Työtön luuseri töissä - epilogi

Aloitin nykyisessä työpaikassani tasan kaksi kuukautta sitten. Virallisesti olen osa-aikainen työntekijä, mutta toistaiseksi olen tehnyt koko ajan täyttä työviikkoa. Työnantajan eduksi lomat ym. määräytyvät kuitenkin työsopimuksessa mainitun kolmenkymmenen viikkotunnin mukaan. Noo, ensi viikolla on luvassa minullekin jo ensimmäiset kuuden tunnin työpäivät, ja hyvä niin - mukava päästä uudenvuodenaattona vähän aikaisemmin kotiin, ja perjantaiksi varasin itselleni kampaaja-ajan pitkästä aikaa. Niin, ja lähdinhän viime maanantainakin esimiehen luvalla kotiin tuntia ennen työvuoron loppua, kun oli niin hiljaista...

Meidän upouudessa yksikössämme olen jo "vanha" työntekijä, sillä minun aloittamiseni jälkeen meille on palkattu runsaasti uusia työntekijöitä ja koulutettu väkeä talon sisältä muista projekteista avustamaan ruuhkahuipuissa. Yksi myöhemmin aloittaneista tuli valituksi jo oman ryhmäni kanssa, muttei pystynyt heti tuolloin aloittamaan, ja yksi näistä uudemmista oli hakenut jo ensimmäiseen rekryyn, muttei tuolloin päässyt edes haastatteluun, ei kuitenkaan antanut periksi vaan haki uudestaan seuraavassa haussa - ja tuli valituksi! Jälleen yksi osoitus siitä, että sitkeys ja periksiantamattomuus kannattaa.

Tämän blogin kirjoittamisesta luovuin joku viikko sitten, osin siitä syystä, ettei aika yksinkertaisesti tuntunut riittävän säännölliseen bloggaamiseen, ja osin siksi, etten halunnut enää roikottaa Työtöntä luuseria perässäni. Aika oli ajanut sen kaverin ohi.

Vaikka uusia postauksia ei ole enää ilmestynytkään, blogissani on riittänyt kävijöitä edelleen tasaiseen tahtiin. Moni löytää blogiini googlaamalla jotain työttömyyteen liittyvää hakusanaa, tai esimerkiksi muihin aihetta käsitteleviin blogeihin jättämieni kommenttien kautta. Aihe kiinnostaa ja herättää keskustelua. Usein tulee vain valitettavasti sellainen olo, että monet työttömien blogit ovat omiaan pahentamaan työnhakijaparan jo ennestään kurjaa oloa ja lisäämään toivottomuuden tunnetta. Ymmärrän toki sen tuskankin; olinhan siellä minäkin, aina välillä. Mutta entä vertaistuki, valo pimeydessä? Löytyykö sitä?

Jos vain voisin, tahtoisin edelleen heiluttaa taskulamppuani kanssakulkijoiden näkökentässä. Tiedän kuitenkin, että moni työnhakija lakkasi lukemasta blogiani kun sain töitä. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Ja iik - joulupäivänä sen yrityksen toimitusjohtaja, jossa olen ollut reilut pari vuotta pienosakkaana ja useita kertoja tullut "lähes" palkatuksi, antoi ymmärtää heidän haluavan nähdä minut johtajan palkallisella pallilla firmassa helmikuussa tai ehkä jo aiemmin, mikäli neuvottelut sijoitusyhtiön kanssa päätyvät suotuisaan ratkaisuun. Mikäli tämä kauhuskenaario toteutuisi,  olisin entisten työnhakijakollegoiden silmissä luopiotakin pahempi. En enää edes pienipalkkainen perusduunari vaan  sydämetön, tunteeton johtoportaan edustaja. Tai jotain.

No, uskoo ken näkee - tuosta lafkasta on lupailtu minulle kaikenlaista jo niin monesti, että ihan satavarmasti en tämänkertaisiinkaan puheisiin luota. Ja minullahan on jo vakituinen työpaikka, jossa viihdyn. Alibi olla menemättä huomenna rasittavien sukulaisten luo monen sadan kilometrin päähän. Kun maanantaina on työpäivä. Olen kiitollinen. Edelleen ja joka päivä.

Työttömän luuserin korpivaellus on joka tapauksessa takanapäin. Näiden jälkisanojen myötä toivotan Sinulle, joka eksyt lukemaan tätä postausta, p a r e m p a a  u u t t a  v u o t t a! Elämästä voi nauttia, pienistä asioista saa ja pitää nauttia, oli töitä tai ei. Kun uskot itseesi etkä menetä toivoasi, kaikki on mahdollista!

Kiitos sinulle kun kuljit kanssani! Parempaa uutta vuotta t. Työtön luuseri töissä aka Elina <3

Luuserin Joulukalenteri: Viimeinen osa - jo nyt?

Olen tässä jo jonkin aikaa pähkäillyt, mitä tehdä tämän blogini kanssa. Bloggaus on ollut antoisa ja rakas harrastus, joka toi elämääni sisältöä työttömyyteni viimeisten kuukausien aikana. Tämä ei ollut ensimmäinen blogini, mutta tiheimmin päivitetty. Paneuduin kirjoittamisen ohessa myös moniin uusiin teknisiin juttuihin ja pyrin kehittämään blogiani, verkostoiduin muiden bloggareiden kanssa ja kun aikaa oli, myös luin paljon toisten blogeja. Muiden työttömien työnhakijoiden, mutta myös monen muun kiinnostavan bloggarin hengentuotteita.

Viime ajat on tuntunut, että blogimaailmalle on jäänyt aikaa aina vain vähemmän ja vähemmän. Pitkän työpäivän, työmatkojen ja asiainhoidon jälkeen ei ole myöskään välttämättä enää jaksanut ja halunnut palata tietokoneen ääreen ainakaan pitkäksi aikaa. Jostain on luovuttava, kun uutta tulee elämään.

Toiseksikin, blogini nimi ei enää vastaa tarkoitustaan eikä soita oikeita kelloja lukijoissani. Työtön en enää ole, luuseri en oikeasti ole koskaan ollutkaan, töissä olen mutta so what? Puhtaasti lifestyle-tyylinen bloggaus ei sittenkään ole aivan minua - en osaa laittaa kummoistakaan ruokaa, en sisustaa enkä tehdä käsitöitä tai askarrella, saati valokuvata. Onko minulla siis enää mitään sanottavaa tai annettavaa, kun työnhakijan arkea useimmiten sieltä kadun valoisammalta puolelta kuvaileva, mutta myös kipeitä hetkiä ja tuntoja esiin tuova agendani on tullut tiensä päähän?

Olen tullut siihen lopputulokseen, että on aika sanoa hyvästit ainakin tämän blogin osalta ja rauhoittua joulun odotukseen. Seuraava kirjoitustehtäväni tulee olemaan joulukorttien raapustus. Olen pahoillani, että Luuserin Joulukalenteri päättyy näin luuserimaisesti eli keskeneräisenä. Noh, olen herännyt tänään 05:15, lähtenyt kuudelta ajelemaan seiskaksi töihin ja palannut lopulta kotiin illalla viiden jälkeen rättiväsyneenä. Nyt on levon aika. 

On ollut ilo tutustua teihin kaikkiin ihaniin ihmisiin - ehkä tapaamme vielä jossain!

Antoisaa adventin aikaa ja joulun odotusta ihan kaikille!

Terveisin Työtön Luuseri - töissä aka Elina <3

Luuserin Joulukalenteri: Itsenäisyyspäivä

Päivämäärä 6.12. pysäyttää arjen oravanpyörän hetkeksi ja etäännyttää ajatukset työ-, opiskelu- tai työnhakukuvioista sittenkin paljon tärkeämpiin asioihin, perimmäisten kysymysten äärelle. Talvisodassa kuollutta vaariani muistellessani ja oman jo harmaantuneen ja heikentyneen, 1930-luvulla syntyneen isäni elämän haasteellista alkutaipaletta ajatellessani nykyelämän pienet murheet tuntuvat yhtäkkiä todella mitättömiltä; on tässä maassa selvitty pahemmistakin. Ja tärkeintä on että elämä jatkuu, tavalla tai toisella.

Eilen vietettiin iäkkään enoni hautajaisia. Elämän ja kuoleman Herra on tänään vahvasti läsnä muutenkin kuin itsenäisyyspäivän saarnassa ja juhlapuheissa. Eilen kansakuntamme ilojuhla sai suruharsoiset reunukset ympärilleen, kun saimme kuulla presidenttimme äidin poistuneen keskuudestamme. Rouva Hilkka Niinistö oli kuollessaan vuotta vanhempi kuin Suomen tasavalta tänään. Rouva Niinistö oli myös vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön isoäiti. Ville Niinistö kirjoitti perjantaina kauniisti mammastaan Facebookissa - tavalla, jolla minäkin haluan muistaa poisnukkuneita.

Kannan kuitenkin Hilkka-mamman luomaa valoa sydämessäni, kaikkina päivinä, ja se kantaa. Aina pilke silmäkulmassa oleva mammani sanoi minulle elokuussa kun tapasimme: "et sinä Ville siellä Helsingissä pääse mitään tekemään ilman että minä seuraan". Kiitos kaikesta, rakas mamma. 

Itsenäisyyspäivän illan lähestyessä mieli hiljentyy kiittämään tästäkin päivästä. Kiitos nousee myös korkeuksiin kohti menneitä polvia ja kaikkeuden Luojaa. 

Hyvää itsenäisyyspäivää ja kynttilöiden loistetta kaikille lukijoilleni!

Luuserin Joulukalenteri: Viikonlopun linkkirinki

Tämä Viikonlopun linkkirinki vietetäänkin näin itsenäisyyspäivän merkeissä. Mitä sinun itsenäisyyspäivääsi kuuluu? Kerrothan sen alhaalla kommenteissa!

Tällä kertaa linkkirinkiä emännöivät Minttu (Kivempi blogi) ja Elina (Työtön luuseri - töissä)

Ohjeet:

1. Linkkaa 1-3 postaustasi kuluneelta viikolta.

2. Seuraa tämän viikon emäntien blogeja (GFC:n tai Bloglovinin avulla).

3. Vieraile mahdollisimman monessa linkissä ja jätä kommentti.

4. Laita Viikonlopun linkkirinki -mainos postaukseesi tai blogisi sivupalkkiin. (Kopioi HTML-koodi allaolevasta laatikosta ja liitä se haluamaasi paikkaan blogissasi)

Haluaisitko emännöidä Viikonlopun linkkirinkiä Kivemman blogin Mintun kanssa? Laita sähköpostia: iammrskblog@gmail.com

<div class="kivempi-blogi-button" style="width: 300px; margin: 0 auto;">
<a href="http://kivempiblogi.blogspot.fi" rel="nofollow">
<img src="http://i1331.photobucket.com/albums/w590/minttukar/kivempiblogi/ViikonlopunLinkkirinki1_zpsd61923c2.jpg" alt="Kivempi blogi" width="300" height="300" />
</a>
</div>

An InLinkz Link-up

Luuserin joulukalenteri: Huomenna se alkaa..

Tänään sain nauttia kirkkaasta taivaasta ja jopa melkein auringonpaisteesta töihin mennessäni - iltavuoron hyviä puolia... Nyt alkaa kyllä puhti olla aika poissa, mutta onneksi huomenna on perjantai :) Ja sehän tarkoittaa myös Viikonlopun linkkirinkiä, jota olen huomenna mukana emännöimässä - pysykäähän kuulolla!

Tähdet pienet tuikahtaa,

meiltä huolet poistaa.

Revontulet hulmuaa,

valo meille loistaa.

Tähdet maata katselee,

loimu yötä valaisee,

meille uuden riemun suo,

joulun ihmisille tuo.

– Z.Topelius -

Luuserin Joulukalenteri: Joulukodit

Olen saanut kunnian olla mukana tuomaroimassa paikallisen 4H-yhdistyksen Joulukoti-kisaa. Joulukoteja on 30 kpl, ja ideana oli tehdä "nukkekoti" kierrätysmateriaaleista jollekin jouluhahmolle. Voittajat ratkaistaan siten, että puolet pisteistä tulee yleisöäänestyksen perusteella ja puolet pisteistä meiltä hallituksen jäseniltä. Jokaisella meistä on oikeus antaa maksimissaan 11 pistettä (paitsi pj:lla on 12 pistettä). Näin saadaan meiltä tasan sata pistettä jaettua. Mahdollista on siis jakaa yksi piste 11 kodille tai 11 pistettä yhdelle kodille tai jotain siltä väliltä.

Tuntuu että olen mahdottoman tehtävän edessä. Kolmekymmentä toinen toistaan suloisempaa ja lasten ja nuorten hartaudella värkkäämää joulukotia, joille pisteitä jakaa. Autathan siis Sinä minua, arvoisa lukijani. Mikä tai mitkä näistä kodeista on sinun suosikkisi? Mille joulukodeille sinä antaisit pisteitä?

Luuserin Joulukalenteri: Joulutähdet

Menen tällä viikolla joka päivä iltavuoroon, joten aamulla jää hieman aikaa puuhastella. Mutta vain hieman; lähtö on kuitenkin jo yhdeksältä.

Tänä aamuna itsenäisyysjuhlavalmistelut jatkuivat toisen nuoren kohdalla. Poika laulaa koulunsa ensimmäisen vuosikurssin kuorossa, ja päälle toivottiin jotain juhlavaa - puku olisi hyvä valinta, jos sellainen on olemassa. Ja onhan meillä, viimekesäinen peruskoulun päättäjäis-/rippipuku. Aamusella silittelin paidan valmiiksi ja vein sitten koko komistuksen pojan asunnolle kaupunkiin töihin mennessäni. Nuorukainen oli tosin itse sitä mieltä, että menisi esiintymään mustissa collareissa. No way! Juhlassa kuitenkin lakitetaan myös syksyn ylioppilaat, joten arvokkaasta tilaisuudesta on kysymys muutenkin kuin itsenäisyyspäiväjuhlinnan osalta.

Monsterin kyselyssä muuten tiedusteltiin viime viikolla, kuinka paljon käytän työpäivästäni aikaa joululahjojen shoppailuun netistä. Täysin rehellisesti vastasin, että olen liian kiireinen käyttääkseni siihen aikaa töissä. Töitä piisaa koko ajan jonoksi asti, ja jos joskus sattuisikin hiljaisempi hetki - mitä ei yleensä satu -, riittää kaikenlaisissa alati muuttuvissa ohjeistuksissa tutustumista. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli vastannut samalla lailla kuin minä. No, on kai niitä sellaisiakin työpaikkoja joissa moiseen on aikaa.

Sen verran piti käydä töiden jälkeen pyörähtämässä kaupungilla, että hain tyttären soitonopettajalle Budapest-rasian joululahjaksi, huomenna kun on syyskauden viimeinen soittotunti. Samalla bongasin nämä ihanat joulutähdet Huviretken ikkunasta. Niiden myötä, ihanaa joulukuun ensimmäistä viikkoa Sinulle lukijani!

Luuserin Joulukalenteri: Shoppailua

Joulukuu alkoi shoppaillen. Tai itse asiassa kävin vain hakemassa lauantaina varaamamme kengät Sokokselta - tuolloin minulla ei ollut mukana alennuskuponkia, jonka toki halusin hyödyntää ostoksessani. 

Ehei, en shoppaillut itselleni, vaan tyttärelleni. Joulukuu on juhlien aikaa, ja yläkoululaisemme juhlistaa Suomen 97. itsenäisyyspäivää perjantaina 5.12. muun muassa juhlaruokailun, "presidentin" kättelyn ja tanssiaisten merkeissä. Ja pitäähän tanssiaisissa olla juhlan arvoiset vetimet!

Mekon tilasimme jo jokin aika sitten Ellokselta - tuolloinkin alennuskoodia hyödyntäen :) Ja vielä on postissa tulossa Huuto.netistä bongattu samettinen bolero - alle kympillä postikuluineen.

Oletko Sinä tehnyt hankintoja / löytöjä juhlakauteen?

Luuserin Joulukalenteri: 1. Adventti

Tänään on ensimmäinen adventtisunnuntai! Luulin jo, että saan viettää sen tiskaten, mutta rakas puolisoni passittikin minut lämpimään saunaan ja tiskasi sillä välin viikonlopun aikana kertyneen huiman vuoren. Niinpä hiipivä joulustressi vaihtui puhtaaseen joulunodotusmieleen, ja tyttäremme sai kunnian sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän <3

Tämän adventtiajan tahdon levittää hyvää mieltä ja toivonkipinöitä juuri Sinun elämääsi, oli tilanteesi millainen tahansa. Hetkittäin minä v i h a a n joulua, kun tuntuu että se vain lisää stressiä ja korostaa ympäröivän maailman epäkohtia. Sitten, kuin ihmeen kautta, Joulun Hyvä Henki hipaisee poskeani ja saa minut ajattelemaan, miksi pohjimmiltaan vietämme joulua. Minun jouluni on Vapahtajani syntymäjuhla, ei krääsäkammotus.

Seuraathan mukanani joka päivä mutkikasta matkaani kohti joulua. Varoitus: kaikki joulukalenterin luukut eivät välttämättä sisällä pastellisävyjä....

Monsterin Kutsumuskone

Ihanaa, tänään on ensimmäinen iltavuoro nykyisessä työpaikassani! Iltavuoro tarkoittaa meillä kello kymmenen alkavaa vuoroa - edelleenkin teen täysiä tunteja, niin kuin olen tehnyt tähänkin saakka, vaikka työsopimuksessa lukeekin 30 tuntia viikossa. No, se on minimi, eikä lisätunnit haittaa tuntipalkkalaista yhtään etenkään näin joulun ja veromätkyjen alla. Kerrankin voi lähteä töihin valoisan aikaan - ja ehkä ehtii jopa blogata aamusella...

Sähköpostiini putkahti jo toistamiseen linkki Monsterin Kutsumuskoneeseen. Edellisellä kerralla sivuutin houkutuksen tylysti ajatellen, että eipä tässä nyt kutsumuksia kysellä vaan on otettava vastaan se työ minkä sattuu saamaan ja mikä vähänkin tuntuu siedettävältä. Nyt kuitenkin päätin kokeilla, mitä testi kertoo "kutsumuksestani". Ja ihmeen hyvinhän se osuikin nykyiseen työhöni: kuunnelkaas tätä!

Viihdyt hyvin ihmisten kanssa ja tykkäät saada asioita aikaan. Pärjäät hyvin esimiestesi kanssa ja hoidat homman kuin homman sukkelasti maaliin tarvittaessa. Antoisimpia hommia löytyy esimerkiksi assistentin työstä, johdon tukitehtävistä ja erilaisista asiakaspalvelutehtävistä.

Klikkaa yllä olevaa kuvaa, niin pääset sinäkin kokeilemaan, millainen työ sopisi juuri sinulle! Alla vielä ote Monsterin lähettämästä sähköpostista: tätä tarkoittaa siis kutsumustyö.

Ihminen ei tarvitse tutkintoaan vastaavaa työtä, vaan intohimoaan vastaavaa työtä. Ongelmana on, että harva tietää, mistä oma intohimo löytyy. Hyvä elämä ei löydy prinsessahäistä tai perjantaipullosta. Hyvä elämä löytyy ihan tavallisesta maanantai-iltapäivästä. Hyvän elämän ytimessä on tavallisen arjen tekeminen, joka on juuri Sinulle sisäisesti motivoivaa ja palkitsevaa. Kutsumustyö löytyy sieltä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet. Siis sieltä, missä teet arkisin sellaisia asioita, joista todella pidät niin, että tuotat samalla arvoa toisille.

Blogiyhteistyötä

Olen aiemmin maininnut blogissani siitä, että minut on usein kohdannut satumainen arpaonni. Ja taas onnisti: voitin kolmen kuukauden ilmaisen mainospaikan I am Mrs K:n arvonnassa! Itse asiassa voitin sen jo yli kuukausi sitten, mutta sitten tuli pari muuttujaa, kuten se, että sain töitä ja tuli harkintaan blogin nimen muuttaminen. Lopulta nimi pysyi kuitenkin lähes entisellään, ja jonkinlaisen mainosbannerinkin onnistuin vääntämään vähäisillä taidoillani. Koska postaan vain harvoin englanniksi ja koska Mintulla on myös mainio suomenkielinen blogi, vaihdoin voittoni mainospaikaksi Kivemmassa blogissa. Siellä bannerini nyt komeilee sivupalkissa. Mitä mieltä muuten olette mainoksestani ja samalla uudesta yläbanneristani? Itse en ole siihen täysin tyytyväinen, mutta aika ja taidot loppuivat kesken tuossa vaiheessa. Apuna bannerin teossa käytin tietenkin Kivempaa blogia :)


Kivemman blogin lisäksi olen hakenut viime aikoina inspiraatiota ja yhteistyömahdollisuuksia facebookin bloggaajayhteisöistä. Pariin niistä olen liittynyt, mutta vielä en ole ehtinyt perehtyä tarkemmin siihen, millaisia haasteita ja yhteispostauksia ryhmissä on tarjolla. Tai ihan pikaisesti kyllä kävin tarjolla olevia vaihtoehtoja läpi, mutta satun vaan olemaan sen sortin bloggaaja, ettei esimerkiksi kosmetiikkakeskiviikko aiheena kolahda. Juuri nyt ei myöskään tunnu löytyvän aikaa ja voimia toisten blogien arvostelulle, mutta ehkä vielä joskus... Myös vieraskynäilyt vuoroin vieraissa -periaatteella kiinnostavat. Uudet ideat eivät toden totta ole nyt pahitteeksi, kun blogiltani putosi pohja yks kaks yllättäin satumaisen onnen (?) kohdatessa myös työrintamalla.

Puolentoista viikon päästä pääsenkin sitten jatkamaan yhteistyötä Kivemman blogin Mintun kanssa ja emännöimään Viikonlopun linkkirinkiä. Taidanpa tuossa yhteydessä raottaa hieman anonymiteettini verhoa ja paljastaa etunimeni...

Pimeyden vihaaja

Mä sitten vihaan tätä pimeää vuodenaikaa. Lumi toi hetkellisesti vähän valoa maisemaan, mutta nyt se on sulanut ainakin kaupungista ja maanteiltä, jotka tuntuu ihan imevän kaiken valon niin, että tien reunat hämärtyy ja saa melkein arvailla, missä ajorata kulkee. Pimeässä ajaminen on ikävimpiä asioita, mitä tiedän. Moottoriliikennetie keskikaiteineen on pahinta laatua; onneksi sitä ei tarvitse ajella kovin usein. Tänään kuitenkin täytyi, kun ajoin pitempää reittiä kotiin kunnan keskustaajaman kautta. Ja tietenkin valaistuksessa säästetään ja monta pätkää on ihan pimeänä kun katulamppuja ei voi sytyttää.

Kotiin on siinäkin mielessä ihana tulla, että loppupätkän pikkutiet ovat vielä hennosti lumipeitteisiä. Niin kuin meidän pihakin. Katulamppuja ei ole täälläkään, mutta "omat" mutkat tuntuvat niin tutuilta ettei valaistusta välttämättä kaipaakaan. Eikä rapa roisku niin kuin vilkkaammin liikennöidyillä asvalttiteillä.

Esikoista kehotin laittamaan heijastimen heilumaan, ettei kulkisi niin näkymättömänä tuolla pimeässä. Hän vastasi: "E." Sama vastaus on saatu myös keskusteltaessa pyöräilykypärän käytöstä. 15-vuotiaalle on tärkeämpää olla cool kuin safe. Ja äiti on sydän syrjällään.

Lauantain Putouksesta saakka on soinut päässäni ihana jouluklassikko Walking in the Air piirroselokuvasta Snowman. Unelmoin jo tuollaisista lumisista maisemista... Toivotan teille kaikille ihanille lukijoilleni turvallisia askelia ja ajomatkoja pimeyden keskellä!

Hyvä rekrytoija

Osaamistamme ja ennen kaikkea rohkeuttamme heittäytyä uusiin haasteisiin on ihasteltu viime päivinä niin esimiehemme kuin kouluttajiemme suulla. Tai lähinnä sitä, kuinka lyhyen perehdytyksen jälkeen rupesimme tekemään "oikeita töitä". Ja onneksi rupesimme, sillä tekemällä itse oppii paljon paremmin kuin vierestä katsomalla. Pääkaupungista tullut kouluttajamme kertoi, että tähän saakka kun heille on tullut uusi työntekijä, tämä on istunut ensimmäiset neljä viikkoa seuraamassa vanhaa tekijää. Toki saman tien puikkoihin tarttumalla syntyy myös virheitä, mutta nepä sitten jäävätkin kahta paremmin mieleen. Kantapään kautta.

Eilen esimiehemme totesi, että meidän yksiköllä voisi olla hyvät mahdollisuudet voittaa esimiesten joulukisa, "te kun ootte niin hyviä". Palkintona kuukauden parhaasta liikevaihdosta on muistaakseni sadan euron lahjakortti S-ryhmän toimipisteisiin. Jos onnistumme kikkailemaan voiton itsellemme, käytämme sen yhteiseksi hyväksi, ostamme suklaita, jotain hyvää aamupalaa tai muuta sellaista.

Vastakommenttina esinaiselle heitin: "Meillä oli hyvät rekrytoijat!" Ja niinhän se onkin, rekrytointi on vaikea laji, jossa lienee melko helppo myös epäonnistua.

Aloin sitten miettiä, millainen on hyvä rekrytoija. Kirjoja lukemalla tai luennoilla istumalla tätäkään taitoa tuskin on mahdollista hankkia, vaikka toki opiskellen hankittu faktapohja on eduksi ja avuksi. Vaan mikä olisi Hyvän Rekrytoijan Top 3 työnhakijan näkökulmasta?

1. Ennakkoluulottomuus. Rekrytoija ei luokittele hakijoita lopulta täysin epäolennaisten seikkojen kuten iän, sukupuolen tai koulutustason perusteella. Tietenkin kustakin tehtävästä riippuen onnistunut työsuoritus vaatii tietynlaista koulutus- tai kokemuspohjaa, mutta toisaalta - työ tekijäänsä opettaa.

2. Kuuntelukyky ja usko hakijan sanoihin. Jos hakija sanoo olevansa todella halukas kovaankin työntekoon ja oppimaan uutta pitkittyneen työttömyyden jälkeen tai työn vaatimustasoa korkeammasta koulutuksesta huolimatta, hän oikeasti tarkoittaa sitä. Tai jos hakija sanoo olevansa valmis käymään töissä vähän pidemmästä matkasta tai järjestämään lasten päivähoidon nopeallakin varoitusajalla, hän tarkoittaa sitäkin. Kuulkaa ja uskokaa meitä hakijoita!

3. Tsemppihenki ja hyvän työilmapiirin ylläpito rekrytoinnin jälkeen. Jos esimiehiltä tulee aina vain risuja ja ruusun arvoiset suoritukset jätetään huomioimatta, ei ole ihme jos työntekijä lyö lossiksi eikä yllä vaaditulle tasolle tai karistaa työpaikan pölyt jaloistaan ennemmin kuin myöhemmin. Pikkujutut, kuten vaikka kuivahedelmät ja pähkinät työpäivän piristykseksi, ja sanat kuten KIITOS ja ANTEEKSI tekevät ihmeitä. Ja hyvä kello kauas kuuluu - seuraavassakaan rekryssä ei liene vaikeuksia löytää hakijoita, jotka ovat kiinnostuneita tästä hyvämaineisesta työpaikasta.

Siwa, hima, sohva ja sauna

Niin tuntuu olevan kiireistä ja työntäyteistä tämä "uusi" elämäni, ettei meinaa bloggaamaankaan ehtiä. Työn lisäksi päiviä, tai oikeastaan iltoja on tällä viikolla täyttänyt esikoisen lukioilta ja itsenäisyyspäivän tanssiaisvaatteiden etsintä tyttärelle. Ja onhan noita kotitöitäkin pitänyt yrittää hieman tehdä silloin kun on kotona ehtinyt pyörähtämään, ainakin sen verran että tiskaa kasvavat vuoret pois, meillä kun ei ole sitä tiskikonetta.

Onneksi on olemassa mainioita some-kavereita, jotka patistelevat ystävällisesti ex-työtöntä luuseria postaustenkin pariin. Pari päivää sitten sähköinen postiluukkuni kolahti iloisesti ja matkamies Tanen uusin musiikillinen hengentuote tipahti virtuaalieteisen lattialle. Rennonletkeä biisi kuvailee mainiolla tavalla, kuinka vaikeaa työnpaluu saattaakaan olla pitkittyneen työttömyyden jälkeen. Hektinen työelämä tehokkuusvaatimuksineen ei ehkä enää houkuttelekaan?

Itse olen taas intoa piukeana, kun puhelintyöskentely alkoi tänään. Usean viikon puisevahkon sähköpostien käsittelyn jälkeen on mahtavaa saada olla tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa. Jännitin kyllä kovasti, miten homma lähtee toimimaan, kun puhelinkoulutuksemme jäi hyvin vähäiseksi, mutta kyllähän asiakaspalvelu kulkikin taas kuin itsestään. Kai se on vähän niin kuin polkupyörällä ajo. Kun sen on kerran oppinut ja siihen tykästynyt, siitä nauttii ja se kuuluu äänestä ja välittyy asenteesta. Palvelua Sydämellä, kuten koulussa (ei peruskoulussa vaan aikuisopistossa) opetettiin.

Juu-u, minun elämäni ei liiku akselilla Siwa, hima, sohva ja sauna vaan jotakuinkin toimisto, kauppa, blogi ja sänky. Ainakin tänä iltana.

Matkamies Tanen aiempaan sisällöntuotantoon löydät linkin blogini alapalkista otsikon Lisää näkökulmia työttömyyteen alta. Valoisaa viikonjatkoa kaikille, koittakaahan kestää tätä marraskuun harmautta!

Kroppa kovilla

Eipä ole töihinpaluu pitkähkön työttömyysjakson jälkeen sujunut täysin kivutta. Ja nyt puhun ihan elimistön reagoimisesta muuttuneeseen tilanteeseen. Onhan siitä jo aikaa enemmänkin kuin työttömyyteni verran, kun viimeksi olin sidottu toimistoon 7,5 tunnin työpäivän ajaksi. Edellisen tällaisen työrupeamani jälkeenhän olen ehtinyt jo olla opiskelemassa, yrittäjänä (jolloin pystyin tekemään töitä joustavasti myös kotoa käsin) ja asuntoneuvottelijana maakuntaa kiertämässä. Ei siis mikään ihme, että kroppa on ihmeissään.

Syystä tai toisesta (ikäni + minipillerit migreenitaipumuksesta johtuen) kuukautiskiertoni on ollut viime vuosina melkoisen epäsäännöllinen, enkä ole ollut moksiskaan, jos joku kuukausi on jäänyt välistä. Ennen töiden aloittamista mulla oli menkat edellisen kerran elokuussa. Kun työt alkoivat lokakuun lopulla, alkoivat kuukautisetkin. Näyttivät välillä jo loppuvan, mutta jatkuivat taas, välillä hyvinkin runsaina. Nyt olen sitten vuotanut enemmän tai vähemmän koko sen kolme viikkoa, minkä olen töissä ollut. Jipii. 

Ja se migreeni. Ainahan se mulla on kaverina, mutta väliin montakin viikkoa poissa. Jumppa auttaa ja liikkuminen. Kun niskat on jumissa, muistaa migreenikin olemassaolollaan. Ja nyt ne on tainneet olla hiukka jumissa, kun migreeni on lyöttäytynyt lähes jokapäiväiseksi seuralaiseksi. Tänä viikonloppunakin olen saanut herätä joka aamu migreeniin. Onneksi on täsmälääkkeet, jotka yleensä auttavat. Eivät kuitenkaan ihan aina eivätkä ihan heti. Torstaina oli iltapäivästä sellainen olo, että hammasta purren sai töitä tehdä, vaikka olikin heittänyt napin kielen päälle. Ei tainneet tehokkuusvaatimukset sinä(kään) päivänä täyttyä.

Eli terveisiä teille, rakkaat entiset työnhakijakollegat. Ei se työllistyminen pelkkää hyvää tuo tullessaan. Toki pienempikin palkka ja eläkkeen karttuminen, työpaikan hedelmätilaukset ja vaihtelevat välipalajuomat mahdollistava kahviautomaatti auttavat jaksamaan näiden kompastuskivienkin yli. Että eiköhän se taas tästä.

Oikeus voitti?

Viime helmikuussa, riittävän kauan asiaa lykättyäni ja huonoilla talvirenkailla liukasteltuani, laitoin Tori.fi:hin ostoilmoituksen tietyntyyppisistä, autooni sopivista renkaista. Olin jo kysellyt niitä rengasliikkeistäkin, mutta varastot tuntuivat olevan melko vähissä kevään jo lähestyessä, kyseessä kun eivät olleet ihan tyypillisimmät kumit. Ainakin ne edullisimmat merkit oli jo loppuunmyyty siinä vaiheessa vuodenkiertoa.

Vain noin puoli tuntia ilmoitukseni julkaisemisesta puhelin soi ja miesääni kertoi, että häneltä oli jäänyt tarpeettomiksi juuri sellaiset renkaat, joita olin etsimässä. Oli kuulemma autoon tullut niin kalliisti korjattava vika, ettei korjaamiseen kannattanut ryhtyä. Minä hölmö nielin sujuvasti juttelevan myyjän joka sanan ja riensin siirtämään rahaa pikaisesti hänen tililleen, jotta hän saisi renkaat mahdollisimman pian Matkahuollon kyytiin.

Näin jälkeenpäin on vaikea tajuta, mikä ihme minuun meni, kun en yhtään harkinnut kauppaa ja rahansiirtoa. Jotenkin vaan hetki oli sellainen, että en ajatellut vaan luotin ja toimin. Liian pitkään olin jo yrittänyt löytää tarvitsemaani, ja tässä se nyt olisi. Melko pian tilisiirron jälkeen minulle tuli jostain syystä epämukava olo ja jokin puhelussa alkoi kaihertaa. Tein jotain, mitä olisi pitänyt tehdä jo ennen verkkopankissa käyntiä: googletin. 

Sekä puhelinnumerolla, josta minulle soitettiin, että tilinomistajan nimellä löytyi netistä useita varoituksia ihmisiltä, joita oli huijattu. Siinä hetkessä tiesin, että minä olin liittynyt jonon jatkoksi, ja laitoin omat varoitukseni nettiin. Useista puheluyrityksistä ja tekstiviesteistä huolimatta en saanut enää myyjään yhteyttä, enkä tietenkään koskaan myös maksamiani (olemattomia) renkaita. Jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, ei se yleensä olekaan.

Rahansiirtoa en pystynyt enää mitenkään peruuttamaan, vaikka otinkin pankkiin yhteyttä heti seuraavana aamuna. Turhaa se todennäköisesti olisi ollutkin, eiköhän huijari nostanut tilinsä samantien tyhjäksi, kun rahansa sai. Rikosilmoituksen tein netissä, ja pian minulle soittaneelta poliisilta kuulin, että kyseisen henkilön kontolla on useita petosepäilyjä. Tarkoitus oli niputtaa kaikki yhteen ja viedä kerralla syyttäjälle. Rangaistusvaatimuksen liitteeksi ja todisteeksi lähetin tositteen huijarin käytössä olleelle tilille suoritetusta maksusta.

Tänään sitten posti toi 13-sivuisen paperipinkan itäsuomalaisesta käräjäoikeudesta. Huijari oli saanut tuomionsa. Asianomistajia oli 17, joista yksi oli hotelli, jossa kyseinen henkilö oli yöpynyt maksamatta. Syytetyllä oli takanaan aiempikin rikostuomio, joka nyt muuttui ehdollisesta vankeusrangaistuksesta ehdottomaksi, koska henkilö oli tehnyt rötöksensä ehdollisen rangaistuksensa koeajalla ja teot olivat aikaisempia vastaavia. Tosin, vastaaja oli antanut suostumuksensa yhdyskuntapalvelurangaistukseen, ja viiden kuukauden ja 15 päivän vankeusrangaistus muuttui 150 tunniksi yhdyskuntapalvelua. Onko se oikein?

Huijari velvoitettiin korvaamaan rikoksella aiheuttamansa taloudelliset vahingot meille huijatuille. Summat vaihtelivat viidestäkympistä kahdeksaansataan euroon korkoineen. Ehkä minäkin saan joskus sen sataviiskymppiäni takaisin. Ehkä en.