torstai 14. elokuuta 2014

Tällainen työnhakija olen


Sähköpostiini putkahti viesti, jossa työnhaun ammattilainen kertoi tekevänsä tutkimusta, jonka tarkoituksena on selvittää työnhakuun liittyviä haasteita. Hän pyysi minua vastaamaan kyselyyn, jonka tuloksia käyttää uuden työnhakuun liittyvän palvelun kehittämisen tukena. Osoitelähteenä oli käytetty LinkedIniä, Twitteriä tai kohderyhmäksi valittujen henkilöiden työnhakusivustoja - minun tapauksessani Twitteriä, koskapa alter egollani Työttömällä Luuserilla on vain Twitter-tili, ei noita kahta muuta edellä mainittua. Vastaukset luvattiin tietenkin käsitellä täysin nimettöminä, eikä yksittäisiä vastaajia voi tunnistaa kyselyraportista.

No minähän vastailin, kun kerran kysyttiin. Pyydettäessä arvioimaan omaa työnhaun osaamistani kolmen annetun kategorian välillä, minä valitsin keskimmäisen: Työnhaku on tuttua / keskinkertaiset taidot. Uusi työnhaussa / aloittelija en totisesti ollut, mutten myöskään voinut sanoa suoriutuvani työnhausta mielestäni erinomaisesti eli olevani konkari - muutenhan kai olisin jo saanut töitä?

Seuraavat vastaukseni kertovatkin sitten rehellistä kieltään siitä, millainen työnhakija oikeasti olen:

- En etsi aktiivisesti työtä, mutta olen avoin uusille mahdollisuuksille
- Olen hakenut viimeisen kuukauden aikana 2-5 työpaikkaan (maksimivaihtoehto yli 21)
- Olen hakenut töitä 1-2 vuotta (maksimivaihtoehto yli 2 vuotta, huomioidaan vain nyt meneillään oleva työnhaun ajanjakso, eli jos on 10 vuotta sitten ollut työnhakija, sitten töissä ja nyt taas työnhakijana, otetaan huomioon vain tämä jälkimmäinen jakso)
- Käytän aikaa avointen työpaikkojen hakemiseen keskimäärin: Päivässä - en yhtään, viikossa: 10-30 minuuttia (maksimivaihtoehto yli 3 tuntia)
- En pidä kirjaa hauistani ja löydän helposti lähettämäni hakudokumentit, jos saan kutsun haastatteluun (eipä ole tullut vähään aikaan)
- Haluaisitko pysyä ajan tasalla työnhaustasi (minne hait, milloin haku umpeutuu jne.): Eipä sillä väliä

En tosiaankaan ole ollut mikään maailman aktiivisin työnhakija, lähinnä neljästä syystä:

1. Joka toinen päivä menisin mielelläni töihin, joka toinen päivä en mistään hinnasta. Minussa asuu sekä aktiivinen ja innostuva työntekijä että mukavuudenhaluinen, työtä vieroksuva laiskuri.

2. Toistaiseksi ei ole taloudellisista syistä ollut pakko hakea mitä tahansa työtä.

3. Usein tuntuu, ettei mulla ole aikaa täyspäiväiseen työnhakuun; tekemistä on niin paljon muutenkin perheen, kodin ja "omien juttujen" (kuten tää blogi) parissa.

4. Entäs jos meen johonkin "ikävämpään" työhön ja kaveri soittaa just silloin, et nyt mä ottaisin sut meille töihin sillä huippupalkalla huippuduuniin ;-)?

Sen verran kysely herätti kuitenkin miettimään omaa panostani tässä työllistymisessä, että liityin Monsteriin, lätkin sinne jotain tietojani ja tallensin CV:ni. Ja kun samassa hötäkässä Kaislanettikin muistutteli, etten ole käynyt siellä kolmeen kuukauteen, kävin vähän muokkaamassa tietojani, päivittämässä CV:tä ja hainpa yhtä työpaikkaakin, vaikkei nyt ihan tainnut natsata mun ydinosaamisalueeseeni.

Ilmoitinpa sitten vielä kyselyn lopussa halukkuudestani osallistua työnhaun sovelluksen testi-käyttäjäryhmään talven 2014-15 aikana. Jos en töitä saa, niin saisinpa ainakin testailla, miten niitä haetaan uudella tavalla...

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta, sharing is caring! Kyselystä on tullutkin palautetta, että se on herättänyt ajatuksia ja aktivoinnut jälleen työnhakuun sekä tarjonnut jopa vinkkejä. Sovellusta on alettu jo kehittämään, katsotaan miten pitkälle saamme tämän talven aikana! Päivitän tilannetta blogissani.

    Huomasithan muuten, että löysin yi 250 CV-mallipohjaa netistä ja jaoin ne blogissani? Hieman uudenlaisilla asetteluilla ja visuaalisesti mielenkiintoisilla pohjilla. Käy nappaamassa sieltä mieleisesi!

    VastaaPoista
  2. Juu, huomattu on :) Lisäsin muuten blogisi tuonne sivupalkin Näkökulmiin työttömyydestä.

    Jos joku haluaa vielä käydä vastailemassa työnhaun kyselyyn, se löytyy täältä :)

    VastaaPoista

Kissa kiitoksella elää. Bloggaaja kommenteilla. Kiitos kommentistasi!