Huomenna on hautajaisiin lähtö aamuvarhaisella melkein 300 km päähän. Olen itse arkun kantajana ja vähän jännittää, kun en ole koskaan ennen moisessa tehtävässä ollut. Lueskelin netistä kanto-ohjeita, ja tuntui siltä, että aika moni asia voi mennä pieleen jos on mennäkseen. No ehkä siitäkin selvitään hengissä. Vainaja ei selvinnyt. Mustaakin mustempaa huumoria.
Arkku on kevyt ja pieni, kuusivuotiaana pois nukkunut painaa kuusitoista kiloa. Kolme arkun neljästä kantajasta on naisia. Tämä on mahdollista täällä meillä Suomessa, muttei ihan kaikkialla muualla. Tasa-arvo näkyy siis sentään jossakin, vaikka naisen euro on edelleenkin se noin 80 senttiä.
Kukat täytyy hakea jo tänään, koska lähtö tapahtuu niin aikaisin aamulla. Vaalean-punaisia neilikoita ja muuta pikkutytölle sopivaa, ei kalmanliljoja hautajaisissakaan. Värssyn voit lukea täältä. Enkä aio sanoa haudalla "Muistoa kunnioittaen", vaikka otsikko niin väittääkin. Ei, vaan rakkaudella muistaen.
******************************************************************************************************
Kuolemaan on helppo suhtautua huumorilla tai sarkastisesti, kun sitä katsoo kauempaa. Itsekin olen koukkuuntunut Nelosen Mustiin leskiin, ja ellen ole sattunut olemaan kotona maanantaina iltayhdeksältä, on jaksot ollut pakko katsoa Ruudusta. Oliko sattumaa, että minä aloitin anonyymibloggauksen samoihin aikoihin kuin sarjan Kirsi? No vaikutti päätökseen miehenikin, joka kerran blogistani keskustellessamme kysyi: "Mikset kirjoita anonyyminä?" Niin, miksen? Miksi pitää antaa blogin osoite äidille ja muille sukulaisille ja jakaa postaukset facebookissa, kun läheisistä läheisimmät eivät kuitenkaan halua, että heistä kirjoitetaan tunnistettavasti. Kynnys kirjoittaa kasvaa vuorenkorkuiseksi, kun pitää koko ajan miettiä, voiko tuttuja kohdata vielä postauksen jälkeen punastelematta. Sisimmät tunnot jäävät avaamatta.
Nyt on kuitenkin tulppa auki ja itsekritiikin tietoinen madallusyritys käynnissä. Vielä en ole haudannut julkiblogianikaan, mutta täytyy myöntää, että tänne olen postannut reilun viikon aikana useammin kuin sinne toisaalle koko alkuvuoden aikana.
Ehkä kohta voin jo todeta: Julkisen minän muistoa kunnioittaen, Työtön Luuseri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!