Työhaastattelussa

Olin eilen työhaastattelussa. En tosin omassani - itse olen päässyt työnhaussani haastatteluun asti viimeksi viime syksynä, kun hain erääseen rekrykoulutukseen. Tuolloin selvisin kuulemma toiselle sijalle ko. paikkaan hakeneista. Noo, vähältä piti ei lasketa.

Tällä kertaa istuin pöydän toisella puolella, vaikka itse asiassa samalla puolella pöytää hakijan kanssa kyllä istuttiinkin... Mutta kuvaannollisesti siellä toisella puolen. Kuulun nimittäin erään järjestön paikallisyhdistyksen hallitukseen, ja hallitus päättää yhdistyksen palkkalistoille otettavista henkilöistä ja haastattelee heidät. Yhdistyksen talous on tietenkin aina tiukoilla, ja töihin palkataan vain palkkatukeen oikeutettuja pitkäaikaistyöttömiä. Työvalmentaja oli ohjannut haastatteluun oikein pätevän, sopivan ja innokkaan ehdokkaan, joka sitten tulikin valituksi työhön. 

Tiedän lähipiiristäni, että aiemmin tätäkin palkkatukipaikkaa on työttömyysetuuden menettämisen uhalla pakotettu hakemaan sellaisia henkilöitä, joita tämä ala ja virka ei oikeesti yhtään kiinnosta. Ja eihän se niin saisi olla. Nykyinen työttömyysetuusjärjestelmä vastikkeellisuuksineen on yksilöä kohtaan alentava ja sisältää asenteen, että kaikki pitkäaikaistyöttömät ovat työtä pakoilevia lusmuilijoita.

Ja tulihan tämä asenne esiin eilenkin haastattelun jälkeen, hakijan poistuttua. Eräs hallituksen jäsenistä avasi sanaisen arkkunsa kerratakseen sitä, millaisia hakijoita sitä on tähän virkaan ollutkaan - kuulemma sellaista porukkaa, joka ei pysty eikä edes halua yhtään mihinkään työhön. Just joo. Minä katselin varpaitani ja mietin, ettei taida rouva tietää että joukossamme lymyää juuri nyt paha paha pitkäaikaistyötön. Ettäs ovatkin sellaisen menneet valitsemaan hallitukseen.

Kansalaispalkka, vastikkeeton perustulo. Utopiaa lienee nykyisessä taloustilanteessa. Silti - miksi syyllistää ja kiusata työttömiä loputtomiin, kun kaikille ei kuitenkaan tunnu töitä riittävän. Kotiäidit syyllistetään, jos he eivät lähde töihin heti kun lapsi on täyttänyt kolme vuotta. Maaseudun miehet syyllistetään, jos he elävät vähällä, lämmittävät torppansa oman metsän puulla, kalastavat, marjastavat, vaan eivät ole vieraalla töissä. Tahtoen tai tahtomattaan, oma vika. Niin se vaan menee. Valitettavasti.

Image: FreeDigitalPhotos.net by David Castillo Dominici

Viikonloppua ja uuden viikon alkua

Viikonloppu takana ja uusi viikko edessä. Viikonloppuun mahtui monenlaista, ja se alkoi pahaenteisesti perjantaina koulun jälkeen yhteenotolla murkun kanssa: ylivilkasta ja -mielistä ruokapöytäkäytöstä, joka johti kännykän takavarikointiin, joka sai murkun raivostumaan ja heittämään jälkiruokamunkin seinään, joka johti myös tietokoneen takavarikkoon ja ylimääräiseen tiskivuoroon.... Ja äipän oli lähdettävä ulos huutamasta, rauhoittumaan metsään katajan kainaloon. Siellä on minun turvapaikkani, minun kirkkoni :)

Lauantaiaamuna päästiin kuitenkin reissuun, ja taukopaikoilla nähtiin niin rekkamarssilla olevia varusmiehiä kuin Classic Touriin osallistuvia hienoja vanhoja autojakin. Bongasinpa sieltä Jope Ruonansuunkin ajopelin :) Kameraa ei tietenkään ollut valmiudessa, kun jätskit vaan oli mielessä. Perillä mummolassa odotti makkarasoppa, ja tietenkin siellä meidän ihanat murkut sai taas riidan aikaiseksi ja äitillä meni yllättäin hermot. Ja eikun taas kännykät takavarikkoon - mistä sitten myöhemmin "maaseutumatkalla" tuli sanomista, kun metso käveli kaikessa rauhassa auton edessä ja lopulta pyrähti lentoon; olis saanu niiiin hienon kuvan jos vaan olis ollu se kännykkä...

Kahvit, simat, suolaiset ja makeat pakattiin sitten kylmälaukkuihin ja lähdettiin parin-kymmenen kilsan päähän veljen luo juomaan peltokahvit kuusentaimien istuttajien iloksi. Kylläpä kahvit maistuukin hyvältä noin ulkosalla nautittuna! Ei haitannut pienet rae- ja räntäkuurot. Paluumatkalla piti vielä poiketa Karismaan syömään ja shoppailemaan, ja pitihän ne isännän tuliaisviskitkin sieltä hakea. Pojan mukaan tarttui tummansininen paita David Beckhamin mallistosta ja tytölle limenvihreä perushuppari. Ja kaikki olivat taas vähän aikaa tyytyväisiä.

Pikku breikki piristää työttömänkin arkea, ja sunnuntaina jaksoi taas tehdä normihommia: muutama sponssilasku liikkeelle joukkueen hyväksi, pyykit koneeseen ja sitten narulle, tiskipöytä puhtaaksi (meillähän ei ole tiskikonetta). Parempi puoliskoni ahkeroi heti aamusta putsailemalla vessan putipuhtaaksi ja mäntysuovantuoksuiseksi. Illalla vielä Hubotteja Areenasta ja Abban Agnetha -dokumenttia suorana, ja viikonloppu oli siinä.

Tänä aamuna sain jo yhden tärkeän homman tehtyä eli työnhakua jatkettua puhelinsoitolla, ilman että tarvitsi lähteä neljänkymmenen kilsan päähän ehkä koko päiväksi jonottamaan. Tosin työnhaku on voimassa vain kuukauden tästä eteenpäin, mutta tällä kertaa "oman palvelulinjani" pitäisi soittaa siihen mennessä minulle eikä toisinpäin. Hyvä niin, te-toimiston puhelinlinjoilla jonotellessakin kun paikallisverkkomaksu juoksee koko ajan. Omalla kohdallani joustavuutta ja ystävällisyyttä on onneksi te-toimistosta löytynyt, ainakin ajoittain. Mutta on niitä huonoja kokemuksia minullakin ollut, niin kuin monilla muillakin.

Mutta nyt bloggarin suu suppuun ja muihin hommiin. Hyvää viikon alkua kaikille lukijoilleni!

Huono äiti

Mä näin jo toista yötä peräkkäin unta poikien Espanjan-reissuun liittyen. Unissa lauon mielipiteitäni matkasta muiden poikien vanhemmille ja joukkueenjohtajalle, huudan ja rähjään. Kun ei oo rahaa lähtee tollasille reissuille, kun ei täällä saatu yhtään harkkoja aikaiseksi sillä aikaa kun toiset treenas huipputason jalkapallokeskuksessa. Aamulla herätessä on sitten niska kipee ja migreeni.

Tunnen olevani tosi huono äiti. Miksen vaan tee niin kuin muutkin ja anna lapsille sitä mitä ne haluaa. Kaikkea sitä. "Onhan se meidän poika päästettävä reissuun kun se haluaa ja kun kaikki muutkin pääsee." K a i k k i muutkin. Mikä mua vaivaa? Miksen ole valmis ostamaan pojalleni paikkaa auringossa kalliilla hinnalla, vaan altistan hänet joutumiselle rupusakkiin ja poikien puheissa samaan paarialuokkaan kuin "pakolaiset" (maahanmuuttajat teinikielellä)? Todella toivon, ettei tämän elämysmatkan jälkeen joukkueessa oltaisi kahden kerroksen väkeä. Luultavasti pelkoni on aiheeton ja projisoin tunteissani vain omaa syyllisyyttäni.

Vaikka sisimmässäni seison päätösteni takana, silti on vaikeaa olla vastarannan kiiski, kun muu parvi ui toiseen suuntaan. Mutta silläkin uhalla, että olen huono äiti, kasvatan lapseni toisella tavalla. Jos teinipoika sylkee vahingossa trampoliinin turvaverkkoon, hän pyyhkii kyllä itse sotkunsa pois. Ja jos hän heittää paperin pyyhkimisen jälkeen pensaikkoon ("ei se sieltä näy, koska oot viimeks käyny siellä..."), nostaa hän sen sieltä pois vastalauseista huolimatta ja vie grillille poltettavaksi. Joku roti. Jokainen siivoaa jälkensä itse. Kasvatus on pieniä asioita.

Eikä tämä tarkoita sitä, että lapsilta kiellettäisiin kaikki. Kesällä mennään maan suurimpaan jalisturnaukseen, joka ei sekään ole ihan halpa. On omat tietsikat ja älypuhelimet ja tarpeen mukaan hommataan mitä tarvitaan. Mutta ihan kaikkea ei tartte saada. Ei tuhannen euron leirimatkaa vain siksi, että muutkin pääsee. Meidän perheessä ajatellaan eri tavalla. Vaikka sitten muiden silmissä emme ajattelisikaan lapsemme parasta. Vaikka olisinkin huono äiti, kun estän poikaani kehittymästä huipputason ammattilaisjalkapalloilijaksi olemalla lähettämättä häntä viikoksi Espanjaan - sisältyyhän reissuun kaksi kokonaista paikallisen UEFA Pro A -valmentajan vetämää harjoitustakin...

Ultra Bran sanoin:

Koska sait kaiken mitä halusit

susta tuli kaunis ja ylpee

koska sait kaiken mitä halusit

susta tuli kaunis ja ylpee 

Hyvää suomalaisen työn päivää!

Sehän se on vappupäivän virallinen nimitys, noin niinku liputuspäivänä. Kaipa sitä saa työtönkin juhlistaa. Minä aloitin päivän juhlistamisen täyttämällä aamukahvipöydässä työmarkkinatukihakemuksen. Takana taas yksi kuukausi lisää työttömyyttä. Eilen pienosakkuusyritykseni tj lähetti kylläkin toivoa antavan nettilinkin uutiseen pilottihankkeesta, joka saattaisi kohtapuoliin työllistää minutkin. Ehkä en siis pian enää olekaan työtön luuseri. Uskoo ken näkee.

Kevään juhlaa vietimme joka tapauksessa perinteisin menoin munkkeja syöden ja simaa juoden. Alkoholipitoisten virvokkeiden nauttiminen rajoittui yhden oluttölkin jakamiseen puolison kanssa, migreenin uhallakin. Ei auttanut, aamulla niskan oikeaa puolta jomotti kuitenkin. Onneksi täsmänappi ja hyvät päiväunet korjasivat tilanteen ja iltapäivällä istuttiin jo grillikatoksessa viileää säätä uhmaten nautiskelemassa porsaan ulkofileepihvejä (tunnustan: ei suomalaisia, vaan Rainbow'n saksalaisia valmiiksi pakattuja -30 % alennuksessa olleita), jotka olin marinoinut anopin hyväksi havaitulla reseptillä eli ihan kuulkaa sinapilla ja ketsupilla.

Huomenna sitten taas paluu arkeen. Nuorimmainen tosin viettää vielä perjantaina vappujuhlia koulussa naamiaisten merkeissä, ja mikäs on viettäessä kun puvun tärkeät ja halutut osaset löytyivät lopulta kaikki: yksi äidin vaatekaapista, yksi Huuto.netistä ja yksi Mick'sistä asiakasomistajapäiviltä -20 % alennuksella. Minulla taitaapi olla edessä siivouspäivä. Josko sitä viikonloppuna lähtisi sukuloimaan, kun ei noi pojan harkatkaan oikein tunnu pyörivän nyt, kun suurin osa joukkueesta treenaa Epsanjassa. Vaan myöhän kannatetaan sitä tämän päivän juhlakalua, suomalaista työtä, ja poiketaan huoltsikalla nelostien varressa mummolaan päin ajellessamme.