sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Luuserin Joulukalenteri: 1. Adventti

Tänään on ensimmäinen adventtisunnuntai! Luulin jo, että saan viettää sen tiskaten, mutta rakas puolisoni passittikin minut lämpimään saunaan ja tiskasi sillä välin viikonlopun aikana kertyneen huiman vuoren. Niinpä hiipivä joulustressi vaihtui puhtaaseen joulunodotusmieleen, ja tyttäremme sai kunnian sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän <3




Tämän adventtiajan tahdon levittää hyvää mieltä ja toivonkipinöitä juuri Sinun elämääsi, oli tilanteesi millainen tahansa. Hetkittäin minä v i h a a n joulua, kun tuntuu että se vain lisää stressiä ja korostaa ympäröivän maailman epäkohtia. Sitten, kuin ihmeen kautta, Joulun Hyvä Henki hipaisee poskeani ja saa minut ajattelemaan, miksi pohjimmiltaan vietämme joulua. Minun jouluni on Vapahtajani syntymäjuhla, ei krääsäkammotus.

Seuraathan mukanani joka päivä mutkikasta matkaani kohti joulua. Varoitus: kaikki joulukalenterin luukut eivät välttämättä sisällä pastellisävyjä....

perjantai 28. marraskuuta 2014

Monsterin Kutsumuskone

Ihanaa, tänään on ensimmäinen iltavuoro nykyisessä työpaikassani! Iltavuoro tarkoittaa meillä kello kymmenen alkavaa vuoroa - edelleenkin teen täysiä tunteja, niin kuin olen tehnyt tähänkin saakka, vaikka työsopimuksessa lukeekin 30 tuntia viikossa. No, se on minimi, eikä lisätunnit haittaa tuntipalkkalaista yhtään etenkään näin joulun ja veromätkyjen alla. Kerrankin voi lähteä töihin valoisan aikaan - ja ehkä ehtii jopa blogata aamusella...

Sähköpostiini putkahti jo toistamiseen linkki Monsterin Kutsumuskoneeseen. Edellisellä kerralla sivuutin houkutuksen tylysti ajatellen, että eipä tässä nyt kutsumuksia kysellä vaan on otettava vastaan se työ minkä sattuu saamaan ja mikä vähänkin tuntuu siedettävältä. Nyt kuitenkin päätin kokeilla, mitä testi kertoo "kutsumuksestani". Ja ihmeen hyvinhän se osuikin nykyiseen työhöni: kuunnelkaas tätä!


Viihdyt hyvin ihmisten kanssa ja tykkäät saada asioita aikaan. Pärjäät hyvin esimiestesi kanssa ja hoidat homman kuin homman sukkelasti maaliin tarvittaessa. Antoisimpia hommia löytyy esimerkiksi assistentin työstä, johdon tukitehtävistä ja erilaisista asiakaspalvelutehtävistä.


Klikkaa yllä olevaa kuvaa, niin pääset sinäkin kokeilemaan, millainen työ sopisi juuri sinulle! Alla vielä ote Monsterin lähettämästä sähköpostista: tätä tarkoittaa siis kutsumustyö.


Ihminen ei tarvitse tutkintoaan vastaavaa työtä, vaan intohimoaan vastaavaa työtä. Ongelmana on, että harva tietää, mistä oma intohimo löytyy. Hyvä elämä ei löydy prinsessahäistä tai perjantaipullosta. Hyvä elämä löytyy ihan tavallisesta maanantai-iltapäivästä. Hyvän elämän ytimessä on tavallisen arjen tekeminen, joka on juuri Sinulle sisäisesti motivoivaa ja palkitsevaa. Kutsumustyö löytyy sieltä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet. Siis sieltä, missä teet arkisin sellaisia asioita, joista todella pidät niin, että tuotat samalla arvoa toisille.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Blogiyhteistyötä




Olen aiemmin maininnut blogissani siitä, että minut on usein kohdannut satumainen arpaonni. Ja taas onnisti: voitin kolmen kuukauden ilmaisen mainospaikan I am Mrs K:n arvonnassa! Itse asiassa voitin sen jo yli kuukausi sitten, mutta sitten tuli pari muuttujaa, kuten se, että sain töitä ja tuli harkintaan blogin nimen muuttaminen. Lopulta nimi pysyi kuitenkin lähes entisellään, ja jonkinlaisen mainosbannerinkin onnistuin vääntämään vähäisillä taidoillani. Koska postaan vain harvoin englanniksi ja koska Mintulla on myös mainio suomenkielinen blogi, vaihdoin voittoni mainospaikaksi Kivemmassa blogissa. Siellä bannerini nyt komeilee sivupalkissa. Mitä mieltä muuten olette mainoksestani ja samalla uudesta yläbanneristani? Itse en ole siihen täysin tyytyväinen, mutta aika ja taidot loppuivat kesken tuossa vaiheessa. Apuna bannerin teossa käytin tietenkin Kivempaa blogia :)


Kivemman blogin lisäksi olen hakenut viime aikoina inspiraatiota ja yhteistyömahdollisuuksia facebookin bloggaajayhteisöistä. Pariin niistä olen liittynyt, mutta vielä en ole ehtinyt perehtyä tarkemmin siihen, millaisia haasteita ja yhteispostauksia ryhmissä on tarjolla. Tai ihan pikaisesti kyllä kävin tarjolla olevia vaihtoehtoja läpi, mutta satun vaan olemaan sen sortin bloggaaja, ettei esimerkiksi kosmetiikkakeskiviikko aiheena kolahda. Juuri nyt ei myöskään tunnu löytyvän aikaa ja voimia toisten blogien arvostelulle, mutta ehkä vielä joskus... Myös vieraskynäilyt vuoroin vieraissa -periaatteella kiinnostavat. Uudet ideat eivät toden totta ole nyt pahitteeksi, kun blogiltani putosi pohja yks kaks yllättäin satumaisen onnen (?) kohdatessa myös työrintamalla.





Puolentoista viikon päästä pääsenkin sitten jatkamaan yhteistyötä Kivemman blogin Mintun kanssa ja emännöimään Viikonlopun linkkirinkiä. Taidanpa tuossa yhteydessä raottaa hieman anonymiteettini verhoa ja paljastaa etunimeni...


maanantai 24. marraskuuta 2014

Pimeyden vihaaja

Mä sitten vihaan tätä pimeää vuodenaikaa. Lumi toi hetkellisesti vähän valoa maisemaan, mutta nyt se on sulanut ainakin kaupungista ja maanteiltä, jotka tuntuu ihan imevän kaiken valon niin, että tien reunat hämärtyy ja saa melkein arvailla, missä ajorata kulkee. Pimeässä ajaminen on ikävimpiä asioita, mitä tiedän. Moottoriliikennetie keskikaiteineen on pahinta laatua; onneksi sitä ei tarvitse ajella kovin usein. Tänään kuitenkin täytyi, kun ajoin pitempää reittiä kotiin kunnan keskustaajaman kautta. Ja tietenkin valaistuksessa säästetään ja monta pätkää on ihan pimeänä kun katulamppuja ei voi sytyttää.


Kotiin on siinäkin mielessä ihana tulla, että loppupätkän pikkutiet ovat vielä hennosti lumipeitteisiä. Niin kuin meidän pihakin. Katulamppuja ei ole täälläkään, mutta "omat" mutkat tuntuvat niin tutuilta ettei valaistusta välttämättä kaipaakaan. Eikä rapa roisku niin kuin vilkkaammin liikennöidyillä asvalttiteillä.

Esikoista kehotin laittamaan heijastimen heilumaan, ettei kulkisi niin näkymättömänä tuolla pimeässä. Hän vastasi: "E." Sama vastaus on saatu myös keskusteltaessa pyöräilykypärän käytöstä. 15-vuotiaalle on tärkeämpää olla cool kuin safe. Ja äiti on sydän syrjällään.

Lauantain Putouksesta saakka on soinut päässäni ihana jouluklassikko Walking in the Air piirroselokuvasta Snowman. Unelmoin jo tuollaisista lumisista maisemista... Toivotan teille kaikille ihanille lukijoilleni turvallisia askelia ja ajomatkoja pimeyden keskellä!

torstai 20. marraskuuta 2014

Hyvä rekrytoija

Osaamistamme ja ennen kaikkea rohkeuttamme heittäytyä uusiin haasteisiin on ihasteltu viime päivinä niin esimiehemme kuin kouluttajiemme suulla. Tai lähinnä sitä, kuinka lyhyen perehdytyksen jälkeen rupesimme tekemään "oikeita töitä". Ja onneksi rupesimme, sillä tekemällä itse oppii paljon paremmin kuin vierestä katsomalla. Pääkaupungista tullut kouluttajamme kertoi, että tähän saakka kun heille on tullut uusi työntekijä, tämä on istunut ensimmäiset neljä viikkoa seuraamassa vanhaa tekijää. Toki saman tien puikkoihin tarttumalla syntyy myös virheitä, mutta nepä sitten jäävätkin kahta paremmin mieleen. Kantapään kautta.

Eilen esimiehemme totesi, että meidän yksiköllä voisi olla hyvät mahdollisuudet voittaa esimiesten joulukisa, "te kun ootte niin hyviä". Palkintona kuukauden parhaasta liikevaihdosta on muistaakseni sadan euron lahjakortti S-ryhmän toimipisteisiin. Jos onnistumme kikkailemaan voiton itsellemme, käytämme sen yhteiseksi hyväksi, ostamme suklaita, jotain hyvää aamupalaa tai muuta sellaista.

Vastakommenttina esinaiselle heitin: "Meillä oli hyvät rekrytoijat!" Ja niinhän se onkin, rekrytointi on vaikea laji, jossa lienee melko helppo myös epäonnistua.



Aloin sitten miettiä, millainen on hyvä rekrytoija. Kirjoja lukemalla tai luennoilla istumalla tätäkään taitoa tuskin on mahdollista hankkia, vaikka toki opiskellen hankittu faktapohja on eduksi ja avuksi. Vaan mikä olisi Hyvän Rekrytoijan Top 3 työnhakijan näkökulmasta?

1. Ennakkoluulottomuus. Rekrytoija ei luokittele hakijoita lopulta täysin epäolennaisten seikkojen kuten iän, sukupuolen tai koulutustason perusteella. Tietenkin kustakin tehtävästä riippuen onnistunut työsuoritus vaatii tietynlaista koulutus- tai kokemuspohjaa, mutta toisaalta - työ tekijäänsä opettaa.

2. Kuuntelukyky ja usko hakijan sanoihin. Jos hakija sanoo olevansa todella halukas kovaankin työntekoon ja oppimaan uutta pitkittyneen työttömyyden jälkeen tai työn vaatimustasoa korkeammasta koulutuksesta huolimatta, hän oikeasti tarkoittaa sitä. Tai jos hakija sanoo olevansa valmis käymään töissä vähän pidemmästä matkasta tai järjestämään lasten päivähoidon nopeallakin varoitusajalla, hän tarkoittaa sitäkin. Kuulkaa ja uskokaa meitä hakijoita!

3. Tsemppihenki ja hyvän työilmapiirin ylläpito rekrytoinnin jälkeen. Jos esimiehiltä tulee aina vain risuja ja ruusun arvoiset suoritukset jätetään huomioimatta, ei ole ihme jos työntekijä lyö lossiksi eikä yllä vaaditulle tasolle tai karistaa työpaikan pölyt jaloistaan ennemmin kuin myöhemmin. Pikkujutut, kuten vaikka kuivahedelmät ja pähkinät työpäivän piristykseksi, ja sanat kuten KIITOS ja ANTEEKSI tekevät ihmeitä. Ja hyvä kello kauas kuuluu - seuraavassakaan rekryssä ei liene vaikeuksia löytää hakijoita, jotka ovat kiinnostuneita tästä hyvämaineisesta työpaikasta.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Siwa, hima, sohva ja sauna

Niin tuntuu olevan kiireistä ja työntäyteistä tämä "uusi" elämäni, ettei meinaa bloggaamaankaan ehtiä. Työn lisäksi päiviä, tai oikeastaan iltoja on tällä viikolla täyttänyt esikoisen lukioilta ja itsenäisyyspäivän tanssiaisvaatteiden etsintä tyttärelle. Ja onhan noita kotitöitäkin pitänyt yrittää hieman tehdä silloin kun on kotona ehtinyt pyörähtämään, ainakin sen verran että tiskaa kasvavat vuoret pois, meillä kun ei ole sitä tiskikonetta.

Onneksi on olemassa mainioita some-kavereita, jotka patistelevat ystävällisesti ex-työtöntä luuseria postaustenkin pariin. Pari päivää sitten sähköinen postiluukkuni kolahti iloisesti ja matkamies Tanen uusin musiikillinen hengentuote tipahti virtuaalieteisen lattialle. Rennonletkeä biisi kuvailee mainiolla tavalla, kuinka vaikeaa työnpaluu saattaakaan olla pitkittyneen työttömyyden jälkeen. Hektinen työelämä tehokkuusvaatimuksineen ei ehkä enää houkuttelekaan?



Itse olen taas intoa piukeana, kun puhelintyöskentely alkoi tänään. Usean viikon puisevahkon sähköpostien käsittelyn jälkeen on mahtavaa saada olla tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa. Jännitin kyllä kovasti, miten homma lähtee toimimaan, kun puhelinkoulutuksemme jäi hyvin vähäiseksi, mutta kyllähän asiakaspalvelu kulkikin taas kuin itsestään. Kai se on vähän niin kuin polkupyörällä ajo. Kun sen on kerran oppinut ja siihen tykästynyt, siitä nauttii ja se kuuluu äänestä ja välittyy asenteesta. Palvelua Sydämellä, kuten koulussa (ei peruskoulussa vaan aikuisopistossa) opetettiin.

Juu-u, minun elämäni ei liiku akselilla Siwa, hima, sohva ja sauna vaan jotakuinkin toimisto, kauppa, blogi ja sänky. Ainakin tänä iltana.

Matkamies Tanen aiempaan sisällöntuotantoon löydät linkin blogini alapalkista otsikon Lisää näkökulmia työttömyyteen alta. Valoisaa viikonjatkoa kaikille, koittakaahan kestää tätä marraskuun harmautta!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kroppa kovilla

Eipä ole töihinpaluu pitkähkön työttömyysjakson jälkeen sujunut täysin kivutta. Ja nyt puhun ihan elimistön reagoimisesta muuttuneeseen tilanteeseen. Onhan siitä jo aikaa enemmänkin kuin työttömyyteni verran, kun viimeksi olin sidottu toimistoon 7,5 tunnin työpäivän ajaksi. Edellisen tällaisen työrupeamani jälkeenhän olen ehtinyt jo olla opiskelemassa, yrittäjänä (jolloin pystyin tekemään töitä joustavasti myös kotoa käsin) ja asuntoneuvottelijana maakuntaa kiertämässä. Ei siis mikään ihme, että kroppa on ihmeissään.

Syystä tai toisesta (ikäni + minipillerit migreenitaipumuksesta johtuen) kuukautiskiertoni on ollut viime vuosina melkoisen epäsäännöllinen, enkä ole ollut moksiskaan, jos joku kuukausi on jäänyt välistä. Ennen töiden aloittamista mulla oli menkat edellisen kerran elokuussa. Kun työt alkoivat lokakuun lopulla, alkoivat kuukautisetkin. Näyttivät välillä jo loppuvan, mutta jatkuivat taas, välillä hyvinkin runsaina. Nyt olen sitten vuotanut enemmän tai vähemmän koko sen kolme viikkoa, minkä olen töissä ollut. Jipii. 



Ja se migreeni. Ainahan se mulla on kaverina, mutta väliin montakin viikkoa poissa. Jumppa auttaa ja liikkuminen. Kun niskat on jumissa, muistaa migreenikin olemassaolollaan. Ja nyt ne on tainneet olla hiukka jumissa, kun migreeni on lyöttäytynyt lähes jokapäiväiseksi seuralaiseksi. Tänä viikonloppunakin olen saanut herätä joka aamu migreeniin. Onneksi on täsmälääkkeet, jotka yleensä auttavat. Eivät kuitenkaan ihan aina eivätkä ihan heti. Torstaina oli iltapäivästä sellainen olo, että hammasta purren sai töitä tehdä, vaikka olikin heittänyt napin kielen päälle. Ei tainneet tehokkuusvaatimukset sinä(kään) päivänä täyttyä.

Eli terveisiä teille, rakkaat entiset työnhakijakollegat. Ei se työllistyminen pelkkää hyvää tuo tullessaan. Toki pienempikin palkka ja eläkkeen karttuminen, työpaikan hedelmätilaukset ja vaihtelevat välipalajuomat mahdollistava kahviautomaatti auttavat jaksamaan näiden kompastuskivienkin yli. Että eiköhän se taas tästä.

torstai 13. marraskuuta 2014

Oikeus voitti?

Viime helmikuussa, riittävän kauan asiaa lykättyäni ja huonoilla talvirenkailla liukasteltuani, laitoin Tori.fi:hin ostoilmoituksen tietyntyyppisistä, autooni sopivista renkaista. Olin jo kysellyt niitä rengasliikkeistäkin, mutta varastot tuntuivat olevan melko vähissä kevään jo lähestyessä, kyseessä kun eivät olleet ihan tyypillisimmät kumit. Ainakin ne edullisimmat merkit oli jo loppuunmyyty siinä vaiheessa vuodenkiertoa.

Vain noin puoli tuntia ilmoitukseni julkaisemisesta puhelin soi ja miesääni kertoi, että häneltä oli jäänyt tarpeettomiksi juuri sellaiset renkaat, joita olin etsimässä. Oli kuulemma autoon tullut niin kalliisti korjattava vika, ettei korjaamiseen kannattanut ryhtyä. Minä hölmö nielin sujuvasti juttelevan myyjän joka sanan ja riensin siirtämään rahaa pikaisesti hänen tililleen, jotta hän saisi renkaat mahdollisimman pian Matkahuollon kyytiin.

Näin jälkeenpäin on vaikea tajuta, mikä ihme minuun meni, kun en yhtään harkinnut kauppaa ja rahansiirtoa. Jotenkin vaan hetki oli sellainen, että en ajatellut vaan luotin ja toimin. Liian pitkään olin jo yrittänyt löytää tarvitsemaani, ja tässä se nyt olisi. Melko pian tilisiirron jälkeen minulle tuli jostain syystä epämukava olo ja jokin puhelussa alkoi kaihertaa. Tein jotain, mitä olisi pitänyt tehdä jo ennen verkkopankissa käyntiä: googletin. 

Sekä puhelinnumerolla, josta minulle soitettiin, että tilinomistajan nimellä löytyi netistä useita varoituksia ihmisiltä, joita oli huijattu. Siinä hetkessä tiesin, että minä olin liittynyt jonon jatkoksi, ja laitoin omat varoitukseni nettiin. Useista puheluyrityksistä ja tekstiviesteistä huolimatta en saanut enää myyjään yhteyttä, enkä tietenkään koskaan myös maksamiani (olemattomia) renkaita. Jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, ei se yleensä olekaan.


Rahansiirtoa en pystynyt enää mitenkään peruuttamaan, vaikka otinkin pankkiin yhteyttä heti seuraavana aamuna. Turhaa se todennäköisesti olisi ollutkin, eiköhän huijari nostanut tilinsä samantien tyhjäksi, kun rahansa sai. Rikosilmoituksen tein netissä, ja pian minulle soittaneelta poliisilta kuulin, että kyseisen henkilön kontolla on useita petosepäilyjä. Tarkoitus oli niputtaa kaikki yhteen ja viedä kerralla syyttäjälle. Rangaistusvaatimuksen liitteeksi ja todisteeksi lähetin tositteen huijarin käytössä olleelle tilille suoritetusta maksusta.

Tänään sitten posti toi 13-sivuisen paperipinkan itäsuomalaisesta käräjäoikeudesta. Huijari oli saanut tuomionsa. Asianomistajia oli 17, joista yksi oli hotelli, jossa kyseinen henkilö oli yöpynyt maksamatta. Syytetyllä oli takanaan aiempikin rikostuomio, joka nyt muuttui ehdollisesta vankeusrangaistuksesta ehdottomaksi, koska henkilö oli tehnyt rötöksensä ehdollisen rangaistuksensa koeajalla ja teot olivat aikaisempia vastaavia. Tosin, vastaaja oli antanut suostumuksensa yhdyskuntapalvelurangaistukseen, ja viiden kuukauden ja 15 päivän vankeusrangaistus muuttui 150 tunniksi yhdyskuntapalvelua. Onko se oikein?

Huijari velvoitettiin korvaamaan rikoksella aiheuttamansa taloudelliset vahingot meille huijatuille. Summat vaihtelivat viidestäkympistä kahdeksaansataan euroon korkoineen. Ehkä minäkin saan joskus sen sataviiskymppiäni takaisin. Ehkä en.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Oppii se vanhakin koira...

Tiimimme uudet jäsenet, kaksitoista vastarekrytoitua työntekijää kävivät tänään moikkaamassa meitä tutustumiskierroksellaan talossa. Oli ilahduttavaa huomata, kuinka heterogeeninen joukko näytti olevan kyseessä, ainakin iän puolesta. Esimiehemme oli itse haastatellut kaikki hakijat ja kertoi valituista nuorimman olevan parikymppisen ja vanhimman 58-vuotiaan. En siis ole ollenkaan porukan vanhimmasta päästä! Esimiestä nauratti, kun vanhin työnsä aloittavista oli kertonut työhistoriastaan alkaen vuodesta 1975 - eihän meidän tiiminvetäjämme ollut edes syntynyt vielä tuolloin :)

Ikäsyrjinnästä puhutaan paljon, ja on pakko myöntää, että sitä todellakin esiintyy huomattavasti. Poikkeuksiakin kuitenkin onneksi on, ja tuntuu siltä, että ainakin näissä rekrytoinneissa arvostettiin nimenomaan työkokemusta, joka saattoi olla eri henkilöillä hyvinkin eri aloilta, mutta joka tapauksessa asiakaspalvelun parista. Ikävuosiin ei tuijotettu vaan muut asiat painoivat vaakakupissa. Ja hyvä niin.

Parin päivän ajan meillä on ollut taas kouluttaja paikalla. Tällä kertaa on syvennytty tähän saakka hieman vähemmälle huomiolle jääneeseen osa-alueeseen työssämme, samalla kun on painettu parhaamme mukaan "oikeita töitä". Ja tekemällähän sitä oppiikin parhaiten - kuunteluoppilaana saattaa tieto livahtaa saman tien toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Nyt vasta aloin sisäistää monta juttua, joista kyllä oli ollut puhetta ekalla viikolla, mutta...

Loppuviikon saavat uudet tulokkaat koulutusta lähivalmentajilta, ja joukkoon liittyy vielä kolme henkilöä lisää talon sisältä muista tehtävistä. Ensi viikolla koko poppoo liittyy meidän kanssamme samaan porukkaan, ja me "vanhat" yritämme opastaa uusia parhaan taitomme mukaan, koko mittavalla kolmen viikon kokemuksellamme. Sitten meitä onkin jo niin paljon, ettemme kaikki mahdu samaan huoneeseen...

Pikkuhiljaa lähes kaikki ennen muualla tehdyt työt siirtyvät meidän tehtäväksemme. Tai siis ei tietenkään kaikki maailman työt, mutta - no, ymmärrättehän. Vanha koira saa opetella roppakaupalla uusia temppuja.

Loppuun vielä koiramainen muistutus positiivisuuden ja ilon tärkeydestä. Itse ainakin uskon, että hyvä vetää puoleensa hyvää, paha pahaa. Jos vain jaksat etsiä ilon aiheita mielesi täytteeksi marraskuun harmaudenkin keskellä, ei se voi olla vaikuttamatta ympäröiviin energioihisi - ja jopa työnsaantiisi!


sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Lisää töitä, lisää työvoimaa

Tiimimme alkaa pikkuhiljaa muotoutua ja saada lisää tuulta purjeisiinsa. Viime viikolla järjestettiin toinen rekrytointipäivä (siitä ensimmäisestä kerroin täällä), ja perjantaina yksitoista uutta työntekijää tuli valituiksi. Kaiken kaikkiaan hommia olisi jatkossa tarkoitus tehdä 25 hengen voimin (entisen 30:n sijaan), eli säästöt, tehokkuuden ja palvelutason nosto on tietenkin tavoitteena toimintojen ulkoistamisessa. Meitä ensin aloittaneitahan oli kymmenen, viisi ihan uutta ja viisi talon sisältä muista projekteista, joten vielä muutamia rekrytoitaneen sisäisessä haussa nyt valittujen lisäksi. Itse en ole näitä uusia työntekijöitä vielä nähnyt, heillä alkaa koulutus ja sitä myötä työsuhde ensi torstaina. 

Tulin tässä miettineeksi väittämää, että jo työsuhteessa oleva saa a i n a helpommin töitä kuin työtön työnhakija. Usein kyllä, mutta poikkeuksiakin on. Tässä meidän asiakkuudessa aikataulu oli niin nopea, että vakityössä normaalilla irtisanomisajalla työskentelevät eivät olisi mitenkään ehtineet tähän junaan. Hakuaika kesti ehkä puolisen viikkoa ja päättyi sunnuntaina. Maanantaina hieman ennen neljää tuli kutsu rekrytointipäivään, keskiviikkona puolen päivän aikaan oltiin jo rekrytilaisuudessa, torstaina tehtiin valinnat ja kutsuttiin valitut töihin, jotka alkoivat seuraavana maanantaina. Edellytyksenä työn saamiselle oli siis se, että sen pystyi ottamaan vastaan nopealla aikataululla. Talon ulkopuolelta valitut olivat siis kaikki opiskelijoita, kotiäitejä tai työttömiä työnhakijoita. Pienten lasten äideillekin tuli aikas kiire järjestää päivähoitoasiat kuntoon, mikäli joku lapsista oli vielä kotihoidossa.



Helsingin päässä tunnutaan olevan hieman huolissaan, miten hommat nyt handlataan maakunnassa. Tämä on suuressa konsernissa ensimmäinen ulkoistus laatuaan. Puhelinlinjat käyvät kuumina, kun esimiehemme vakuuttelee pääkallonpaikan johtohenkilöille, että hyvin menee, aikataulussa ollaan ja jonot pysyy hallinnassa. Vaikka porukkaa on töissä vasta alle puolet tulevasta, lisääntyvät työtkin asteittain. Alkuviikosta hoidimme asiakasvirtaa vain pätkittäin reaaliajassa, ja vain sähköpostitse. Loppuviikosta koko pääkaupungin toimipaikan tilausvirta siirtyi meille, ja ensi viikolla mukaan liittyy myös Kymenlaakson toimipisteen touhut. Seuraava askel on puhelinpalvelun mukaan tulo, ja sitä rataa. Kun yksi homma käy tutummaksi, toisessa riittää uutta haastetta.

Ainakin tämän kuun loppuun saakka saamme me ensin aloittaneet osa-aikaisetkin tehdä täyttä päivää. S a a m m e, täytyy minunkin korostaa itselleni. Vaikka kuinka väsyttäisi herätä aamulla aikaisin ja lähteä ensin ajelemaan ja sitten tarpomaan loskan keskelle. Sen on työttömyysaikani minulle opettanut - ja muiden työttömien työnhakijoiden blogit ja kirjoitukset -, että vakituinen työpaikka ei ole nykyaikana itsestäänselvyys. Iloiten siis uuteen työviikkoon!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Porraspäivät


Meillä töissä vietetään tällä viikolla Porraspäiviä, niin kuin aika monessa muussakin yrityksessä ja työyhteisössä. Ihmisiä kannustetaan käyttämään portaita hissin sijasta. Mää kyllä käytän niitä yleensä muutenkin, vaikka meidän toimitilat on viidennessä kerroksessa. Tulee istuttua niin paljon, että pieni portaiden nouseminen tekee ihan hyvää rapakuntoiselle toimistotyöntekijälle. Ja käytin portaita yleensä aina ennen työllistymistänikin kerrostaloissa liikkuessani, kuten pojan luona käydessä.

Neloskerroksen taukotiloissa oli seinällä lista, johon minäkin kävin raapustamassa nimeni. Samalla osallistuin arvontaan, en kyllä muista mitä oli palkintona, olisko ollut joku askelmittari tms. Porraskäytävän seinillä on tsemppijulisteita, kuten Mahtavaa, valitsit portaat! ja Parikin askelta on parempi kuin ei mitään. Tää tulee kyllä tarpeeseen, juuri kerrottiin taas Akuutissakin, että istuminen tappaa. Työssäkäynnin, tai siis toimistotyön huonoja puolia on juuri tuo paikallaan tuntikausia jököttäminen. Työttömänä tuli kyllä istuttua paljon vähemmän. Tätä kirjoittaessanikin seison; mun tietokone on keittiössä paikassa, jossa kirjoittaminen sujuu parhaiten seisten.

Porraspäiviin voi osallistua myös yksityishenkilönä, ja kaverin voi haastaa mukaan. Samalla osallistuu liikunnallisten palkintojen arvontaan. Tulkaahan kaikki mukaan terveystalkoisiin, mukaan pääsee tuon ylempää löytyvän bannerin kautta.

Terveys on pieniä, arkisia tekoja ja valintoja. Valitse Porraspäivien aikana 3.–7.11.2014 portaat hissin sijaan.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Joka päivä jotain uutta

Ute Lias kommentoi aiempaa postaustani, että on mielenkiintoista nähdä, milloin uusi ja outo tuntuu tutulta ja rutiinilta. Kovin pian ei kannattane moista odottaa. Toki perusjutut töissä alkavat jo sujua itsenäisesti ja lähes ulkomuistista, mutta koska koko yksikkö ja asiakkuus on talossa uusi, tehtäviä siirretään meille asteittain ja se mitä opimme eilen, muuttuu taas pian. 


Puhelinjärjestelmän ulospäin soittoja varten saimme tänään, ja sähköpostiohjelma, jota olemme nyt muutaman päivän käyttäneet, on väliaikainen ja korvautuu uudella parin viikon kuluttua - tai itse asiassa sähköpostit siirtyvät samaan järjestelmään puheluiden kanssa. Eri ohjelmat toimivat eri selaimissa, joten selaimia on oltava yhtä aikaa auki kolme. Käyttäjätunnusten ja salasanojen lista kasvaa päivä päivältä. Fläppitaululle liimataan tunneittain uusia post-it -lappuja joihin on merkitty tukkimiehen kirjanpitoa selvitetyistä tehtävistä. Pikkuhiljaa aletaan seurata jo työn tehokkuuttakin, vaikka toistaiseksi on tärkeintä, että työtä tehdään virheittä, vaikka sitten hitaamminkin.

Täytyy sanoa, että olen itsekin yllättynyt siitä, kuinka mielelläni lähden töihin joka päivä. Vaikka päivät venyvät pitkiksi työmatkoineen, kaupassa käynteineen ja muine töiden jälkeisine asianhoitoineen (joita pystyin ennen hoitelemaan halutessani keskellä päivää) ja kello herättää aikaisin aamulla, on mielekästä lähteä tekemään työtä, jota riittää ja jolla kokee olevan merkitystä. Mitään suojatyöpaikkaahan en ole ollut hakemassa, olen viihtynyt vallan hyvin kotonakin, kuten blogissanikin olen kertonut. Nyt kuitenkin sydämessä läikähtää ihanasti, kun astelen kaupungin läpi työpaikalleni. Olo on vähän kuin vastarakastuneella.



Mikään ei ole turhauttavampaa kuin istua toimistossa, jossa oikeasti ei ole mitään tekemistä. Sellaistakin on tullut tehtyä, etenkin sesonkiherkemmillä työaloilla. Yrittäjänä taas mikään ei sitonut minua työaikoihin tai istumaan tyhjänpanttina yhtään missään; jos oli hiljaisempi hetki, voin ihan hyvin vaikka siivota tai tiskata. Sen tähden on erittäin palkitsevaa, kun tekemistä todellakin riittää niin, että aika kuluu kuin siivillä ja varhaisiän dementia ei puhkea ainakaan tylsistymisen takia. Toisaalta hieman hirvittää, pysynkö mukana tehokkuusvaatimuksissa, jotka ainakin tässä työpaikassa ovat melkoiset. Neljän kuukauden koeaika tuntuu lähes ikuisuudelta.

Sitä mukaa kun meidän hoidettavaksemme siirtyvät ensin yhden toimipaikan sähköpostit, sitten toisen toimipaikan ja lopulta myös puhelut, rekrytoidaan työvoimaakin lisää. Juuri nyt on haku päällä kahdeksaan uuteen tehtävään, ja talon sisältä muista projekteista koulutetaan vielä muutamia tasoittamaan ruuhkahuippuja. Muista asiakkuuksista meille siirtyneet puhuivat, että taisi palkka vähän laskea. Silti näihin tehtäviin olisi ollut sisäisessä haussakin erittäin paljon tulijoita. Työn mielekkyys ja ei-myynnillisyys on sen verran iso plussa. Joka päivä tulee vastaan jotain uutta.

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Thankful indeed!


I actually posted on this topic in Finnish a week ago, but as I want to share my gratitude with some English link-ups too, I'm now writing in English again.

Two weeks ago I was out of a job and quite anxious about my future. The unemployment rates in Finland are rather high at the moment, and it is not easy to find a decent job. 

In the past, I used to run a company with another person. When we started the company, I lent some money to it and of course was thinking that I would stay in the company as long as the money's in there. But after a year or a little bit more I left the company, and the payback time of the loan was only a year after that (last year). When it was time to pay me back, the entrepreneur called me and asked for one more year grace period. I agreed to it. But this year as he was supposed to pay the loan back, he wrote me that he wants to transfer the company under my supervision or else it'll go bankrupt. I couldn't take the company just like that, it could have been even worse 'cos maybe (and probably) I'm not the only one to whom he owes, I doubt he has paid all the taxes etc. There were no guarantees that I would ever get my money back (and still aren't). I was very worried. 


I pray a lot, and through the whole situation I kept praying. I am aware, that there were many people, near and close, who never stopped praying. I also told some brothers and sisters, who I only knew through their blogs, about my situation and the financial burden I'm dealing with. They promised to pray for wisdom and God's hand through all of this. One of them was Susannah from Simple Moments Stick.

And then, all of a sudden: I got hired at a new job! I had been unemployed for quite some time, and did not have any high hopes this time either. But yes - I was invited for an interview (or actually a recruitment day) and finally hired! Praise the Lord for this opportunity! 

I just hope the loan thing will turn out well in time as well. If not, I'll just have to accept the fact that in life you take risks and sometimes you lose. But these last few weeks I have really felt God's hand and the power of prayers moving in my life. The Lord really helps us to get over the bad days and discover something new. His power is enormous; his grace is infinite. And - we can all act as Angels on Earth by praying for each other. It totally counts.

PS. Angels of the Lord are next to us every day. On Friday I forgot my wallet at the supermarket. The kindest and most honest staff noticed it and put it in the safe, where it is now waiting for me. Oh Lord, what would I do without You!