Kun vajaa pari vuotta sitten
luovuin yrittäjyydestä, jäin silti roikkumaan löysään hirteen, jossa
osittain roikun vieläkin. Yrityksen perustamisaikoihin lainasin firmalle
rahaa kahden vuoden maksuajalla - tietenkin kuvittelin olevani mukana
yrityksessä vielä parin vuoden päästä. Lainan erääntyessä viime vuonna ei firmalla t i e t e n k ä ä n ollut maksuvalmiutta, joten sovimme laina-ajan pidennyksestä vielä yhdellä vuodella. Koron he sentään saivat maksettua, olihan sekin jotain. Lisäksi olin tuolloin edelleen takaamassa
yhtiön matkatoimistovakuutta sekä nimelläni että rahatalletuksella. Jäi
halju ja epävarma olo - mitä jos firman asiat eivät suju hyvin enkä
saakaan koskaan omiani takaisin?
Kun viime kesäkuussa sain ensin
yhden ja sitten toisen huomautuskirjeen Finnveralta siitä, ettei ko.
yritys ole maksanut viimeisintä takausprovisiolaskuaan - Finnvera oli
taannut puolet asetetusta vakuudesta -, alkoi todella kylmätä, etenkin
kun kirjeen saatuani yrityksen toimitus-johtajalle lähettämääni
sähköpostiin ja kehotukseen hoitaa provisiolasku kiireimmiten ei tullut
minkäänlaista vastausta. Oli juhannus vähällä mennä pilalle, kun
jälkimmäinen karhukirjeistä saapui keskikesän juhlan aatonaattona...
Ihan pakko oli soittaa Finnveraan ja tiedustella laskun tilanteesta,
josko huomautus olisi ollut jo aiheeton ja lasku maksettu - takaajana
minulla oli oikeus tähän tietoon. Ja huh, lasku oli hoidettu ensimmäisen
karhun jälkeen, mutta karhu ehtinyt jo lähteä reissuun. Myös tj reagoi
tällä kertaa nopeasti ja ilmoitti maksun viivästyneen, koska se oli
kiertänyt kauan perheen entisen osoitteen kautta uuteen
pääkaupunkiseudun osoitteeseen. Oli miten oli, isosta summasta ei ollut
kysymys, mutta periaatteellisella ja tunnetasolla episodi oli omiaan
lisäämään epäluottamustani yrityksen maksukykyyn ja -haluun.
Heinäkuussa tapahtui kuitenkin
iloinen yllätys, kun Nordeasta otettiin yhteyttä ja ilmoitettiin, että
antamani vakuustalletus on kuitattavissa pois. Mitä ihmettä, ovatko
yhtiön nykyiset omistajat vihdoinkin valmiita vapauttamaan minut
takausvastuusta ja asettamaan omia rahojaan minun varojeni tilalleni?
Ei, siitä ei kuitenkaan ollut kysymys - yhtiö oli päättänyt luopua
valmismatkojen hinnan perimisestä ennen matkaa ja täten vapautettu
Kuluttajaviraston vakuudesta. Niin tai näin, oli helpotus saada talletus
omaan vapaaseen käyttöönsä. Yksi kivi vähemmän repussa :)
Nyt sitten enää jännitän,
saanko maksusuorituksen ja milloin saan, kun antamani laina erääntyy jälleen
maksettavaksi elokuun loppupuolella. Laskun aion kyllä lähettää hyvissä
ajoin ja sähköpostitse, eli postia ei voi nyt syyttää mikäli maksu
viivästyy... Joskus odottavan aika tuntuu tooosi pitkältä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!