Pahoja puheita

Näin eilen asiamiespostissa henkilön, jonka kanssa olin aikanaan ollut paljonkin tekemisissä työasioissa. Useamman kerran oli istuttu saman pöydän ääressä milloin minkäkin asian tiimoilta, sekä yrityksessä jossa hän työskenteli että yhteistyökumppaneiden luona. Ja tietenkin soiteltu ja lähetelty paljon sähköpostia. Mutta hän ei tunnistanut minua, tai ei ollut tunnistavinaan, vaikka seisoi aivan vieressäni ja hetken päästä jonossa takanani. En minäkään sitten mitään sanonut, kun ei hänkään. Ehkä hän tosiaan ei vaan tunnistanut siinä tilanteessa, taitaahan siitä olla kuitenkin jo useampi vuosi kun viimeksi nähtiin.

Viime talvena hain töihin yritykseen, jossa kyseinen rouva työskentelee. En tosin sinne myynnin puolelle, mutta kuitenkin. Pian henkilöstöpalveluyrityksestä, jonka kautta paikkaa haettiin, soiteltiinkin ja kyseltiin, mikä sai minut hakemaan ko. paikkaa. Kun oli aikamme juteltu muun muassa siitä, että kyseinen yritys oli minulle melkoisen tuttu jo entuudestaan, asiaa hoitava henkilö alkoi kysellä, ketä tunnen niistä työtehtävistä, joita nyt olin hakemassa. Hapuilin muistini perukoilta nimiä, jotka olivat jo lähes unohtuneet, vaikka aikanaan oltiin lähes päivittäin puhelinyhteydessä. Rekryfirman edustaja lupasi soitella yrityksen työntekijöille ja kysellä vähän minusta. Sen koommin ei sitten kuulunutkaan mitään, ei rekryfirmasta eikä asiakasyrityksestä.

Varmaan he vaan löysivät paremman kandidaatin, jolla oli kokemusta juuri halutunlaisista työtehtävistä. Itselläni kun työkokemusta on enemmänkin sieltä toimiston puolelta. En voi kuitenkaan olla ajattelematta, että ehkä en tule koskaan saamaan tältä seudulta oman alani töitä, koska entinen työnantajani on mustamaalannut minut niin pahasti alan ihmisten keskuudessa. Toivottavasti tämä on vain vainoharhaa. Joltakin alan ihmiseltä olen kuitenkin jälkeenpäin kuullut, että minusta on annettu kaikenkarvaisia lausuntoja silloisesta työpaikastani lähtöni jälkeen. Lähtöni tapahtui hyvin riitaisissa merkeissä; työnantajani ei ollenkaan pitänyt siitä, etten halunnut jäädä firmaan määräaikaisen työsuhteen päättyessä, ja on laittanut kapuloita rattaisiini siitä lähtien.

Yrittäjäaikoina tuntui välillä siltä, ettei pää kestä enää yhtään paukutusta vasten keski-suomalaista mäntypuuta. Uutena yrittäjänä törmäsin aivan liian usein kielteiseen suhtautumiseen; kukapa nyt kiristyvää kilpailua haluaisi omille reviireilleen. Saavutetuista eduista ei luovuta ja aluerajoja vahditaan kuin Pohjois-Amerikan kaupunginosajengit konsanaan. Yhteistyö on voimaa, sanotaan, mutta jos yhteistyötarjouksiin vastataankin ilkeillä sähköposteilla ja pahoilla puheilla? 

Toki alan ominaispiirteet tällä alueella olivat minulla tiedossa jo ennen yrittäjäksi ryhtymistäni, niin hyvässä kuin pahassakin, mutta silti paljon mieluummin olisin puhaltanut yhteen hiileen ihan kaikkien kanssa kuin tapellut jämäpaloista, joita alalla jo kymmenen vuotta toimineiden pöydiltä ehkä sattui tippumaan.

Ainahan me työttömät haetaan syitä omaan työttömyyteemme itsestämme. Vaan entäs jos ainakin osasyyllinen löytyykin jostain ihan muualta?

Metsänväkeä

"Kun metsässä talsii hirven jalanjäljissä tuntee olevansa enemmän metsänväkeä kuin ihmiskuntaa. Ei hassumpi tunne."

Näin kirjoittaa toimittaja Tuula Puranen kolumnissaan meidän maakuntalehdessä. Ja voin kyllä allekirjoittaa nuo lauseet täysin.

Tulin juuri terapiaistunnolta ja jumalanpalveluksesta. Eli metsäreissulta. Sienestämään en valitettavasti ole oppinut, tai olisin kyllä, mutta meidän perhe ei ole oppinut syömään sieniä, vaikka aikanaan niitä yritinkin tunkea ja piilottaa sämpylöihin ja ties mihin. Enkä oikeastaan itsekään tykkää niistä ihan kybällä, mutta nyt niitä olis. Herkkutattejakin metsä väärällään. Meidän roskiksen vieressä kasvavista keltavahveroista laitoin naapurille viestin, että tuu noukkimaan, kun meillä ei noiden herrojen herkkujen päälle ymmärretä. Ja tulihan se, ja hyvältä kuulemma maistuivat.

Mutta marjastaa kyllä osaan - ja tykkään. Puolukat antoivat tällä reissulla vielä odottaa kypsymistään, mutta jokusen niitäkin noukin iltapalaa piristämään. Tälläkään kertaa tärkeintä ei ollut määrä, vaan itse tapahtuma. Lähdin iltalenkille mukanani pikkiriikkinen hunajapurkki sillä asenteella, että kaikki mitä löytyy, on plussaa. Vähän niin kuin työnhakuunkin. Ja vaikka saalis ei ollutkaan suuren suuri ja muutaman kerran käteen tarttui marjan lisäksi syystokkurainen ampiainen, kotiin palasin virkistyneenä ja ajatukset tuultuneina. Ja yhtä bloggausaihetta rikkaampana.

Toivottavasti jokainen työtönkin löytäisi metsän - tai jonkun muun paikan, jossa ei jaotella ihmisiä työllisiin ja työttömiin, hyviin ja huonoihin, kelpaaviin ja kelpaamattomiin. Sillä nyt näitä paikkoja todella tarvitaan: juuri kuuntelen toisella korvalla uutisia, joissa asiantuntija kertoo työttömyyden lisääntyvän edelleen syksyn aikana. Työttömillä on entistäkin vähemmän työpaikkoja joista kilpailla keskenään; tutkijan mukaan on syytä puhua jo massatyöttömyydestä.

Ei, minä en tahdo olla osa tuota massaa. Mieluummin olen metsänväkeä.

TET-paikka nuorelle

"Peruskoulun opetussuunnitelmaan kuuluu kaikilla yläasteen luokilla työelämään tutustuminen eli TET. Seiskaluokalla tämä on yksi koulupäivä joko vanhempien tai tuttavien työpaikalla. Tetin tarkoituksena on selkeyttää nuorelle, MITÄ ÄITI TAI ISÄ TEKEE TYÖSSÄ ja myös olla ensimmäinen kokemus oikeasta työelämästä."

Entäs jos sitä työpaikkaa ei ole? Esikoisen eka tetti meni kivuttomasti, olin silloin yrittäjä ja poika oli meillä toimistolla sen yhden päivän. Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei siellä ihan hirveästi mitään oikeaa, kauhean järkevää tekemistä ollut koululaiselle, mutta jotain kuitenkin keksittiin.

Nyt minä olen työtön ja mies opiskelee. Ehdotin kyllä, että kuopus menisi hänen TOP-paikkaansa, mutta mies väitti ettei se ole lasten paikka: kehitysvammaisten ja vanhusten keskellä. Rohkenen kyllä olla hieman eri mieltä, itsekin tuli pyörittyä nuorena äidin töissä juurikin samojen ryhmien parissa. Ehkäpä siellä olisi hankala keksiä nuorelle tekemistä, kun ei toisen alan aikuisopiskelijallakaan ole kompetenssia tehdä ihan mitä vaan, mutta kaipa se on sama juttu joka paikassa.

Vaihtoehdoksi käy kyllä myös jonkun sukulaisen / tuttavan / ystävän työpaikka. Ei vaan oikein tiedä keneltä kysyisi, ja toistaiseksi neiti on tyrmännyt kaikki vaihtoehdot joita olen ehdottanut. Kummitädiltä kysyin, mutta hän on sillä viikolla kaksi päivää koulutuksessa ja yhden kesälomalla ja muina päivinä on sellaisia asiakkaita, ettei voi olla ulkopuolisia paikalla.

Järjestäähän se oppilaanohjaaja sitten paikan, ellei "kaikista ponnisteluista huolimatta" tet-paikka vanhempien tai huoltajien toimesta järjesty. Ei vaan huvittaisi ihan heti sysätä hommaa hänelle - eikä myöntää olevansa työtön... Mies tietysti sanoi, että nyt mun pitäis sitten äkkiä hommata se työpaikka niin saa tytölle tettipaikan. Voipi muuten olla helpommin sanottu kuin tehty.

No, jospa tämäkin asia vielä järjestyisi tavalla tai toisella. Järjestyihän se pianoasiakin jota aiemmin täällä murehdin. Lomansa jälkeen soitonopettaja laittoi viestiä, että koska akustinen piano on meidän tarpeisiin hieman hankala, nykyistä leveämpi sähköpiano, jossa olisi kunnon pedaali ja koskettimissa kosketusherkkyys, tulisi ennemmin kyseeseen. Silläkin voi soittaa ihan hyvin, vaikkei ihan kaikkia samoja juttuja voikaan tehdä kuin akustisella, ja jos hankkii sellaisen, jossa on irtoteline, sen saa tarvittaessa kaappiin ja pystyyn pois tieltä. Eikä tarvitse virittää, eikä välitä ulkoseinästä mitään. Ja käytettynä niitä voi löytää muutamalla satasella...

Ja meitäpä onnisti: löysin Tori.fi:stä luotettavaa merkkiä olevan, kuusi vuotta käytössä olleen ja huolletun täysleveän sähköpianon (88 kosketinta), joka uutena maksaisi lähes 700 €, mutta oli nyt myynnissä monta sataa halvemmalla. Open mukaan niitä myydään käytettyinäkin paljon kalliimmallakin, ja linkin kiittävään arvosteluunkin soittopelistä hän lähetti. Ja kun telineet ja muutkin tuli kauppaan mukaan, niin se oli sitten siinä. Varasin pianon alustavasti, ja maanantaina mennään koesoittamaan tyttären ja open kanssa. 

Asioilla lienee kuitenkin taipumus järjestyä :)

Työvalmentajan juttusilla

(Kuva: www.sclera.be)

Törmäsin eilen lenkillä naapurin rouvaan, kuntamme työvalmentajaan. Tietysti puhe kääntyi työasioihin, ja naapuri kyseli että jokos mulla on se viissataa päivää täynnä. On tokkiisa, ollut jo jonkin aikaa, vastasin, ja hän siihen: Tervetuloa sitten vastaanotolle lokakuussa! Kohta ilmeisesti on taas uudet listat pitkäaikaistyöttömistä lähdössä te-toimistosta kuntaan päin...

Mä oon jo jonkin aikaa ihmetellyt, miksen hänen listoillaan vielä ole näkynyt, vaikka ansiosidonnaisen 500 päivää tuli täyteen jo joskus viime syksynä ja nyt ollaan menty jo hyvän aikaa työmarkkinatuella. Tänään sitten tajusin nettiä selaillessani, että kuntien työllistämisvelvoite ja työmarkkinatukimaksut (tällä hetkellä puolet passiivisella työmarkkinatuella olleiden yli 500 päivän pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatukimaksusta) lasketaankin työmarkkinatuelle putoamishetkestä, ei koko työttömyyden ajalta. 

Työmarkkinatukea olen itse nautiskellut nyt 250 päivää, eli ihan vielä ei olekaan hengen hätä joutua johonkin kuntouttavaan työtoimintaan vanhainkodille tai nuorisotiloihin vähintään neljäksi tunniksi viikko. Se on sitten kuulemma edessä ellei muuta keksitä - ja kukaan ei kuulemma yllätys yllätys halua ainakaan Nuokulle. Sanovat että laita vaikka se karenssi mutta minen mene. No eihän kunnan työntekijä karensseja määrää, se on sitten te-toimiston päätös jos niin käy. Eipä kai tuo neljä tuntia viikossa niin paha olisi, vaikka toki sitä mieluummin tekisi jotain minkä on itse valinnut ja hakenut...

Vuodenvaihteessa tilanne saattaa olla jo toinen. Ensi vuonna kuntien maksuraja kiristyy 300 päivään, ja maksettavaa on vähintään puolet työmarkkinatukimaksusta. Joissakin kaavailuissa maksu nousee portaittain jopa 70 prosenttiin, kun työttömyys on jatkunut yli tuhat päivää. Kunnat ovat syystäkin huolissaan; kuntien taloudellisten velvoitteiden pelätään ainakin kolminkertaistuvan nykytasosta. Esimerkiksi Joensuun kaupunki maksaa tänä vuonna työmarkkinatukimaksuja 4,2 miljoonaa euroa; ensi vuonna maksun ennakoidaan olevan ainakin 12 miljoonaa euroa. Ja ketkäs muut tässä joutuvatkaan ahtaalle kuin me työttömät. Töitä pitäis löytää ja äkkiä, mutta mistä - meidän maakunta paistattelee valtakunnan kolmantena sekä työttömyysasteella että työttömyyden kasvulla mitattuna.

Eipä tosin ole hääppösempi itse työvalmentajankaan tilanne, vaikka reilusti säästöä hän on kunnalle tuonutkin etsimällä isolle joukolle pitkäaikaistyöttömiä työtä tai toimintaa vaikka kivien ja kantojen alta paikallistuntemuksensa, verkostoidensa ja innostuksensa myötävaikuttamana. Pikkasen saattaa työmotivaatioon vaikuttaa se, että jo pari kertaa määräaikaisena jatkettu työsuhde ei jatkukaan nyt vakituisena kuten alun perin oli luvattu, eikä edes vuoteen 2017 kuten seuraava lupaus kuului, vaan kunnanhallitukseen lähtenyt ehdotus jatkaisi työsuhdetta vain vuoden 2015 loppuun. Rouva tuskailikin, että eivätpä omat työllisyysnäkymätkään liene kummoiset, jos jää työttömäksi 58-vuotiaana eikä eläkeputkeenkaan pääse.

Jos annetaan lisää rahaa (=vakinaistetaan virka) perhetyöhön, täytyy vuorostaan nipistää työllistävästä toiminnasta. Ja jos työllistetään, ei rahaa riitä enää sisäilmaongelmien ja kosteusvaurioiden korjaamiseen. Ikuinen dilemma. Kun peittoa jatketaan toisesta päästä, samalla leikataan toisesta. Hölmöläisten hommaa.