Jo joutui armas aika

Mä oon tosi herkkis, ja on kaksi paikkaa, joissa olen takuuvarmasti pala kurkussa ja tippa linssissä alusta loppuun: kirkolliset (etenkin lapsiin liittyvät) tilaisuudet ja koulujen kevät-juhlat. Esikoistamme kastettaessa en meinannut millään saada veisattua virsiä, kun itku pyrki väkisin läpi ihme ulvahduksina - juhlavieraat luulivat mun nauravan mut ei, hyvä etten parkunut onnesta ja liikutuksesta. Ja jos meidät olis aikanaan vihitty kirkkohäissä eikä maistraatissa, olisin varmaan vollottanut läpi koko toimituksen.

Nyt parin päivän sisään on liikutuksen hetkiä riittänyt. Torstai-iltana olin rippikoululaisemme mukana lapsi- ja nuorisotyön kevätkirkossa ja tänään kaksissa kevätjuhlissa, kun sekä kuopus että esikoinen jättivät hyvästit tähänastiselle koululleen. Kuopus siirtyy yläkouluun kunnan keskuskouluun ja poika päätti peruskoulunsa. 12.6. selviää, missä koulutie jatkuu vai jatkuuko missään. Eiköhän sentään jokin ovi kolmesta yhteishakukaavakkeeseen merkatusta aukene.

Nyt on sitten Suvivirsi veisattu ihan uhallakin kolmeen kertaan kahden vuorokauden sisällä. Älytöntä vöyhkäämistä tuonkin asian kanssa, saako jotain perinteikästä laulua laulaa koulujen kevätjuhlissa, jos siinä mainitaan Jumala. Hui. Eikö tällä kansakunnalla tosiaankaan ole mitään tärkeämpää ajateltavaa, esimerkiksi nyt vaikka uusien työpaikkojen luominen?

Lasten ja nuorten esitykset ovat aina omalla tavallaan sykähdyttäviä ja hellyyttäviäkin, etenkin alakoulun puolella. Taisin olla nyt ensimmäistä kertaa yläkoulun kevätjuhlassa mukana, ja kylläpä yllätyin nuorten lahjakkuudesta ja taitavuudesta. Koko päivän on soinut päässä parin kahdeksasluokkalaisen tytön esittämä Nopsajalan Lupaan olla. Näennäisen tavan-omaiseen rakkauslauluun kätkeytyy parin rivin mittainen salasanoma, joka sykkii varmasti niin monen angstisen teinin kuin lohduttoman työttömänkin sydämessä:

Haluun jotain muuta kuin tää.
Haluun mielen, merkityksen elämälle.

Onnea, menestystä ja turvallista matkaa kaikille koulutiensä tänään päättäneille. Uskoa, luottamusta ja toivon pisaroita meille kaikille. Hyvää kesää!!

Viisi positiivista asiaa

Sain Facebookissa positiivisuushaasteen: viisi päivää positiivista kerrottavaa ja joka päivä yksi negatiivinen juttu positiiviseksi muutettuna. Koska positiivisuudesta ei ole koskaan haittaa työttömänkään elämässä (vrt. vetovoiman laki: samankaltainen vetää puoleensa saman-kaltaista), sovellan saamaani haastetta tässä postauksessa ja kaivan päällisin puolin negatiivisesta asiasta eli työttömyydestä esiin viisi positiivista asiaa. Haastan samalla kaikki niin työlliset kuin työttömätkin lukijani tekemään samoin, ja jos siltä tuntuu, kirjoittamaan omat listansa kommenttiosioon.

1. Minulla on enemmän aikaa itselleni ja perheelleni sekä itseni toteuttamiselle vaikkapa näin bloggaamalla. Eri asia tietysti on, käytänkö sen kallisarvoisen ajan parhaalla mahdollisella tavalla - enemmänkin voisi kuntoilla, perehtyä puutarhanhoitoon ym. ym. Yritän kuitenkin olla vaatimatta liikaa itseltäni työttömänäkään: Minä s a a n välillä olla vaan. Minä s a a n olla just tällainen kuin olen. Minä s a a n olla Minä.

2. En pode sitä jatkuvaa huonoa omaatuntoa, joka vaivasi yhdeksästä viiteen -duunissa, työmatkan ollessa 40 kilometriä suuntaansa. Huonoa omaatuntoa siitä, että kaikki kotityöt jäivät miehen harteille, hän kun oli tuolloin hypännyt pois it-oravanpyörästä ja jättäytynyt työttömäksi. Huonoa omaatuntoa siitä, etten muka saanut riittävästi aikaan töissä enkä kotona. Huonoa omaatuntoa poissaolosta, ellen raahautunut kuumeisena työpaikalle.

3. "Vapaa" elämä mahdollistaa myös melkomoisen sitoutumisen pojan aikaa vievään jalkapallo-harrastukseen. Reilun viikon sisällä on ollut neljät harkat 40 km päässä meiltä, Junioricupin loppuottelu 60 km päässä, yksi oman joukkueen peli 130 km päässä ja yksi saman ikäluokan toisen joukkueen peli, jossa tuurasin joukkueenjohtajaa. Jojon tehtävät vievät jonkin verran aikaa pelien ulkopuolellakin, mutta onneksi meitä on kaksi jakamassa urakkaa. Ja mullahan on sitä aikaa keskivertoa enemmän...

4. Meillä ei ole taloudellisesti hätää ainakaan vielä. Toimeen tulee vähemmälläkin, kun ei tavoittele taivaita. Toki eläkettä ei ole ihan kauheasti ehtinyt karttua rikkonaisella työ(ttömyys)urallani, mutta olen perinyt jonkin verran rahaa, saanut vapaaehtoisia sisar-osuuksia ja tehnyt maltillisia sijoituksia. Tiedän, että suhtautuisin työttömyyteen toisin, jos eläisin todella kädestä suuhun.

5. Tiedän, että monissa perheissä tämäkin on toisin, mutta meillä parisuhde pysyy parempana stressittömämpinä (lue: työttöminä) aikoina. Kun on aikaa ottaa yhteiset päiväunet ja suoda huomiota puolisolle. Me emme kaipaa parisuhteemme mukaparantamiseen kalliita lomamatkoja, tai vaikka minä olisinkin joskus kaivannut, olen ajan saatossa sopeutunut siihen, että mieheni viihtyy parhaiten kotona, olivat taloudelliset resurssit sitten mitkä hyvänsä. Jos todella rakastaa, hyväksyy koko paketin, työttömänä tai ei.

Älköön kukaan nyt kateellisena ajatelko, ettei minun päähäni mahtuisi k o s k a a n yhtään negatiivista ajatusta työttömyydestä tai muustakaan. Joskus vaan on ihan terveellistä päänupin kannalta kääntää ajatuskatkaisin tietoisesti yltiöpositiivisuuden puolelle. Ja ellet usko - kokeile!

Eurovaalien jälkeen

Vähältä piti että olisin jättänyt kokonaan äänestämättä tällä kertaa. Jotenkin ei vaan jaksanut napata, vaikka periaatteessa olenkin sitä mieltä, että turha valittaa, jos ei edes yritä vaikuttaa asioihin omalla pienellä osuudellaan eli käy äänestämässä. Melkein joka kerta olen kansalaisvelvollisuuteni täyttänyt tai paremminkin äänioikeuttani käyttänyt, mutta on se jäänyt joskus väliinkin.

Vielä varsinaista vaalipäivää edeltävänä iltana minulla ei ollut hajuakaan ehdokkaasta saati puolueesta, ketä äänestäisin. Olen äänestyshistoriani aikana tainnut äänestää lähes kaikkia eduskuntapuolueita paitsi perussuomalaisia, joita en ole enkä tule äänestämään. Tai tietysti, vannomatta paras siinäkin asiassa. En jaksa juurikaan ryhtyä vaalikoneisiin enkä seurata puheenjohtajatenttejä, valitsemani ehdokkaan nettisivullakin kävin vasta kun numero oli jo raapustettu äänestyslipukkeeseen. Eli melkoisella mutu-tuntumalla mennään.

Mikä sitten sai mieleni muuttumaan ja askeleeni käymään kohti äänestyskoppia? No ainakin nämä asiat:

1. Tajusin, että vaikken ehkä haluaisikaan äänestää mitään tiettyä puoluetta (mikä sekin on tietysti tehtävä), olisi tärkeää äänestää tiettyjä arvoja ja kehitystä vastaan.

2. Joka tapauksessa oli käytävä kaupassa. Miksen sitten poikkeaisi samalla vaaliuurnilla, kun nyt sitten sain valittua itselleni kelpaavan ehdokkaan ja puolueen?

3. Radion hömppätoimittajakin paasasi äänestämisen tärkeydestä ja sanoi, ettei voi ymmärtää välinpitämättömyyttä asioihin vaikuttamisen suhteen. Prkl, minähän en ainakaan ole välinpitämätön!!!

4. Facebookin äitiryhmässä eräs kunnanvaltuutettu kävi muistuttamassa äänestämisen tärkeydestä - 80 % kansallisesta lainsäädännöstämme tulee hänen mukaansa tällä hetkellä EU:sta. Miten asumme, mitä syömme ja millä liikumme.

5. Eräs kommentti TOIvottoman työttömän blogissa: "Mutta muuta en voi omalta osaltani tilanteellemme tehdä ... Kuin äänestää vaaleissa. Suomen tilanteen vuoksi ja sen eteen."

Ja pakko myöntää, että itse ehdokkaan valikoitumisessa lyhtytolppamainoksilla oli ilmeinen osuus siihen, että ylipäänsä tiesin hänen olevan ehdokkaana ja edustavan tiettyä puoluetta. Kun vielä maakuntalehdestä luin, että ko. ehdokkaalla voisi olla mahdollisuuksia mennä meidän maakunnasta läpi, uskalsin hänelle ääneni antaa. Varasijallehan hän jäi sitten roikkumaan, mutta minä olen osuuteni kuitenkin tehnyt.

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net/xedos4)

Vaikuttaa voi monella tavalla, ehkä tällä blogillakin. Lisäsin alapalkkiin linkkiluettelon "Lisää näkökulmia työttömyyteen" - laita postia jos haluat oman linkkisi mukaan. Matkamies Tane toimi näin, ja hänen sanoittamansa ja säveltämänsä kappale Ringelingeling löytyy nyt linkin takaa. Tanen omin sanoin: "Biisi kertoo ICT-alan rakennemuutoksesta ja koskettaisi ainakin tämän myötä työttömäksi joutuneita. Ja ovathan työttömän tuntemukset paljolti samat taustasta riippumatta."

Tanen sanat allekirjoitan ja lisään: Samaa porukkaa ollaan, oli potkut tulleet sitten Nokialta tai lähikaupasta, oma yritys mennyt konkkaan tai ei ikinä työpaikkaa ollutkaan. Samaa porukkaa - kaikkialla Euroopassa. Hyvää eurovaalien jälkeistä aikaa itse kullekin säädylle!!

Hyvä yritys

Eilen pidimme kolmen osakkaan voimin lain edellyttämää osakeyhtiön varsinaista yhtiö-kokousta  - yhteensä meitä osakkaita on yrityksessä viisi. Käytännössä käytiin syömässä ja laitettiin nimet vakiomuotoiseen paperiin, jossa myönnetään vastuuvapaus toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenelle (sama henkilö), vahvistetaan tilinpäätös ja muut lakisääteiset asiat. Miinuksellahan yhtiö on ensimmäisen vuoden jälkeen, kuten arvata saattaa, mutta toivotaan että tästä mennään eteenpäin. Sen tiedän, että tj puskee töitä kuin hullu, ja firman perustamisen jälkeen häneltä on hajonnut avioliitto ja samalla mennyt koti alta. Nyt hän asuu toisen osakkaan kanssa vuokrakämpässä, kumpikin omissa huoneissaan - myös tältä toiselta osakkaalta hajosi avioliitto ja meni koti alta, ja kuulemma vielä samana päivänä molemmilta! Pariskunta he eivät ilmeisesti kuitenkaan ole, mies varmaankin sitä haluaisi mutta nainen ei. Kiireistä on elämä ja rahatonta. 

Tämän start-upin alkuvaiheissa minäkin tein paljon yhtiön hyväksi; kun minulla vielä oli oma yritys, sain sen kautta laskutettua tämän toisen yhtiön hyväksi tehtyjä hommia matka-korvauksina ja konsulttipalkkioina, ja työttömäksi jäätyäni tein käännöshommia ym. lähes talkootyönä, saaden vaivanpalkaksi ortopedisia kenkiä, sateenvarjon, kyniä ja joskus jonkin setelinkin pilkkopimeesti taskun pohjalle. Talkoo- tai vapaaehtoistyötähän työtön ei saisi tehdä, ei ainakaan sellaista, jota yleensä tehtäisiin normaalissa palkallisessa työsuhteessa, mutta tietyssä vaiheessa yrityksen kehittämistä katsoin kuitenkin tämän palkattoman auttamisen olevan osa omaa henkilökohtaista "työllistymissuunnitelmaani" pedatessani tulevaa työpaikkaani tässä firmassa. Olen tästä kyllä te-toimistossakin maininnut eivätkä ainakaan vielä ole älähtäneet. Osoittaapahan vain että yritystä ja halua työllistyä on löytynyt.

Jossain vaiheessa kuitenkin alkoi tuntua siltä että nyt riittää ilmainen työnteko.Olisin päässyt työttömyyskorvauksella rekrykoulutukseen ko. firmaan, mutta en halunnut "opetella" asioita jotka oikeasti jo osasin. Nyttemmin firma on luopunut tuosta toiminnanalasta kokonaan, joten hommaa voisi vaikka harkitakin, kun se ei olisi ihan sitä samaa loputonta puuroa mitä olen jo ihan tarpeeksi kauan syönyt aiemmassa työelämässäni. Edellyttäen että hommasta maksetaan palkkaa. Eilen tj jutteli, kuinka joku konsultti oli ehdottanut, että minut työllistettäisiin jollain vastaavalla hankkeella kuin tuo rekrykoulutus oli syksyllä, eli käytännössä jollain 750 eurolla kuussa. Mieluummin sitten tekisin vaikka muutaman tunnin kuukaudessa töitä tarpeen mukaan saaden hommasta asianmukaisen korvauksen (nykyäänhän työtönkin saa tienata sen kolmesataa euroa kuussa menettämättä etuuttaan) kuin että möisin kallisarvoisen vapaa-aikani ihan kokonaan pienellä hinnalla. Pakkohan se tietysti on, jos te-toimisto tai paikallinen työnvalmentaja alkavat kovasti hönkiä niskaan, mutta kyllähän ihmisarvoista olisi, että asiantuntijan työstä maksettaisiin asiantuntijan palkka.

Näillä kahdella nyt yhdessä asuvalla osakkaalla oli taas myös jotain uusia yritysviritelmiä; aikeissa oli perustaa uusi yritys venäläisten kanssa 10.6. Puheissa vilahti minun palkkaamiseni siihen yritykseen, ja kysymys kuului: Onkos sinulla myynti- ja markkinointitaitoja? No onhan minulla toki niitäkin, kaikenlaista on tullut myytyä ja markkinoitua elämänsä aikana. Eri asia onkin sitten, haluanko enää tässä vaiheessa tehdä työtä, joka vaatii sitä "oikeanlaista asennetta, ennakkoluulotonta otetta työntekoon ja sosiaalisia taitoja", mitä nykyajan työmarkkinoilla niin kovasti arvostetaan, ja millaisia hommia kyllä näyttäisi olevan tarjolla suunnassa jos toisessa. Toisaalta; kokemukseni on osoittanut, että kaikki mihin liittyy sana Venäjä on enemmän kuin epävarmaa, jopa epäluotettavaa. Joten tämän työtarjouksen suhteen olen kyllä vielä hyvin skeptinen.