Eilen törmäsin Prismassa aikuisopistoaikaiseen opiskelukaveriini. Hän oli tuolloin aikanaan saanut tarpeekseen entisestä ammatistaan, halusi muutosta elämäänsä ja lähti opiskelemaan uutta alaa. Valmistuimme yhtä aikaa, minä lähdin perustamaan firmaa ja hän ensin viettämään ansaittua kesälomaa ja sitten etsimään työtä aktiivisemmin. Vaan eipä sitä työtä tahtonutkaan löytyä. Lopulta hän päätyi kaikkien rakastamaan aikakauslehtien puhelinmyyjän duuniin. Ei se nyt niin pahalta tuntunut, olihan hän tottunut jo aiemmassa työssään kaikenlaiseen vastaanottoon. Tulostakin tuli ainakin toisina päivinä, mutta lopulta oma moraali alkoi sotia koko hommaa vastaan. Myydä nyt väkisin tarpeettomia lehtiä vastaanhangoitteleville mummoille.
Ja se ainainen kilpailuasetelma, viivojen piirtäminen taululle ja kellon kilistäminen jokaisen tehdyn tilauksen jälkeen. Ja puheluiden nauhoittaminen ja analysointi: "Mietitääs nyt miten sä olisit tässä kohtaa voinut toimia toisin?" Kyllä sillä hommalla rahaakin pystyi tienaamaan kun oli "oikeaa" ihmistyyppiä; ne, joiden puheluita kuunneltiin yhdessä tyyliin "Ottakaahan muut oppia", tekivät kieltämättä hirmuisia tilejä. Mutta kenen selkäranka ja ennen kaikkea sydän kestää tuollaista aggressiivista myyntityötä kovin pitkään?
Lopulta kaverini sai puhuttua työnantajansa ympäri irtisanomaan hänet, vaikka ensin pomo olikin sitä mieltä, ettei varmasti anna tälle potkuja. Ja niin kaveri lähti taas kerran työvoimapoliittiseen koulutukseen, josko sitä kautta työllistyisi paremmin. Eipä tuntunut sekään auttavan ja kuukaudet kuluivat. Lopulta, kun hän oli jo aikeissa lähteä töihin toiselle paikkakunnalle suurin piirtein autossa asumaan, hän saikin yllättäin puhelinsoiton firmasta, johon oli hakenut töihin kuukausia aiemmin. Tuolloin valituksi tullut henkilö oli nyt lopettanut ja hihhei, nyt tämä 50+ rouva kelpasikin! Ja ala oli - sama josta hän silloin aiemmin halusi eroon...
Nyt kaverini kommentoi olevansa jo niin "iso", että kaikenlaiset alanvaihtohaahuilut saavat jäädä. Eikun eläkettä odottelemaan... Ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys saada 40-55-vuotiaana töitä nykypäivänä. Tällä rouvallakin kun oli alalta takana vuosikymmenten työkokemus ja näin ollen täydet palkat ja palkanlisät. Nyt on sitten töitä riittänyt vähän liiankin kanssa, hyvä kun kotona on välillä ehtinyt käydä vähän nukkumassa.
*************************************************************************************************
Toisen kerran tämä ikäkysymys tuli puheeksi tänä aamuna, kun olin sähköpostiyhteydessä LinkedIn-profiiliani katsomassa käyneeseen head hunteriin. Kyselin olisiko hänellä kenties tiedossa minulle sopivaa tointa / tehtävää, kun profiilissani poikkesi, ja kerroin samalla, että profiilissa mainittu julkiblogini on tällä hetkellä aika lailla telakalla, ja että bloggaan nykyään enemmälti tässä osoitteessa. Konsultti vastasi, että onhan hänellä toki haku päällä, mutta paikka on siellä isolla kirkolla Helsingissä, valitettavasti. Katsotaan nyt mitä löytyy, sanoi hän, ja samalla totesi blogiini viitaten: "Ja lopeta tuo luuserius!!!! ;)" Johon vastasin: "Blogin nimi on mitä suurinta itseironiaa. Työtön EI ole yhtä kuin luuseri!!"
Johon konsultti:
Olen samaa mieltä! Tämä meidän aikamme on vaan niin hassu... (tuli taas eilen väännettyä eräälle HR-johdon henkilölle rautalankaa siitä miksi 40+ v. on parempi kuin -25 v. vaikka se maksaakin vähemmän...)
Onko tuollaisiakin head huntereita oikeasti olemassa, siis että suosittelevat +40-vuotiasta 25-v. sijaan?!?! Sinänsä positiivista. Aikamme ei ole hassu, aikamme on suorastaan sairas, kun osaavat ihmiset eivät kelpaa töihin ikänsä takia.
VastaaPoistaNiinpä. Ennen sanottiin, että viisaus asuu vanhoissa naisissa. Nykyään ei jostain syystä elämänkokemusta nähdä positiivisena arvona. Resurssien hukkaan heittämistä.
PoistaEn kestäisi päivääkään tuollaista puhelinmyyntityötä kellon kilistelyineen...Todella vastenmielistä! Kaverillesi kävi kuitenkin onneksi lopulta hyvin "korkeasta" iästään huolimatta.
VastaaPoistaItse olen tehnyt pari viikkoa nuoruudessani aikakauslehtien puhelinmyyntiä. Se oli ihan mukavaakin aluksi, varsinkin sellaisina päivinä kun myyntiä tuli hyvin. Sitten ei pää enää kestänyt, mutta se ei johtunut itse työstä vaan omasta henkisestä tilastani. Siihen aikaan ainakin siinä paikassa sai myyskennellä omassa huoneessa omassa rauhassa ilman kelloja ja tuhotonta kilpailua ja vertailua... Kaiketi koventunut sekin maailma.
VastaaPoistaFiksu konsultti!!
VastaaPoistaTodellakin :)
Poista