Kisalesken kissanpäivät

Luit oikein. En ole kesäleski, mutta kisaleski tunnen olevani. On meinaan kuukauden verran nyt jalkapallon MM-kisat päällänsä, ja meillä niitä seurataan tiiviisti. Siis perheemme miesväki seuraa. Itse en oikein jaksa innostua tuosta penkkiurheilusta, ellei kisaamassa ole oman perheen jäseniä...

(Kuva: FreeDigitalPhotos.net / vectorolie)

Mitäpä kisaleski sitten puuhaa iltapelien aikaan? Yksi mukava vaihtoehto on lähteä pyytämään kissoille iltapalaa - tai oikeammin iltakalaa. Kissojen maku poikkeaa siinä mielessä isäntäväkensä mieltymyksistä, että särjet maistuvat heille parhaiten - liekö vain meidän kissojemme ominaisuus? Ahvenista ronkelit syövät yleensä vain pään ja pyrstön, keskiosa jää lojumaan ja odottamaan päiviä parempia - herkkusärjet ahmitaan mitä kiireimmin parempiin suihin. 

Reino-tyttö pitää yleensä puolensa Saara-kollia paremmin (kyllä, luit taas oikein - meni sukupuolenmääritys poskelleen kissojen ollessa pentuja, muttei sitten lähdetty hyviä nimiä enää vaihtelemaan), kun on kalanjaosta kysymys - Repe hyökkää salamana puremaan sätkivältä kalalta pään poikki; Saaraa ainakin isommat kalat tuntuvat jopa pelottavan, vaikka muuten onkin kova pomottamaan siskoaan. Tänä kesänä ei ole tarvinnut edes lähteä poistattamaan ongenkoukkua kissan suupielestä (onnistuu muuten vain nukutuksessa, eikä ole ihan halpaa lystiä yksityisellä eläinlääkäriasemalla), kuten eräänä vuonna, kun oli vähän pienempikin onkija mukana touhussa...

Oppii se vanha koira uusiakin temppuja. Kummitätini puhui jokin aika sitten, kun kävimme hänen luonaan vierailulla, että hänen ystävänsä oli opettanut hänet nylkemään ahvenia. En ollut ennen kuullutkaan, että kaloja voi nylkeä! No eikun googlettamaan, miten homma käytännössä tapahtuu... Ja kun tytär toi pari onkimaansa ahventa sanoen, että näille pitäisi tehdä jotain, otin ja kokeilin, miten se nahka oikein ahvenelta lähtee. Ei ehkä mennyt ihan taiteen sääntöjen mukaan, mutta lähti kuitenkin jopa ihmeen helposti! Tästä lähtien taitaa pienemmätkin ahvenet päätyä paistinpannulle kissojen ruokakupin sijaan, kun ne kerran saa noinkin vaivatta putsattua. Se pienten kalojen suomustaminen kun on tuntunut niiiiin työläältä hommalta :)

 

Automatisoitu arki

Hain kirjastosta salasanan verkkopalvelua varten ja uusin ensimmäistä kertaa lainoja netissä ihan itte. Tulin ajatelleeksi samalla sahaavani omaa oksaani, tai ainakin kirjastotyöntekijöiden oksaa. Ja niinhän me kaikki tehdään, on tehty jo pitkän aikaa. Pankkipalvelut on siirtyneet suurelta osin nettiin, te-palvelutkin aina vaan enemmän ja enemmän, kauppaa käydään yhä enemmän verkossa... Toki se helpottaa tosi paljon etenkin näin syrjäseudulla asuvaa, mutta kyllähän kolikolla on kääntöpuolikin. Ajan kulkua nyt ei kuitenkaan voi pysäyttää, eikä pidäkään. Lieveilmiönä on vaan hyväksyttävä, että monilta aloilta työpaikat vähenee entisestään. Koskahan tulee aika, ettei pelkästään vanhusten sylikaverit ole konehylkeitä, vaan heidän hoitajansakin ovat robotteja (tai hubotteja, kuten ruotsalaissarjassa)... Toivottavasti ei koskaan!

Koditkin on nykyään suurelta osin niin koneistettuja, ettei kotitöihin mene murto-osaakaan siitä ajasta, mitä ennen meni. Tilalle on sitten tullut viihde-elektroniikka, lukuisat tv-kanavat, älylaitteet ja netti. Niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka meilläkin on paljon elämää helpottavia ja siihen sisältöä tuovia laitteita ja vempaimia, yksi puuttuu: meillä ei ole tiskikonetta. Ympäristö-määräysten takia meidän pitäisi uusia jätevesisysteemimme, jos koneistaisimme astianpesun, järven rannalla entisessä kesämökissä kun asutaan. Eikä moinen vempele oikein meidän pieneen keittiöön mahtuisikaan; meidän mökki on todellakin m ö k k i, ei hulppea iso omakotitalo kuten monen "mökit".

Etenkin näin kesällä, kun lapset ovat päivisinkin kotona ja kokkailevat väliin itsekin, tiskiä tulee tosi paljon. Ja kun käy vieraita, tiskivuori kohoaa Mount Everestin korkuiseksi. Silloin sitä aina haikailee tiskikoneen perään... Mutta toisaalta - tällä työttömällä ei koskaan ole tekemisen puutetta. Eri asia sitten onkin, viitsisikö sitä aina tehdä. Myöskään kotitöitä ei tarvitse sen kummemmin keksiä jälkikasvulle, tiskipöytä on harvoin täysin tyhjä. Ja tiskivuoro käy kyllä tarpeen tullen sanktiostakin.

Esikoisemme tuli juuri hyväksytyksi lukioon, jossa jokainen oppilas saa opintojensa ajaksi käyttöönsä iPadin, tietenkin tiukkoja käyttöehtoja vastaan. Nykyajan lukio-opiskelussa tieto- ja viestintätekniikka on oleellinen osa jokapäiväistä työskentelyä, ja suuri osa oppimateriaalista on sähköisessä muodossa, sovelluksina ja e-kirjoina. Niin se kehitys vaan kehittyy...

Eläkepäiviä odotellessa

Huh, onneksi se kauhea Ämmä- eli Bitch-päivä on takanapäin - ja onneksi Känkkäränkkä ei tule kylään ihan joka päivä. Nyt jaksaa taas hymyillä ihmisille ja kohdata heitä kasvotusten. Niin ja lähteä kannustamaan jälkikasvuaan kentän laidalle. Näyttäisi aurinkokin vähän pilkahtavan - paistaa se aurinko kuulemma risukasaankin.

Eilen saapui postissa päivitetty työllistymissuunnitelmani. Sovittuja tehtäviä oli enää yksi: Haen työpaikkoja. Sovittuna päivänä soittanut te-toimiston virkailija muisti tällä kertaa infota, että kyseisen toimen toteutumisesta on ilmoitettava verkkopalvelun kautta, eli käytännössä käytävä klikkaamassa rasti kohtaan "olen hakenut työpaikkoja". Tämä käytäntö oli astunut voimaan edellisen työkkärissä käyntini ja työnhaun uusimiseni jälkeen, eikä edellisellä kerralla kukaan ollut muistanut infota minua asiasta, joten jouduin ihan suotta kirjoittelemaan pitkät pätkät selvitystä, kun asiasta olisi selvinnyt kahdella klikkauksella.

Tänään taas posti toi mukanaan työeläkeotteen. Työeläkettä on karttunut runsaat 200 euroa. Nuorena, alle 23-vuotiaana tekemäni lukuisat kesätyöt eivät ole eläkettä kartuttaneet, sillä vasta vuonna 2005 laki muuttui niin, että eläkettä alkoi karttua jo 18-vuotiaana tehdystä työstä. Sittemmin työurani on ollut rikkonainen ja sisältänyt muun muassa pitkän jakson vapaaehtoista kotiäitiyttä eli työttömyyttä. Onneksi myös ansiosidonnainen päiväraha ja ammatillisen perustutkinnon suorittaminen ovat kartuttaneet eläkettä - ja onneksi on olemassa takuueläke.

Noo, vielähän tässä olisi parikymmentä vuotta tehokasta peliaikaa, vähintään. Jos vain terveenä pysyy - ja kunhan nyt joku ensin ottaisi näin "vanhan" töihin...

Kolmen Ämmän Päivä

Tänään mua on vaivannut toden teolla kolme M:ää eli siis Ämmää. Kukas se joskus sanoikaan, että naiset on susia toisilleen ;)

1. Masennus. Juuri nyt masentaa monikin asia. Se, etten taaskaan sijoittunut niiden kärki-hakijoiden joukkoon, jotka kutsuttiin työhaastatteluun. (Tosin sen kyllä tiesin jo hakiessani paikkaa.) Se, etteivät murkkuikäiset lapseni tunnu kunnioittavan ja arvostavan minua pätkän vertaa. (Tosin se ei johdu työttömyydestäni vaan siitä, että he ovat murkkuja.) Se, ettei poikani lukeudukaan enää joukkueensa kärkipelaajiin (kuten ei äitinsäkään kärkihakijoihin), vaan kuskasin häntä eilen illalla turhaan kuusikymmentä kilometriä edestakaista matkaa kuluttamaan vaihtopenkkiä koko pelin ajan. (Tosin siitä hän saa syyttää myös itseään; mitäs ei viitsi tehdä mitään ylimääräistä kotona kehittääkseen fysiikkaansa.)   

2. Motivaatiokriisi. En pode työmotivaation puutetta, koskapa töitä ei ole, vaan työnhakumotivaation ja jojomotivaation. Molemmat ovat suoraa seurausta edellisestä kohdasta. Jojomotivaatio ei kieli itsemurha-aikeista, vaan tarkoittaa joukkueenjohtajaa, joka siis olen. Eipä vaan nyt nappaisi järjestää talkoita, kuskata poikaa lähes joka päivä johonkin suuntaan ja olla hilpeänä kannustamassa joukkuetta ja huoltamassa pikku kolhuja kentän reunalla, kun näyttää siltä, että tärkeissä peleissä ei oman perheen edustajaa kentällä näy. 

Perheen - tai ainakin sen kahden jäsenen - yhteinen harrastus on pitänyt minua pitkälti pinnalla työttömyyden aikana ja antanut päiviini sisältöä ja ohjelmaa yllin kyllin, sekä tietenkin niitä sosiaalisia kontakteja, joita työssä käyvät saavat työnsä puitteissa. Entäs jos nyt tulee seinä vastaan eivätkä rahkeet riitä muuhun kuin uusiin pettymyksiin? En ollut ensimmäinen, joka asian takia eilen suri; poikani sängystä kuulunut itkun tihrustaminen sai tämän leijonaemon tosi surulliseksi ja tarttui turkkiini. Nämä ajatukset johtivat väistämättä kohtaan 1 ja noidankehä oli valmis.

3. Migreeni. Kun itku ja levottomuus on vallannut mielen, jäävät unet vähiin ja levottomuus ja itku vain lisääntyvät. Niskat jumiutuvat eikä ruoka maistu. Seuraa migreeni, toispuoleinen päänsärky, johon tehoavat vain kalliit täsmälääkkeet. Onneksi sentään ikuisesti toistuva vaivani on nykyään diagnosoitu; aikanaan neurologi kertoi minulla olevan oikoniska ja kehotti minua vain jumppaamaan niskaani enemmän, niin kyllä se siitä. Ei auttanut kuntohoitajan henkilökohtainen hoito-ohjelmakaan, vaikka noudatin sitä tarkasti, vähintään kolme-neljä kertaa viikossa jumpaten ja venytellen. Sittemmin tuo oikoniskateoria on toisen lääkärin ja fysioterapeutin toimesta kumottu, enkä nykyään valitettavasti enää jaksa aktiivisesti jumpata; on niin paljon helpompaa ottaa nappi naamaan.

Eli kertauksen vuoksi:

 Kolmen Ämmän Päivän kaava

Masennus <--> Motivaatiokriisi = Migreeni

Arvoisa lukijani - onko sinulla vastaavia Kolmen Kirjaimen päiviä?! Kerrothan niistä kommenteissa!