Metsänväkeä

"Kun metsässä talsii hirven jalanjäljissä tuntee olevansa enemmän metsänväkeä kuin ihmiskuntaa. Ei hassumpi tunne."

Näin kirjoittaa toimittaja Tuula Puranen kolumnissaan meidän maakuntalehdessä. Ja voin kyllä allekirjoittaa nuo lauseet täysin.

Tulin juuri terapiaistunnolta ja jumalanpalveluksesta. Eli metsäreissulta. Sienestämään en valitettavasti ole oppinut, tai olisin kyllä, mutta meidän perhe ei ole oppinut syömään sieniä, vaikka aikanaan niitä yritinkin tunkea ja piilottaa sämpylöihin ja ties mihin. Enkä oikeastaan itsekään tykkää niistä ihan kybällä, mutta nyt niitä olis. Herkkutattejakin metsä väärällään. Meidän roskiksen vieressä kasvavista keltavahveroista laitoin naapurille viestin, että tuu noukkimaan, kun meillä ei noiden herrojen herkkujen päälle ymmärretä. Ja tulihan se, ja hyvältä kuulemma maistuivat.

Mutta marjastaa kyllä osaan - ja tykkään. Puolukat antoivat tällä reissulla vielä odottaa kypsymistään, mutta jokusen niitäkin noukin iltapalaa piristämään. Tälläkään kertaa tärkeintä ei ollut määrä, vaan itse tapahtuma. Lähdin iltalenkille mukanani pikkiriikkinen hunajapurkki sillä asenteella, että kaikki mitä löytyy, on plussaa. Vähän niin kuin työnhakuunkin. Ja vaikka saalis ei ollutkaan suuren suuri ja muutaman kerran käteen tarttui marjan lisäksi syystokkurainen ampiainen, kotiin palasin virkistyneenä ja ajatukset tuultuneina. Ja yhtä bloggausaihetta rikkaampana.

Toivottavasti jokainen työtönkin löytäisi metsän - tai jonkun muun paikan, jossa ei jaotella ihmisiä työllisiin ja työttömiin, hyviin ja huonoihin, kelpaaviin ja kelpaamattomiin. Sillä nyt näitä paikkoja todella tarvitaan: juuri kuuntelen toisella korvalla uutisia, joissa asiantuntija kertoo työttömyyden lisääntyvän edelleen syksyn aikana. Työttömillä on entistäkin vähemmän työpaikkoja joista kilpailla keskenään; tutkijan mukaan on syytä puhua jo massatyöttömyydestä.

Ei, minä en tahdo olla osa tuota massaa. Mieluummin olen metsänväkeä.