erinomaisena esimerkkinä monipuolisesta sosiaalisen median työkalujen hyödyntämisestä hänen koottuaan koko sähköisen profiilinsa, esimerkiksi linkit facebookiin ja twitteriin, omille verkkosivuillensa, minä en haluaisi olla noin avoin. Tässä blogissa olen heittäytynyt melko avoimeksi, mutta anonyymisti. 

Enkä myöskään halua olla kuin Alexander Stubb. Minun silmissäni hän ei ole enää kaukana iskulauseita hokevasta Putous-hahmosta. Anteeksi nyt vaan Alex.

Image: FreeDigitalPhotos.net by Stuart Miles