Lapsellinen vanhempi

Joskus voisi tämä keski-ikäinen kalkkis ottaa oppia nuoremmistaan, ainakin mitä nöyryyteen ja realismiin tulee...

Hain eilen poikani kotiin syyskierrokselle valmistavalta yhden yön ja puolen päivän pituiselta leiriltä. Autossa poika pamautti: "Mä pelaan nyt sitten harrastajissa." No eipä siinä mittään, olihan se jo ennalta tiedossa, että valmentaja saattaa tehdä kyseisen ratkaisun, kun haluaa joukkueeseen lisää fyysisyyttä ja nostaa harrastajista haastajiin uutterimpia treenaajia, jotka ovat turhautuneet, kun putosivat edellisissä valinnoissa "huonompaan" joukkueeseen. Eipä tuntunut poika pitävän asiaa kovin maata mullistavana, isänsä kysyessä miksi näin kävi hän sanoi: "Että saan enemmän peliaikaa. Ei taidot riittäny haastajissa."

Johon minä heti korjaamaan, et eihän se niin ollu, kyse ei ollut taitojen eikä peliälyn puutteesta vaan siitä, että fysiikka ei riitä isompien B17-peleissä. Ja että valmentajan mielestä poikamme kehitykselle on parempi pelata tässä vaiheessa ikäisiään vastaan. Ja niinhän se onkin; ei ne taidot kehity vaihtopenkillä istumalla. Mutta että olis kyse taitojen puutteesta - ei ikinä!

On se kumma, miten sitä vanhempana rakentaa päänsä sisälle kaikenlaisia odotuksia jälki-kasvuaan kohtaan ihan tiedostamattaan. Muutamankin kerran on pojan kanssa kättä väännetty siitä, että pitäis vähän kotonakin treenata, käydä lenkillä, nostella puntteja ja venytellä jne., kun kerran täältä asti kuskataan kaupunkiin harkkoihin monta kertaa viikossa. Että huvikseen vois pallotella omalla pihallakin tai oman paikkakunnan seurassa (jos sellainen olis...), jos ei kerran sen suurempia ambitioita ole. Ja ihmetelty, kun ei poika pyri edustusjoukkueeseen tai lukion liikuntaluokalle. Ei, hänhän haluaa olla vain "tavallinen" jalkapalloilija, omien sanojensa mukaan.

Mutta oikeesti, ehkä kyse ei olekaan mistään muusta kuin harvinaisen hyvästä itsetuntemuksesta ja realismista omien rahkeidensa suhteen. Kaikista ei vaan tule Idols-voittajia eikä ammattilaisjalkapalloilijoita. Sen sijaan poika meni peruskouluun vuoden etuajassa, päätti sen nyt 15-vuotiaana ysin päälle olevalla lukuaineiden keskiarvolla, ja pääsi haluamaansa lukioon, siihen, johon on tämän seudun lukioista vaikein päästä. Hänenkö vielä pitäisi olla huippujalkapalloilijakin - no ei nyt sentään!

Mutta jaliksesta hän tykkää ja sitä toivottavasti harrastaa edelleen opintojen vastapainona. Ilman suorituspaineita, ilman huonommuuden tunnetta. Ja toivottavasti äitikin oppii suhtautumaan tähän kilpaurheilussa väistämättä vastaan tulevaan pudotuspeliin muuten kuin henkilökohtaisena loukkauksena itseään - olinhan sentään joukkueenjohtajakin prkele! - ja hellantelttuaan vastaan. Hei haloo, pitäiskö vähän asettua niiden poikien asemaan, jotka takuulla ovat nyt onnesta soikeina päästyään vihdoin tähän himoitsemaansa joukkueeseen, piitkän odotuksen ja motivaatiokriisien jälkeen. Jonkun äidin poikia hekin...

Helteen pehmittämä?

Liekö auringonpistos iskenyt vai mikä, mutta tuli sitten haettua töihin oikein koiranvirkaan: TE-toimistoon! Vaikka kyllähän se vähän niin on, että jos aikoo työllistyä, on työnhakijan oltava valmis tarttumaan ties mihin oljenkorsiin. Itse en ole niitä viimeisiä vielä lähtenyt kurkottelemaan, viihdyn kyllä kotonakin ihan hyvin, eikä TE-toimisto tai työnvalmentaja ole toistaiseksi hätyytellyt millään pakkotyötarjouksilla, mutta kannattaako silti odotella ihan loputtomiin, että kaveri ottaisi firmaansa töihin?! Oli miten oli, nyt on hakemus lähtenyt pariin avoinna olevaan tehtävään.

Meidän maakunnan TE-toimisto on nimittäin asiakasmäärillä mitattuna maan kuormittunein - yhdellä virkailijalla voi nyt olla 600-1000 asiakasta. Nyt TE-toimisto palkkaa 15 uutta virkailijaa eduskunnan lisätalousarviossa saamansa kertaluontoisen 750 000 euron potin turvin. Lisäksi Keski-Suomi käyttää omia rahojaan, joita on säästynyt toimipaikkojen lakkauttamisten vuoksi. Aluksi paikat olivat haussa valtion virkajärjestelyn kautta, eli niitä voivat hakea irtisanomisuhan alla olevat valtion työntekijät. Nyt kun paikat olivat tulleet avoimeen hakuun, bongasin niitä mol.fi:stä kuusi kappaletta. Muodollista kelpoisuusvaatimusta ei tehtäviin ole, mutta toki kokeneet hakijat ovat aina etusijalla. Kun keväällä täytettiin TE-toimistossa kolme virkaa, kaikilla niihin valituilla oli jo kokemusta TE-toimistosta. No jaa, onhan minullakin, tosin vaan väärältä puolelta tiskiä...

Usko omiin mahdollisuuksiini tässäkään haussa ei ole valtava, mutta toivoa pitää aina olla. Ainakin minulla olisi omakohtaista kokemusta siitä, mitä on olla työtön työnhakija - ehkä sitä osaisi asennoitua muihin poloisiin hieman inhimillisemmin kuin mihin toisinaan on saanut törmätä. Lohdullista joka tapauksessa, että joku sentään rekrytoi näiden kaikkien lohduttomien yt- ja irtisanomisuutisten keskellä (ja ainakin meidän maakunnassa vaikuttaa vielä edellinen lamakin) - vaikka se nyt sitten olisikin "vain" TE-toimisto...

Uskon asia

Kirjoitan nyt aiheesta, josta suomalaiset mieluummin vaikenevat, elleivät sitten satu olemaan luonteeltaan tai ammatiltaan saarnamiehiä. Kyseessä on asia, joka on pitänyt ja pitää minut pinnalla läpi kaikkien vaikeidenkin vaiheiden. Tuli elämässä vastaan mitä hyvänsä tai on tulematta, yksi on ja pysyy: usko Jumalaan ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa.

Viime aikoina nämä asiat ovat olleet normaalia enemmän mielessäni, koska esikoinen on käynyt rippikoulua, ja hänen mukanaan on tullut osallistuttua tavallista useampaan kirkolliseen tilaisuuteen. Muuten on seurakuntayhteyteni jäänytkin valitettavan vähäiseksi viime vuosina. Mieheni ei kuulu kirkkoon eikä meillä jeesustella - valitettavasti. Se, mitä sydämessäni tunnen ja uskon, on kuitenkin oma asiani, josta pidän tiukasti kiinni. Tänä kesänä minulla on ollut lisäksi onni osallistua vuorisaarnaluennoille ihan tuossa naapurissa :)

Hakiessani edellisen kerran avointa työpaikkaa juhannuksen jälkeen kirjoitin saman tien myös esirukouspyynnön eräälle kristilliselle nettisivustolle. Sen sijaan, että olisin suoraan rukoillut, että saisin sen paikan, pyysin esirukousapua siihen, että saisin töitä, jos niin on tarkoitettu. Näin yritän aina ajatella - tapahtukoon Sinun tahtosi. Se tapahtuu, minkä on tarkoitettu tapahtuvan. Ellen saa jotain työpaikkaa, ei se ollut tarkoitettu minulle; joku muu tarvitsi sitä enemmän. Näin minun on helpompi myös elää tätä hetkeä onnellisena, töissä tai ei, sen sijaan että murehtisin alinomaa työttömyyttäni.

Niinhän sitten kävikin - kun viime viikolla sain tutun sähköpostiviestin "Olemme tehneet valinnan ja valitettavasti valinta kohdistui tällä kertaa toiseen henkilöön", en suuremmin edes osannut olla pahoillani. Kyllä minä pärjään, tämä paikka oli tarkoitettu toiselle.

Uskoi kukin mihin uskoi, siitä olen joka tapauksessa satavarma, että positiivinen, eteenpäin katsova elämänasenne kantaa pitemmälle kuin katkeruus ja itsesääli. Tietenkään en voi väittää, ettenkö itsekin vajoaisi välillä masennuksen ja itsesäälin syövereihin, mutta aina sieltä on noustu - käsi Jumalan kädessä. Vaikka menettäisin kaiken muun, tämän suloisen lapsenuskon tahdon säilyttää. 

Tähän loppuun on pakko vielä laittaa linkki tähän ihanaan somessakin kiertäneeseen videoon: Ollaan enkeleitä toisillemme <3!

Työttömän turnausbiisit

Viime viikko vierähti turnausreissulla Helsingissä. Se reissu ja vihdoinkin luoksemme saapunut heinäkuun lämpö on puristanut tästä bloggarista mehut sen verran tehokkaasti, että kynän sijaan annan nyt musiikin puhua puolestaan. Paluumatkalla meidän nuoriso-deejiit pitivät huolen viihdepuolesta, ja osassa (ellei kaikissa) alla olevista onkin havaittavissa selkeitä vaikutteita takapenkin musiikkivalinnoista :)

Joukkueessamme urheilevat eri kansallisuudet sulassa sovussa, ja tää biisi kolahti. Toki nyt voi myös jo nostalgisoida noita Itä-Helsingin metrolinjoja, joita suhattiin viikon aikana edes sun takasin. Sinivalkoisia sirpaleita mustassa mullassa.

Tää  biisi soi itseoikeutetusti paluumatkalla, ja koti-ikävä sai kyyneleet herahtamaan silmiin. Siinä määrin olen kuudentoista vuoden aikana keskisuomalaistunut, että Jyväskylä mä tuun aina kotiin.

Tätä biisiä ei soitettu turnausmatkalla, tai ehkä soitettiinkin? Kappale lukeutuu kuitenkin omiin hyvän tuulen suosikkeihini ja videokin on nautittava. Ja sitä paitsi - seuraava reissukohteemme käy ilmi tästä biisistä...


Nautitaan musiikista yli sukupolvirajojen (turnausbussissa soi myös Kari Tapio ;-)), nautitaan heinäkuusta! Voimaannuttavaa kesää kaikille lukijoilleni!

Lomasuunnitelmia

Se(kin) hyvä puoli tässä työttömyydessä on, että joka päivä on vapaapäivä, ja oon siten myös vapaa muuttamaan suunnitelmia lyhyelläkin varoitusajalla. Eniten elämääni säätelevät lasten aikataulut, koulut, harrastukset ja tänä vuonna myös pojan ripari.

Alustavasti on ollut puhetta, että käytäisiin risteilyllä tänä kesänä vielä jossain välissä, ja nyt turnausreissulta kotiuduttuamme aloin tutkimaan eri mahdollisuuksia. Helsinki Cupista tarttui mukaan arvokuponki, jolla pääsisi kuuden tunnin päiväristeilylle Tallinnaan ilman maihin-nousua seitsemällä eurolla henkilö, mutta kuitenkin tuntui, että olisi mukavampi käydä ihan maissakin. Ja kun esikoinen oli juuri keväällä käynyt Tukholmassa, muttei tutustunut ikinä Tallinnaan terminaalia pitemmälle, tai mitä nyt bussin ikkunasta näkikään Tarto Cupiin aikanaan matkatessaan, päätettiin valita Tallinnan-risteily 5,5 tunnin maissaoloajalla. Eikä se ollut kovin kalliskaan, kun löytyi äkkilähtötarjous vajaan kolmen viikon päästä Viking Club -jäsenhinnalla. Nyt sitten on taas jotain, mitä odottaa :)

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / Feelart)

Ensi viikolla poika on rippileirillä, ja voi olla, että tytön ja serkkujen kanssa lähdetään käymään Korkeasaaressa. Eläintarhan nettisivuilta katselin, että työttömät saavat alennusta pääsylipuista. Työttömyys on todistettava TE-toimiston ajanvarauskortilla, jossa on merkintä tulevasta ajasta. Mites nyt sitten, kun minä olen hoitanut edellisen työnhaun uusimiseni puhelimitse, kirjoitanko vain itse korttiin netistä löytyvän päivämäärän, johon mennessä minuun on luvattu ottaa yhteyttä? Toisaalta, mistäpä lipunmyyjät muutenkaan tietävät, kuka kortteihin on raapustanut käsin kirjoitetut päivämäärät. Jospa he vain luottavat, että jos joku nöyrtyy tulemaan julkiselle paikalle te-toimiston ajanvarauskortin kanssa, hän on oikeasti työtön.

Näin kesällä en suostu, eikä mulla ole syytäkään olla mitenkään onneton työttömyydestäni. Turnausreissun jälkeen mulla oli niin paljon univelkaa, että oli ihanaa kun oli oikeesti aikaa nukkua se pois. Nyt oon sitten siivonnut ja tiskannut ihan mielissäni, ottanut illalla lasin punaviiniä ja pulahtanut vielä järveen ennen nukkumaanmenoa. Ja kuvitellut, että mää oon nyt vaan kesälomalla niin kuin niin moni työssä käyvä juuri nyt. Tänään on mottoni: Työtön vaan ei luuseri!

Jotain uutta, jotain saavuttamatonta...

Edellisenä päivänä ennen Helsinkiin lähtöämme eli viime viikon sunnuntaina satuin juuri olemaan koneen ääressä, kun naapurimme ilmoitteli paikallisella facebook-kirppiksellä lahjoittavansa pois sohvan ja pari kaapistoa. Kysyin heti mieheltäni, olisko meillä niille käyttöä, kun ilmaiseksi saisi, ja mies sanoi, että kyllä niille varmaan jotain keksittäisiin. Laitoin siis samantien viestiä naapurille ja sain varattua kamat meille :) Heti kohta perään joku toinenkin ilmoitti halukkuudestaan vastaanottaa lahjoituksen, mutta jeee, minä olin jo ehtinyt ensin! Naapuri oli itse saanut sohvan lahjoituksena kuusi vuotta sitten ja halusi nyt laittaa hyvän kiertämään.

Helsinki Cupin aikaan keskiviikkona mieheni sitten oli hakenut sohvan, vienyt vanhan laverin - jo kertaalleen uudelleen verhoillun - saunalle, muutellut kaappien paikkoja ja vienyt yhden nojatuolin kuistille ja toisen yläkertaan, niin että sohva mahtui pikku tupaamme:

Sohva tyynyineen oli lähes samaa värisävyä kuin anopin R. Ruthin juhlasalin vanhoista verhoista - nekin ilmaiseksi saadut - tekemät aiemmat sohvatyynymme ja mallasi myös melko hyvin punakeltaisilla villataljoilla vuoraamamme, aikanaan poikamme sänkynä toimineen toisen laverin kanssa (nyt saunalle viety oli vaaleapintainen), joten olen kyllä ihan tyytyväinen. Ihanaa, kun löytyy vielä ihmisiä, jotka ovat valmiita lahjoittamaan omastaan! Kaapistot saamme varmaan syyskuussa, kunhan naapuri on puolestaan saanut liikkeestä tilaamansa uudet tilalle.

Yksi asia taitaa kuitenkin jäädä toteutumatta: tyttären soitonopettajan suosittelema klassisen pianon hankinta. Tyttö on tähän saakka soitellut sähköpianolla, mutta keväällä ope ehdotti ihan oikean pianon hankintaa, kun tyttö soitti jo niin hyvin. Klassisessa pianossa koskettimisto on pitempi kuin meidän sähköpianossa, ja sointi tietysti hieman erilainen. Kummitädiltämme olisimme saaneet edesmenneen kummisetäni 50 vuotta vanhan pianon ilmaiseksi, mutta eipä se taida valitettavasti meille mahtua. Pelkään nimittäin pahoin, ettei meiltä löydy pianolle sellaista paikkaa, missä se pysyisi vireessä. Meillä ei ole sisäseiniä, joille pianon sijoittaa; alun perin kesämökiksi rakennetun pikku talomme halkaisee iso vuolukiviuuni ja siihen liittyvä muuri, joilla taloa talvella lämmitetään. Piano pitäisi sijoittaa ulkoseinälle, ja talon lämpötila vaihtelee talvella 16-26 asteessa. Ja ulkoseinän veto ja lämmönvaihtelut veisivät vireen pois aika nopeasti.

Ja suurempaa pirttiä tuskin kukaan meille tälle paikalle kuitenkaan lahjoittaa...

Valheen vanki osa 2

Kun huhtikuussa aloitin tämän blogin pitämisen, kaikki lähti siitä ahdistuksesta, jota koin siksi, etten harrastus- ja tuttavaympyröissä kehdannut useinkaan kertoa olevani työtön, vaan puhuin kuin olisin edelleen töissä. Eipä tilanne ole siitä mihinkään muuttunut.

Eilen kotiuduimme Helsinki Cupista. Viikon varrelle mahtui monenlaisia vaiheita, hyviä ja huonoja; kaikkia tilanteita en handlannut todellakaan parhaalla mahdollisella tavalla. Hengissä kuitenkin selvittiin ja suuremmilta katastrofeilta vältyttiin, vaikka kenties olinkin kaikkien aikojen vihatuin joukkueenjohtaja. Unet jäivät reissulla tosi vähiin; tuli mentyä myöhään nukkumaan ja herättyä aikaisin, kun ei vaan saanut nukuttua, sydän hakkasi ja miljoona asiaa pyöri mielessä. Vastuu painoi, ja turnausvilinä ja murkkuikäisten asenneilmasto tekivät maaseudun rauhasta tulevan ikuisen lomailijan aka pitkäaikaistyöttömän levottomaksi.

Tänään olen kuitenkin saanut nukkua, vaikkei viime yönäkään uni tullut silmään ennen puoli kolmea. Päivän mittaan olen ottanut paritkin päiväunet, ilman minkäänlaisia omantunnontuskia. Toisin kuin turnauksen aisaparini, huoltajaksi lähtenyt Parempi Ihminen, jolla cuppiin käyttämiensä vapaiden jälkeen oli tänään edessä 14 tunnin työpäivä sairaalan lastenosastolla. Pyhimyksen sädekehää oli vaikea olla huomaamatta.

En edes lähtenyt koputtamaan kepillä jäätä sen suhteen, uskaltaisinko kertoa huonekaverilleni olevani tällä hetkellä työtön hänen alkaessaan kysellä töistäni, niin kuin nyt ihmiset yleensä tekevät. Ehei, ennen kuin huomasinkaan, suustani alkoi taas pulputa valhe toisensa perään. Sanojen sisällössä ei sinänsä ollut muuta valheellista kuin niiden aikamuoto. Toden totta olin touhunnut kuvailemallani alalla pitkään, kunnes sitten myin yritykseni ja jättäydyin työttömäksi. Mutta ei minussa ollut naista kertomaan, että preesensissä en tee töitä missään.

Kukaan meidän joukkueessa ei tiedä minun olevan työtön, paitsi tietysti oma poikani. Jos tietäisivät, muuttaisiko se jotain? Hoitaisinko hommani huonommin, leimaisiko se minut luuseriksi? En uskalla ottaa riskiä saadakseni tämän selville. Kun toinen joukkueenjohtaja soittaa ja kysyy, onko paha paikka - "Töissä?"- , mumisen vaan jotain että jooo, mut anna tulla vaan. Oikeesti mun ei tällä hetkellä ole edes taloudellisesti pakko käydä töissä, mutta moraalisesti tällainen syntisen laiska olotila on niiin väärin. Eikö? 

En mä ehtisi hoitaa jojon hommia ja kuskata poikaani jatkuvasti sinne sun tänne, jos tekisin täyttä työpäivää toisen palveluksessa. Tähän harrastukseen tulimme mukaan silloin, kun olin mukana yritystoiminnassa ja määrittelin hyvin pitkälle itse omat työaikani ja -paikkani. Käännöstöitä tein autossa harkkahallin parkkipaikalla, sähköposti, puhelin ja skype olivat käytössä kotona päivisin ja toimistoon menin yleensä iltaisin, silloin kun pojalla oli treenit kaupungissa. Yhdeksästä viiteen -töissä tämä ei olisi onnistunut. 

Myöhemmin piipahtaessani hetkisen kiinteistönvälitysalalla pyrin sopimaan esittelyajat samaten jalkapalloharjoitusten mukaan. No, sitä hommaahan ei kauan kestänyt; rahaa meni sen verran enemmän työn tekemiseen - lue ajeluun maakunnassa, kun ei keskuksista myytävää siunaantunut - kuin mitä tästä puhtaasti provikkapohjaisesta työstä ehti tienata. Ja kun työehdotkin olisivat yhtäkkiä muuttuneet täysin toisenlaisiksi kuin hommaan ryhtyessäni, pakko oli valita tämä tähän saakka jatkunut työttömän uraputki.

Rehellisyys maan perii, minulle on jo lapsena opetettu. Silti juuri nyt en pysty siihen kaikissa asioissa. Täällä blogissa saan onneksi olla se mitä olen; pystyssä päin Työtön Luuseri. Mutta loppujen lopuksi - kumpi onkaan enemmän luuseri: se joka on onnellinen ja aktiivinen elämässään, töissä tai ei, vai se joka leimaa tämän onnellisen hölmön luuseriksi vain siksi, koska tämä on Vailla Vakituista Työpaikkaa?

Mä lähden stadiin...

Tässä blogissani on vallinnut hiljaisuus heinäkuun ajan, ja vielä vaikenen ainakin viikoksi. Huomenna nimittäin starttaamme bussin isolle kirkolle maan suurimpaan jalkapallo-turnaukseen. Jänskättää aika lailla, miten reissu sujuu lähes parinkymmenen teinipojan joukkueenjohtajana. Onneksi mukaan lähtee huoltajaksi myös toinen fudismamma - ja onneksi kisaoppaiden palvelut kuuluvat pakettiin. Luulenpa, että me kaksi suuntavaistotonta maalaista tulemme tarvitsemaan niitä.

Vaan syksystäpä ei sitten tiedä, missä joukkueessa oma taimi pelaa ja pelaako missään. Valkku nimittäin puheli siihen malliin, että saattaa olla siirto edessä haastajista harrastajiin. Nykyinen joukkue kun pelaa alueellista B17-sarjaa ja toinen, "alempi" joukkue C-poikien eli 1999 syntyneiden piirisarjaa, ja valmentajan mukaan meidän pojan äly ja taidot kyllä riittäisivät, mutta fysiikka ei isompia miehiä vastaan pelatessa - omaa ikäluokkaa vastaan pelaaminen takaisi hänelle enemmän peliaikaa ja olisi näin ollen parempi vaihtoehto hänen kehityksensä kannalta. Enpä ole yhtään varma, miten poika tiedon ottaa, jos siirto tulee - nieleekö hammasta purren vai lopettaako kenties hyvän harrastuksen kokonaan, kun ei tykkää harrastajaporukan valmentajasta. Vielä ei kuitenkaan asiasta puhuta mitään, vaan nautitaan Helsinki Cup läpi rauhassa. Kun jäi se Espanjan-reissukin silloin välistä.

Nyt on joka tapauksessa kimpsut ja kampsut pakattu ja mieli odottavainen. Onhan tiedossa paitsi tavallaan työmatka - vaikka työtön olenkin, niin joukkueen toimihenkilönä saan "palkkana" ilmaisen matkan ja majoituspaketin -, niin myös lomamatka, jonka aikana ehtii varmasti näkemään ja kokemaan paljon muutakin kuin pelikenttien vierustoja ja harjoitus-jäähallin kisalounaita. Jo avajaisia tähdittävät TCT, Kasmir ja Kim Herold. Ja ensimmäinen meitä vastaan asettuva joukkue tulee Brasiliasta - melkein kuin olisi MM-kisoissa... Ja kun säätkin ilmeisesti hellivät kisaturisteja, eipä ole juuri syytä valittaa!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kisastudio hiljenee hetkeksi. Lämmintä heinäkuuta kaikille lukijoilleni!