Viime aikoina nämä asiat ovat olleet normaalia enemmän mielessäni, koska esikoinen on käynyt rippikoulua, ja hänen mukanaan on tullut osallistuttua tavallista useampaan kirkolliseen tilaisuuteen. Muuten on seurakuntayhteyteni jäänytkin valitettavan vähäiseksi viime vuosina. Mieheni ei kuulu kirkkoon eikä meillä jeesustella - valitettavasti. Se, mitä sydämessäni tunnen ja uskon, on kuitenkin oma asiani, josta pidän tiukasti kiinni. Tänä kesänä minulla on ollut lisäksi onni osallistua vuorisaarnaluennoille ihan tuossa naapurissa :)
Hakiessani edellisen kerran avointa työpaikkaa juhannuksen jälkeen kirjoitin saman tien myös esirukouspyynnön eräälle kristilliselle nettisivustolle. Sen sijaan, että olisin suoraan rukoillut, että saisin sen paikan, pyysin esirukousapua siihen, että saisin töitä, jos niin on tarkoitettu. Näin yritän aina ajatella - tapahtukoon Sinun tahtosi. Se tapahtuu, minkä on tarkoitettu tapahtuvan. Ellen saa jotain työpaikkaa, ei se ollut tarkoitettu minulle; joku muu tarvitsi sitä enemmän. Näin minun on helpompi myös elää tätä hetkeä onnellisena, töissä tai ei, sen sijaan että murehtisin alinomaa työttömyyttäni.
Niinhän sitten kävikin - kun viime viikolla sain tutun sähköpostiviestin "Olemme tehneet valinnan ja valitettavasti valinta kohdistui tällä kertaa toiseen henkilöön", en suuremmin edes osannut olla pahoillani. Kyllä minä pärjään, tämä paikka oli tarkoitettu toiselle.
Uskoi kukin mihin uskoi, siitä olen joka tapauksessa satavarma, että positiivinen, eteenpäin katsova elämänasenne kantaa pitemmälle kuin katkeruus ja itsesääli. Tietenkään en voi väittää, ettenkö itsekin vajoaisi välillä masennuksen ja itsesäälin syövereihin, mutta aina sieltä on noustu - käsi Jumalan kädessä. Vaikka menettäisin kaiken muun, tämän suloisen lapsenuskon tahdon säilyttää.
Tähän loppuun on pakko vielä laittaa linkki tähän ihanaan somessakin kiertäneeseen videoon: Ollaan enkeleitä toisillemme <3!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!