Koulutusviikko

Hassua, miten elämä muuttuu toisenlaiseksi yhdessä päivässä. En tiedä sitten, muuttuuko parempaan vai huonompaan, mutta muuttuu.

Tiistaista asti on tulvinut pään täydeltä uutta tietoa, sovelluksia, ohjelmia ja käsitteitä. Maanantai oli iisimpi ja lyhyempi päivä, allekirjoitettiin työsopimukset ja salassapitositoumukset, kuultiin yleistä tietoa uudesta työnantajastamme ja saatiin avainlätkät, tietoturvaohjeet ja kulkukoodit. Minun sopimukseeni merkittiin säännöllisen työajan pituudeksi 30 tuntia viikossa, joillekuille toisille 20 viikkotuntia, vähän omien toiveiden mukaan. Kun työterveyskyselyssä kysyttiin, montako päivää olen kuluneen vuoden aikana ollut poissa töistä sairauden takia, oli helppo vastata: En päivääkään. Enhän ollut ollut yhtään päivää töissäkään.

Sen jälkeen on paahdettu kahdeksasta neljään, me jatkossa osa-aikaisetkin. Onneksi tässä firmassa pidetään tauoista huolta, toisin kuin eräänkin entisen työnantajani hommissa, jossa taukoja ei juuri hyvällä katsottu. Nyt pitäisi antaa palautetta kouluttajille, joista yksi tosin tulee vielä avuksemme ensi viikon alkupäiviksi, kun tositoimet alkavat.

En oikein tiedä mitä kirjoittaa palautelomakkeeseen. Kouluttajat osasivat kyllä asiansa, mutta näin suurta asiakokonaisuutta on aivan mahdotonta omaksua kolmessa päivässä. Harjoitustehtävissä oli ainakin itselläni rutkasti virheitä, ja ajoittain kaikki tuntuu olevan sekaisin päässä kuin puurot ja vellit. Kouluttajat kehuivat meitä näppäriksi ja että kuulemma hyvin menee tähän lyhyeen aikaan nähden. Itsellä ei ole ollenkaan niin näppärä olo. Eilen romahti verkko koko yrityksessä ja ohjelmien toimimisen kanssa on vähän väliä ongelmia. Kaikki on niin uutta puolin ja toisin.

Maanantaina meille kerrottiin, että keski-ikä firmassamme on 29 vuotta. Tietotekniikan osaaminen on olennainen osa oikeastaan kaikkea talon toimintaa, ja nuoret aikuiset kuulemma hallitsevat uuden teknologian yleensä parhaiten. Minulla on aikamoiset paineet osoittaa, että kyllä minäkin. Ja jos en vielä, niin opin kyllä. Ensimmäistä kertaa elämässäni teen töitä kahdella isolla näytöllä, koska ikkunoita, tiedostoja ja ohjelmia on oltava auki niin monta yhtä aikaa. Etenkin niitä ohjetiedostoja ja käsitelistoja tässä vaiheessa.

Mutta ei auta kuin porskuttaa eteenpäin kuin mummo lumessa. Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Tätä en haluaisi mokata.

Työtön luuseri - töissä!

Nyt Työtön luuseri on virallisesti töissä. Blogissaankin. Otsikko muuttui, ja nimikilpailun voitti Minttu! En siis vieläkään malttanut luopua luuseroinnistani. Rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina, ei rasitu polla.

Uudet tilanteet ja jännitys vaikuttavat minuun niin, etten tahdo saada nukuttua. Saatan kyllä nukahtaa illalla aika piankin, mutta herätä parin tunnin päästä ja ollakin sitten monta tuntia hereillä. Kuin ihmeen kaupalla nukuin makeasti kuin lapsi rekrytointipäivää edeltävänä yönä, ja oloni ja vireystilani oli mitä parhain. Palaset loksahtivat siis siinäkin kohtaa paikalleen ja enkelit olivat mukana.

Sosiaaliset tilanteet eivät minua jännitä ja muutenkin sukellan hullunrohkeasti uuteen. Olen vain jonkinlaisessa hypertilassa kun niin paljon uutta tapahtuu ympärillä. Kynnys työelämään ei ole tuntunut korkealta, kun sen yli sain vihdoin luvan astua. Työpaikalla olen täysin tasavertainen ja samalla viivalla muiden kanssa; homma on meille kaikille uutta. Toki jotkin osa-alueet ovat tutumpia talon entisille työntekijöille, jotka nyt siirtyvät näihin uusiin tehtäviin, mutta minulla on taas muita vahvuuksia, jotka ilmeisesti painoivat vaakakupissa valinnassani. Meistä viidestä untuvikosta kaikki muut ovat muuten syntyneet 1980- tai 90-luvuilla... Helpottavaa oli kuulla, että kukaan ei saanut meidän takia kenkää pääkaupunkiseudulla; hekin siirtyivät uusiin tehtäviin.

Nyt väsyttää sen verran, etten jaksa postata pitempään. Voimalauluksi meille kaikille tähän loppuun Donkkareiden iki-ihana Hyvää yötä ja huomenta piiitkänä versiona:

Hyvää yötä ja huomenta, ehdit myöhemmin nukkua
24 tuntia toivottavat sulle onnea
Hyvää yötä ja huomenta, hei älä vielä luovuta
Kaikella on hintansa mut mikään ei oo vielä mahdotonta

Jostain syystä en saanut tota DonHuonotVEVO:n ihanaa keikkaversiota upotettua tähän, mutta tästä linkistä pääset katsomaan sitä. Hyvää yötä ja huomenta - hei älä vielä luovuta!

Miksi juuri minä?

Mulle iski yhtäkkiä jotenkin hirvittävän huono omatunto siitä, miksi juuri minä sain töitä ja moni muu epätoivoinen työtön ei. Enkä mä edes ole ollut mitenkään kovin epätoivoinen, hyvin oon viihtynyt kotona ja tekemistä on riittänyt. On monia, joita työttömyys oikeasti ahdistaa ja joiden taloudellinen tilanne on ihan toisenlainen kuin minulla.

Tietenkin olen iloinen kun työllistyin. Tietenkin se on hyvä asia, koska kohta minulla olisi ollut 300 päivää työmarkkinatukea täynnä ja kaiken maailman palkattomat työllistämistoimenpiteet uhkaamassa oven takana. Eilen kuntamme palveluohjaajan kanssa jutellessa juuri sivusimme aihetta: "Kyllä sulle olis helposti (palkaton) työkokeilupaikka löytynyt, sähän oot täysin työkykyinen. Monilla ei oo minkäänlaista koulutustaustaa jne." Tiedän. Olisinhan hyvin kelvannut p a l k a t t o m a a n työkokeiluun siihenkin yritykseen, jonka pienosakas olen.

Yllätyin, kuinka voimakkaan tunneryöpyn kommentti blogini nimen liiallisesta negatiivisuudesta minussa nostatti. Herrajestas, työttömän elämä o n hyvin usein aika negatiivista. Eikä kai kenenkään muunkaan elämä ainaista auringonpaistetta ole. On tietenkin jokaisen kirjoittajan oma valinta, jos haluaa pitäytyä pelkästään positiivis-pinnallisissa aiheissa. Minä en sitä kuitenkaan itsetarkoituksellisesti halua. En myöskään halua itsetarkoituksellisesti rypeä itsesäälissä enkä tartuttaa sitä muihin, mutta joskus ruma sana on sanottava niin kuin se on.

En halua, että minusta tulee iloinen palkannauttija, joka kääntää selkänsä työttömyyden ongelmalle, ikään kuin sitä ei enää olisikaan, kun itse on pelastautunut sen ikuisesta ikeestä. Työttömyydelläni on täytynyt olla jokin tarkoitus, muukin kuin virkistävä hengähdystauko ennen onnekasta työelämään palaamista. Työttömyyteni pitkittymisen ja sen nostattamien tunteiden myötä olen saanut tutustua moneen todella hyvin kirjoitettuun ja ajatuksia herättävään työttömän työnhakijan blogiin. Nämä ihmiset tietävät mistä puhuvat eivätkä kaunistele. Arvostan heitä, teitä kaikkia, suunnattomasti.

Luulin jo olevani valmis lakkaamaan olemasta Työtön luuseri. Kapinahenki nosti kuitenkin taas kerran päätään sisälläni. Miksi alkaisin hymistellä ja kellua pilvenhattaroilla, vaikka sainkin töitä? Jos luovun tästä arvonimestäni heti tilaisuuden tullen, osoitanko samalla sittenkin ajatelleeni olevani luuseri, kun minulla ei ollut työpaikkaa? Ei helvetissä (anteeksi kielenkäyttöni). Olen edelleenkin ylpeänä Työtön luuseri. Ainakin toistaiseksi.

To Do -lista: Töiden alkaessa

Postaan nyt tällä erää viimeistä kertaa työttömän statuksella. Tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä, mutta huomenna on alkamassa kuitenkin uusi elämänvaihe. Ainakin joksikin aikaa.

Valmistautuminen orastavaan työelämään vaatii muutamia toimenpiteitä, joista tässä tuttuun tapaan top 3 -lista:

1. Vaihda kassaa. Olen ollut tähän saakka yrittäjien työttömyyskassan jäsen. Yrittäjyyteni jälkeen olin kyllä jonkin aikaa töissä muka-palkansaajana, vaikken palkkaa saanutkaan - asuntoneuvottelijana (=kiinteistönvälitystä) provikkapalkalla. Tein koko aikana vain yhden kaupan, josta palkan sain matkakorvauksina. Summa ei tosin todellakaan kattanut kaikkia niitä kilometrejä, joita sen homman parissa tuli ajettua. Anyways, silloin mulla oli vielä niin sanottu jälkisuoja-aika menossa, enkä pitänyt kiirettä kassan vaihtamisessa. Ja kun sen homman lopetin ja jäin taas työttömäksi, menikin vähän pitemmän aikaa ennen kuin olin taas palkansaaja. Nyt on siis kassan vaihtaminen ajankohtaista.

2. Rastita verokortista vaihtoehto B. Mulla on tosi pieni ennakonpidätysprosentti, vain puolitoista prosenttia. Sehän kertoo siitä, ettei ole ollut palkkatuloillakaan juhlimista viime vuosina. Etenkin yrittäjyyden loppuvaiheessa en palkkaa juuri itselleni maksanut, starttirahalla ja matkakorvauksilla eleltiin. Palkkakauden tulorajat ovat verokortin vaihtoehdossa A kuitenkin tosi matalat, ja luulen että ne paukkuvat äkkiä yli pienemmilläkin tuntimäärillä. Ja sen jälkeen ennakonpidätys toimitettaisiin lisäprosentin mukaan, joka onkin sitten jo yli kolmekymmentä. B-vaihtoehdossa verot pidätetään yhden tulorajan mukaan, ja se on kyllä sen verran korkea että varmasti riittää tässä vaiheessa vuotta. Vertailun vuoksi mainittakoon, että työmarkkinatuesta pidätetään aina se vakio 20 %.

3. Ratkaise blogisi jatko. Tää tuntuukin nyt aiheuttavan mulle kovasti päänvaivaa. Bloggaaminen ilmaisumuotona, vaikuttamiskeinona ja tietynlaisena uuden yhteisöllisyyden kanavana kiehtoo edelleen, mutta täysin tyhjästä uuden blogin ja blogi-identiteetin luominen ei tunnu parhaalta vaihtoehdolta. Olenkin saanut neuvoja brändätä blogiani uuteen suuntaan nimen ja toki myös sisällön vaihdoksella. Näin saisin ehkä uusia lukijoita ja säilyttäisin samalla entiset. Onhan mulla se toinenkin, telakalla oleva blogi, jota omalla nimelläni olen kirjoittanut, mutta se on keskittynyt taas nimeään myöten aikaisempaan ammattialaani. Tämä nyt alkava työ menee kyllä vähän sivuun siitä, eli tavallaan olen alanvaihtaja. Taas.

Mut hei, mullahan on täällä paljon älyttömän fiksuja lukijoita! Julistankin tässä nyt avatuksi nimikilpailun: Millä otsikolla Työttömän luuserin pitäisi jatkaa bloggaustaan? Vai pitäisikö aloittaa kokonaan uusi blogi?

Myös tulevasta sisällöstä otan mielelläni neuvoja ja toiveita vastaan. Pliis, auttakaahan Työtöntä (kohta ex-työtöntä) luuseria mäessä!

On kiitosten aika

Ei, en v ä l t t ä m ä t t ä ole lopettamassa bloggausta, vaikka tässä lasia kilistänkin ja kurkkuani kakistelen kiitospuheen pitämiseksi. Nyt on vaan ihan pakko jakaa tätä suurta ja ihanaa kiitollisuuden painolastiaan muillekin. Olen Auttajilleni sen velkaa.

Olen aiemmin postannut uskonnollisesta vakaumuksestani täällä. Muuten en suurta meteliä uskostani pidä, mutta aina se seuraa mukanani, niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Ja vaikka on niitä päiviä, väliin useammin kuin harvoin, jolloin en todellakaan jaksa uskoa mihinkään, en edes Taivaan Isän hyvyyteen, niin jotenkin se pohjavire kuitenkin aina säilyy ja auttaa minut nousemaan taas pinnalle. Rukoilen erittäin paljon ja haen turvaa yläkerrasta, ja yleensä löydänkin, vaikkakin toisinaan pohjakosketusten kautta.

Ja sitten on nää arjen enkelit, joita kohtaan lähes päivittäin täällä maan päällä. Kaikki ihanat blogiystävät, joilta olen saanut paljon vertaistukea ja tsemppiä. Some- ja reaalimaailman ystävät ja läheiset, joista moni rukoilee puolestani. Ja erinäköiset sanat, joita joku lausuu tv:ssä, netissä, lehdissä, missä milloinkin ja jotka osuvat silmiini tai korviini juuri oikealla hetkellä luoden sen tarvittavan valonkajon tunnelin päähän. Ei nekään satu kohdalleni vahingossa. Uskoni Johdatukseen on järkkymätön.

Tässä yksi päivä sain Twitterissä Kimmo Rasilalta kovasti tukea. Monta enintään 140-merkkistä tsemppiviestiä. Tässä osa niistä:

Jokaisella meistä on paikkansa tässä kokonaisuudessa, niin vaikea kuin se joskus on ymmärtääkin.

Toisaalta uskon et niin kauan kuin hengitän elämässä kaikki voi muuttua sekunneissa hyväksi. Näin olen kokenut.

Kun tarpeeksi uskoo omaan tekemiseensä, niin ennen pitkää onnistuu. Sama pätee työnhaussa. Ei kannata antautua.

Usko omaan osuuteen riittää. Kukaan ei muista monestiko kaadumme vaan monastiko nousemme ylös.

Monelle auttajistani on jo lähtenyt henkilökohtainen viesti. Tässä kuitenkin vielä ihan kaikille yhdessä ja erikseen: KIITOS!! Kiitos että luette, kiitos että tuette, kiitos että rukoilette ja tsemppaatte, kukin tavallanne. 

Ilman teitä ja ilman Jumalaa en nyt olisi tässä.

Työssäoleva työnhakija

Soittelin heti aamusella TE-toimistoon palvelulinjani toimialapuhelimeen (kauppa, hallinto, opetus) ja kyselin miten toimia, kun aloitan maanantaina osa-aikatyön. Sain neuvon kirjautua omaan työnhakuuni TE-palveluiden sivuilla ja tehdä muutoksen työnhakuuni - ei päättää sitä, vaan muuttaa. Ihan siltä varalta, jos sattuisin saamaan soviteltua työmarkkinatukea Kelalta tulojeni päälle, jos tunteja on aluksi vähemmän. Olen nyt siis TE-toimiston silmissä työssäoleva työnhakija, eli en enää työtön. Eivät heidän toimenpiteensä eivätkä myöskään kunnan aktivointitoimenpiteet koske enää minua. Jos tunteja alkaa tulla reippaasti, voin lopettaa työnhakuni kokonaan, mutta tässä vaiheessa tämä on turvallisin vaihtoehto.

Huipputuloille en tässä hommassa pääse, mutta naisena ja suorittavan tason toimistotyöläisenä en ole koskaan päässyt nauttimaan yli 2100 euron palkoista. Laura Rädyn mukaan minua ei kai ole ollut olemassakaan? Ja toisaalta, minuakin valitsemassa olevat naiset olivat aloittaneet samassa firmassa myyntineuvottelijoina tai muuten ruohonjuuritasolta ja edenneet HR-palveluihin tai esimiestasolle. Kaikki lienee periaatteessa mahdollista, kun saa jalkansa firman oven väliin.

Kun ilmoittelin osa-aikatyöstäni työnhakutietoihini, yksi pakollisista kysymyksistä oli: Mitä kautta sait tiedon työpaikasta? Vaihtoehtoina oli TE-palveluiden eri kanavia sekä vaihtoehto "Muualta". Minun tapauksessani tieto tuli sieltä muualta: korvaamaton tietolähde oli Monsterin Paikkavahti, joka lähetti tiedon tästäkin työpaikasta sähköpostiini. Nyt laitoin vahdin tauolle - toivottavasti en tarvitse häntä vähään aikaan.

Seuraava dilemma onkin sitten, mitä tehdä blogille, jonka nimi on Työtön luuseri? Mulla on kuitenkin jonkin verran seuraajia niin Googlessa, Bloglovinissa kuin Twitterissäkin, ja sen lisäksi melko paljon anonyyminä blogissa vierailevia ihania ihmisiä. Kirjoittaminen on rakas harrastus ja on antanut todella paljon työttömyyteni aikana. Perustaako uusi blogi vai jatkaako tätä nimestään huolimatta? Naamablogiani en taida haluta jatkaa, sekin on enemmän menneen työ- ja harrastuselämäni hedelmiä eikä tunnu enää ajankohtaiselta.

Voihan tietenkin olla, että saan kenkää koeajalla ja statuksekseni tulee jälleen Työtön luuseri...

PS. Tämä postaus on mukana Kivemman blogin Viikonlopun linkkiringissä. Liittykäähän muutkin bloggarit mukaan!

Työtön luuseri sai töitä :)

Juuri kun epätoivo alkaa saada jalansijaa elämässäsi ja lähes ottaa vallan, tapahtuu jotain odottamatonta ja ihanaa. Juuri kun yksi ovi on sulkeutunut, aukeaakin äkkiarvaamatta toinen. Näin minulle kävi tällä viikolla.

Meinas totaalisesti mennä fiilikset, kun en päässyt hakemaani työvoimakoulutukseen. Siitä kuitenkin sisuunnuin ja naputtelin viime viikolla hakemuksia ihan urakalla menemään. Johan rupesi tapahtumaan. Ja kaikki maagisesti samalla viikolla!

Jo pitkään minulle töitä lupaillut pienosakkuusyritykseni tj ehdotteli, jos sittenkin tulisin heille työharjoitteluun ja sen jälkeen palkalliseen työhön. No työkokeiluksihan sitä kai nykyään kutsutaan, mutta ei p***ele en enää näillä kilometreillä lähde työmarkkinatuella mihinkään täyspäiväisesti "harjoittelemaan" sitä mitä jo osaan ja olen tehnyt monta vuotta. Ja kuinka varma se palkkatyö olisi harjoittelujakson jälkeen? Eräs toinenkin venäjää puhuva ehdotteli mulle yhden illan ajan bisnesideoitaan Vkontaktessa (venäjänkielinen "facebook"), mutta ei, sille alalle en ihan äkkiä enää lähde investoimaan kun edelliselläkin kerralla tuli niin rankasti takkiin. Ja kaiken lisäksi eräät entiset yhteistyökumppanit alkoivat kysellä, miten hinnoittelen käännös- ja tulkkauspalveluni, jos he käännättäisivät minulla esimerkiksi niitä posteja, joita minulle edelleenkin tipahtelee tasaiseen tahtiin, vaikken töissä ole ko. firmassa ollut päivääkään (vaikka tarkoitus on ollutkin), ja joita olen sitten välittänyt heille eteenpäin. Muutakin käännettävää kuulemma olisi. Houkuttelivat vielä tulemaan paikkakunnalleen hommiin kahdeksi viikoksi vuodenvaihteessa.

Kaikki edellä mainittu tuntui kuitenkin melko epävarmalta, epämääräiseltä eikä välttämättä pysyvältä ratkaisulta. Enkä jotenkin jaksanut ruveta miettimään hintalappua itselleni ja työlleni, varsinkaan kun en enää ollut yrittäjä. Ja hitsi kun olin käynyt siellä rekrytointipäivässä ja jäi niin hyvät fiilikset sekä itse työtehtävistä että -paikasta.

Ja sitten - puhelin soi! HR-henkilö langan toisessa päässä kysyi, millaiset fiilikset eilisestä oli jäänyt. Todella hyvät, sanoin, ja olen edelleenkin hyvin kiinnostunut työtehtävistä. Ja niinpä sieltä sitten pärähti työtarjous! Sydän ja suu sanoivat heti kyllä. Ja ei kun maanantaina palkalliseen koulutukseen, verokortti ja tilitiedot mukaan. Työsopimus alkaa heti, ja nyt aluksi siihen kirjoitetaan 20-30 työtuntia viikossa, mutta mahdollista lienee saada lisätunteja jatkossa, kunhan kuviot selkenee.

Toisen onnettomuus oli minun onneni. Suuri valtionyhtiö on irtisanonut porukkaa ja ulkoistanut toimintojaan, ja nyt kyseessä oleva yritysasiakaspalvelu siirtyy kansainvälisen konsernin suomalaisen tytäryhtiön hoidettavaksi. Tämän yhtiön yhteyskeskus sijaitsee - meidän maakuntakeskuksessa, siellä missä meidänkin kylältä paljolti käydään töissä. Ja käydään vastakin - nyt on meidän kylä todella hyvin edustettuna tässä työryhmässä, se meidän naapuripariskunnan lapsenlapsikin valittiin. 

Mielenkiintoista nähdä, montako meitä on siellä maanantaina aloittamassa - ilmoituksessa puhuttiin viidestä tehtävästä, mutta rekrytointitilaisuudessa sanottiin, että muutama meistä valitaan. Joko se muutama on viisi tai sitten loput valitaan myöhemmin - ilmoituksessa sanottiin kyllä myös, että koulutuksia tehtävään järjestetään loppuvuoden aikana kahdessa osassa.

Rakkaat työnhakijakollegat - älkää koskaan menettäkö toivoanne! Älkää uskoko, kun joku sanoo: kerran työtön, aina työtön. Niin kuin Maria Kiitos hakemuksestasi -blogista sanoi joskus: oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Siellä voit sinäkin olla eräs kaunis päivä.

Rekrytointipäivä

Olin tänään rekrytointipäivässä kaupungissa. Kaiken kaikkiaan oikein positiivinen kokemus.

Paikalle oli kutsuttu kolmetoista hakijaa, joista kaksi oli peruuttanut tulonsa. Meitä oli siis koolla yksitoista naista, yhtään miestä ei ollut osunut joukkoon, vaikka heitäkin kuulemma firmassa on paljon töissä. Yksi haastattelijoista oli kylläkin mies.

Suurin osa haastateltavista, elleivät peräti kaikki, oli minua nuorempia, aika monella oli pieniä lapsia kotona. Joukossa oli ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita, jollakulla taisi olla jo toinen tutkinto menossa tai ainakin haaveissa. Yksi hakijoista, nuori ihminen, oli työkyvyttömyyseläkkeellä. Mieshaastattelijan mukaan heidän firmassaan edes vanhuuseläke ei ole ongelma, vanhin työntekijä on tällä hetkellä 74-vuotias. 

Oli virkistävää olla mukana joukossa, jossa kaikki taisivat olla opiskelijoita, työttömiä, kotiäitejä tai näiden yhdistelmiä - nuorella eläkeläiselläkin oli lapsi. Ja mikä upeinta, työttömät työnhakijat kajauttivat epäröimättä olevansa näitä pahamaineisia lusmuilijoita eli työttömiä. Ja taas tuli osoitettua, että maailma on pieni - yksi haastatteluun kutsutuista oli naapurimme lapsenlapsi, hänkin samalla kylällä meidän kanssa asuva.

Eikä kyse ollut telemarkkinoinnista - sitäkin yrityksessä kyllä tehdään - vaan jostain sellaisesta, mitä ainakin tehtäväkuvauksen perusteella tekisin todella mielelläni. Niin ryhmätehtäväosuudesta kuin henkilökohtaisesta haastattelusta jäi positiivinen fiilis, vaikka jäinkin viimeiseksi odottelemaan haastatteluun pääsyä. Mihinkäpä työttömällä olisi kiire ollutkaan... Tuntui, että ikäni ei ollut miinusta vaan plussaa ja työ- ja elämänkokemustani arvostettiin. Eikä suulaudestakaan tuntunut tällä kertaa olevan haittaa. Vai kuvittelinko vain?

Kilpailu on kuitenkin kovaa, ja huomenna selviää miten muijan kävi. Onneksi eivät roikota pitempään löysässä hirressä, ja kaikille haastattelussa käyneille soitetaan, kävi miten kävi. Voi kuinka toivoisinkaan että olisin niiden muutaman onnellisen joukossa, jotka tästä porukasta valitaan. Huomiseen on niiiin pitkä aika.

Hyviä ja huonoja uutisia

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Niinhän se sanonta menee. Aloitetaan nyt kuitenkin niistä huonoista uutisista.

Perintätoimistosta tuli ilmoitus saatavien siirtämisestä jälkiperintään ja luottotappiosuositus. Velalliseni eivät ole maksaneet vapaaehtoisesti maksusuorituksia ja perintätoimiston arvion mukaan saatavia ei tulla nopeasti saamaan velalliselta. Perintää ei kuitenkaan ole lopetettu.

Jälkiperinnän tärkein tehtävä on pitää saatavaa yllä ja estää saatavan vanhentuminen lähettämällä säännöllisesti velalliselle muistutuskirjeitä saatavasta. Jälkiperintätilassa olevia saatavia seurataan aktiivisesti ja aktivoidaan tarvittaessa uudelleen oikeudellisen perinnän aloittamiseksi. Perintätoimisto suosittelee kirjaamaan saatavat tässä vaiheessa kirjanpidossani luottotappioksi, mutta vakuuttaa tekevänsä parhaansa edelleen saatavieni perimiseksi. Jälkiperintään siirto ja luottotappiosuositus perustuvat velallisasiakkaan luottotietoihin, perintätoimiston mahdollisiin omiin havaintoihin tai velan siirtymiseen ulosottoviranomaisen perittäväksi velallisen mahdollisesta konkurssista tai epäedullisesta saneerausmenettelystä johtuen. 

Ja mitä tämä kaikki tarkoittaa suomeksi? Sitä, että todennäköisesti en tule koskaan saamaan aikanaan omalle yritykselleni lainaamiani rahoja takaisin.

Ja sitten niihin hyviin uutisiin. Sain kutsun työhaastatteluun! Tai oikeastaan se on kokonainen rekrytointipäivä, kesto noin kolme tuntia. Saa nähdä mitä kaikkea siellä joutuukaan tekemään. Sorruin taas omituiseksi höpöttäjäksi puhelinsoiton saadessani ja osa HR-henkilön jutuista pääsi livahtamaan ohi korvien. Jotain ryhmätehtäviä ainakin on tiedossa, ja sähköpostivahvistuksessa kehotettiin ottamaan mukaan ansioluettelo, työtodistukset, todistukset opinnoista ja tiedot mahdollisista suosittelijoista. Tietysti.

Olen ihan hirvittävän innoissani ja jännittynyt pelkästä haastattelukutsusta, vaikken edes oikein tiedä mihin olen hakemassa. Asiakaspalvelija yritysasiakaspalvelussa - sehän voi olla mitä vaan. Koko ajan jyskyttää takaraivossa pelko siitä, ettei tää taas oo jotain v***n telemarkkinointia. Ilmoituksessa ei kuitenkaan mainittu mitään myynnistä eikä markkinoinnista, ja tehtäväalue on toimisto- ja asiakaspalvelu. Työaikakin sijoittuu klo 7:00 ja 18:00 välille - ei kai kukaan hullu kauppaisi lehtiä seitsemältä aamulla? No, jos hakemani työ sellaiseksi osoittautuu - se selvinnee rekrytointipäivässä - , marssin saman tien ovesta ulos.

Tällä ilmoituksella haettiin tekijöitä viiteen tehtävään. Saa nähdä kuinka suuri on haastatteluun kutsuttujen määrä. Saman rekryfirman kautta viime viikolla hakemaani kahteen muuhun tehtävään oli saapunut yhteensä 202 hakemusta, ja viisi ihmistä kutsuttiin ensimmäiselle haastattelukierrokselle. Tätä tietoa vasten peilaten, tuntuu jo erävoitolta tulla kutsutuksi edes haastatteluun, osoittautui se työ nyt sitten ihan miksi tahansa. Saanpahan pitkästä aikaa harjoitusta haastattelutilanteesta. Jos en vaikka tällä kertaa sössisi koko hommaa lörpöttelemällä mitä sylki suuhun tuo...

Liian vanha

Viime päivinä olen tuntenut itseni ikävuosianikin vanhemmaksi. Työmarkkinoilla 45 tuntuu olevan ihan sama kuin 65, yhtä suuret mahdollisuudet lienee työllistyä. Eikä naamakuva saati videoesittely taida tässä iässä juuri olla eduksi. Ei sillä että liikkuvaan kuvaan edes lähtisin näillä kilometreillä. Ellei ihmeitä tapahdu.

Tuntuu turhauttavalta yrittää laatia vetäviä ja erottuvia hakemuksia, jos työnantajat kuitenkin tuijottavat vain syntymävuotta ja siirtävät hakemuksen suoraan mappiin Ö. Olen toki nähnyt sellaisiakin työpaikkailmoituksia (ja vastannut niihin), joissa sanotaan hakijan voivan olla joko uransa alkutaipaleella tai työelämää nähnyt konkari. Mutta onko se oikeasti totta? Ovatko kaksvitoset ja nelivitoset ikinä samalla viivalla vähäisistä työpaikoista taisteltaessa?

Tässä vaiheessa pitäisi olla jo työuraa takana vähintään se 20 vuotta. Ennen vanhaan useimmilla oli vakivirka parikymppisestä hamaan eläkeikään saakka, mutta enää se ei välttämättä mee niin. Itsekin olen juuttunut itseni etsimisen mikä-mikä-maahan, vaihdellut työpaikkaa ja -alaa ja hieman alle kolmekymppiseksi asti asuinpaikkaakin enemmän kuin lääkäri määrää. Nyt en enää halua asuinpaikkaa vaihtaa, vaikka töitä tuntuukin olevan vaikea löytää täältäpäin.

Tulin jokin aika sitten liittyneeksi Jari Sarasvuon postituslistalle. Ensimmäisessä saamassani viestissä hän kirjoitti: 

Täytän yhdeksän kuukauden kuluttua 50 vuotta. Olen käynnistämässä työurani ja elämäntehtäväni jälkimmäistä puoliskoa. Jos voimat riittävät ja minä yhä kelpaan, haluan palvella ihmistä vielä toiset 25 vuotta.

Uskon tekeväni jälkimmäisestä vuosisatavartista hedelmällisemmän ja viisaamman matkan, kuin mitä sain aikaiseksi ensimmäisen kvartaalin aikana.

Julkisuuden henkilölle tämä ehkä onkin mahdollista. Mutta entäs me työnantajien hylkimät tavikset? Ehkä meilläkin olisi vielä annettavaa ympäröivälle yhteiskunnalle muussakin kuin kuntouttavan (pakko)työtoiminnan muodossa. 

Ihmisen elinikä pitenee ja työurienkin kuulemma pitäisi. Mutta kuka vielä arvostaa ja edes huolii yli nelikymppistä työnhakijaa? Maailma on kääntynyt väärinpäin.

Takaiskuja

Työvoimakoulutushaastattelua edeltävänä yönä näin unta, että laskeuduin korkeita, kapeahkoja, kaiteettomia portaita alas kieli keskellä suuta koko ajan peläten, että putoan. Mietin vaan etten saa katsoa alas ettei rupea huimaamaan.

Erään tulkinnan mukaan portaiden laskeutuminen unessa merkitsee sitä, että alitajunta haluaa kertoa minulle jotakin. Ja jos laskeutuu ahtaassa ja hankalassa portaikossa, joutuu valve-elämässä ottamaan takapakkia.

Kyllä alitajunta tietää. Parin päivän lomareissulta palatessani pöydällä odotti kirje te-toimistosta. Teille ei ole voitu varata opiskelijapaikkaa koska sopivia hakijoita oli enemmän kuin opiskelupaikkoja. Hakijoita oli ollut 64 ja hyväksyttyjä 12.

Eikä ne takaiskut siihen loppuneet. Sähköpostiakaan en ollut reissussa lukenut. Onneksi, ettei olis mennyt fiilikset. Postilaatikossa odotti nimittäin ikävä viesti perintätoimistosta.

Hei,

kiitos viestistänne.

Olemme selvittäneet yrityksen osoitetietoja ja voimassaoleva osoite on tuo meillä jo tiedossa oleva, mutta perintäkirjeet palautuvat siitä huolimatta.

Olemmekin tarkistaneet velallisyrityksen luottotiedot ja maksuhäiriömerkintöjä on useampia, joten emme suosittele, että käytämme haastemiestä viemään velan tiedoksi velalliselle.

Tässä vaiheessa perintä keskeytyy, ei kuitenkaan pääty. Tulemme selvittämään osoitetietoja jälleen puolen vuoden päästä. Mikäli osoite on edelleen sama, tarkistamme jälleen luottotiedot. Jos luottotiedoissakaan ei ole tapahtunut parannusta, perintä tullaan perumaan.

Mikäli kuitenkin haluatte, että käyttäisimme haastemiestä ja edistäisimme perintätapauksen tässä vaiheessa käräjäoikeuteen, tulisi teidän maksaa oikeudenkäyntikulu 86,00 euroa, jonka käräjäoikeus laskuttaa meiltä. Tämän kulun voi tosin lisätä vaatimuksiin velalliselta.

Kuinka haluatte asiassa toimia? Edistämmekö perinnän oikeuteen ja te maksatte 86,00 euron oikeudenkäyntikulun vai tarkistammeko osoitteen myöhemmin uudelleen ja katsomme mille tilanne näyttää silloin?

Jäämme odottamaan vastaustanne. 

Taitaa olla turha lähteä oikeusteitse rahojaan perimään, jos ei firmalla kuitenkaan ole mistä niitä maksaa. Nyt vois vaikka masentuu.

Viime yönä näinkin sitten painajaismaisia unia siitä, kuinka menetin ajamani auton (=elämäni) hallinnan ja suistuin lumipenkkaan myöhästyen sieltä, missä mun olis sillä hetkellä pitänyt olla.

Mielessä pyörii vain kysymys: Miten joku voi tehdä toiselle noin? Kiitos paljon, ex-yhtiökumppani. Onneksi luotin sinuun.

Image: FreeDigitalPhotos.net by Africa

I love me - Challenge & Giveaway

I'm going to be visiting the I love me -exhibition in Helsinki next Friday. Inspired by that a n d some lovely link-ups I recently discovered (thank you Mrs K!), I'm posting in English again.

I love me. Not so easy to say every day, to be honest. I challenge you to continue that sentence and post it as a comment below. You can write in English or in Finnish, as you wish.

I'll be looking forward to your comments. As a reward for your contribution I'll be giving away something acquired at the exhibition. Don't even myself know what yet, that'll be a surprise :). Something nice and small, anyways. The lucky winner will be randomly selected from among the commenters next week.

Here are my thoughts today:

I love me... even though I'm not perfect.
I love me... even though I keep making mistakes.
I love me... just the way I am. Or am trying to at least.

Please feel free to continue!

Haastiskrapula

Olin tänään työvoimakoulutushaastattelussa. Olo on kuin seuraavana aamuna iloisen humputteluillan jälkeen. Tähän tyyliinhän se homma etenee (haastatteluun soveltuvat kohdat kursivoitu):

Odotat tilaisuutta jännitys mahanpohjassa iloisesti kuplien. Ihanaa että sait kutsun! Mitähän sinne pitäis laittaa päälle? Pitäiskö viedä jotain mukanaan (todistukset)..?

(Valinta)tilaisuudessa höpötät suuna päänä mitä sattuu. Olo on kuin maailman kuninkaalla. Hei kattokaa ja kuunnelkaa kuinka hyvä mää oon! (Ai tietotekniset taidot? No joo, ihan perus... Niin että oon ollut viimeksi töissä viime vuoden tammikuussa? No vähän on päässy tää mun työttömyys pitkittymään, MUT HEI EI MUSSA MITÄÄN VIKAA OO!!!!)

Tilaisuuden jälkeen ensin laskuhumala, sitten krapula. Miks ihmeessä piti mennä sanomaan niin, miks en sanonut noin. Kyllä mä hei huomasin kun ne naiset katto merkitsevästi toisiaan siinä yhdessä kohtaa (ennen kuin sanoivat, että jos et nyt tälle kurssille pääse, voit hakea heti seuraavalle - tulokset näkyy Omissa tiedoissa ennen sen toisen kurssin hakuajan päättymistä).

Pakko saada jotain epäterveellistä syötävää. Lohturuokaa. Ja paljon. (Tässä tapauksessa puoli pussia salmiakkilakuja). Ikinä en enää... (hae yhtään mihinkään).

Ja seuraavan kerran... homma alusta uudestaan.

Pelko pois!

Viikonloppuna yhytin itseni pelkäämästä. Puntaroidessani täyttääkö erästä sähköistä työhakemusta huomasin pelkääväni jo valmiiksi epäonnistumista, hylätyksi tulemista. Liian monen Valinta ei tällä kertaa kohdistunut Sinuun -vastauksen jälkeen sitä alkaa jo itsekin nähdä työllistymismahdollisuutensa täysin olemattomina.

Hell, no! Jos en mä ite usko itteeni, niin kuka muhun sitten uskoo? Suurempi pelko tässä kai on se, etten oikeasti työllisty enää ikinä k o s k a en enää usko työllistyväni enkä edes yritä. Ja kun en yritä enkä työllisty, pääsen pian ihanaan kunnalliseen aktivointikierteeseen. 

Luettuani muutamankin työnhakijan alistuneita ja lannistuneita blogipostauksia ja kommentteja mulle nousi niin valtava vastareaktio että oksat pois. Ei, mä en anna itselleni käydä noin. Mä onnistuin jo aktivointihaastattelussa osoittamaan, ettei mulle tartte tehdä mitään aktivointisuunnitelmia; mulla on halua ja keinoja työllistyä ihan omatoimisesti. Nyt mun on todistettava se, itselleni ja toisille. Prkele.

Ehkä realismia olis hyväksyä se, ettei 45-vuotias, vuoden ja yhdeksän kuukautta pois työelämästä ollut huithapelialan entinen yrittäjä ole halutuin mahdollinen kandidaatti työmarkkinoilla. Toisaalta, jos Apollo 13:n miehistö ja NASA:n porukka maan pinnalla olis jossain kohtaa heittäneet hanskat tiskiin ja antaneet periksi, ettei tästä kuitenkaan mitään tuu, niin ei siitä sitten ois mitään tullutkaan ja loppu olis ollut ihan toisenlainen. Joo, katoin ton leffan eilen illalla :).

Niin mä sitten kuitenkin kokosin itseni ja aloin täyttää niitä itsensäkehumislaatikoita hakemuksessa. Vaikka aluksi tuntui, etten löydä yhtään mitään hyvää sanottavaa itsestäni, aloin pikkuhiljaa taas nähdä niitä plussapuolia, joita ehkä voisin käyttää argumentteina todistelemaan sitä faktaa, miksi juuri minut pitäisi valita tehtävään, joka ei kuitenkaan oikein vastaa koulutustani. Ihmeitäkin kun kuulemma tapahtuu.

Jinna blogista Grease&Glamour kirjoitti: Ellei se pelota sinua, ei sitä kannata tehdä. Ja että rohkeus ei ole yhtä kuin pelottomuus. Ja vielä: Suuret asiat ovat aina tulleet mukavuusalueiden ulkopuolelta.

Ehkä se on niin. Mun täytyy vaan tsempata itseäni niin kuin pojan ex-valmentaja ennen brasilialaisen junnujoukkueen kohtaamista jaliskentällä: Ei pelkoa!

Image: FreeDigitalPhotos.net by Stuart Miles

Miksei me koskaan...?

Miksei me koskaan käydä missään lomalla, kysyi tytär. Bestiskin lähtee kohta Teneriffalle. Ja naapurimaat on sitten ilmeisesti ei-mitään, onhan me niissä käyty. Vaan ei kaukomailla.

No ei oo tullu lähdettyä. Mies ei oikein välitä matkustelusta, ja lapsille on tähän asti riittänyt lyhyemmät pyrähdykset lähempänä. Käytiinhän me kerran viiden päivän reissulla Legolandissa, ja siitä ne kyllä tykkäs.

Nykyään on sitten toinenkin syy suureen harkintaan lomamatkojen kohdalla. Kyllähän meillä periaatteessa olis varaakin matkustella, mutta. Kun tulevaisuudesta ei koskaan tiedä. Kun ei ole sitä työpaikkaa.

Itse olen sisäistänyt vastuuni valinnoistani. Valitessani työttömän elämän olen valinnut myös yksinkertaisemman elämän, ilman suuria ei-välttämättömiä investointeja. Olen aikanaan matkustellut niin paljon, etten juuri nyt tunne suurta polttavaa tarvetta siihen. Vaan eiväthän teinimme ajattele asiasta samalla tavalla. He vertaavat omaa elämäänsä kaverin elämään.

Kyllä me ehditään, minä vastaan. Katotaan vaikka sitten seuraavalla lomalla. Enkä mä tällä lomalla ois voinutkaan lähteä kun mulla on se haastattelu. Ja tää loma on niin lyhytkin. Pitäähän meidän käydä isovanhempia tervehtimässä kun kerrankin porukalla päästään. Niin kauan kuin ovat elossa.

Ja sitä paitsi. Satunpa tietämään, että se sun bestikses tekee paljon enemmän kotitöitä kuin sinä. Hänen vanhempansa kun ovat molemmat t ö i s s ä eikä heillä ole aikaa tehdä k a i k k e a kotona kuten minulla. Jospa sinäkin tekisit vähän enemmän, ehkä sitten pääsisitkin reissuun.

Niinpä. Vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi. Ainakaan meidän perheessä.

Työttömän syysloma

Syysloma alkoi! Minun asennemaailmassani lomani sijoittuvat samaan aikaan kuin opiskelevalla nuorisollamme, vaikka kuten on monesti todettu, työtönhän on toisaalta aina lomalla ja toisaalta ei koskaan. Onhan minullakin ensi viikolla yksi tärkeä työnhakijan statukseeni liittyvä meno, mutta sehän nyt on lähes juhlaa ja ekstraohjelmaa itsessään...

Tässä kolme asiaa, jotka rytmittävät "syyslomaani":

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / Stuart Miles)

Loma alkaa huomenna kälyn viiskymppisillä, kukat täytyy vielä aamulla käydä hakemassa (ja viemässä myymäni tyttären vanha My Little Pony -setti uudelle omistajalleen :)). Illalla vien mieheni viettämään poikain iltaa kaverinsa tupareihin ja piipahdan samalla työttömän ystäväni luona viemässä hänelle pari jostain meille siunaantunutta leffalippua. Kun hyvän laittaa kiertämään, palaa se vielä joskus takaisin luoksesi.

Tiistaina on vuorossa se tähdellinen meno: työvoimakoulutushaastattelu. En jaksa valittaa siitä, että haastattelu järjestetään juuri koulujen loma-aikana, jolloin ehkä perheellisillä työttömillä olisi lomasuunnitelmia, koska nykyaikana on ilmeisesti ainakin neljäsosa lottovoittoa jo päästä näissä koulutuksissakin haastatteluun asti.

Loppuviikosta olenkin sitten vapaa lähtemään oikeasti lomalle. Etelän mummolaan suunnataan ja I love me -messuille, jonne onnekkaasti voitin pari lippua. Vielä on auki, ketä saan kaverikseni messuille - alun perin suunnittelin lähteväni tyttäreni kanssa, mutta viimeksi kun asiasta juteltiin, ei hän enää halunnutkaan mukaan. Ehkä menen sitten äitini kanssa, ehkä tytär kuitenkin lähtee - tai ehkä mennään koko porukka. Eiköhän se vielä selviä viikonloppuun mennessä.

Vielä loppuun syyslomavinkki: jos et vielä ole mukana, nyt kannattaa kokeilla Ostohyvitystä! Juuri nyt saat kymmenen euron lahjakortin valitsemaasi verkkokauppaan kiitokseksi palvelun kokeilusta.

Syyslomaterveisin Työtön Luuseri :)

Irti tiskirättifiiliksestä, osa 2

Tässä lupaamani toinen osa Marc Chernoffin kahdenkymmenen kohdan listasta Muista nämä 20 asiaa, kun sinusta tuntuu ettet ole riittävän hyvä. Ensimmäiset kymmenen kohtaa löytyvät suomeksi muokattuina täältä. Tänään paistaa aurinko :)

11. Millainen visio, sellainen elämä. On sinusta kiinni, miten visualisoit asioita ja mihin keskityt. Unohda se mistä et pidä. Keskity siihen mikä innostaa sinua. Jos näet mahdollisuuden, tutki sitä. Jos sinulla on unelma, elä se todeksi.

12. Sinun ei ensimmäiseksi tarvitse saada kaikkien hyväksyntää. Älä enää kuuntele, mitä maailman mielestä sinun pitäisi haluta. Ala kuunnella, kuka sinä olet. Totta puhuen tässä maailmassa on vain muutama ihminen joka ei petä sinua ikinä, ja SINUN pitäisi olla yksi heistä.

13. Se mitä saavutat riippuu pitkälti siitä paljonko sitä haluat. Jos se on sinulle tarpeeksi tärkeää, pystyt sen tekemään. Välistä saatat uupua, mutta ymmärräthän että tuon uupumuksen selättäminen on tärkein yksittäinen tekijä menestymisessä.

14. Jos haluat onnistua, älä anna itsellesi mitään muuta vaihtoehtoa. On hämmästyttävää mihin pystyt, kun sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa. Lopeta kiukuttelu. Älä murehdi enää. Älä valita. Tiedät mitä sinun täytyy tehdä. Siis tee se.

15. Myös itsensä kanssa on tehtävä kovasti töitä. Itsekunnioitus, itsensä rakastaminen, itsetunto... kaikki nämä alkavat sanalla "itse" tietystä syystä. Et voi saada niitä keneltäkään muulta. Ansaitse toisten kunnioitus kunnioittamalla rohkeasti itseäsi.

16. Mikä tahansa sinulle aiheuttaakaan ongelmia, sinä olet sitä vahvempi. Olet paljon vahvempi kuin luulet olevasi. Et ehkä vielä ole siellä missä haluat olla, mutta katso miten pitkälle olet päässyt. Ole ylpeä siitä, ettet ole enää siellä missä olit ennen.

17. Kaiken menettämäsi tilalle olet saanut jotain muuta. Arvosta sitä mitä sinulla on tänään. Elämän ei tarvitse olla täydellistä ollakseen ihanaa. Elämäntarinassasi on monta lukua. Yksi huono luku ei merkitse loppua. Joten lopeta jo sen huonon luvun lukeminen ja käännä sivua.

18. Olet selvinnyt monesta kovasta paikasta. Se että hymyilet ei aina tarkoita sitä että olet tyytyväinen kaikkeen. Joskus se tarkoittaa vain että olet tarpeeksi vahva ja fiksu hyväksyäksesi tilanteen ja tehdäksesi siinä parhaasi.

19. Arpesi symboloivat voimaasi. Älä koskaan häpeä arpia joita elämä on sinuun jättänyt. Arpi tarkoittaa, että kipu on ohi ja haava on parantunut. Se tarkoittaa sitä, että olet voittanut kivun, oppinut läksysi, vahvistunut ja jatkanut eteenpäin. Et voi saada elämäsi arpia katoamaan, mutta voit muuttaa tapaa, jolla näet ne.

20. Et ole lakannut yrittämästä. Jos et just nyt pysty muuta sanomaan, voit kuitenkin sanoa: "En oo lakannut yrittämästä." Ole positiivinen, kärsivällinen ja sisukas. Mitä enemmän tekee mieli lyödä hanskat tiskiin, sitä enemmän voit saavuttaa noilla kolmella edellä mainitulla. Koska vahvimpia ei oo ne ihmiset jotka aina voittaa, vaan ne jotka ei anna periksi vaikka häviää.

Amen.

Iloisia yllätyksiä top 3

Nämä asiat ovat ilahduttaneet minua viime päivinä:

1. Mollin Omista tiedoistani huomasin, että minut kutsutaan työvoimakoulutushaastatteluun! Paperikirje ei ole minua vielä saavuttanut, mutta yllätys oli iloinen kun piipahdin sähköisessä palvelussa. Jo viime viikolla sain iloita työttömän ystäväni puolesta, joka oli vastikään ollut omassa haastattelussaan toiseen, akateemisille työnhakijoille tarkoitettuun verkkopedagogiikkaa käsittelevään koulutukseen. Tsemppiä meille molemmille, toivotan ihan itse!

2. Jo lähes kuukautta aiemmin clickworker.comissa tekemäni testi pätevyydestäni suomenkielisen tekstin tuottamiseen oli vihdoin arvioitu. Jeee, sain täydet pisteet! Siitä pääsin jatkamaan uusiin testeihin ja odottelemaan mahdollisia työtehtäviä. Selvitin vielä pari koetta ja harjoitusta, joilla sain pätevyyden osallistua UHRS-toimeksiantoihin (Universal Human Relevance System). Ehkä tässä on mahdollisuus pieniin lisäansioihin ja mielenkiintoiseen tekemiseen. Mikäli joku muukin on kiinnostunut, rekisteröityä voi täällä. 

3. Sain arvostamaltani toimittajalta mukavaa postia. Olin lähettänyt hänelle linkin blogiini, ja hän vastasi nyt kehuen blogini nimeä: on kuulemma sopivasti provosoiva ja silti kertoo hyvin siitä, mikä aiheena pääsääntöisesti on. Lupasi vilkaista blogiani myös jatkossa. Myös Twitterissä sain ihka ensimmäisen seuraajani: JULKKIKSET.FI seuraa nyt Työtöntä Luuseria. Hei tarkoittaax se et mä oon ny julkkis...?!?!

Image: FreeDigitalPhotos.net by Stuart Miles

Irti tiskirättifiiliksestä, osa 1

Olen tässä muutaman päivän taistellut totaalista tiskirättifiilistä vastaan. Olo on ajoittain ollut täysin arvoton ja mitätön, kuin tiskirätillä. Mitkään moitteet eivät tällaisina päivinä valu kuin vesi hanhen selästä, vaan imeytyvät sieluun ja sydämeen. Kun niitä on koittanut puristaa pois, on kyyneleitä riittänyt. Ja sen jälkeen on olo todellakin ollut kuin voimattomalla rievulla.

Koska murehtiminen ja itsesäälissä rypeminen ei ole pitemmän päälle yhtään kivaa, yritän opetella pääsemään siitä pois mahdollisimman nopeasti. Sillä oikeasti se ei kyllä paranna asioita mitenkään. Sen sijaan toiminta parantaa; se että muutan toimintatapojani siinä missä se mahdollista on. Alistumatta silti tiskirätiksi.

Tänään silmiini sattui juuri tähän tilanteeseen sopiva englanninkielinen postaus aiheesta. En edes yritä karsia tätä kolmen kohdan listaksi, koska tää on n i i n hyvä kokonaisuudessaan. Sen sijaan listaan tähän postaukseen ensimmäiset kymmenen kohtaa lyhennettyinä ja hieman muokattuina. Osa kaksi eli seuraavat kymmenen kohtaa seuraa myöhemmin.

1. Kellään ei mee paremmin kuin sulla koska kellään ei voi mennä paremmin kuin sulla. Sä kuljet omaa polkuas. Unohda mitä kaikki muut tekee tai saavuttaa. Sun elämässäsi on kyse omien rajojesi rikkomisesta ja siitä, että ylität itsesi pystyäksesi elämään just SULLE parasta elämää.

2. Tää askel on pakko ottaa. Joskus me aatellaan, ettei olla siellä missä meidän pitäisi olla tai missä me haluttais olla. Mutta totuus on, että sä oot just nyt siellä missä sun pitääkin olla, jotta pääsisit sinne minne haluat huomenna.

3. Palaset loksahtaa kohdalleen - ei ehkä heti, mutta vähitellen. Vaikeina aikoina muistuta itseäsi siitä, että kivullakin on tarkoitus. Jätä kipu taaksesi mutta älä unohda sen opetusta. Kipu kuuluu kasvamiseen.

4. Kärsimyksesi johtuu siitä, että vastustat "sitä, mikä on". Onni syntyy siitä, että hyväksyt täysin sen mikä on, sen sijaan että toivot ja murehdit sitä mitä ei ole. Asioiden on tarkoitus olla näin, muuten ne ei olis näin. Et voi kontrolloida kaikkea, mitä sinulle tapahtuu; voit hallita vain suhtautumistasi siihen. Asenteessasi on voimasi.

5. Voit joka päivä valita stressin ja rauhan välillä. Valitse olla onneton ja löydät runsaasti syitä olla onneton. Valitse olla rauhallinen ja löydät runsaasti syitä rauhaan.

6. Olet aina riittävän hyvä yrittämään, ja loppujen lopuksi vain sillä on merkitystä. Kaikki mitä saavutat tulee jostakin mitä yrität. Yritä siis. Usko pois, kahdenkymmenen vuoden päästä sinua harmittaa enemmän asiat jotka jäivät tekemättä kuin ne jotka teit. Anna itsellesi mahdollisuus.

7. Aina on jotain pientä mitä voit tehdä. Nykytilanteessasi ei ole yhtään mitään sellaista, mikä estäisi sinua etenemästä, yksi pieni askel kerrallaan. Muista että visio ilman toimintaa on pelkkää unelmointia; visio on yhdistettävä riskinottoon.

8. Epäonnistumiset ovat oikeastaan vain läksyjä jotka on opittava. Yksikään päivä ei ole mennyt hukkaan, kun elät sen olemalla läsnä ja niin, että sillä on tarkoitus. Arvosta matkaa ja nauti siitä, vaikka välillä joudutkin kulkemaan kiertoteitä.

9. Se mikä oli eilen mahdotonta, voi onnistua tänään. Kokemus on opettajista ankarin; se pistää sinut ensin kokeeseen ja antaa opetuksen vasta sitten. Mutta itse asiassa tämä on siunaus. Se tarkoittaa sitä, että päivä päivältä tulet vahvemmaksi ja pystyvämmäksi.

10. Se mitä "saattaa tapahtua" voi estää sinua vain, jos annat sen tehdä niin. Sen sijaan että murehdit sitä, mitä voisi tapahtua, lähde etenemään ja käytä energiaasi ja älyäsi sen käsittelemiseen, mitä todella tapahtuu.

CV-netti ja puhelinmyynti

Kävin pitkästä aikaa tarkistamassa roskapostilaatikon nettipostista, kun aprikoin erään oletetun viestin kohtaloa. Sattuipa siellä silmääni kaiken muun roskan seassa parikin viestiä eri puhelinmyyntifirmoilta, joista toinen oli tullut cv-netin kautta. Kyseisessä viestissä yritys kertoi olevansa innovatiivinen ja voimakkaasti kasvava asiakaspalvelu– ja myyntiyritys, joka tekee töitä rempseällä otteella, iloisin mielin ja pilke silmäkulmassa. Nettiosoitteeksi, josta lisätietoja voi käydä katsomassa ja täyttämässä hakemuksen, oli hämäävästi merkitty www.tyopaikka.net, eli ei suinkaan firman oikeaa nimeä.

Toisessa viestissä, ei CV-netin kautta tulleessa - mistä lie onkineet sähköpostiosoitteeni, ehkä jostain työnhakusivustolta? - kysyttiin, haluanko vaikuttaa omaan ansiotasooni motivoivassa työympäristössä. Kuulemma juuri minua, tulevaisuuden myyntitykkiä, etsitään joukkoon näyttämään kynteni. Kiitos vaan, mutta ei kiitos.

Gmail oli osannut raakata viestit juuri oikeaan laatikkoon. Tällä hetkellä en tunne minkäänlaista kutsua telemarkkinoinnin auvoisaan maailmaan. Nuorena sitä(kin) kokeilin eikä se nyt ihan hirveää ollut, itse vaan olin silloin niin pahassa jamassa etten sitä kauaa jaksanut.

Mutta nyt kypsällä aikuisiällä, työkokemuksen ja suoritetun tutkinnon jälkeen - ei kiitos. Vaikka telemarkkinoijista kuinka olisi huutava pula. Näihin viesteihin suhtaudun tismalleen samalla tavalla kuin muihinkin roskapostiin sulavasti sujahtaviin tarjouksiin. Kiitos ei minulle tällä kertaa.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / mrsiraphol)

Työttömyys á la Miljoonasade

Olen suurella mielenkiinnolla seurannut TV2:lla lauantaisin pyörivää We Want More -tositv:tä, jossa jo hajonneita bändejä on koottu jälleen yhteen ja kuultu heidän tarinoitaan. Pyhiinvaeltajan pieteetillä olen tehnyt muusikoiden kanssa yhteistä matkaa, kuunnellut myös sarjaan liittyvät radio-ohjelmat Areenasta ja katsellut joitakin ekstrapätkiäkin.

Tänä iltana on ohjelmassa vihdoin vuorossa Miljoonasade, jonka musiikki on ollut voimakkaasti läsnä nuoruudessani ja varhaisaikuisuudessani niin c-kaseteilla, vinyyleillä kuin cd-levyilläkin. Yhtyeen ura on ollut pitkä ja tuotanto laaja ja monimuotoinen. Lämmittelyksi iltaa odotellessa kokosin tähän itselleni ja kaikille muille Työttömyyden Top Kolmosen Miljoonasateen tuotannosta:

1. Köyhät

Kaikki työttömät eivät ole köyhiä eivätkä kaikki köyhät työttömiä. Hekxa83 on kuitenkin tehnyt tähän biisiin niin osuvan kuvakollaasivideon, ettei paremmasta väliä. Video toimii edelleen vuonna 2014, jopa nykyinen pääministerimme vilahtaa kuvissa.

2. Ai mikä mua vaivaa?

Tää on ihan pakko laittaa tähän. Punkasennetta, josta tulee mieleen alkuaikojen Apulanta. Röyhkeän sanoituksen rivien välissä piilee loistokuvaus tilanteesta, jossa työttömyyden ja talousahdingon masentama päähenkilö kanavoi tuskansa ruumiillistumaan etusormeensa. On helpompi selittää, että sormeen sattuu kun se paloi, kuin että mikä kaikki muu ahdistaakaan. Sä köyhä, työtön, körttiläinen sinisilmä oot jo syntyjään.

3. Meitä jyrätään

Kaikkien työttömien voimalaulu 1990-luvun alun lamavuosilta. Toimii yhä ja antaa toivoa. Mutta rakas, rakkain, rakkaimpani me kyllä pärjätään kun vain elämän juoksuhaudassa saan sun syliisi painaa pään kuin kypärään.

Ei aihetta aktivointiin

Huh, selvisin säikähdyksellä aktivointihaastattelusta. Pala kakkua.

TE-palvelujen työnhakutietojeni mukaan kunnan palveluohjaaja eli työvalmentaja oli pyytänyt kutsumaan minut aktivointiin, koska 180 päivää työmarkkinatuella ansiosidonnaisen jälkeen oli tullut täyteen. Minä kun käyn kunnalle kovin kalliiksi (sakkomaksun takia), kun on lapsikorotukset ja kaikki. 

Eilen sitten pyyhälsin paikalle sovittuun aikaan ja huutelin kunnanviraston aulassa, että missäs se työvalmentaja ottaa vastaan. Keskuksesta huikattiin takaisin, että tuolla kunnanhallituksen huoneessa se työkkärin ihminen oottelee, ovi on auki. Ja johan virkailija tulikin ovelle vastaan. Palveluohjaaja ei nyt valitettavasti olekaan paikalla, hänen piti lähteä palaveriin kaupunkiin. No eipä haittaa mittään, tuumasin.

Taisi olla parempi niin. Kunnan edustaja olisi saattanutkin nakittaa minut ihan piruuttaan - ja omia pointsejaan nostaakseen, koska hänenkin työsuhteensa on taas katkolla vuodenvaihteessa - johonkin ns. kuntouttavaan työtoimintaan, koska laki siihen mahdollisuuden antaa. Mutta te-toimiston virkailija oli onneksi ihan tolkun ihminen, ja näki ja kuuli jutuistani (joita tavalliseen tapaani taas tuli ja paljon), että olen aktiivinen työnhakija joka ei tarvitse erityistä tukea. 

Olen Työnvälitys- ja yrityspalvelulinjan asiakas edelleen, en sen toisen jonka nimeä en nyt muista, josta ihmisiä ohjataan aktivointitoimien piiriin. Aktivointisuunnitelmaa ei laadittu, koska virkailija ei nähnyt tarvetta sille. Mukaani sain palveluohjaajan jättämän kirjekuoren, joka sisälsi palveluohjaus- ja tilannekartoituksen sekä suostumuspapereita henkilötietojen vaihtoon ja keräämiseen viranomaistyössä, mutta niiden palauttaminen on vapaaehtoista ja täysin omassa harkinnassani. Hyyyyvin pitkällisen harkinnan jälkeen (noin 0,5 sekuntia) olen päättänyt jättää ne palauttamatta.

Vaara ohi siis ainakin joksikin aikaa. Voin taas keskittyä rauhassa omatoimiseen työnhakuun ja muuhun elämään sekä odotella mahdollista kutsua työvoimakoulutushaastatteluun saapuvaksi. Toki tilannetta katsotaan taas uudelleen, ellen pääse töihin tai koulutukseen. Lohduttaa kuitenkin huomata, että tässä mielivaltaisten kafkamaisten (lue: vorssalaisten) kuntouttamistoimenpiteiden maailmassa löytyy vielä ihan inhimillisesti ja maalaisjärjellisesti toimiviakin työvoima-asiantuntijoita elikkäs näitä työkkärin tätejä ja setiä.

Image: FreeDigitalPhotos.net by KEKO64

Vihapuheen kohteena

Luin äskettäin artikkelin ruoan ja ruumiin suhteista väitelleen Tiina Valkendorffin tutkimuksesta, jossa aineistona on syömishäiriöitä, ortoreksiaa, terveellisiä elämäntapoja ja lihavuutta koskevia verkkokeskusteluja. En voinut välttyä ajattelemasta, että artikkelin argumentit sopivat valitettavan hyvin myös työttömiä työnhakijoita koskeviin verkkokeskusteluihin tai yleisönosastokirjoituksiin. Käykääpä vaikka kurkkaamassa Suomi24:n työttömyysaiheisia viestiketjuja.

Seuraavat lauseet ovat otteita kyseisestä artikkelista, mutta lihavat ja lihavuus -sanojen tilalle on vaihdettu työttömät ja työttömyys.

– Tiesin että verkkokeskustelut ovat mitä ovat. Silti yllätti, miten raakaa keskustelu on, hän toteaa.

Monet puheenvuorot työttömyyttä koskevissa keskusteluissa täyttävät vihapuheen määritelmän.

– Yllättävää oli, että keskustelu on ilkeää ja julmaa ja samaan aikaan hyvin älyllistä ja rationaalista. Kyse ei ollut äkkipikaistuksissa tehdyistä heitoista, vaan asioita oli selvästi pohdittu pidempään.

Keskusteluissa kannetaan huolta siitä, mitä ihmisten työttömyys tekee yhteiskunnalle, taloustilanteelle ja suomalaiselle terveydenhuollolle.

Työttömät ovat joutuneet nyky-yhteiskunnassa alistettuun asemaan vähän samalla tavoin kuin esimerkiksi naiset tai maahanmuuttajat historian saatossa.

– Heitä pidetään tyhminä ja heidän kykynsä hallita omaa elämäänsä kyseenalaistetaan. Heidän nähdään olevan kontrollin ja kurinpidon tarpeessa.

– Näin voimakkaassa työttömyyskielteisyydessä ei ole mitään mieltä. Pitäisi saada muitakin näkökulmia, tutkija peräänkuuluttaa.